Kertokaapa miltä tuntuisi elää 10 000v. tai jopa ikuissti maan päällä? Utopiaa vai realismia?
Ikuisestiko???
Kummastuttaa
18927
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Totista totta! Realismia!
laittaisit faktoja ruutuun!!
Ei sitten mitään hömppää tai uskomuksia!!
realismin ja naivismin!!
>> Kertokaapa miltä tuntuisi elää 10 000v. tai jopa ikuissti maan päällä?
Painajaiselta.
Varsinkin, jos lähdetään siitä olettamuksesta, että se ikuisuus on sitä maan möyrimistä ja samoja rutiineita vuodesta toiseen; peltotöitä, eläinten hoitoa, ruuanlaittoa, pyykinpesua, sadonkorjuuta, ym.
Olisiko tuolloin olemassa enää mitään tehtaita tai kauppoja, joista saisi vaikkapa lapsille vaippoja, varaosia traktoriin, vaatteita, vai pitääkö ihmisten tehdä kaikki kulutushyödykkeensä ja muut sen sellaiset itse? Olisiko tuolloin esim. parturi- tai muitakaan palveluita? Ilmestyisikö jt-paratiisissa mitään muita lehtiä kuin Vartiotorni ja Herätkää!-lehtiä?
Minkälainen se sellainen maailma olisi, jossa jokainen osaa vähän kaikkea, mutta eri alojen ammattilaiset ja osaajat loistavat poissaolollaan??
Jehovan todistajat, tuollaista paratiisia on jo historian aikana kokeiltu, sitä kutsuttiin tuolloin punaiseksi paratiisiksi ja sekin oli varmasti leppoisaa lomaa verrattuna siihen, mitä Vartiotorniseura jäsenilleen ennustaa. Nimittäin ikuista puurtamista, kokouksia ja tylsiä, ylhäältä käsin ohjattuja aktiviteetteja ajasta ikuisuuteen.
Ja se jokavuotinen huippukohta paratiisielämässä olisi edelleenkin se keskikesän konventti.
että tämä ihmisen elämä maan päällä on jokseenkin liian pitkä,kuinka moni meistä haluaa kuolla?
Arvelen,aika harva loppupeleissä.
elämä sairaana tai muuten kurjuudessa ja vaivassa eiole ihanaa,uskon/luulen,ettei kukaan halua myöskään vanheta,koska se väistämättä johtaa kuolemaan.
ihminen ei halua vanheta? Jokainen sen tietää, että kuolo korjaa satonsa jossain vaiheessa.
Mulla ainakin vanhemmat vanhenee yli kuuskymppisinä hienosti. Veikkaan, että isä elää ainakin satavuotiaaksi, äiti ehkä ysikymppiseksi. Molemmat viettää yhtä elämänsä parasta aikaa, varsinkin kun ovat fyysisesti ja henkisesti loistavassa kunnossa.
Molemmat myös tietävät kuolevansa, mutta eivät sitä tällä hetkellä odota. Isä mm. sanonut minulle, että vuodepotilaaksi ei jää. Hänellä kaksi pistoolia sitä varten, jos kunto menee liian huonoksi ja joutuisi vuodepotilaaksi. Ei hän kuolemaa pelkää. Itsekin tiedän missä ne on, mutta enpä aio niitä pois viedä. Ymmärrän hyvin ukon ratkaisun. Ihminen elää kuollakseen, näin se vaan menee.
Kun kuollaan, niin kuollaan. Ei tänne enää jäädä suremaan tehtyjä ja tekemättömiä.
Niin....
Ihminen elää kuollakseen. Elämä on muistojen summa.
Jotkut jopa kuolevat elääkseen.
Se tuntuu haaskaukselta ja epäreilulta elämän antajaa kohtaan.
Jos minä olisin Jumala, niin loukkaantuisin syvästi, jos joku tapattaisi itsensä jonkin typerän ihmisten keksimän säännön vuoksi esim elinsiirrot. Asiaa tietämättömille kerrottakoon, että aikaisemmin JT:t kielsivät elinsiirrot ja kuuliaiset jt:t kuolivat säännön vuoksi. Nyt siirrot sallitaan.
Kyllä elämä täydellisissä olosuhteissa on varmasti elämisen arvoista. Jos ihminen on terve, hänellä on mielekästä tekemistä, hänellä on paljon hyviä ystäviä ja rajattomasti aikaa, mikäs sen mukavampaa.
Tätä aihetta on käsitelty varsin laajasti vuonna 1975 julkaistussa kirjassa "Nykyinen elämämme" luvussa 17 sivuilla 142-149. Lainaan koko luvun tähän kaikkien ihmeteltäväksi:
*** 17. luku
Mitä ikuinen elämä maan päällä tarjoaa meille
ON VARMASTI tavoittelemisen arvoista saada elää terveenä ja miellyttävissä olosuhteissa enemmän kuin seitsemänkymmentä tai kahdeksankymmentä vuotta. Ovathan tiedemiehetkin tutkineet vuosikymmenien ajan keinoja, joiden avulla he voisivat taistella vanhenemista ja sairauksia vastaan. He lausuvat usein sellaisen ajatuksen, että sadan vuoden keskimääräinen elinikä on päämäärä, johon tulee pyrkiä.
Kuitenkaan ajatuksella koskaan päättymättömästä eliniästä ei näytä olevan samanlaista viehätystä. Monet ihmiset ovat taipuvaisia väittämään: ’Ilman sairauksia, kuolemaa ja vaikeuksia me lakkaisimme arvostamasta hyviä asioita. Ikuinen elämä maan päällä muodostuisi ikävystyttäväksi. Meillä ei olisi pian mitään tekemistä.’ Ehkä sinäkin olet kuullut ihmisten esittävän tällaisia ajatuksia, mutta ajatteletko itse samalla tavalla elämästä? Onko sellainen ajattelu edes tervettä?
Tarvitsemmeko esimerkiksi sairautta, jottemme kyllästyisi hyvään terveyteen? Ihmiset eivät kadota elämäniloaan siksi, että he ovat terveitä. Turvallisuus, miellyttävä ympäristö, kiinnostava ja tuottoisa työ ja terveellinen ravinto eivät saa ihmisiä väsymään elämäänsä. Eikö pikemminkin ruoan puute, epämiellyttävä ympäristö, vaikeudet ja kitka tee elämää vastenmieliseksi? Ihmisen ei tarvitse katkaista toista kättään voidakseen arvostaa toista, vai tarvitseeko? Me voimme nauttia hyvistä asioista ja arvostaa niitä kokematta pahaa.
