SPA / MAP

Teillä korostuu vastauksissanne se, kuinka teillä kirkko uskoo.
Meitä monia muita kummastuttaa toisten uskovien puolesta vastaaminen.
Miten voi sanoa kuinka seurakuntalaiset uskovat?
Eihän muutkaan sitä noin sano!
Te olette tehneet samankaltaisest toimivan opin kuin fariseukset olivat tehneet.
Periaatekin on sama.
Varsin epäilyttävä periaate.
Eivät edes apostolit sanoneet seurakuntalaisten puolesta kuinka he uskovat.
Miten muuten Paavali olisi nuhdellut Galatalaisia?
Hehän olivat jo kääntyneet mutta olivat omaksumaisillaan myös ulkopuolelta asioita.
Eihän Paavalikaan olisi voinut sanoa seurakunnan yleisesti uskovan Hänen opetuksensa mukaan.
Eli niin, että kirkko uskoo näin.
Apostolit päättivät sen yhdessä mitä kristinuskoon kuuluu.
Miten sen päättäminen teidän kirkkonne päätöksin voi muuttaa?
Miten se kirkkonne päätös pitäisi muille, jotka eivät kuulu kirkkoonne , millään tavalla olla heille missään merkityksessä?
Miten yleensä legitimoitte oikeuden päättää seurakuntalaisten puolesta yhtään mitään?
Nämä piirteet ovat erittäin kyseenalaista teidän kirkkonne toiminnassa uskon kysymyksissä.
Uskon rehellisten uskovien olevan kanssani samaa mieltä,(ja lue rivien välistä;epärehellisten olevan eri mieltä).

miten on? kirjoitti:

Teillä korostuu vastauksissanne se, kuinka teillä kirkko uskoo.
Meitä monia muita kummastuttaa toisten uskovien puolesta vastaaminen.
Miten voi sanoa kuinka seurakuntalaiset uskovat?
Eihän muutkaan sitä noin sano!
Te olette tehneet samankaltaisest toimivan opin kuin fariseukset olivat tehneet.
Periaatekin on sama.
Varsin epäilyttävä periaate.
Eivät edes apostolit sanoneet seurakuntalaisten puolesta kuinka he uskovat.
Miten muuten Paavali olisi nuhdellut Galatalaisia?
Hehän olivat jo kääntyneet mutta olivat omaksumaisillaan myös ulkopuolelta asioita.
Eihän Paavalikaan olisi voinut sanoa seurakunnan yleisesti uskovan Hänen opetuksensa mukaan.
Eli niin, että kirkko uskoo näin.
Apostolit päättivät sen yhdessä mitä kristinuskoon kuuluu.
Miten sen päättäminen teidän kirkkonne päätöksin voi muuttaa?
Miten se kirkkonne päätös pitäisi muille, jotka eivät kuulu kirkkoonne , millään tavalla olla heille missään merkityksessä?
Miten yleensä legitimoitte oikeuden päättää seurakuntalaisten puolesta yhtään mitään?
Nämä piirteet ovat erittäin kyseenalaista teidän kirkkonne toiminnassa uskon kysymyksissä.
Uskon rehellisten uskovien olevan kanssani samaa mieltä,(ja lue rivien välistä;epärehellisten olevan eri mieltä).

Olisihan aika outoa jos jokainen seurakuntalainen uskoisi eritavalla seurakunnnan opetukseen nähden (28 opinkohtaa). Paavali juuri yritti pitää uskoontulleita oikessa uskossa ja jättämään pois kaikki harhaopit joita he ennen olivat vaalineet.

