Minä itse olen hyvästä perheestä, siis erittäin. isäni ja äitini elävät onnellisesti yhdessä. viihdyn tosi hyvin perheeni seurassa. on paljon asioita joita en voi ymmärtää. alkoholi. sillä on paljon merkitystä. en voi käsittää miksi vanhemmat menevät baariin tai jonnekin muualle -juomaan. minkälaisen hirveän kuvan lapsi saa vanhemmistaan. sen voi ainakin arvata että he itse tekevät samoin kun ovat isoja. niin, miksi päästätte nuorenne kaupugille iltaisin?juomaan? en voi ymmärtää. olkaa enemmän lastenne kanssa. älkää olko erikseen että vanhemmat-- lapset, olkaa yhdessä. tehkää retkiä, grillailkaa makkaraa laavuilla ymym. miten se voi olla niin vaikeaa, olkaa lastenne kanssa. ärsyttävää kun teette lapsia sitten kohtelette niitä "huonosti, olisi kauheaa jos lapsi joutusi tupakansavulle altistumaan vauvasta lähtien. ja muöhemmin arvatenkin polttaisi itse. repikää lapsenne tietokoneilta ja sun muilta peleiltä ULos, missään nimessä ei tietokoneilla olla koko pvää, ajattelehan omaa lapsuuttasikin, liikuit minkä kerkesit. vai haluatko että lapsesi kuolee ennen sinua,vanhempaa. sama koskee sitten että lasta ei missään nimessä pikaruokalaloihin, ainakaan kovin usein, yäk, mitä syötätte lapsille, haluatko että niistä tulee painavampi kuin sinä? voisihan tässä luennoida vaikka kuinka kauan, olkoon ei teihin mikään tepsi, ärsyttävää yököttävää hirveitä perheitä! itse olen unelmaperheen lapsi--> en juo,en polta, en käy iltaisin kaupungilla-baareissa, tietokoneella harvoin, luontorakas, eläinrakas, hyväksyy erilaisetkin ihmiset-vammaiset-lihavat miljoona kertaa olen kuullut sanottavan pienen lapsen suusta että katso miten lihava täti tms. TÖRKEÄÄ. opeta lapsellesi että ei haukuta erilaisia! tässä asiani.
miksi teette lapsia?
jos ette rakasta
6263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulta se puutuui. Kas ne syntyivät rakkaudesta vaimooni. Se on taas eri tilanne, miten eduskunta kulloinkin päättää kohdella kansaansa. Tai kaupunki, jossai maksettiin uusista lapsista tukea. Toisissa se oli hirveää. Se miten kohtelet toisia, heijastuu lapsiin ja on turha yrittää olla loistava "laavu" isä makkaroineen! Taidat olla vielä neitsyt ?
Kammoksut meitä pikaruokaloissa käyviä ylipainoisia julkisesti netissä, mutta lapsi ei saisi tehdä ääneen huomioita ympäristöstään? ohhohhuh !
Vantaalla kaupungin hallitus on siunannut joka per**leen ruokalan, mutta "ei" lapsille?
Jännää kaksinaisuus moraalia. Yksikään viinakauppa tai kuppila ei sinne ole syntynyt ilman kaupunginhallituksen päätöstä. Silti tämän jälkeen halutaan tuomita , ihmisit jotka näitä palveluja käyttää. Kaikki ei ole kohdallaan suomessakaan.
Käytätkö vihreää sähköä ?
Vihreässä sähkössä on se ongelma, että se tulee samaa piuhaa myöten kuin sosnovyborgin ydinvoimasähkö tai teollistumisen aamunkoiton aikojen ruskohiilivoimalan sähkö. En siis voi oikeasti tietää mistä pirtelökonettani pyörittävä voima on peräisin. Vasta paistetut vohvelitkin maistuisivat entistä herkullisemmilta jos niiden kermavaahtoa valuttava kuumuus lähtisi varmasti vesi- tai tuulivoimalan rattaista.
ny sitten liittyy tähän palstan aiheeseen.
Keskustele päivänpolttavista kotimaan ja ulkomaan uutisista.
Lastenkasvatuspalstat löytyy toisaalta.
Kohta eduskunta päättää homojen oikeudesta keinohedelmöittyä, yksinäisten naisten halusta hommata lemmikki, jne.. Mutta siella ei keskustella eduskunnan rahojen säästöstä. Tänä vuonna miljardi euroa hompötyksii, vaan ei suomen lapsille.