Kysyisin muilta niitä elokuvia, jotka tuntuvat vain paranevan uusien katselukertojen myötä. Taaskin toivon, että kunniotetaan kunkin oikeutta omaan mielipiteeseen ja pidetään näiden eroa rikkautena, joka synnyttää keskustelun.
Minulle yksi sellainen elokuva, joka ei auennut ensimmäisellä kerralla yhtään on Ridley Scottin Blade Runner. Ehkä syynä on perehtymiseni SciFi-kirjallisuuteen, jolloin ymmärsin tarinan käänteitä paremmin. Ensimmäisen kerran jälkeen lähes inhosin tuota pätkää. Vuosien kuluttua se tuli televisiosta ja kuinka ollakaan se tuntui hyvältä elokuvalta. Pari myöhäisempää katselukertaa ovat vain saaneet minut pitämään yhä enemmän siitä.
Toinen vastaava on Taru Sormusten Herrasta - Sormuksen Ritarit, joka oli ensiksi pienoinen pettymys. Toisella kertaa se oli jo hyvä, kolmannella suorastaan loistava. Tässä vaikuttaa varmasti se, että tekstien sijasta voi keskittyä yhä enemmän kuvalliseen ilmaisuun. Samoin tarinan oikaisut tiesi etukäteen, joita ei enää harmitellut ja varmasti tärkeimpänä tekijänä on se, että näyttelijöihin alkoi tottua ja heidät hyväksyi rooleihinsa, joista oli mielessä jo valmiiksi muokatut vahvat käsitykset. Tosin Galdalf on vielä niin himputin kaukana siitä mitä sen minusta pitäisi, mutta onpahan vielä parannettavaa seuraavalle kerralle.
Aika monien klassikkojen kohdalla käy niin, ettei niitä oikein ensiksi tahdo jaksaa katsoa, mutta sitten kun antaa niille aikaa, niin jossakin välissä sitä huomaa olevansa koukussa ja tällöin nämä elokuvat antaa jokaisella katselukerralla aina vaan enemmän.
Minulle yksi sellainen elokuva, joka ei auennut ensimmäisellä kerralla yhtään on Ridley Scottin Blade Runner. Ehkä syynä on perehtymiseni SciFi-kirjallisuuteen, jolloin ymmärsin tarinan käänteitä paremmin. Ensimmäisen kerran jälkeen lähes inhosin tuota pätkää. Vuosien kuluttua se tuli televisiosta ja kuinka ollakaan se tuntui hyvältä elokuvalta. Pari myöhäisempää katselukertaa ovat vain saaneet minut pitämään yhä enemmän siitä.
Toinen vastaava on Taru Sormusten Herrasta - Sormuksen Ritarit, joka oli ensiksi pienoinen pettymys. Toisella kertaa se oli jo hyvä, kolmannella suorastaan loistava. Tässä vaikuttaa varmasti se, että tekstien sijasta voi keskittyä yhä enemmän kuvalliseen ilmaisuun. Samoin tarinan oikaisut tiesi etukäteen, joita ei enää harmitellut ja varmasti tärkeimpänä tekijänä on se, että näyttelijöihin alkoi tottua ja heidät hyväksyi rooleihinsa, joista oli mielessä jo valmiiksi muokatut vahvat käsitykset. Tosin Galdalf on vielä niin himputin kaukana siitä mitä sen minusta pitäisi, mutta onpahan vielä parannettavaa seuraavalle kerralle.
Aika monien klassikkojen kohdalla käy niin, ettei niitä oikein ensiksi tahdo jaksaa katsoa, mutta sitten kun antaa niille aikaa, niin jossakin välissä sitä huomaa olevansa koukussa ja tällöin nämä elokuvat antaa jokaisella katselukerralla aina vaan enemmän.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Eräs sellainen, kuin Taru Sormusten Herrasta sinulle, on minulle ollut Tuntematon sotilas. Ensi kerta oli valtava pettymys ja erityisesti Rokka oli aivan järkyttävä siihen minkä kuvan hänestä oli kirjan perusteella luonut. Toisella kerralla elokuvan hienous ja Rokan luonne alkoivat paljastua. On se hieno elokuva vaikka näyttelijät ovatkin osiinsa vanhoja. Mutta koko elämän kirjo on elokuvassa hienosti esillä.
Ridley Scottin Blade Runner huumasi minut heti ensi kerralla. Myöhemmin katsonut ohjaajan version ja se tuntuu jotenkin mitättömämmältä ja olisi joskus kiva katsoa se alkuperäinen versio.
