Monet, joilla ei ole perhettä potevat siitä huonoa omaatuntoa ja ajatteleva olevansa poikkeavia.
Paavalin mukaan, kaikkia ei ole edes tarkoitettu avioitumaan.
Toiset osaavatkin elää yksikseen ja osaavat arvostaa sellaista elämää.
Mikä saa jopa uskovaisen lähtemään juoksemaan pitkin ja poikin maata sanaa viemässä, mutta oma perhe jää siinä usein hoitamatta ja siitä syntyy monenlaisia ongelmia ja tämä ihminen, joka kulkee sanaa viemässä, saattaa siitä johtuen olla itse ongelmakimppu ja julistus on sen mukainen, eli lihallinen.
Jumala käskee pitää ensisijaisena avioliiton ja perheen ja sitten, kun tilanne on kaikin puolin tasapainoinen ja ihminen on valmis perheen kärsimättä hänen menoistaan, vasta Jeesuksen kelvollinen lähetti.
On aina muistettava, että Jumala on järjestyksen Jumala ja pysyy järjestyksen Jumalana.
Hän vaatii ensin oman Jerusalemin hoitamisen ja sitten Hänen valtakunnan asioille lähtemisen ja jokaisella on siinä omassa ympäristössäänkin todistettavaa ja kun esim. lapset kasvavat Jumala antaa lähetyskäskyn perheellisellekin. Odottakaa niin kauan, että olette varmat saamastanne lähetyskäskystä, älkää lähtekö sitä ennen.
Yksinäisyyteen erotetut ovat valmiit lähtemään, milloin käsky käy ja heille se käykin herkemmin.
Tänä aikana, jolloin perheet herkästi hajoavat, Jumalalle on kaikki kaikessa se, että Hänen omansa tekevät kaikkensa perheensä onnen eteen.
Hän tarkkaa alati ihmistä ja hänen toimintaansa ja Häntä ei mielytä perheissä käytävät turhat nahinat ja taistelut siitä, että toinen juokseen kokouksissa tai sanan viejänä, mutta Häntä miellyttää se, että perheet elävät sovussa ja rakentuvat sanassa.
Monet juoksevat lihassaan, eivät siis Hengenlähettiläinä ja sen tähden on niin monenlaista sekavaa opetusta ja siksi Jumala haluaa, että syntyy mahdollisimman paljon pieniä kotiseurakuntia, jossa ihmiset rakentuvat sanaa lukemalla yhteisestä uskostaan. Jää turhat kiistat poissa ja kasvu on yhteistä ja Hengen johdattamaa. Isoissa seurakunnissa on monella tasolla olevaa kristittyä ja siitä ne kiistat alkunsa saavat, varsinkin kun mukana on aina useampi luste. Jumala antoi viisausen ihmiselle ja sitä saa anoa lisää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eräässä tutkimuksessa haastatelluista helluntailaisperheiden teineistä 60 % kertoi saaneensa isältä vitsaa tai remmiä. Onko se liian löysää kasvatusta, vai pitäisikö pahoinpideltyjen luku nostaa 100 % :in?
että helluntailais vanhemmat olisivat kovia pitämään jälkeläisilleen vitsan avulla kuria ja mistä se johtuu. Onko kasvatus helluntailaisuudessa sellainen, että vitsaa ei saa säästää.
Siitä aiheesta oli tällä palstalla kerran avaus, oli tehty joku kasvatukseen liittyvä yliopistotutkimus, jossa tuo tuli esille, mukana oli linkit tutkimukseen ja kaikki.
Olisi ehkä hyvä nostaa se 100:aan prosenttiin. Ei tekisi pahaa tämän päivän teineille. Kuri on rakkautta, pilkkaajat pitävät sen halpana (kuri on muuten paljon muutakin kuin piiskaa, mutta tiesithän että Herra antaa ruoskaa kaikille joita rakastaa. Tämäkin koettua teini-iän jälkeen).