Siitä meidät tunnetaan Jumalan lapsiksi, että meillä on keskinäinen rakkaus. Mitähän näillä palstoilla oikein tapahtuu, kun ei se rakkaus oikein näy?? Sitten vielä se yksimielisyys..?? Minä olen syyllistynyt rakkaudettomuuteen ja en oo ollut aina yksimielinenkään.. Herra armahtakoon meitä..
Onko meillä keskinäinen rakkaus?
Ykä-Puska
7393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuli mieleen, että näillä palstoilla tulee esille ne meidän kaikkien sisimmät tunnot juuri noitten provosoivien mielipiteitten seurauksena, joita jotkut aivan tahallaan esittelee.. Vaan aikansa kutakin..
Täytyy tästä vähitellen kallistua punkkaan, kun alkaa silimät vähän karsastamaan ja väsymys painaa käpälää kanveesiin.. Siunattuva uamuyötä! ;)
Oikein kirjoitat ja toivottavasti muutos tulee. Omassa elämässäni olen kyllä huomannut, että jutellessani uskovaisten kanssa en edes kysy heiltä missä kirkkokunnassa tai suunnassa he tapaavat käydä kokouksissa. Oppikysymyksistä syntyy helposti riitoja, mutta ken näkee korotetun Herran ei kiistele joutavista. Pysyy väleissä kun ei opista heti ala veljiä ja sisaria ojentamaan vaan näkee , että tämäkin on Jumalan rakas ja hinnalla ostettu.
Oikein hyvää vointia sinne meren taakse ja lämpimät terveiset vaimollesi. "Te olette hinnalla ostetut ettekä ole itsenne omat. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne!"
Kyseinen Raamatunkohtakin osoittaa, attä jos rakkautta ei ole, ei olla Jumalan lapsia. Eivät kaikki täällä ole Jumalan lapsia. Siitä meidät tunnetaan... eli se rakkaus on automaattista. Eihän tiukka keskustelu tarkoita, ettei olisi rakkautta. Sehän on mitä suurinta rakkautta ja välittämistä, kun kantaa huolta toisten iankaikkisesta kohtalosta. Pysäyttäkää ne, jotka surmapaikalle hoippuvat...Kyllä rakastavaisetkin riitelevät... aina.
myös minä.
Ei se ole oikeaa rakkautta,jos tiedämme,että jokin uskonalueista on täysin pielessä,eikä siitä varoiteta,vaan hyväksytään se ,koska "pitää" olla yksimielisä ja rakstaa toista vaan siinä,vaikka on menossa,tosiaan "surmapaikalle",kyllähän sitä pitää pelastusrengas hukkuvalle heittää,yleensä siihen tartutaan,mutta onvain niin,että jotkut luulevat uskovansa,ja seisovansa,vaikka omatekoinen pelastus ei pelasta,vaan hukuttaa aaltoihin ennen pitkää.
Voisi sanoa,että Irwinin laulu,"ei tippa tapa,ja ämpäriin ei huku",mutta maljalliseen vesitilkkaan voipi hukkua,jos sen varaan iankaikkisen elämän toivonsa jättää? Epäraamtullisuutensa takia,ulkopuolella Raamatun ei ole pelastavaa oppia,ja siksi siitä on vaan puhuttava,että mahdollismman moni näkisi vaaran merkit. Mielestäni se on juuri oikeaa rakkautta,ei Jeesuskaan hyssytellyt vääräoppisia,koska se ei muutakuin iskostaa heitä yhä lujemmin omiin uskomuksiinsa.
Mutta kyllähän meillä rakkaus tulee olla motiivina,muutenhan se on turhaa.
Mutta miksi ei sitten olisi Rakkaus voimamme ja halumme auttaa harhaan meneviä?
Kuka nyt muuten panisi itsensä alttiiksi kaikelle vasta-vaikutukselle mitä tästäkin aiheesta puhuminen tuo itsekullekkin?
Evankeliumi kun ei ole ihmismielenmukainen,niin se loukkaa suurta osaa ihmisiä,ja se kyllä heijastuu vastaan.