Heat oli ensi katsomiskerralla epämiellyttävä mutta seuraavilla kerroilla olen alkanut pitää elokuvasta enemmän ja enemmän.
Gladiator on taas elokuva jonka olen katsonut varmuuden vuoksi useammasti ja olen ihmetellyt sen suitsutusta. Itselleni se oli suuri pettymys Ridley Scottin elokuvaksi. Ei sytyttänyt.
Taru Sormusten Herrasta oli elokuva josta en pitänyt mutta tarkistuskierros on tekemättä joten sitä en voi kommentoida.
5th Element: ei vaikuta enää niin kehnolta tekeleeltä, kun tietää mitä on tulossa.
Minäkin haluaisin nähdä selostetun BR:n uudelleen. Tilasin itselleni BR:n vuosia sitten, ja pettymyksekseni se oli director's cut. Joidenkin mielestä elokuvan pitää AINA olla ohjaajansa näkemys, mutta ottiatuota... Minulle käy yleensä niin että pidän eniten siitä versiosta minkä satun ensimmäiseksi näkemään!
Taitaa löytyä minulta TV:stä nauhoitettuna.
Asiaan: Tämä director`s cut villitys on minusta turhan usein puhdasta rahatusta. Yleensä tuotantoyhtiö valmiin elokuvan nähdessään leikkauttaa lopullisen version ohjaajan versiota lyhyemmäksi. Tämä tapahtuu usein kaupallisista syistä, mutta joskus myös siksi ettei elokuviin tulisi liikaa tyhjäkäyntiä. Tätä on tehty iät ajat. Alkuperäinen on aina alkuperäinen, usein se on myös tiivistunnelmaisin ja toimivin versio. En muista ensimmäistäkään leffaa, joka olisi parempi director`s cuttina. Toki hyvää elokuvaa mielellään katselee mahdollisimman kauan.
Minä pidän ehdottomasti enemmän ohjaajan leikkaamasta Blade Runnerista, joskin ehkä sen loppu voisi olla vähän selkeämpi. Se kertojanääni sen sijaan on minusta turha. Näin ensin alkuperäisen version enkä pitänyt siitä. Sitten näin director's cutin ja sen olen nyt katsonut hyvin moneen kertaan. Muita alkuperäistä versiota parempia director's cutteja en sitten tiedäkään. Esimerkiksi Star Warsista ei tullut yhtään sen parempi kun siihen lisättiin joitakin kohtauksia, joissa on tietokoneanimaatiota. Se mukava rosoisuus vähän kärsii. No, makuasiahan tämäkin on...
Oon sun kans samaa mieltä tosta TSH:sta... Ekalla kerralla keskityin oikeestaa enemmän teksteihin ja muutamia pikkujuttuja jäi huomaamatta... seuraavalla kerralla pysty jo kesittyyn ite tapahtumiin ja kolmas kerta toden sanoo... Omasta mielestäni elokuva on loistava pikku puutteista huolimatta..! :)
Muutama onkin jo mainittu... Tuntematon Sotilas, ja tietysti TSH!
Ilmestyskirja.Nyt:in joutu kahtomaan monta kertaa ennenkuin sen tajus.... ja on muten hieno teos=)
Gladiaattoria taas on huonontunu, mitä enemmän sitä on katsonut.... siinä on elokuva joka kestää ehkä kaks katselu kertaa...
Blade Runneria en ole katsonut, mutta kuulema kannattais...?
Sanoisin, että Magnolia on ollut minulla eniten tuollainen leffa. Ensi kerran kun näin sen olin aika pihalla enkä tajunnut koko juonta, mutta hyvä se oli silloinkin. Toisella kerralla, vaikka video olikin vähän huonolaatuinen, oli elokuva suoraan sanottuna aivan loistava.
Blade Runnerin olen katsonut muutaman kerran ja tylsältä vaikuttaa vieläkin. TSH oli kyllä jo ensimmäisellä kerralla viihdyttävä, mutta juoneltaan pettymys ja toisellakin kerralla siitä jäi sellainen maku.
Mun 'alltime-favorites' on ehdottomasti:
Kauriinmetsästäjä, jossa kuvataan sodan vaikutusta ihmisiin loistavalla tavalla. Olen katsonut lukemattomat kerrat ja tunnusmelodia oli pakko opeteltava kitaralle.
Repo-man, underground klassikko, loistava! Suosittelen, ihmisille jotka pitävät erilaisista elokuvista. Oikea Punk-meininki.