Elämä inhimillisessä täydellisyydessä ei merkitse sitä, että jokainen tekee kaiken yhtä hyvin ja on kaikesta yhtä kiinnostunut. Raamattu esittää meille lupauksen elämästä ilman sairauksia ja kuolemaa. (Ilm. 21:3, 4) Kaikki terveet ihmiset eivät tänä aikana ole samanlaisia, joten miksi kenenkään pitäisi päätellä, että ruumiin ja mielen täydellisyys tekisi ihmisistä käytännöllisesti katsoen toistensa jäljennöksiä? Ihmisten persoonallisuudessa tulee aina olemaan vaihtelua. Heillä tulee olemaan erilaisia mieltymyksiä työn, rakentamisen, kodin somistamisen, maisemien, ruoan ja juoman, huvitusten, kaunotaiteiden ynnä muun suhteen. Heidän henkilökohtaisella maullaan ja mieltymyksillään tulee olemaan huomattava vaikutus siihen, mille taidoille ja toiminnan aloille he antavat etusijan.
Mutta onko ihmisille riittävästi tekemistä maan päällä, niin että he pysyvät toimeliaina ikuisesti? Eikö tiedon lisääntyminen lopulta päättyisi, koska me olisimme tehneet kaiken?
PALJON VOIDAAN TEHDÄ
Ajattele omaa nykyistä elämääsi. Tuntuuko sinusta, että kykysi ovat tulleet käyttöön täysin määrin nyt tai että niin tulisi käymään tulevaisuudessakaan? Miten paljon sinä tuntisit olevasi kykenevä tekemään ja haluaisit tehdä – mikäli sinulla vain olisi aikaa ja tarvittavat mahdollisuudet?
Ehkä sinä haluaisit kehittää jotakin lahjaa musiikin, maalaustaiteen, kuvanveiston tai puunleikkauksen alalla tai oppia puusepän työtä, mekaniikkaa, muotoilua tai arkkitehtuuria tai tutkia historiaa, biologiaa, tähtitiedettä tai matematiikkaa tai ryhtyä viljelemään joitakin kasveja tai kasvattamaan eläimiä, lintuja tai kaloja. Ehkä haluaisit matkustaa ja nähdä uusia maita. Monet haluaisivat tehdä ei vain yhtä vaan useita näistä. Mutta vaikka sinulla olisi tarpeelliset edellytykset, aika ei sallisi sinun tehdä kaikkea, mitä haluaisit tehdä.
Sitä paitsi, eikö ajan vähyys synnytä sinussa myös jonkinlaista painetta saadaksesi tehtäväsi suoritetuiksi? Eikö olisi ilo suorittaa työtä tarvitsematta tuntea joutuvansa hätiköimään?
Eipä ole juuri vaaraa, että tekeminen maailmassa loppuisi. Meidän kotimme, tämä maapallo, on niin täynnä erilaista kasvi- ja eläinelämää, että uusien asioitten oppimiseen ja hankitun tietomme soveltamiseen on rajattomat mahdollisuudet. Monet salaisuudet odottavat vielä selvittämistään. Ajattele: on olemassa yli 30 000 kalalajia, noin 3000 sammakkoeläinlajia, noin 5000 erilaista nisäkästä ja yli 9000 lintulajia. Hyönteisiä, jotka ovat maapallon monilukuisin elävien luomusten ryhmä, on noin 800 000 eri lajia. Tiedemiehet uskovat, että on olemassa 1–10 miljoonaa lajia, joita ei ole vielä keksitty. Tähän voidaan lisätä sadattuhannet erilaiset kasvit.
Kuinka moni meistä tuntee nimeltä edes pienen pienen osan kaikesta maan elolliseen luomakuntaan kuuluvasta? Vielä niukempi on tietomme niiden kiinnostavista tavoista ja siitä tärkeästä tehtävästä, joka niillä kullakin on elämän jatkuvuuden kannalta maan päällä. Tiedon lisäämisen mahdollisuudet ovat suunnattomat.
Ehkä et ole koskaan kuullut trooppisista makeanveden kaloista, joita sanotaan kirjoahveniksi. Kuitenkin eräs tiedemies huomautti niitä koskevista tutkimuksistaan: ”Minulle kirjoahvenet ovat merkinneet neljäntoista vuoden kiehtovaa tutkimista.” Ajattele, kuinka monta vuotta kestäisi tutkia tuhansia eläviä luomuksia ja kasveja – ja mikä hyöty siitä olisi.
Ottakaamme esimerkiksi vaatimattomat äyriäisiin kuuluvat siimajalkaiset. Nämä luomukset aiheuttavat ihmiselle melkoista hankaluutta kiinnittyessään laivoihin. Siimajalkaiset on kaavittava pois laivoista, koska ne monilukuisina aiheuttavat huomattavan vastuksen ja voivat lisätä polttoaineen kulutusta jopa 40 prosenttia. Joku voisi olla taipuvainen ajattelemaan, että sellaisesta luomuksesta, josta näyttää olevan niin paljon harmia, ei voi oppia paljon. Mutta asia ei ole niin.
Sideainetta, jolla siimajalkainen kiinnittyy lujasti, on noin 0,008 mm:n paksuudelta. Kuitenkin se on niin lujasti kiinni pinnassa, että tarvitaan noin 500 kilon voima neliösenttimetriä kohti sen irrottamiseksi. Tämä on kaksi kertaa niin suuri kiinnitysvoima kuin avaruusaluksissa viime vuosina käytetyillä epoksiliimoilla. Kun tutkijat kuumensivat tämän siimajalkaisen sideaineen 350 asteeseen, niin se ei vielä sulanut, ja se kesti noin 230 astetta pakkasta murtumatta tai kuoriutumatta. Siimajalkaisen sideaineen havaittiin myös kestävän useimpia liuottimia. Sen erikoislaatuiset ominaisuudet ovat innostaneet tutkijoita yrittämään tuottaa keinotekoisesti siimajalkaisen sideainetta, ”superliimaa”.
Näin siis tutkimuksella saatu tieto voi hyödyttää ihmistä. Nykyään ei ole mitään keinoa tietää, millä tavalla monia maapallon elollisten menetelmiä voitaisiin käyttää hyödyksi tai jäljitellä ihmisten käyttöä varten. Se, mitä on saatu selville, riittää kuitenkin osoittamaan, että tiedon varastoaitan ovea on vasta ruvettu raottamaan.
Sellaisillakin aloilla, joilla ihminen on suorittanut melkoisesti tutkimuksia, on vielä paljon selvittämättä. Näihin kuuluu se hämmästyttävä ilmiö, mikä tapahtuu viherkasveissa niiden muuttaessa vettä ja hiilidioksidia sokeriksi. Tämä fotosynteesinä tunnettu tapahtumasarja saa yhä ihmisen ymmälle huolimatta noin kaksisataa vuotta kestäneistä tutkimuksista. Laurence C. Walker, eräs kasvifysiologi, totesi, että ”jos salaisuus saataisiin paljastetuksi, ihminen voisi luultavasti ruokkia maailman – käyttämällä tavallisen koulurakennuksen suuruista tehdasta”.