Se taas miten jokainen uskoo vaikka taivaan olevan, on taas heidän henkilökohtainen uskonsa, sillä taivaan olemuksesta ei ole kovinkaan selvää kuvaa Raamatussa, pikemmin salamyhkäisen jännittävää odotusta mitä Jumala on lapsilleen valmistanut, vähän kuin joululahja lapselle.

miten on? kirjoitti:

Teillä korostuu vastauksissanne se, kuinka teillä kirkko uskoo.
Meitä monia muita kummastuttaa toisten uskovien puolesta vastaaminen.
Miten voi sanoa kuinka seurakuntalaiset uskovat?
Eihän muutkaan sitä noin sano!
Te olette tehneet samankaltaisest toimivan opin kuin fariseukset olivat tehneet.
Periaatekin on sama.
Varsin epäilyttävä periaate.
Eivät edes apostolit sanoneet seurakuntalaisten puolesta kuinka he uskovat.
Miten muuten Paavali olisi nuhdellut Galatalaisia?
Hehän olivat jo kääntyneet mutta olivat omaksumaisillaan myös ulkopuolelta asioita.
Eihän Paavalikaan olisi voinut sanoa seurakunnan yleisesti uskovan Hänen opetuksensa mukaan.
Eli niin, että kirkko uskoo näin.
Apostolit päättivät sen yhdessä mitä kristinuskoon kuuluu.
Miten sen päättäminen teidän kirkkonne päätöksin voi muuttaa?
Miten se kirkkonne päätös pitäisi muille, jotka eivät kuulu kirkkoonne , millään tavalla olla heille missään merkityksessä?
Miten yleensä legitimoitte oikeuden päättää seurakuntalaisten puolesta yhtään mitään?
Nämä piirteet ovat erittäin kyseenalaista teidän kirkkonne toiminnassa uskon kysymyksissä.
Uskon rehellisten uskovien olevan kanssani samaa mieltä,(ja lue rivien välistä;epärehellisten olevan eri mieltä).

Kysyjä kysyi kirkon näkemystä. SPA = Adventtikirkko. Kirkon näkemys = konsensus siitä, mitä Raamattu opettaa.

Timo Flink

miten on? kirjoitti:

Teillä korostuu vastauksissanne se, kuinka teillä kirkko uskoo.
Meitä monia muita kummastuttaa toisten uskovien puolesta vastaaminen.
Miten voi sanoa kuinka seurakuntalaiset uskovat?
Eihän muutkaan sitä noin sano!
Te olette tehneet samankaltaisest toimivan opin kuin fariseukset olivat tehneet.
Periaatekin on sama.
Varsin epäilyttävä periaate.
Eivät edes apostolit sanoneet seurakuntalaisten puolesta kuinka he uskovat.
Miten muuten Paavali olisi nuhdellut Galatalaisia?
Hehän olivat jo kääntyneet mutta olivat omaksumaisillaan myös ulkopuolelta asioita.
Eihän Paavalikaan olisi voinut sanoa seurakunnan yleisesti uskovan Hänen opetuksensa mukaan.
Eli niin, että kirkko uskoo näin.
Apostolit päättivät sen yhdessä mitä kristinuskoon kuuluu.
Miten sen päättäminen teidän kirkkonne päätöksin voi muuttaa?
Miten se kirkkonne päätös pitäisi muille, jotka eivät kuulu kirkkoonne , millään tavalla olla heille missään merkityksessä?
Miten yleensä legitimoitte oikeuden päättää seurakuntalaisten puolesta yhtään mitään?
Nämä piirteet ovat erittäin kyseenalaista teidän kirkkonne toiminnassa uskon kysymyksissä.
Uskon rehellisten uskovien olevan kanssani samaa mieltä,(ja lue rivien välistä;epärehellisten olevan eri mieltä).