Huuliharppukostaja, jotkut kohtaukset nostavat niskakarvat pystyyn. Jos elokuva-arkisto esittää sen teatterissa, kannattaa käydä katsoo; televisio versio ei oikein anna oikeutta.
Kumisetä 1 & 2, parhaat mafialeffat mitä on.
Onhan niitä paljon muitakin, ei vaan nyt tule mieleen.
Mä en pitäny ollenkaan TSH:sta, ku olin juuri ennen katsomista lukenu kirjan. Pienoinen pettymys. Toisaalta kirjakin oli tylsä. Blade Runner on ihan hyvä, maailma siinä on tosi kiehtova, jäi mielestäni hiukan puolitiehen, olisin halunnut seurata tarinaa pitemmälle.
Juu, minäkin tykkäsin noista Kumisetä-leffoista. Ei niissä kyllä minun mielestä mafian kanssa oltu missään tekemisissä...
Niitä on niin paljon,siitähän oikeastaan mielileffansa tunnistaa,että sen haluaa nähdä aina sopivin väliajoin..allekirjoittaneella tietenkin Fordit(ei ratsuväki-trilogia,en pidä),Hawksit monta muuta westerniä,kotimaisista juuri jonkun muunkin mainitsema Laineen Tuntematon,Parikan Talvisota ja nyt uusintoinatulevat Komisario Palmut!
Ford ja Hawks on yhdellä saralla edellä nykyohjaajia. Heidän elokuvissaan kerrotaan aina hyvä tarina, samoin henkilöhahmot ovat usein moniuloitteisempia kuin mitä nykyajan sankarit. Hawks on itselleni aika uusi löytö tai sanotaanko, että olen alkanut ymmärtää hänen tuotantonsa mahtavuuden vasta ihan viime vuosina. Ainoat elokuvat kokoelmissa häneltä ovat Rio Bravo ja Hatari. Voitko suositella muita, sillä nuo ovat ihan huippuja ja molemmat ovat juuri niitä elokuvia, jotka on nähtävä tietyin väliajoin.
Mielellelläni;esim;Hawkshan teki oikeastaan Rio Bravon kolmasti;muut versiot El Dorado,1967,erittäin suositeltava ja Rio Lobo,1970,Hawksin viimeinen,joka ei ihan yllä kahden edeltäjänsä tasolle.Muita Hawksin mestariteoksia;Vauhtihurjat,1966,James Caanin läpimurtoelokuva,komedian saralla mm.Miehen lempiurheilu,1965,(Rock Hudson yllättävän hyvänä),muita westerneitä;etenkin Punainen Virta,Red River 1948,varsinainen Western-klassikko,John Waynen pitkän ja komean uran yksi parhaista roolitöistä tyrannimaisena karjaparoni Tom Dunsonina.PS.Joku on kerran lausunut Hawksista,että hän on tehnyt elokuvan historiassa jokaisen Genren parhaan edustajan;esim.Arpinaamaa,Scarface,1932,pidetään kaikkien gangsterielokuvien esikuvana,kuten western-saralla Rio Bravoa tai Punaista Virtaa.Tulipahan essee,toivottovasti auttoi,amigo.
Hawks on kieltämättä samanlainen mestari kuin John Ford, Billy Wilder tai John Huston. Ketkä unohdin? Jos parhaista westerneistä puhutaan, niin kyllä John Ford on mainittava siinä yhteydessä. Hyökkäys erämaassa (Stagecoach) on loistava, samoin Etsijät. Minulla on vain turhan puutteellisesti noita Fordin teoksia nauhalla.
Olkee hyvä.Kyllä,allekirjoitan tuon näkemyksesi John Fordista täysin.Fordin westerneistä itse nostan eturiviin mainitsemasi Etsijöiden lisäksi ainankin Mies,joka ampui Liberty Valancen ja raastavan sisällissotakuvauksen Horse Soldiers,1959(Suomalainen nimikuvotus;Ratsuväen urhot!!)Siinä on loistavana pääparina Wayne ja William Holden,jonka keskinäinen sanailu on todella nautittavaa katsottavaa.
Sanoit hieman karsastavasi ratsuväkitrilogiaa. Keltainen huivi on kieltämättä hieman outo tapaus Fordin elokuvaksi. Hyvä leffa sekin on, monen muun ohjaamana se olisi tämän paras elokuva, mutta mestarin töitä arvostellaan aina hieman tiukemmilla kriteereillä.