Koko ihmiskunta voisi hyötyä suunnattomasti oppimalla paremmin tuntemaan kasvi- ja eläinelämää. Ymmärtämällä elollisten keskinäisiä riippuvaisuussuhteita ja niiden tarpeita ihminen voisi välttyä horjuttamasta tietämättömyydessään elämän tasapainoa. Täsmällinen tieto auttaisi häntä välttämään itsensä ja muiden elollisten vahingoittamista.
Jos esimerkiksi DDT:n vahingolliset vaikutukset olisi täysin ymmärretty ja ihminen olisi toiminut tietonsa mukaisesti, niin laajalle levinnyt saastuminen olisi voitu välttää. Valitettavasti ihminen on kuitenkin käyttänyt arvostelukyvyttömästi DDT:tä. Mikä on ollut seurauksena? Tri Lorenzo Tomatis kansainvälisestä syöväntutkimuslaitoksesta Ranskasta sanoo: ”Tämän maan päällä ei ole yhtään eläintä, ei vettä eikä maaperää, joka ei nykyisin olisi DDT:n saastuttama.” Joissakin tapauksissa DDT on rikastunut siinä määrin eläimissä ja linnuissa, että se on surmannut ne. Täsmällinen tieto olisi todellakin voinut estää tämän murheellisen saastumisen.
Ihminen voisi myös jatkuvasti lisätä tietoaan äänestä, valosta, kemiallisista reaktioista, elektroniikasta, mineraaleista ja lukemattomista muista elottomista kohteista. Ja silti jäisivät ulkoavaruuden suunnattomat alueet suuressa määrin tutkimattomiksi. Mikä tutkimuksen kohde olisikaan siinä! Kaikkeudessa on miljardeja linnunratoja eli tähtijärjestelmiä, ja näihin linnunratoihin voi kuulua miljardeja tähtiä. – Ps. 8:4, 5.
Ei pidä myöskään unohtaa sitä tosiasiaa, että ilman pitkiä opiskeluvuosiakin elollinen ja eloton maailma voi innoittaa ihmisen luovaa kykyä ja mielikuvitusta. Kasvien ja eläinten samoin kuin elottoman luomakunnan värit ja muodot eivät ainoastaan ilahduta silmää, vaan ovat myös loputon ideoitten lähde koristetaiteille. Ei ole mitään syytä pelätä, että ihmisen luomiskyky vähitellen lakkaisi saamasta vaikutteita ja että elämä tulisi harmaaksi ja yksitoikkoiseksi.
Mutta vaikka olisikin kaukainen mahdollisuus saavuttaa täydellinen maan ja kaiken siinä olevan elämän tuntemus, niin tekisikö se itsessään elämän ikävystyttäväksi? Ajattelehan: vuoden aikana ihminen voi syödä toista tuhatta ateriaa. Neljänkymmenen vuoden ikäinen mies on voinut syödä paljon yli 40 000 ateriaa. Mutta muodostuuko syöminen ikävämmäksi vuosien mittaan? Onko henkilö, joka on syönyt 40 000 ateriaa, ikävystyneempi kuin se, joka on syönyt puolta vähemmän?
Sellaisestakin, mikä toistuu, voi saada todellista nautintoa. Kuka meistä ikävystyy tuntiessaan vienoja tuulen henkäyksiä tai niiden kosketuksen, joita me rakastamme, kuullessaan puron solinan, aaltojen pauhun niiden murskaantuessa rantaa vasten, lintujen viserrystä tai laulua, nähdessään loistavia auringonlaskuja, kiemurtelevia jokia, kirkkaita järviä, ryöppyäviä vesiputouksia, reheviä niittyjä, pilviä tapailevia vuoria tai palmujen reunustamia rantoja ja hengittäessään hyvänhajuisten kukkien tuoksua? – Vrt. Kork. v. 2:11–13.
TILAISUUKSIA ILMAISTA RAKKAUTTA
Tietenkään pelkkä oppiminen ja oppimamme soveltaminen ei riittäisi tekemään ikuista elämää rikkaaksi ja merkitykselliseksi. Meillä ihmisillä on synnynnäinen tarve rakastaa ja olla rakastettuja. Kun me huomaamme, että toiset tarvitsevat, arvostavat ja rakastavat meitä, me haluamme elämän jatkuvan. Sydäntämme lämmittää tietää, että toiset kaipaavat meitä, kun olemme poissa, että he ikävöivät nähdäkseen meidät jälleen. Seurustelu rakkaitten sukulaisten ja ystävien kanssa on rakentavaa ja rohkaisevaa. Meidät tekee onnellisiksi se, että voimme tehdä jotakin niiden hyväksi, joita me rakastamme, ja huolehtia heidän hyvinvoinnistaan.
Ikuinen elämä asettaisi eteemme rajattomat mahdollisuudet ilmaista rakkautta ja hyötyä toisten rakkaudesta. Se soisi meille tarpeellisen ajan, jotta voisimme oppia tuntemaan toisia ihmisiä, arvostamaan heidän hyviä ominaisuuksiaan ja voisimme kehittää harrasta rakkautta heitä kohtaan. Maan asukkaat ovat todella hyvin erilaisia – erilaisia persoonallisuudeltaan, pukeutumistavoiltaan ja sen suhteen, millaisesta ruoasta, arkkitehtuurista, musiikista ynnä muista taidelajeista he pitävät. Me emme pysty kuvittelemaankaan, kuinka paljon aikaa tarvittaisiin, ennen kuin ehtisi tutustua miljardeihin ihmisiin ja oppia arvostamaan heitä ja hyötyä heidän kokemuksistaan ja kyvyistään. Mutta eikö olisi ilo tuntea koko ihmisperhe ja pystyä ottamaan jokainen sen jäsen vastaan rakkaana ystävänä?
Se, mitä ikuinen elämä maan päällä voisi tarjota meille, on rikasta ja antoisaa. Miten me voisimme ikävystyä, kun meillä olisi niin paljon oppimista ja sellaista, mitä voisimme hyödyllisesti soveltaa käytäntöön? Miten olisi mahdollista, että me väsyisimme ilmaisemaan rakkautta täysin määrin toisia kohtaan? Tohtori Ignace Lepp totesi kirjassaan Death and Its Mysteries (Kuolema ja sen salaisuudet):
”Ne, jotka ovat kokeneet aidon rakkauden ja päässeet henkisiin saavutuksiin, tietävät hyvin, etteivät he voi koskaan saavuttaa kyllästymispistettä. Tiedemies, joka omistaa kaiken aikansa ja tarmonsa tutkimuksiin, tietää, että mitä enemmän hän oppii, sitä enemmän hänellä on oppimista ja sitä enemmän hänen tiedonhalunsa kasvaa. Samoin ne, jotka rakastavat, todella tietävät, ettei heidän rakkautensa kasvulle ole mitään kuviteltavissa olevaa rajaa.”
