http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Huovinen porrastaisi autoveroa päästöjen mukaan/1135219612103
Susanna Huovisen ehdotusta minäkin kannatan!.
7
1101
Vastaukset
- autoverotusta
”Huovinen porrastaisi autoveroa päästöjen mukaan”
”Valtiovarainministeriö taas on vedonnut siihen, että valtio tarvitsee edelleen autoveroista vuosittain kertyvät noin 1,5 miljardia euroa.”
Tässä valtionvarainministeriö on esittänyt sen ainoan syyn, miksi auton hankintaverotusta tulisi jatkaa. Kymmenet muut syyt taas puoltavat hankintaverosta luopumisen puolesta. Lisäksi kaikki tietävät, että vuosittain kertyvät 1,5 miljardia voidaan korvata muullakin tavoin, kuin auton hankintaverotuksella. Niitä ei välttämättä tarvitsisi edes kerätä liikenneverotuksen puolelta.
Tässä kuitenkin valtionvarainministeriö tuo rehellisesti esille sen, että kysymys on pelkästään valtiontaloudellisista tekijöitä, eli yhdestä tavasta kerätä valtion tuloja. Ihmetyttääkin, että miksi pari nimimerkkiä täällä palstalla eivät rehellisesti myönnä tätä pelkkää valtiontaloudellista tekijää, vaan pyrkivät sumuttamaan tätä puolustamaansa asiaa mitä ihmeellisimmillä ja epäolennaisimmilla väitteillä.
Onko todella niin, että kun todellisia syitä ei autoveron puolustamiselle enää löydy, niin täytyy sen puolustamiseksi vajota jopa alhaisiin sumutus yrityksiin.
Mikä on todellinen syy valtionvarainministeriön haluttomuuteen hoitaa tämä autoveroasia kuntoon? Onko kysymys pelkästään siitä, että valtionvarainministeriön valitsema ajanpeluulinja on ajanut valtionvarainministeriön mahdottoman tilanteen eteen ja tulevat ratkaisut joudutaan päättämään sen ulkopuolelta, kuten nykyinen autoverolakikin tehtiin.- kykypuolue - anteeksi kuinka?
Minusta on kysymys ensisijassa tämän mailman "korruptoitumattoman" maan "hyvä-veli" -järjestelmän huipputuotteen etevästä ylläpitämisestä huolimatta kaikista järkisyistä! Ainakin minun osalta kunnioitus päättäjiä kohtaan on tämän absurdin sekoilun myötä täysin romahtanut. Äänestän silti aina kun siihen on tilaisuus, mutta mollaan näitä omaneduntavoittelijoita aina kun siihen on tilaisuus.
Huovisen esityksessä on kannatettavaa vain katalysaattorittomien ajoneuvojen verottaminen. Ja sitäkään en kannata varauksettomasti.
Ajoneuvon verottaminen ympäristösyistä on monin tavoin kelvoton tapa. Kriteerit olisivat joka tapauksessa parhaimmillaankin vain sinne päin. Myös ajotapa ja -olosuhteet vaikuttavat merkittävästi päästöihin. Tärkein syy on tälläkin palstalla usein mainittu ajosuoritteen määrä.
Näillä perusteilla ainut todellinen käyttöä ja päästöjä painottava verottamisen muoto on polttoaineen verottaminen. Vuotuinen vero olisi omistusvero muiden verojen joukossa, eikä sillä olisi merkittävää ympäristöllistä vaikutusta.- jammu
ei uskalla jättäytyä pelkästään polttoaineveron varaan. 15 - 20 c/litra riittäisi, mutta lieveilmiöitä ilmenisi varsinkin rajanylityspaikkojen lähistöillä.
VM:n näkökannasta paremmat tuotot on saatavissa verottamalla rajusti polttoainetta, käyttöä ja päästöjä.
Polttoainetta tullaan jatkossakin verottamaan rajusti. Suunnitteilla on tämän lisäksi paikannukseen perustuva ajosuoritteen mukainen verotus, jossa huomioidaan aujoneuvon Co -päästöt. jammu kirjoitti:
ei uskalla jättäytyä pelkästään polttoaineveron varaan. 15 - 20 c/litra riittäisi, mutta lieveilmiöitä ilmenisi varsinkin rajanylityspaikkojen lähistöillä.
VM:n näkökannasta paremmat tuotot on saatavissa verottamalla rajusti polttoainetta, käyttöä ja päästöjä.
Polttoainetta tullaan jatkossakin verottamaan rajusti. Suunnitteilla on tämän lisäksi paikannukseen perustuva ajosuoritteen mukainen verotus, jossa huomioidaan aujoneuvon Co -päästöt.VM:n kannalta on tietenkin fiskaalisesti kätevää verottaa ostajia ja omistajia. Kun virkamies tai autoalan nokkakuva puhuu "käytöstä", hän tarkoittaa omistamista (tai hallintaa).
Päästöt ovat verrattain tarkoin suhteessa käytetyn polttoaineen määrään. Dieselistä syntyy vähän enemmän CO2:ta litraa kohti kuin bensiinistä. Kun vero on polttoaineessa, tulevat eri tekijät paremmin huomioiduiksi kuin ajoneuvokohtaisessa verotuksessa.
Ajosuoritteeseen perustuvat ratkaisut voivat olla tarpeen vasta, kun polttomoottoreista luovutaan.- jammu
EsaH kirjoitti:
VM:n kannalta on tietenkin fiskaalisesti kätevää verottaa ostajia ja omistajia. Kun virkamies tai autoalan nokkakuva puhuu "käytöstä", hän tarkoittaa omistamista (tai hallintaa).
Päästöt ovat verrattain tarkoin suhteessa käytetyn polttoaineen määrään. Dieselistä syntyy vähän enemmän CO2:ta litraa kohti kuin bensiinistä. Kun vero on polttoaineessa, tulevat eri tekijät paremmin huomioiduiksi kuin ajoneuvokohtaisessa verotuksessa.
Ajosuoritteeseen perustuvat ratkaisut voivat olla tarpeen vasta, kun polttomoottoreista luovutaan.samaa mieltä.
Järjellä ei ole ollut, eikä näköjään tule olemaankaan mitään sijaa Suomen autoverotuksesta päätettäessä ja sitä valmisteltaessa.
- tulossa käyttöön
niin täytyy kehittää lisää kurittamisen välineitä. Tästä satelliittipaikannukseen perustuva maksu seurausta. Ennakoivat 20 vuotta eteenpäin.
Öljy niukkenee niin pakko kehittää sähköpelejä tilalle. Tietysti Suomessa voitaisiin ajella halvalla turpeesta tehdyllä polttoaineella mutta se ei koko maailman käyttöön riitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2689653IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3076836Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?741705Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61421Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.941297- 1091161
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751079Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin41882Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23756MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk313748