TEL-ELÄKETTÄ OLISI PITÄNYT ANOA HETI 2004 VUONNA, JOS OLI 63-VUOTTA TÄYTTÄNYT. MITÄÄN ILMOITUSTA EI JAETTU. JOTKUT SAIVAT ELÄKETTÄ, EIVÄT. PIENITULOISINKIN OLISI HYÖTYNYT PAR TUHATTA, ISOTULOISET SAATTOIVAT MENETTÄÄ PALJON ENEMMÄN. NÄIN OVELASTI VALTIO SUOSII TOISIA JA TOISIA EI.
ELÄKEROSVOT
VALTION PÄÄTTÄJÄT
9318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
TAKAUTUVASTI. NYT ON ERI MEININKI. JOS ET OLE TÄNÄ PÄIVÄNÄ HAKENUT SINULLE KUULUVAA ELÄKETTÄ MENETÄT LISÄÄ.
MUTTA KIIREISILLÄ IHMISILLÄ ON NYKYÄÄN MUUTAKIN TEKEMISTÄ. TÄLLAISTA SUMMAA EI PITÄISI PIMITTÄÄ ELÄKELÄISILTÄ.
että maksettuasi vaikkapa 15-vuotiaasta työnteostasi, niin niitä alkaakin kertymään vasta 21-vuotiaana. Nykyisin asia on korjattu, mutta ei suinkaan aiheettomasti maksuja aikanaan maksaneille.
VALTION PITÄISI HUOLEHTIA TASAVERTAISESTA KOHTELUSTA.
SUOMESSA TOIMIA NYKYLAINSÄÄDÄNNÖN PUITTEISSA. VIRKAMIESTEN TUTUT KYLLÄ SAAVAT OIKEAAN AIKAAN TIEDON.
SEN TIEDON ETTÄ VASTA 65-VUOTIAANA MAKSETAAN TEL-ELÄKETTÄ, SILLOIN KUN ELÄKETTÄ VUONNA 2004 ÄITINI HAKI.
Eläkkeene on laskettu soveltaen EUn eläkesääntöjä, neuvoston asetus 1408-71. Eläkkeenne määräytyy Suomessa ansaitsemienne todellisten vakuutuskuukausien perusteella.
Siis todelliset vakuutuskuukaudet ovat esim. 15-vuotiaasta 21-vuotiaaksi 6x12 kk, joten minne katosivat maksamani eläkerahat kuuden vuoden osalta.
TUHOTA. KIITOS.
VALTION SIATKO? ISOT POMOT?