Mutta milloin nuo ikuisen elämän antamat mahdollisuudet tulevat omiksemme? Milloin Jumalan valtakunta Kristuksen johdolla tekee sen mahdolliseksi? Ja jos me kuolisimme ennen tuota aikaa, onko meillä mitään mahdollisuutta päästä takaisin elämään?
Sanoppa se anopilleni joka on pian 90 vuotta täysin terve ja tietämätön omasta kuolemattomuudestaan tyystin.
Ruoditaanpas tarkemmin mitä tuossa Nykyinen elämä -kirjassa oikein sanottiin ja mitä siitä voi päätellä:
>Eikö pikemminkin ruoan puute, epämiellyttävä ympäristö, vaikeudet ja kitka tee elämää vastenmieliseksi?
Itse etsin vaikeuksia. Tosin kutsun niitä haasteiksi. Tilapäinen niukkuus ja vaativat olosuhteet ovat lapinvaelluksen suola. Isot vaikeudet toki voivat viedä elämänhalun, samaten ikävystyminen.
>Me voimme nauttia hyvistä asioista ja arvostaa niitä kokematta pahaa.
Itsestäänselvää. Tosin vapautta osaa moni arvostaa vasta vapauduttuaan jne.
>Ehkä sinä haluaisit kehittää jotakin lahjaa musiikin, maalaustaiteen, kuvanveiston tai puunleikkauksen alalla tai oppia puusepän työtä, mekaniikkaa, muotoilua tai arkkitehtuuria tai tutkia historiaa, biologiaa, tähtitiedettä tai matematiikkaa...
Jokainen haluaisi lisää aikaa ja mahdollisuuden kehittyä pidemmälle jossain tuollaisessa. Siis itsestäänselvää, mutta ei tarkoita että ikuinen elämä tällä perusteella olisi mielekästä. Ihminen on joka tapauksessa rajallinen ja äärellinen olento, joten mitään noista taidoista ei voi kehittää loputtomasti.
>Ehkä haluaisit matkustaa ja nähdä uusia maita.
Itsestäänselvää useimpien kohdalla, mutta ei tee ikuista elämää sen toivottavammaksi. Eräs työnsä vuoksi poikkeuksellisen paljon matkustanut tuttavani ei usko, että minkään uuden paikan tai kulttuurin näkeminen enää antaisi mitään oleellista uutta hänen elämäänsä. Hän on koko kirjon nähnyt ja jokainen uusi matka antaa aina vain vähemmän ja vähemmän vaivanpalkaksi.
>Sitä paitsi, eikö ajan vähyys synnytä sinussa myös jonkinlaista painetta saadaksesi tehtäväsi suoritetuiksi? Eikö olisi ilo suorittaa työtä tarvitsematta tuntea joutuvansa hätiköimään?
Tämäkin on intsestäänselvästi totta, mutta edelleenkään ei niihin hommiin ikuisuutta tarvita, hieman vain lisää aikaa.
>Eipä ole juuri vaaraa, että tekeminen maailmassa loppuisi. Meidän kotimme, tämä maapallo, on niin täynnä erilaista kasvi- ja eläinelämää, että uusien asioitten oppimiseen ja hankitun tietomme soveltamiseen on rajattomat mahdollisuudet...
Itsestäänselvästi vale. Maapallo ei ole rajaton.
>Kuinka moni meistä tuntee nimeltä edes pienen pienen osan kaikesta maan elolliseen luomakuntaan kuuluvasta?
Miksi ihmeessä pitäisi tietää jokaikisen otuksen nimi? Tuo väite heijastelee amerikkalaista konservatiivista käsitystä siitä mitä on tieto. Elollisten nimien tai kaikenlaisten itsestäänselvyyksien opetteleminen on yhtä tylsää kuin puhelinluettelon nimien opetteleminen.
>Tiedon lisäämisen mahdollisuudet ovat suunnattomat.
Itsestäänselvää. Mutta eivät rajattomat.
>Ehkä et ole koskaan kuullut trooppisista makeanveden kaloista, joita sanotaan kirjoahveniksi. Kuitenkin eräs tiedemies huomautti niitä koskevista tutkimuksistaan: ”Minulle kirjoahvenet ovat merkinneet neljäntoista vuoden kiehtovaa tutkimista.”
Hupaisa esimerkki. Tutkisitko ensin 14 vuotta lahnoja, sitten 14 vuotta särkiä, 14 vuotta silakoita, 14 vuotta...? Ja sitten kierros alusta.
>Kun tutkijat kuumensivat tämän siimajalkaisen sideaineen 350 asteeseen, niin se ei vielä sulanut...
Varmaan hauskaa. Siimajalkaisenkin mielestä.
>Nykyään ei ole mitään keinoa tietää, millä tavalla monia maapallon elollisten menetelmiä voitaisiin käyttää hyödyksi tai jäljitellä ihmisten käyttöä varten.
Protestanttista "tehkää maa itsellenne alamaisiksi ja riistäkää sitä" -etiikkaa.
>Ymmärtämällä elollisten keskinäisiä riippuvaisuussuhteita ja niiden tarpeita ihminen voisi välttyä horjuttamasta tietämättömyydessään elämän tasapainoa.
Tarkoittaakos tämä sitä, että Aadam ja Eevakin olivat ekosysteemille vaarallisia?
>Jos esimerkiksi DDT:n vahingolliset vaikutukset olisi täysin ymmärretty...
Mitenkähän Aadam ja Eeva olisivat paratiisilaboratoriossaan selvittäneet DDT:n vaarallisuutta?
>Kaikkeudessa on miljardeja linnunratoja eli tähtijärjestelmiä, ja näihin linnunratoihin voi kuulua miljardeja tähtiä.
Ääretön ei ole maailmankaikkeuskaan. Sitä paitsi ihmisen aivojen äärellinen kapasiteetti tulee vastaan ensin. Kaikki mitä maailmankaikkeudesta voidaan tietää, ei itsestäänselvästi ihmisen aivoihin mahdu. Vai oliko tarkoitus, että aivojensa tultua täyteen ihmiset täyttävät maapallon "paljolla kirjantekemisellä" (mistä Saarnaaja puhui ja mihin Vartiotorniseura pyrkii)?