Adventismissa seurakunta ymmärretään kieltämättä ehkä enemmän institutionaalisesti kuin monissa muissa kristillisissä yhteisöissä. Osittain se on selitettävissä adventismin syntyyn liittyneen pettymyksen kautta. Jeesus ei tullutkaan asetettuna määräaikana (1844). Pettymyksestä toipuminen ja lauman yhdessä pitäminen onnistui 'tutkiva tuomio' -nimisen dogmaattisen selviytymisstrategian avulla. Se oli omiaan luomaan asetelman, jossa jo lähtökohtaisesti yhteisö oli puolustuskannalla. Toinen tähän apologeettiseen (uskoa puolustelevaan) juonteeseen vaikuttava tekijä on adventismin metodistis-puritaaninen tausta, jonka etäiset juuret ovat kalvinismissa (tosin arminiolaisuuden kautta). Tunnettuahan on, että nimenomaan kalvinismissa on jo alusta asti ollut vahva apologeettinen tunnuspiirre. Se ilmenee mm. järkälemäisistä dogmaattisista yleisesityksistä. Mielenkiintoinen seikka on myös se, että adventismi syntyi aatteellisessa ilmastossa, jota ilmensivät kaiken kattavat filosofiset järjestelmät (mm. Hegel). Maailmoja syleilevät suuret kertomukset olivat "in". Adventismi omasi oman suuren kertomuksensa, SUUREN hyvän ja pahan välisen TAISTELUN. Adventismiin on siis ikäänkuin ankkuroitunut jonkinlainen oman lauman yhdessäpitämisstrategia, vahva puolustusasetelma, jolla rakennetaan jos ei todellista niin ainakin illusorista ykseyttä.

Toisaalta tämän institutiopoolin ja sille uskollisten äänekkäät viidakkorummut eivät ole onnistuneet estämään jonkinlaisen eriytyneen yhteisöpoolin syntyä. Kirkon vakiinnutettua paikkansa maassamme viimeisen sadan vuoden aikana, "seurakuntapopulaatiossa" on tapahtunut rakennemuutos. Toisen ja kolmannen polven adventistien määrä on lisääntynyt. Se vanhempien kokoussarjoissa ja kirjeellisissä raamattuopistoissa omaksuttu lukutapa ei enää uusille sukupolville olekaan ollut itsestäänselvyys.Kirkon tapa selittää raamattua asetetaan kyseenalaiseksi. Nykyadventismi näin yhteisötasolla onkin varsin heterogeeninen yhteisö. Se fundamentalismi, mitä esim. nimimerkki 'kirjoitettu on' tällä palstalla edustaa, on vain eräs monista ajattelutavoista adventismin sisällä. Muina voisi mainita evankeelisen adventismin, karismaattisen adventismin, kulttuuriadventismin yms...

Osittain tästä yhteisöpoolin eriytymisestä johtuva ilmiö on se, että nykypäivänä yhä harvemmin kuulee saarnastuolista julistettavan opeista, joista adventistit varsinaisesti identifioidaan. Institutiopooli vuosineljänneksittäin ilmestyvän raamatuntutkistelukirjasen kautta pyrkii vielä pitämään esillä perinteisiä adventistisia oppeja. Samoin seurakunnan sisäiseen informointiin tarkoitettu Nykyaika. Se, miksi ns. "kolmen enkelin sanomaa" ei juuri saarnoissa enää kuule johtuu varmaankin osittain siitä, että niille ei koeta olevan tilausta. Perinteinen kristillinen julistus on syrjäyttänyt ne. Eräs syy on myös se, että monilla pastoreilla on ongelmia joidenkin adventistiseen identiteettiin kytkeytyvien oppien kanssa.

'Identiteetti' on se nimeämäni institutiopoolin pyhä lehmä, jonka alttarilla on uhrattu liian monta sielua. Siitä on tullut itseisarvo. Se verukkeena vuosiluvuista (pyhäkköoppi) on tullut tärkeämpiä kuin rakkaus. Näenkin adventismin ainoaksi henkiinjäämisedellytykseksi nimenomaan länsimaissa oleellisen erottamisen epäoleellisesta. Täsmennettynä se tarkoittaa oppien keventämistä.