Mutta niinhän Jeesuskin uhrasi kaikkensa,että evankeliumi uskottaisiin,ja kaikki pelastuisivat.
Rakkaudesta ihmiseen,nimenomaan,silti Hän sai kärsiä syntisiltä sellaista vasustusta,jota meistä ei kukaan ole joutunut kokemaan.
Tänäpäivänä ei vainota uskovaista,suoraan uskonsa takia,vaan se käännetään "moralismiksi",haetaan ja etsimällä etsitään moraalisia virheitä elämästä,joilla saadaan "syyttää" ja syyllistää omaatuntoa.
Takana on kuitenkin uskonvaino,vaikeutetaan elämää mitä pikkumaisimpien erheiden takia,ja kaikki on vaan sen tähden,että uskoo Jeesukseen,ja että vielä todistaakin Jeesuksesta
Mutta veri on voimassa viel tänäänkin,viel tänäänkin !
Pitää olla palavuutta sydämessä positiivisessa mielessä. Eihän Jumalan rakkaus ole mitään kaiken hyväksyvää pumpuliin käärivää ja kahlitsevaa rakkautta, vaan intohimoista halua löytää yhteys luotuun. Siitä kaikessa on kyse.
Miä oon aina saanut mielipideistäni johtuen vastustusta koska olen näkemyksiltäni erilainen.
Olen saanut siis rakkaudettomuutta uskovaisiltakin.Uskovalla on paha vika, he pidättäytyvät vastaamasta jossakin asioissa,ihan tuolla oikeassa elämässä,se ei tunnu mukavalta.Uskova jos kuka osaa syyllistämisen taidon,usein väärällä aikaa kun huomaa toisella menevän huonosti.
Tuohipylly uskovia on joukossa se on totuus.
Jumalan rakkaus on ilmestynyt antamisena. Hän antoi Poikansa. Siinä on rakkaus. Lähimmäisten välinen rakkaus -siltä osin kuin se on todellista- ilmenee "ei sanalla ja kielellä, vaan teossa ja totuudessa". Rakkaus on hyvin arkipäiväinen ja konkreettisesti havaittavissa oleva asia, joka tekojen lisäksi ilmenee myös sanoissa.
Se seikka, että uskovaiset kiertelevät vastauksissaan ja orjuuttavat oppien alle kanssamatkaajiaan, johtuu Herran Jeesuksen tosi tuntemisen puutteesta. Uskovien tunnustus ja arkielämän todellisuus eivät kohtaa toisiaan. Meidän ei tule neuvoa ihmisiä pyhempään elämään kuin mitä itse elämme ja jättää sellaisten oppien opettaminen, joita emme itse ole sisäistäneet. Meidän uskomme todellisuus koetellaan ja koetukset tulevat yleensä rakkaittemme taholta. Heitä on vaikeampi huijata. Kirkastusvuoremme tunnelmat ja näyt koetellaan riivajien laaksossa. Usko viedään tulikasteen läpi ja sen tekee Hän, jolla on valta kastaa tulella Lunastuksensa perustuksella. Siinä me räpiköimme, valitamme ja peräännymme, mutta oi tuota rakkautta ja kärsivällisyyttä, mikä Vapahtajallamme on. Hän ei jätä työtään kesken eikä pidätä kättänsä valituksistamme huolimatta, sillä Hän näkee päämäärän; puhdistetun astian jaloa käyttöään varten valmistetun.
Älkäämme siis odottako oikeudenmukaista kohtelua kohdallamme, mutta tehkäämme aina oikeutta lähimmäisillemme. Kumpa näkisimme Jumalan käden vaikeuksissamme; se on Isän rakastavan ja kurittavan käden siunattua läsnäoloa. Kun kuritus on tuottanut tuloksen tuo sama käsi ylenpalttisen siunauksen lapselle. Kuri kasvattaa sen siunatun "vanhurskauden rauhan hedelmän" jonka kautta pääsemme Hänen omasta pyhyydestään osalliseksi ja sen palkkana näemme Herran, kuten Hebrealaiskirjeessä opetetaan kärsimysten tarkoitusperistä.