>Kasvien ja eläinten samoin kuin elottoman luomakunnan värit ja muodot eivät ainoastaan ilahduta silmää
Eivät niin. Luonnossa on paljon rumaakin.
>Onko henkilö, joka on syönyt 40 000 ateriaa, ikävystyneempi kuin se, joka on syönyt puolta vähemmän?
Tuossa lukijaa jallitetaan, koska puolta vähemmän ei ole kovin paljon vähemmän. Entäpä sitten kun on tullut syödyksi 40 000 000 kertaa pannaria?
>Sellaisestakin, mikä toistuu, voi saada todellista nautintoa.
Itsestäänselvää. Mutta toistuminenhan se nimenomaan aiheuttaa kyllästymistä, joten tuo "perustelu" kääntyy tarkoitustaan vastaan.
>Kuka meistä ikävystyy tuntiessaan vienoja tuulen henkäyksiä...
Itsestäänselvää: Tämän elämän aikana emme noihin asioihin ehdi ikävystyä.
>Mutta eikö olisi ilo tuntea koko ihmisperhe ja pystyä ottamaan jokainen sen jäsen vastaan rakkaana ystävänä?
Entäpä sitten, kun on tullut käytyä 1000000 kertaa kahvilla ja pannarilla jokaisen ihmisen luona? Mitäkö Vartiotorniseura vastaa tähän:
"Jos ei 500000 kerralla kyllästynyt niin tuskin 1000000:llakaan."
>Se, mitä ikuinen elämä maan päällä voisi tarjota meille, on rikasta ja antoisaa. Miten me voisimme ikävystyä, kun meillä olisi niin paljon oppimista...
Jaaha, nyt näemmä kirjassa aletaan tekemään päätelmiä. Tyypilliseeen vartiotorniseuralliseen tapaan tehty päätelmä ei kuitenkaan seuraa edellä esitetystä, monisanaisesta ja helposti hyväksyttävistä itsestäänselvyyksistä koostuvasta "perustelusta".
Kirjassa esitetty "perustelu" tarkoittaa vain, että pidemmälle elämälle olisi käyttöä. Ikuisuus kuitenkin on eri juttu, ainakin jos se pitäisi ihmisen hahmossa ja inhimillsten rajoitusten kahlitsemana viettää.
Ei Jumala pakota ketään elämään ikuisesti, jos sattuisi kyllästyttämään miljardin vuoden päästä, vai vaikka vähän ennenkin, esim. 200 vuoden päästä. Tähän viittaa esim. Jesajan kirjan kohta, jonka tähän lainaan:
*** Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan; ja entisiä ei enää palauteta mieleen, eivätkä ne nouse sydämeen. ... syntinen tullaan satavuotiaanakin kiroamaan (Jesaja 65:17,20)
Joten, jos alkaa kyllästyttää tämä jatkuva onnellisuus, mitä Uudessa Maailmassa koetaan, voithan tehdä syntiä oikein olan takaa, ja sitten saisit kuolla. ;)
Mikä olisi sinun mielestäsi ihannemäärä ihmisen elämänvuosille? 100? 500? 1000? 5000? 10000?
Jos saisit itse päättää, milloin kuolisit täydellisen terveenä ihanteellisen luonnon keskellä ystävien seurassa mieliharrastustesi parissa?
siitä mikä olisi sopiva elämän pituus on mielestäni turhaa. Jos olisin terve, minulla olisi ystäviä ja mielekästä tekemistä, uskoisin haluavani elää ilman aikaa. Kelloa ei tarvittaisi, vuosia ei tarvitsi laskea. Jos tähän kaikkeen vain pystyy uskomaan, silloinhan voisi olla onnellinen jo nyt.
Mutta kuinka tämä saavutetaan, siitä voidaan olla monta mieltä. Tai onko se edes koskaan mahdollista.
Oletko sitä mieltä UskoToivo, että ihminen muuttuisi jollakin tavalla olemukseltaan, mikäli paratiisimaanne toteutuisi?
Nykyinen "lihassa eläminenhän" ei ole realistista, mikäli ihmien ei enää tunne kipua. Kipu kun ei ole vain huono asia, vaan on luotu ihmiselle suojaksi, jotta hän ei loukkaa itseään omaa huolimattomuuttaan.
Eikö totta?
***********************
>>Ajattele omaa nykyistä elämääsi. Tuntuuko sinusta, että kykysi ovat tulleet käyttöön täysin määrin nyt tai että niin tulisi käymään tulevaisuudessakaan? Miten paljon sinä tuntisit olevasi kykenevä tekemään ja haluaisit tehdä – mikäli sinulla vain olisi aikaa ja tarvittavat mahdollisuudet?>>
Tämä pätee varmasti erityisen hyvin jt:iin, joille ei juuri jää aikaa ylimääräisten harrastusten harrastamiseen.
Tuntien muutaman jt:n, niin paratiisimaata pidetään nimen omaan paikkana, jossa sitten saa vihdoin tehdä kaiken sen, josta täällä nyt joutuu tinkimään ... esim. harrastukset ... tai lapset.
************************
>>Ehkä sinä haluaisit kehittää jotakin lahjaa musiikin, maalaustaiteen, kuvanveiston tai puunleikkauksen alalla tai oppia puusepän työtä, mekaniikkaa, muotoilua tai arkkitehtuuria tai tutkia historiaa, biologiaa, tähtitiedettä tai matematiikkaa tai ryhtyä viljelemään joitakin kasveja tai kasvattamaan eläimiä, lintuja tai kaloja. Ehkä haluaisit matkustaa ja nähdä uusia maita.>>
Eikö tässä anneta hieman vääristynyttä mainosta paratiisimaastanne?
Vai oletatteko todella, että JOS ne visiot, joita kirjoissanne kuvataan harmageddonin ajasta pitävät paikkaansa, niin teillä todellakin olisi aikaa ruveta tuhatvuotisen valtakunnan aikana harrastamaan musiikkia, kuvanveistoa taikka tähtitiedettä?
Ihan oikeastiko?
Mietipä tuhottua maapalloa, rikottuja asuntoja, poltettuja kirkkoja, tapettuja ihmisiä, vesijohtoveden puutetta, rikkinäisiä sähköjohtoja ... entä jos kaikki tapahtuu talvella? Haavoittuneita, sairaita ... kuinka pitkä aika teiltä menee kaiken kunnnostamiseen?
Entäpä sitten jos paratiisimaanne on totta ja kuolleita aletaan "ennallistaa"? Asunnot, vaatteet, ruoka, koulutus? Alussa kaikki on varmaan helpompaa, jos kuolleet herätetään "kuolemisjärjestyksessään", mutta mitä pitemmälle aikaa mennään, sitä hankalammaksi tehtävä käy, sillä keksiajan ihmiset eivät edes vesivessaa osaa käyttää - jos oletetaan että sellainen on saatu taas toimintaan kaiken tuhon jälkeen.
