Disc.Test

Olen lähes koko ikäni ollut elämänkatsomukseltani ateisti. On hienoa, että tavallaan itse voi ajatelle asioita ja tehdä päätöksiä. Olen saanut kristillisen kasteen ja elänyt jossainmäärin uskonnollisessa ilmapiirissä joten joskus kuitenkin turvaudun rukoukseen, kun tuntuu et ei oikein suju ja kaikki kaatuu päälle. Se on mielestäni ihan normaalia inhimillistä käyttäytymistä.
3287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Koko ikäsi elämänkasomukseltasi ateisti? Soppiikohan epäillä. Prof. Esko Valtaojakin sanoi TV-haastattelussa, ettei hän ole ateisti ja kun agnostikko on vähän liian hieno sana hänelle, niin hän määrittelee itsensä pakanaksi.
Ateismi on kannanotto uskonnollisuuteen ja se vaatii mielestäni perehtyneisyyttä uskontoon ja sen väitteisiin.
Se että turvaudut rukoukseen, osoittaa inun olevan agnostikko (tai pakana) Kuulut varmasti valtaenemmistöön. Ei muuta kuin hyvää jatkoa ja kevään odotusta pakanalle.

Äänestä
  • Olen viime aikoina lukenut Valtaojaa, Enquistia ja Keskitaloa (Jorma). Kaikki ovat kertoneet maailmankaikkeuden ja elämän synnystä kirjoissaan. Enquistin todistaa jumalan olemattomuutta, Valtaoja kyselee mihin jumalaa tarvitaan, Keskitalo ei puhu jumalasta halaistua sanaa. Keskitalo on siis jumalansa tai jumalattomuutensa kanssa parhaiten sopusoinnussa.

    Äänestä

Test passed

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sysfailure kirjoitti:

Olen lähes koko ikäni ollut elämänkatsomukseltani ateisti. On hienoa, että tavallaan itse voi ajatelle asioita ja tehdä päätöksiä. Olen saanut kristillisen kasteen ja elänyt jossainmäärin uskonnollisessa ilmapiirissä joten joskus kuitenkin turvaudun rukoukseen, kun tuntuu et ei oikein suju ja kaikki kaatuu päälle. Se on mielestäni ihan normaalia inhimillistä käyttäytymistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu