Ollako vai eikö olla siinäpä kysymystä kertaaleen.
Kaipaisin rukousta että saisin sisäisen rauhan ja voimaa jatkaa työssäni ja voimia olla poikani kanssa, nyt olen tällä hetkkellä kuin zompi, mikään ei kiinnosta ja innosta ja kaikki kaatuu päälle. En kaipaa enää vierelleni elämänkumppania ja epäilen ettei minulle sellaista ole tarkoitettukaan, kaipaisin vaan jutustelu kumppania jonka kanssa keskustella asioista luottamuksellisesti ja sellaista joka osaisi arvostaa toista ihmistä ihmisenä ja myös kunnioittaisi hiljaisen miehen vakaumusta, olen sellainen että kun ongelmia on liikaa niin käperryn kuoreeni ja jään hautomaan itsekseni niitä ratkaisuja.
Olen iltaisin lukenut raamattua satunnaisesti ja etenkin kymmentä käskyä ja mitä se pitää sisällään ja samalla olen surullinen siitä kuinka vähän sitä kunnioitetaan uskovaistenkin piireissä, mulle nen on ehdoton totuuus ja kunnioitus, ilmeistikään ei mulle sovi tuo raamatun lukeminen kun jään lain alle, tai sitten huomaan että ns. tosi uskovaiset rikkovat surutta noita 10 käskyä, kun itselle tosiaan on ne peruspilarit.
Toivosin että saisin sen sisäsisen rauhan elämääni enkä olisi tälläinen jojo, eilen oli tosi levoton olo ja en tosiaan tiennyt että minne olisin säntäillyt sellainen tosi levoton olo ja ajattelin että ei tämä tälläinen ole elämäistä, en tiedä sitten että onko mulla paha burnautti vai mikä mutta sydämen rauhan minä haluaisin kyllä saada ja sisältöä elämään, sisällä on niin tyhjä ja kalsea olo ja kun elämässäni on enää tuo poika niin pelkään että milloin sen menetän, muuttaako entinen etelään poikani kanssa ja itse pitäisi vaihtaa työpaikkaakin ja hakemus on sisässä yhteen paikkaan ja toivon että sinne pääsisin.
Masennus lääkkeitä olen käyttänyt joskus, mutta niiistä tulee mulle tosi paha olo ja tilanne paheene eli tuo levottomuss, mistään ei tule yhtään mitään jos niitä käytän, en pysty 2 s kauempaa keskittymään sitten mihinkään, puhumattakaan että saisi kunnolla nukuttua, vaan se on sellaista koiran unta sitten.
Elli toivoisin että puolestani rukoiltaisiin että saisin rauhan sydämeeni ja että loppuisi tämä jännittäminen mikä minulla on jatkuvasti päällä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
kertomaan sinulle tiestä Hänen luokseen.
Usko on lahja ja sinulla on oikeus anoa sitä ja tulet saamaan sen.
Kun olet ilmoittanut Jeesukselle, että haluat Hänen rauhansa ja kaikki hyvän Hänestä ja pyytänyt syntejäsi anteeksi, niin usko saaneesi.
Rukoile samantien, että Jumala täyttää sinut Pyhällä Hengellä, jossa on armolahjat ja kaikkinainen hyvä, ilo, rauha, rakkaus, kärsisvällisyys, anteeksiantamus ja muut hyvät ominaisuudet.
Armolahjoista voit pyytää itsellesikin jonkun, tai vaikkapa kaikkia, mutta yleensä Jumala antaa vain osan niistä lahjoistaan yhteen ihmiseen. Niitä lahjoja on profetoiminen, kielilläpuhuminen, terveeksitekeminen, viisas ja muitakin niitä on.
Armolahjojen kanssa ei tarvitse kiirehtiä, sillä tärkeintä on rauha Jumalan kanssa, josta lähtee kaikkinainen hyvä kehitys ja rauha Hänen kanssaan on taattu, kun uskoo Hänen Poikansa Jeesuksen menneen puolestaan ristille ja uskoo, että siitä teosta saa kaikki syntinsä anteeksi.
Lain alle sinun ei tarvitse mennä, vaan saat alkaa loputtoman kehityksen armosta ja siitä armosta saat voiman elää Jumalan lakien mukaan. Se tulee sinulle luonnolliseksi elämäntavaksi, pystyt täyttämään rakkauden lakia, jossa on nämäkin kymmenen käskyä.
Jumala tekee kaiken rikkinäisen uudeksi ja terveeksi. Aina se ei tapahdu heti, mutta heti alkaa tervehtyminen ja vaikka veisi pitempään kokotervehtymisen saavuttaminen, niin sekin tulee aikanaan. Ja, jo alusta alkaen saa toivon ja se tuo jo helpotusta. Jotkut paranevat hyvin nopeasti, toisilla paranemiseen menee vuosia, mutta koko matkan ajan kehitystä tapahtuu ja ihminen saa matkan myötä oppia tuntemaan enemmän ja enemmän omaa persoonallisuuttaan, jonka syntipeite on muuttanut, mutta joka pikkuhiljaa palautuu Jumalan kuvaksi, eli hienoksi ja yksilölliseksi persoonaksi.
Oikein hyvää uutta matkaa ja matkaa Jeesuksen kanssa, joka rakastaa sinua syvästi.
Lue Johanneksen Evankeliumia.
http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm#ONKO
.
...Se on otollista Jumalallemme ja Vapahtajallemme, joka tahtoo totuutta salatuimpaan saakka ja sitä, että kaikki ihmiset kaikkialla uskoisivat evankeliumiin ja sen vaikutuksesta tekisivät elämässään todellisen parannuksen voidakseen pelastua.
Olet nyt kirjoituksesi perusteella elämässäsi siinä vaiheessa, jossa Yeshuan Vuorisaarnan lukeminen olisi kohdallaan. Poimin siitä pari jaetta alkupalaksi: (Matteus luvut 5 - 7)
1) Matt.5:3 "Ylionnellisia ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta."
- Tässä ei tarkoiteta, että yksinkertaiset olisivat onnellisia, vaan ne, jotka ovat nöyriä ja Jumalan viisauden opastuksella tuntevat oman vajavaisuutensa perimmäisten kysymysten äärellä. Heille annetaan yli ymmärryksen käyvä ilo Herrassa ja he saavat omistaa Korkeimman Kuningaskunnan iankaikkisesta iankaikkiseen.
2) Matt.5:6 "Ylionnellisia ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät ravitaan."
- Jumala on rakkaudessaan johdattanut sinut elämässäsi kuvailemiisi vaikeuksiin, että niissä ollessasi kääntyisit KOKO SYDÄMESTÄSI Hänen Poikansa puoleen. Olet jo pyrkinytkin ikäänkuin haparoiden pois pimeydestä Valkeutta kohden. On hyvä ymmärtää 10 käskyn pyhyys ja vielä tärkeämpää on ymmärtää ihmisen kykenemättömyys niitä kaikessa täyttämään.
- Kuten Paavali kirjoitti (Room.7 luvussa), on Lain käskyjen tarkoituksena osoittaa jokaisen ihmisen kykenemättömyys vastustaa pahaa himoa, joka on sisäsyntyisenä ihmisen jäsenissä ja siksi Lain sisimpänä tarkoituksena onkin ajaa synnintuntoon tullut ihminen Vapahtajan syliin armahdettavaksi. Rakkaus on Lain täyttämys.
- Yeshua on täyttänyt Lain ja me saamme elää Hänen armossaan, joka on ilmestynyt Jumalalta meille pelastukseksi kasvattamaan meitä taivasta varten, kuten Paavali meitä opettaa (Tiit.2:11-14). Toki meidän tulee kunnioittaa Lain säädöksiä ja pyrkiä elämään kaikessa puhtaasti ja siveästi tämä lyhyt aikamme maan päällä, vaikkemme omalla voimallamme Lakia voi täyttääkään emmekä sen kautta voikaan pelastua. On ihanaa saada elää vapaana Lain kirouksesta ja levätä Yeshuan rakkaudessa odottaen uskovien ylöstempausta!
Siunausta Yeshuassa!
.
Silmiin pisti tuo "ylionnellisia ovat".
Mikä käännös sinulla on?
Minun Raamatuissani (monia eri käännöksiä) on "onnellisia ovat".
Tällä hetkellä en edes ole onnellinen itse. Jos olet oikeasti uskovainen niin rukoile selvyyttä erään vaikean asian kanssa kamppailuuni. Herra minua auttakoon. Jeesus on Herra!
.
Minulla on käytössä useita eri käännöksiä. Mitä suomalaisiin tulee, on vanhassa kirkkoraamatussa, jonka UT vuodelta 1938, sanana 'autuas'.
Voidaksemme tehdä oikeutta tuolle vanhahtaneelle sanalle tulee se kääntää vahvempana kuin vain pelkkä 'onnellinen', vaikka se on uusimmassa sanakirjassa mainittukin synonyymiksi sanalle 'autuas'.