Kun tullaan noitarovioissa poltettuihin, viikinkeihin, intiaaneihin, alkuasukkaisiin, pieniin vauvana kuolleisiin (lastenkodit - seimet jne) ... kouluja tarvitaan, opettajia ja rakennusmiehiä ... talvivaatetta, kesävaatetta, lumilapiota ja pipoa ... ainakin näillä leveysasteilla.
Voitteko todella kuvitella nauttivanne tuhatvuotisessa "paratiisissa" harrastuksista ja puutarhanhoidosta?
Pikemminkin työleiri 24/7.
>>Eikö olisi ilo suorittaa työtä tarvitsematta tuntea joutuvansa hätiköimään?>>
Epäilemättä, niin.
*****************************
>>Ihminen voisi myös jatkuvasti lisätä tietoaan äänestä, valosta, kemiallisista reaktioista, elektroniikasta, mineraaleista ja lukemattomista muista elottomista kohteista. Ja silti jäisivät ulkoavaruuden suunnattomat alueet suuressa määrin tutkimattomiksi. Mikä tutkimuksen kohde olisikaan siinä! Kaikkeudessa on miljardeja linnunratoja eli tähtijärjestelmiä, ja näihin linnunratoihin voi kuulua miljardeja tähtiä.>>
Vai olisiko niin, että toisilla olisi mahdollisuus tutkia tähtiä, kun taas toisilla olisi "etu" laittaa paikat kuntoon ja tehdä käytännön asioita?
????
>>Ikuinen elämä asettaisi eteemme rajattomat mahdollisuudet ilmaista rakkautta ja hyötyä toisten rakkaudesta. Se soisi meille tarpeellisen ajan, jotta voisimme oppia tuntemaan toisia ihmisiä, arvostamaan heidän hyviä ominaisuuksiaan ja voisimme kehittää harrasta rakkautta heitä kohtaan.>>
Nyt jt-seurakunnat voivat ilmaista rakkautta ja HYÖTYÄ toisten rakkaudesta vain rajallisen ajan.
Sinänsä mielenkiintoinen sanavalinta. Enpä ole tullut kskaan ajatelleeksi hyötyväni kenenkään rakkaudesta.
>>Mutta eikö olisi ilo tuntea koko ihmisperhe ja pystyä ottamaan jokainen sen jäsen vastaan rakkaana ystävänä?>>
Entäpä ne, jotka eivät osoittautuisi rakkautenne arvoisiksi? Kartetaanko heitä seuraavat 1000 vuotta?
>>Mutta milloin nuo ikuisen elämän antamat mahdollisuudet tulevat omiksemme? Milloin Jumalan valtakunta Kristuksen johdolla tekee sen mahdolliseksi?>>
Mikäli visionne pitäisi paikkaansa, niin yllä annetut "mahdollisuudet" tulisivat minun käsitykseni mukaan mahdollisiksi noin 1000 vuoden työsession jälkeen 24/7 ilman lepopäivää, jota ette nytkään tarvitse.
Miksi siis paratiisissa levättäisiin, jos on "etu" tehdä työtä seitsemän päivää viikossa ja kokoukset päälle?
>> Ja jos me kuolisimme ennen tuota aikaa, onko meillä mitään mahdollisuutta päästä takaisin elämään?>>
Oppinne mukaan paras mahdollisuus on niillä, joille ette hyvää sanomaanne tuputa, sillä heidät luultavimmin herätetetään oletettuun paratiisiinne sitä kuulemaan.
Eikö näin olekin?
Ensiksi se huomio, että tuo teksti ei ollut minun kynästäni, lainasin vain yli 30 vuotta vanhaa kirjaa, joka havainnollisti jollain tavalla elämää paratiisimaassa. Saattaa olla, että asiat eivät mene ollenkaan noin, siihen en ota kantaa.
Minä uskon kuitenkin sen, että Jumalan tarkoitus ihmisen ja Maapallon suhteen tulee toteutumaan. Mikä se tarkka muoto on, jää nähtäväksi.
Mutta sitten kommentteihisi, joita oli taas aika monta. :)
*************
>>Oletko sitä mieltä UskoToivo, että ihminen muuttuisi jollakin tavalla olemukseltaan, mikäli paratiisimaanne toteutuisi?
Nykyinen "lihassa eläminenhän" ei ole realistista, mikäli ihmien ei enää tunne kipua. Kipu kun ei ole vain huono asia, vaan on luotu ihmiselle suojaksi, jotta hän ei loukkaa itseään omaa huolimattomuuttaan.
Eikö totta?
Totta. Kipu on tarpeellinen aistimus, esim. jos laittaa kätensä nuotioon eikä huomaa sitä, niin kipu varoittaa ennenkuin käsi on palanut karrelle. Ei kipuaistia lakkauteta. Eikä edes kyyneliä. Ilon kyyneleet jäävät, ja kyynelneste on tarpeen, jotta silmä ei kuivu. Mutta sairaudesta ja murheesta johtuvia kyyneleitä ei enää ole, eikä sairaudesta johtuvaa kipua.
>>Tämä pätee varmasti erityisen hyvin jt:iin, joille ei juuri jää aikaa ylimääräisten harrastusten harrastamiseen.
Niin, nythän on kaikki ohjelmoitu valmiiksi, ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin juosta valmiissa oravanpyörässä hengästyneenä 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa. :)
>>Tuntien muutaman jt:n, niin paratiisimaata pidetään nimen omaan paikkana, jossa sitten saa vihdoin tehdä kaiken sen, josta täällä nyt joutuu tinkimään ... esim. harrastukset ... tai lapset.
Kyllä, monet ovat jopa jättäneet lapset hankkimatta juuri sillä perusteella, että sitten joskus Uudessa Maailmassa ... ja tämä nykyinen elämä on jäänyt vajaaksi. Myöhemmällä iällä moni katuu, kun ei ole jälkikasvua ilahduttamassa vanhuuden päiviä.
>>Eikö tässä anneta hieman vääristynyttä mainosta paratiisimaastanne?
Vai oletatteko todella, että JOS ne visiot, joita kirjoissanne kuvataan harmageddonin ajasta pitävät paikkaansa, niin teillä todellakin olisi aikaa ruveta tuhatvuotisen valtakunnan aikana harrastamaan musiikkia, kuvanveistoa taikka tähtitiedettä?
Ihan oikeastiko?
