Teoksessa Ortodoksinen Kirkko Suomessa on sivulla 303 mainininta seisomisen tarkoituksesta Jumalan palveluksissa. Otan lyhye lainauksen.
"Kirkon perinteessä ihminen on jakamaton kokonaisuus niinkuin maailmakin. Koska olemme ruumiissa, emmekä vainhengessä, jumalanpalveluksessa myös ruumiimme palvelee, jotta se tulisi armovoiman vaikutukselle alttiiksi. Seisomme Jumalan edessä, jottei uneliaisuus ja velttous valtaisi ruumista kuin sieluammekin."
Niinpä arvelen, että seisoo hän, joka jaksaa.
"Kirkon perinteessä ihminen on jakamaton kokonaisuus niinkuin maailmakin. Koska olemme ruumiissa, emmekä vainhengessä, jumalanpalveluksessa myös ruumiimme palvelee, jotta se tulisi armovoiman vaikutukselle alttiiksi. Seisomme Jumalan edessä, jottei uneliaisuus ja velttous valtaisi ruumista kuin sieluammekin."
Niinpä arvelen, että seisoo hän, joka jaksaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tuo ole vähän outoa? Minun huomioni keskittyisi ainakin kipeisiin jalkoihini! :D
pitää käyttää sitä järkeä, kun keskittyminen menee väärään asiaan.
Seisomisessa on vinha perä, kun miettii vertailukohtana vaikka luterilaisten kirkkojen vanhaa perinnettä, kun kirkossa piti olla ihan erikseen unilukkari. Pitkän matkan jälkeen tyypit kuorsasivat penkeissä armotta, ellei joku tökännyt kepukalla välillä harteeseen.
Harvempi simahtaa seisaalleen.
luterilaisessa kirkossa saarnat kestivät tuntikausia. Siksi ihmiset nukahtivat. Ortodoksipappien saarnat ovat, slava bogu, hyvin lyhyitä.
Kirkossa kannattaa liikkua, tehdä kumarruksia jne. ettei väsyisi ja käydä välillä istumassa seinustalla olevilla penkeillä. Joskus uni toki valtaa ortodoksikristitynkin. Omat lapseni ovat alle kouluikäisinä pääsiäisyönä nukkuneet joko kirkon lattialla tai penkillä seinustalla, jos on ollut tilaa. Emme olleet koskaan kauaa kirkossa, vaan lähdimme aina aamupalveluksen päätyttyä pois.
>Harvempi simahtaa seisaalleen.<
Mutta monet pyörtyvät seisomisesta. Entäs sitten. Jos lattia on vaikka kivestä voi tulla pahaa jälkeä. Tätä minä olen joskus pelännyt ortodoksien tilaisuuksissa. Avioliittoon vihkiminenkin kestää tuntitolkulla ja hääväki seisoo koko ajan. Naiset juhlakengissään varpaita kipristellen. Kokenut kaikki tietää ja vaivanen kaiken kokee, sanoo sananlasku.
Luterilaisten kirkkojen pitkiä saarnoja ei enää ole eikä unilukkareita tarvita.
Pisin vihkiminen jonka muistan oli kyllä luterilaisessa kirkossa. Vihkipari oli halunnut vihkiytyä ihanan vanhanaikaisen kaavan mukaan. En silloin aika nuorena vaan ymmärtänyt tilanteen hienoutta. Hyvin on se liitto kestänyt.
Ortodoksisessa vihkimisessäkin on muuntelun mahdollisuuksia. Papilta kannattaa kysellä jos haluaa pituutta lisää/pois, hän tietää mikä on olennaista toimituksessa. Ja kirkon vahtimestarin kanssa voi sopia järjestelyistä vanhusten, raskaana olevien tai muiden nopeaan väsyvien häävieraiden varalta, jos vaikka kirkon seinänvieren istuimet eivät riitäkään.
Kumma muuten jos naiset juhlakengissään eivät jaksa puolta tuntia kirkossa kipristellä, jos koko ilta pitäisi tanssia ja bailata iloisessa seurassa.
Eikä koko vihkimisen ajan ole tarvis seisoa, kun vaan evankeliumin ja ehkä isämeidän aikaan ja tietenkin niiden tärkeiden kysymysten ja vastausten ajan koettaa tolpillaan pysyä. Niihin ei tuntitolkulla mene ja sen verran kai paikalle kutsunutta liittonsa vahvistamista todistamaan pyytänyttä paria ja heidän omaisiaan ja koko tapausta sentään semmoinen tavallinen ei niin erityisen vaivainenkin jaksaa kunnioittaa - jos nyt sitten millään on mitään väliä.
huomattavasti jo se, jos kihlauspalvelus sormuksien siunauksineen ja käteen asettamisineen on toimitettu jo aiemmin.
Itse vihkitoimitus on varsin lyhyt. Siinä pappi kysyy ensin onko sinulla NN vapaa tahto ja vakava mieli ottaa vaimoksesi tämä MM joka seisoo vierelläsi. Ja morsiamelle vastaava kysymys. Pari vastaa myöntävästi, muuten toimitusta ei jatketa.
Sen jälkeen todistajat allekirjoittavat vihkitodistuksen. Pappi saattaa myös ilmoittaa minkä sukunimen pari ottaa yhteiseksi nimekseen, jos jommankumman kihlakumppanin nimi vaihtuu avioliiton solmimisen myötä.
Sen jälkeen siirrytäänkin jo kirkolliseen avioliiton sakramentin toimitukseen kruunauksineen, yhteisen maljan juomisineen ja saattoineen. Koko vihkitoimitus puheineen ja rukouksineen kestää vain noin 20-30 minuuttia. Tämän ajan jokainen varmasti jaksaa seistä, mutta istumaankin pääsee, jos pyörryttää.
Ihmettelen sitä, että ihmiset eivät jaksaisi kirkossa yhtään seistä, mutta jaksavat seisoskella ja kuljeskella uupumatta täpötäysissä ostoskeskuksissa usein koko päivän.
kestää noin 45 minuuttia, plusmiinus jotain.
jos kihlauspalvelus on toimitettu erikseen. Suosittelen tätä tapaa kaikille.
on samassa. Piste. Kukin tyylillään. Kaikki eivät kihlaudu kirkollisesti eri palveluksissa - ja ovat silti ihan kelpo ortodokseja. Piste.