Ihminen voi olla onnellinen katoavista maallisista aarteista, mutta mitä tulee hengellisiin katoamattomiin aarteisiin, on hän niiden arvon ymmärtäessään paljon enemmän kuin vain onnellinen. Siksi valitsin sanaksi 'ylionnellinen'. Se voidaan ymmärtää nykyään helpommin kuin vanhahtava sana 'autuas'. Olen kuullut eräiden joidenkin vanhempien Sananjulistajien käyttävän näissä jakeissa mainitsemaani sanaa 'ylionnellinen' juuri tästä syystä.
Hebrealaisessa UT:ssa käytetään sanaa 'asre', mikä käännettynä merkitsee 'autuas' ja nykysuomen sanakirjan mukaan 'onnellinen'.
Mitä tulee kreikkalaiseen käännökseen, käytetään siinä kantasanaa 'makarios', mikä on käännettynä Matt.5:3-11 sanalla 'autuas' tai 'autuaita'.
Tiedän toki, että joku voi pitää tyyliäni joskus saivarteluna. Kullakin olkoon mielipiteen vapaus. Itse pyrin käyttämään sanoja, jotka ymmärrän kaikkein parhaiten kuvaavan käsittelyssä olevaa asiaa.
- - -
Toinen esimerkki valaisee tyyliäni ehkä selvemmin:
Otanpa vertailun vuoksi rinnalle Yeshuan sanat:
"Minä Olen maailman Valkeus, joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän Valkeus." Joh.8:12
- Mielestäni ilmaisu on tullut vuoden 1992 käännöksessä persoonattomammaksi ja köyhemmäksi, sillä Valkeus on enemmän kuin siinä käytetty sana 'valo', vaikka se onkin sanakirjan mukaan synonyymi. Mielestäni 'valo' on sanana persoonaton ja eräässä mielessä vain 'tieteellinen' ilmaisu eräälle energian olomuodolle.
'Maailman Valkeus' on mielestäni Yeshuan eräs erisnimi. On ihanaa tietää, että kun seuraamme Yeshuaa, on Hän itse kanssamme persoonallisesti sanansa lupauksen mukaisesti, kuten Hän on luvannut kohdassa Joh.14:21,23
(21) "Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä ILMOITAN itseni hänelle."
(23) Yeshua vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja ME TULEMME hänen tykönsä ja JÄÄMME hänen luoksensa ASUMAAN."
Siis Maailman Valkeus tahtoo tulla vajavaisen ja heikon ihmisen sydämeen asumaan, eikä vain Hän vaan myös Hänen Isänsä, joka on suurempi kaikkia olemassa olevia henkiolentoja ja on kaiken Luoja.
Kokemuksestani tiedän tämän tapahtuvan Pyhän Hengen kautta, jonka Korkein on luvannut ja todella antaa niille, jotka ovat Hänen Sanalleen kuuliaiset. Tunnusomaista tälle tapahtumalle on aina se, että meihin tulee siinä yhteydessä Isä Jumalan ja Hänen Poikansa Yeshuan ylitse kaiken ymmärryksen oleva RAKKAUS.
Neuvon sinua etsimään ensin tuon elävän yhteyden Yeshuaan ja Hänen kauttaan yhteyden Isä Jumalaan. Neuvon tätä siksi, että Yeshua opettaa edelleenkin meitä sanoen: "Etsikää ENSIN J-H-W-H:n Kuningaskuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin KAIKKI MUU ANNETAAN teille siinä ohessa."
Siis MITÄ IKINÄ sinulla onkaan sydämelläsi 'hätää, pelkoa, ahdistusta, taloudellisia vaikeuksia jne.' Niin ne kuuluvat tuohon kategoriaan 'kaikki muu annetaan teille siinä ohessa'.
Rukoilenkin nyt, että Yeshua antaa sulle ymmärryksen totella Hänen edellä mainitsemaani opetusta, jotta saisit enemmän kuin vain avun akuuttiin ahdinkoosi ja hätääsi. Kiitos Yeshua, että autat tätä rakasta luotuasi juuri näin! Amen.
Siunausta Yeshuassa!
.
Muistan sinua, sillä Herramme tahtoo sinua muistettavan.
Iloitse, että Herra sinua kutsuu!
Ahdinkosi on merkki siitä että etsit hyvää.
Luota herraan. Rukoile. Ja rukoile lisää. Sinun puolestasi rukoillaan. Ei meidän ansiostamme, vaan Herran tahdosta.