Kuulostaahan se tietysti vähän kornilta, jos päiväohjelma olisi esim. seuraavanlainen: kello 7 herätys ja aamiainen, kello 8 Harmagedonissa kuolleiden hautaamista ja rojun raivaamista, kello 11 lounas, kello 12 ylösnousseiden opetusta, kello 15 kuvanveistoa mallina alaston sisar, kello 17 ruokailu, kello 18 Raamatun lukua, jne...
En minä tiedä, miten nuo asiat oikeasti menevät, mutta kyllä kaikki järjestyy silloin Jumalan tahdon mukaan. :)
>>Mietipä tuhottua maapalloa, rikottuja asuntoja, poltettuja kirkkoja, tapettuja ihmisiä, vesijohtoveden puutetta, rikkinäisiä sähköjohtoja ... entä jos kaikki tapahtuu talvella? Haavoittuneita, sairaita ... kuinka pitkä aika teiltä menee kaiken kunnnostamiseen?
Hirveästi hommaa, mutta ota huomioon, että ylösnousseista rekrytoidaan uutta työväkeä auttamaan. :)
>>Entäpä sitten jos paratiisimaanne on totta ja kuolleita aletaan "ennallistaa"? Asunnot, vaatteet, ruoka, koulutus? Alussa kaikki on varmaan helpompaa, jos kuolleet herätetään "kuolemisjärjestyksessään", mutta mitä pitemmälle aikaa mennään, sitä hankalammaksi tehtävä käy, sillä keksiajan ihmiset eivät edes vesivessaa osaa käyttää - jos oletetaan että sellainen on saatu taas toimintaan kaiken tuhon jälkeen.
Tuskin nuo kuolleista herätetyt ovat mitään "vapaamatkustajia" tai "siivellä eläjiä". Kyllä he kantavat kortensa kekoon, kun huomaavat, että Jumala antaa heillekin mehdollisuuden elää hyvissä olosuhteissa, vaikka kuolema jo kerran korjasi.
>>Kun tullaan noitarovioissa poltettuihin, viikinkeihin, intiaaneihin, alkuasukkaisiin, pieniin vauvana kuolleisiin (lastenkodit - seimet jne) ... kouluja tarvitaan, opettajia ja rakennusmiehiä ... talvivaatetta, kesävaatetta, lumilapiota ja pipoa ... ainakin näillä leveysasteilla.
Näin on, työtä riittää, mutta työväki on tervettä, ja varmasti Maapallon kunnostus on mielekästä työtä. Kun ympäristö alkaa kohentua, kaikki ovat innoissaan. Niinhän se on rakennustyömaallakin. Aluksi on vain monttu ja hirveästi kaaosta. Sitten pikku hiljaa talo muodostuu rakennustarpeista, kun ahkeroi työssä, lopulta työ palkitaan, kun nurmikko kasvaa, talo on maalattu ja muutto voi alkaa. Hienoahan se on aherruksen jälkeen.
>>Voitteko todella kuvitella nauttivanne tuhatvuotisessa "paratiisissa" harrastuksista ja puutarhanhoidosta?
Pikemminkin työleiri 24/7.
Voin kuvitella. Eivät kaikki varmasti puutarhureita ole, jokaisella on omat mieltymyksensä. Joku tykkää vaikka vuorikiipeilystä ja samoilusta. Joku toinen ei voi sietää sitä. Kukin saa tehdä mieleistään, toki huomioiden muut, ettei esim. aiheuta toimillaan toisille vaaraa.
>>Vai olisiko niin, että toisilla olisi mahdollisuus tutkia tähtiä, kun taas toisilla olisi "etu" laittaa paikat kuntoon ja tehdä käytännön asioita?
????
Ajastahan ei kenelläkään ole pulaa. Ja jos ihminen elää realistisesti niin, että hän ei tavoittele kuuta taivaalta, hänellä on varmasti mahdollisuuksia myös omaan harrastukseensa, sen lisäksi, että toki talkoohenki on voimissaan myös paratiisissa, auttavathan nytkin ystävät toisiaan käytännön töissä. Minäkin muistan, kuinka pikkupoikana mummolassa oli perunannostotalkoot, naapurit auttoivat toisiaan kiireisessä työssä vuorotellen. Ja ihan mukavaa se oli, ainakin pikku pojan näkökulmasta.
>>Nyt jt-seurakunnat voivat ilmaista rakkautta ja HYÖTYÄ toisten rakkaudesta vain rajallisen ajan.
Sinänsä mielenkiintoinen sanavalinta. Enpä ole tullut kskaan ajatelleeksi hyötyväni kenenkään rakkaudesta.
No tuo sana "rakkaus" on kyllä pilattu nykyisin Vartiotorniseuran ystävällisellä avulla. Sitä käytetään tilanteissa, joissa se ei oikeasti toimi.
>>Entäpä ne, jotka eivät osoittautuisi rakkautenne arvoisiksi? Kartetaanko heitä seuraavat 1000 vuotta?
Kyllä siihen mennessä tämä järjetön karttamismenettely on poissa, ja myös ne paimenet, jotka hallitsivat laumaa herroina (vrt. Hesekiel 34:1-10)
>>Mikäli visionne pitäisi paikkaansa, niin yllä annetut "mahdollisuudet" tulisivat minun käsitykseni mukaan mahdollisiksi noin 1000 vuoden työsession jälkeen 24/7 ilman lepopäivää, jota ette nytkään tarvitse.
Miksi siis paratiisissa levättäisiin, jos on "etu" tehdä työtä seitsemän päivää viikossa ja kokoukset päälle?
Tuskin tuota uuvuttavaa viiden kokouksen viikkovauhtia ihmisille on tarkoitettu. Se on vain Hallintoelimen keino sitouttaa jehovantodistajat jatkuvan kiireen avulla organisaatioon niin tiukasti, ettei muuhun jää aikaa.
>>Oppinne mukaan paras mahdollisuus on niillä, joille ette hyvää sanomaanne tuputa, sillä heidät luultavimmin herätetetään oletettuun paratiisiinne sitä kuulemaan.
Eikö näin olekin?
Tuo on kyllä kieltämättä outo tulkinta nykyisin. Paras ja "rakkaudellisin" keino tehdä kenttätyötä olisi tosiaan mennä ovelle, soittaa ovikelloa, ja ampua ovenavaaja siihen paikkaan. Näin hän ei ehtisi saada tietoa, johon hänen olisi otettava kantaa. Ylösnousemus olisi varma ja paratiisipaikka turvattu. :)
Ehkä tähän viimeiseen asiaan totuus on kuitenkin toinen. Unohdetaan Jumalan armo. Rakastava Jumala näkee ihmisten sydämiin. Hän tietää, ketkä sinne paratiisiin kelpuuttaa. Ei meidän ihmisten kannata siitä huolta kantaa.