Simul justus et peccator kirjoitti:

Adventismissa seurakunta ymmärretään kieltämättä ehkä enemmän institutionaalisesti kuin monissa muissa kristillisissä yhteisöissä. Osittain se on selitettävissä adventismin syntyyn liittyneen pettymyksen kautta. Jeesus ei tullutkaan asetettuna määräaikana (1844). Pettymyksestä toipuminen ja lauman yhdessä pitäminen onnistui 'tutkiva tuomio' -nimisen dogmaattisen selviytymisstrategian avulla. Se oli omiaan luomaan asetelman, jossa jo lähtökohtaisesti yhteisö oli puolustuskannalla. Toinen tähän apologeettiseen (uskoa puolustelevaan) juonteeseen vaikuttava tekijä on adventismin metodistis-puritaaninen tausta, jonka etäiset juuret ovat kalvinismissa (tosin arminiolaisuuden kautta). Tunnettuahan on, että nimenomaan kalvinismissa on jo alusta asti ollut vahva apologeettinen tunnuspiirre. Se ilmenee mm. järkälemäisistä dogmaattisista yleisesityksistä. Mielenkiintoinen seikka on myös se, että adventismi syntyi aatteellisessa ilmastossa, jota ilmensivät kaiken kattavat filosofiset järjestelmät (mm. Hegel). Maailmoja syleilevät suuret kertomukset olivat "in". Adventismi omasi oman suuren kertomuksensa, SUUREN hyvän ja pahan välisen TAISTELUN. Adventismiin on siis ikäänkuin ankkuroitunut jonkinlainen oman lauman yhdessäpitämisstrategia, vahva puolustusasetelma, jolla rakennetaan jos ei todellista niin ainakin illusorista ykseyttä.

Toisaalta tämän institutiopoolin ja sille uskollisten äänekkäät viidakkorummut eivät ole onnistuneet estämään jonkinlaisen eriytyneen yhteisöpoolin syntyä. Kirkon vakiinnutettua paikkansa maassamme viimeisen sadan vuoden aikana, "seurakuntapopulaatiossa" on tapahtunut rakennemuutos. Toisen ja kolmannen polven adventistien määrä on lisääntynyt. Se vanhempien kokoussarjoissa ja kirjeellisissä raamattuopistoissa omaksuttu lukutapa ei enää uusille sukupolville olekaan ollut itsestäänselvyys.Kirkon tapa selittää raamattua asetetaan kyseenalaiseksi. Nykyadventismi näin yhteisötasolla onkin varsin heterogeeninen yhteisö. Se fundamentalismi, mitä esim. nimimerkki 'kirjoitettu on' tällä palstalla edustaa, on vain eräs monista ajattelutavoista adventismin sisällä. Muina voisi mainita evankeelisen adventismin, karismaattisen adventismin, kulttuuriadventismin yms...

Osittain tästä yhteisöpoolin eriytymisestä johtuva ilmiö on se, että nykypäivänä yhä harvemmin kuulee saarnastuolista julistettavan opeista, joista adventistit varsinaisesti identifioidaan. Institutiopooli vuosineljänneksittäin ilmestyvän raamatuntutkistelukirjasen kautta pyrkii vielä pitämään esillä perinteisiä adventistisia oppeja. Samoin seurakunnan sisäiseen informointiin tarkoitettu Nykyaika. Se, miksi ns. "kolmen enkelin sanomaa" ei juuri saarnoissa enää kuule johtuu varmaankin osittain siitä, että niille ei koeta olevan tilausta. Perinteinen kristillinen julistus on syrjäyttänyt ne. Eräs syy on myös se, että monilla pastoreilla on ongelmia joidenkin adventistiseen identiteettiin kytkeytyvien oppien kanssa.

'Identiteetti' on se nimeämäni institutiopoolin pyhä lehmä, jonka alttarilla on uhrattu liian monta sielua. Siitä on tullut itseisarvo. Se verukkeena vuosiluvuista (pyhäkköoppi) on tullut tärkeämpiä kuin rakkaus. Näenkin adventismin ainoaksi henkiinjäämisedellytykseksi nimenomaan länsimaissa oleellisen erottamisen epäoleellisesta. Täsmennettynä se tarkoittaa oppien keventämistä.

sanottu!