Minä pidän sen sijaan kovasti Fort Apachesta. Jotenkin ne kersantit ovat aivan ylivetoja. Niin Ford kuin Hawkskin ovat aivan ylivertaisia täyttäessään sivurooleja. Sankari on aina sankari, mutta aina ne herkullisimmat roolit pääsee tekemään joku sivuosan esittäjä. Samoin keskinkertaisetkin näyttelijät tuntuvat onnistuvan juuri mestareiden elokuvissa, vrt Ricky Nelson.
Kummisetä 1 ja 2 olivat aikaisemmin sellaista jöötiä, että sukat pois. Mutta muutama vuosi sitten otin asiaksi katsoa millaisia elokuvat todella ovat, ja yllätyksekseni huomasin, että millaisia mestariteoksia elokuvat todella ovat. Okei, kummisetä 3 on tällä hetkellä sellainen elokuva jota ei pysty edes katsomaan, johtuen suurelta osin Sofia Coppolan "suorituksesta".
Matrix. Ensinmäinen kerta: Ei viddu, kuinka joku voi väittää tällaista sontaa edes elokuvaksi? Mutta tällä hetkellä elokuva on nähy varmaan tusinan kertaa, ja aina on hyvä.
Samaa mieltä Blade Runnerista, muistan ku katoin sen eka kertaa kaverin tykönä, esitin näkyviä haukottelun oireita. Kyseinen elokuva kuuluu siihen sarjaan jotka katson tietyin väliajoin uudestaan(väliaika voi olla vuosiakin)
Parempi ku en sano siitä TSH:sat mitään:=)
Ei tässä nyt hätikseltään keksi elokuvia mitkä olis merkittävästi parantunut katselukertojen myötä, ai tuleehan: Avaruusseikkailu 2001, sen ku katoin eka kertaa, niin hyvä ku hereillä pysyin. Mietin lisää ku kerkiän, nyt on muuta mielessä.
nimeltä Veteen piirretty viiva. Teatterissa se oli vielä onnettoman surkea, mutta nyttemmin se on tullut muistaakseni kahdesti televisiota ja kummallakin kerralla se on vain parantunut.
Kun katsoin Blade Runnerin ensimmäistä kertaa, en pitänyt siitä ollenkaan. Nyt olen katsonut sen lähemmäs kymmenen kertaa enkä ole vieläkään kyllästynyt. Itse pidän enemmän ohjaajan versiosta.
Huuliharppukostaja ja muutkin Leonen länkkärit tuntuvat myös paranevan katselukertojen myötä. Ja Morriconen musiikki kuulntelukertojen myötä...
Kieslowskin väritrilogian Sininen ja Punainen (Valkoinen pitäisi katsoa joskus uudestaan.) ovat kanssa sellaisia, joihin en kyllästy.
Huumoripuolelta Brianin elämä sietää kyllä lukuisia katseluita ja vanhemmista Chaplinin monet elokuvat ovat aina vain ihanampia.
Ja sitten tietysti myös Casablanca, jonka näin ensimmäisen kerran liian nuorena enkä pitänyt siitä. Nyt tuntuu siltä, että kohta voisi taas katsoa uudestaan.
Minulla on vaikeuksia Brianin elämän kanssa, siinä on kyllä hetkensä, mutta tuntuu kuin elokuva ei taidemuotona ollut vielä M Pythonilla ihan hallussa Brianin elämää tehdessä. Toisaalta se on kyllä ihanan rosoinen. Sen sijaan Holy Grail on mieleeni, yksi parhaista komedioista kautta aikain. Nämä on taas niitä makukysymyksiä.
Allekirjoitan ton :=)
Lapsukaisena kun näin Altmanin "3 naista" se oli minusta ällöttävä (miksi se yksi nainen sai järjestää hankaluuksia muille...) Aikuisena 2. kerralla kiinnostuin, ja 3. kerralla nauhoitin elokuvan itselleni. Mahtaisiko yhtään vaikuttaa se että siinä välissä olin ehtinyt tutustua feministiseen mytologiaan, Kolminaiseen Jumalattareen jne... ehkä hieman...
Altman on yksi ohjaajasuosikeistani, mutta Kolme naista on minulle vaikea. Toisaalta elokuva hieno, mutta elokuvan kuvaama maailma on minulle hieman vieras. Voisi olla, että nyt muutaman vuoden vanhempana olisin vaömiimpi katsomaan senkin elokuvan.
Altmanin Pitkät jäähyväiset on suosikkini, mutta se kertookin miehen sielunmaisemasta.