>>Ensiksi se huomio, että tuo teksti ei ollut minun kynästäni, lainasin vain yli 30 vuotta vanhaa kirjaa, joka havainnollisti jollain tavalla elämää paratiisimaassa.>>
Tiedän. Mutta oletin, että laitoit tekstin, koska pidät sitä kuvauksena tulevasta.
>>Saattaa olla, että asiat eivät mene ollenkaan noin, siihen en ota kantaa.>>
Jt:nä sinun ei pitäisi kirjoittaa noin.
>>Ei kipuaistia lakkauteta. Eikä edes kyyneliä. Ilon kyyneleet jäävät, ja kyynelneste on tarpeen, jotta silmä ei kuivu. Mutta sairaudesta ja murheesta johtuvia kyyneleitä ei enää ole, eikä sairaudesta johtuvaa kipua.>>
Tästä olen kuullut monta eri versiota. Yleisin käsitys on ollut, että vaikka putoaa katolta - ei voi loukata itseään.
>>Hirveästi hommaa, mutta ota huomioon, että ylösnousseista rekrytoidaan uutta työväkeä auttamaan.>>
Varmaan kiva tulla ennallistetuksi kun pääsee heti lapionvarteen.
Minusta kuulostaa enemmän helvettiin herättämiseltä kuin paratiisiin. Ei millään pahalla ...
>>Tuskin nuo kuolleista herätetyt ovat mitään "vapaamatkustajia" tai "siivellä eläjiä". Kyllä he kantavat kortensa kekoon, kun huomaavat, että Jumala antaa heillekin mehdollisuuden elää hyvissä olosuhteissa, vaikka kuolema jo kerran korjasi.>>
Niinpä. Suurin ongelma on siis saada kaikki motivoitua hommiin. Mutta onhan teillä nytkin "toimettomat" ja "epäsäännölliset", miksi sitten ei paratiisissa?
Ei kaikille nytkään näytä työ maistuvan. Siis yleensä ottaen ihmiskuntaa katsottaessa.
>>Näin on, työtä riittää, mutta työväki on tervettä, ja varmasti Maapallon kunnostus on mielekästä työtä.>>
Olen ymmärtänyt, että täydellisyys tulisi vasta tuhannen vuoden jälkeen. Tuskinpa tarkoitat, että kaikki olisivat heti seuraavana päivänä nuoria ja terveitä?
>>Aluksi on vain monttu ja hirveästi kaaosta. Sitten pikku hiljaa talo muodostuu rakennustarpeista, kun ahkeroi työssä, lopulta työ palkitaan, kun nurmikko kasvaa, talo on maalattu ja muutto voi alkaa. Hienoahan se on aherruksen jälkeen.>>
Jos suhteutat tilanteen WTC:n tornien sortumiseen. Siellä ammattiväki teki töitä kuukausia parin talon vuoksi. Jos sama tuho koskisi koko maapalloa ja lisäksi kaikki muu kaaos ... saa siinä totisesti ahkeroida.
Ei voi puhua harrastamisesta taikka matkailusta ...
>>Tuskin tuota uuvuttavaa viiden kokouksen viikkovauhtia ihmisille on tarkoitettu. Se on vain Hallintoelimen keino sitouttaa jehovantodistajat jatkuvan kiireen avulla organisaatioon niin tiukasti, ettei muuhun jää aikaa.>>
???
>>Tuo on kyllä kieltämättä outo tulkinta nykyisin. Paras ja "rakkaudellisin" keino tehdä kenttätyötä olisi tosiaan mennä ovelle, soittaa ovikelloa, ja ampua ovenavaaja siihen paikkaan. Näin hän ei ehtisi saada tietoa, johon hänen olisi otettava kantaa. Ylösnousemus olisi varma ja paratiisipaikka turvattu.>>
Ninpä. Harmi, ettei siskoni heti tappanut minua ja muita sisaruksiaan, kun oli saanut kuulla "hyvän sanomanne".
Tämä jt-isukki on päätynyt tuohon ratkaisuun ja tappanut perheensä - nyt pääsevät lapset "paratiisimaahan" eikä tarvitse pelätä heidän tulevan luopioksi.
http://www.watchtowernews.org/mrkings.htm
>>Ehkä tähän viimeiseen asiaan totuus on kuitenkin toinen. Unohdetaan Jumalan armo. Rakastava Jumala näkee ihmisten sydämiin. Hän tietää, ketkä sinne paratiisiin kelpuuttaa. Ei meidän ihmisten kannata siitä huolta kantaa.>>
Näytätte te vt-seuran jäsenetkin olevan hyvin tietoisia ketkä pelastuvat ja varsinkin ketkä eivät pelastu.
Eikö totta, että vt-seuran opin mukaan, minullakaan ei ole mitään mahdollisuutta pelastua - eikä kenelläkään muulla ev.lut. kirkon jäsenellä?
Uskallatko sinä edes myöntää, mitä vt-seura on asiasta mieltä?
>>Näytätte te vt-seuran jäsenetkin olevan hyvin tietoisia ketkä pelastuvat ja varsinkin ketkä eivät pelastu.
En kuulu VT-seuraan enkä edes tunne yhtään siihen kuuluvaa.
>>Eikö totta, että vt-seuran opin mukaan, minullakaan ei ole mitään mahdollisuutta pelastua - eikä kenelläkään muulla ev.lut. kirkon jäsenellä?
Näin tuntuisi kyllä virallisesti olevan, vaikka tuota ei suoraan myönnetä. Kiemurrellaan ja kierrellän, jos suoraan kysyy.
>>Uskallatko sinä edes myöntää, mitä vt-seura on asiasta mieltä?
Se virallinen näkemys on kai sellainen, että Harmagedonissa kuolee lähes 100% ihmiskunnasta, vain rippeet jää jäljelle, ja he kaikki jehovantodistajia. Mutta totuus ei Raamatun viitteiden mukaan ole tuollainen. Olen itse pohtinut (mitä ei tietenkään saisi tehdä) tuota asiaa, ja olen varma, että Jumala on armollinen, ja voi olla todella yllättävää, kuka pelastuu ja kuka ei, jos ajatellaan ihmisten itsevarmaa tulkintaa. Vilase tätä vanhaa juttua armosta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000006366996
-> Kertokaapa miltä tuntuisi elää 10 000v. tai jopa ikuissti maan päällä
Jeps, tuo 10 000 vuotta olisi pala kakkua, mutta muutaman miljardin vuoden kuluttua alkaisi tulla melko kuumat paikat Auringon paisuessa nykyiseen verrattuna noin satakertaiseksi.
-> Utopiaa vai realismia?
Yllä kuvattu on realismia.