Simul justus et peccator kirjoitti:

Adventismissa seurakunta ymmärretään kieltämättä ehkä enemmän institutionaalisesti kuin monissa muissa kristillisissä yhteisöissä. Osittain se on selitettävissä adventismin syntyyn liittyneen pettymyksen kautta. Jeesus ei tullutkaan asetettuna määräaikana (1844). Pettymyksestä toipuminen ja lauman yhdessä pitäminen onnistui 'tutkiva tuomio' -nimisen dogmaattisen selviytymisstrategian avulla. Se oli omiaan luomaan asetelman, jossa jo lähtökohtaisesti yhteisö oli puolustuskannalla. Toinen tähän apologeettiseen (uskoa puolustelevaan) juonteeseen vaikuttava tekijä on adventismin metodistis-puritaaninen tausta, jonka etäiset juuret ovat kalvinismissa (tosin arminiolaisuuden kautta). Tunnettuahan on, että nimenomaan kalvinismissa on jo alusta asti ollut vahva apologeettinen tunnuspiirre. Se ilmenee mm. järkälemäisistä dogmaattisista yleisesityksistä. Mielenkiintoinen seikka on myös se, että adventismi syntyi aatteellisessa ilmastossa, jota ilmensivät kaiken kattavat filosofiset järjestelmät (mm. Hegel). Maailmoja syleilevät suuret kertomukset olivat "in". Adventismi omasi oman suuren kertomuksensa, SUUREN hyvän ja pahan välisen TAISTELUN. Adventismiin on siis ikäänkuin ankkuroitunut jonkinlainen oman lauman yhdessäpitämisstrategia, vahva puolustusasetelma, jolla rakennetaan jos ei todellista niin ainakin illusorista ykseyttä.

Toisaalta tämän institutiopoolin ja sille uskollisten äänekkäät viidakkorummut eivät ole onnistuneet estämään jonkinlaisen eriytyneen yhteisöpoolin syntyä. Kirkon vakiinnutettua paikkansa maassamme viimeisen sadan vuoden aikana, "seurakuntapopulaatiossa" on tapahtunut rakennemuutos. Toisen ja kolmannen polven adventistien määrä on lisääntynyt. Se vanhempien kokoussarjoissa ja kirjeellisissä raamattuopistoissa omaksuttu lukutapa ei enää uusille sukupolville olekaan ollut itsestäänselvyys.Kirkon tapa selittää raamattua asetetaan kyseenalaiseksi. Nykyadventismi näin yhteisötasolla onkin varsin heterogeeninen yhteisö. Se fundamentalismi, mitä esim. nimimerkki 'kirjoitettu on' tällä palstalla edustaa, on vain eräs monista ajattelutavoista adventismin sisällä. Muina voisi mainita evankeelisen adventismin, karismaattisen adventismin, kulttuuriadventismin yms...

Osittain tästä yhteisöpoolin eriytymisestä johtuva ilmiö on se, että nykypäivänä yhä harvemmin kuulee saarnastuolista julistettavan opeista, joista adventistit varsinaisesti identifioidaan. Institutiopooli vuosineljänneksittäin ilmestyvän raamatuntutkistelukirjasen kautta pyrkii vielä pitämään esillä perinteisiä adventistisia oppeja. Samoin seurakunnan sisäiseen informointiin tarkoitettu Nykyaika. Se, miksi ns. "kolmen enkelin sanomaa" ei juuri saarnoissa enää kuule johtuu varmaankin osittain siitä, että niille ei koeta olevan tilausta. Perinteinen kristillinen julistus on syrjäyttänyt ne. Eräs syy on myös se, että monilla pastoreilla on ongelmia joidenkin adventistiseen identiteettiin kytkeytyvien oppien kanssa.

'Identiteetti' on se nimeämäni institutiopoolin pyhä lehmä, jonka alttarilla on uhrattu liian monta sielua. Siitä on tullut itseisarvo. Se verukkeena vuosiluvuista (pyhäkköoppi) on tullut tärkeämpiä kuin rakkaus. Näenkin adventismin ainoaksi henkiinjäämisedellytykseksi nimenomaan länsimaissa oleellisen erottamisen epäoleellisesta. Täsmennettynä se tarkoittaa oppien keventämistä.

joudun kiittämään valaisevasta selitykstäsi.
Äkkiä katsoen näin iltamyöhään viestisi vaikutti kovin asiapitoiselta.
Enemmänkin kuin odotin!