Perustuslaki&Lipponen

EDUSKUNTA Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) vaatii Suomea ratifioimaan Euroopan unionin perustuslain.

Lipponen, tämä yksi Suomen historian tyhmimpiin lukeutuva politikko jatkaa edelleen samalla monikansallisella linjallaan. Lipponen vaatii Uutispäivä Demarissa, että Suomessa on viivytelty jo liian pitkään perustuslain kanssa. Lipposen mukaan nyt on turha murehtia, muutetaanko perustuslaillista sopimusta vai ei. Hänen mielestään perustuslain uudelleen neuvotteleminen olisi Pandoran lipas, ja johtaisi arvaamattomiin seurauksiin, Lipponen ei kuitenkaan mainitse mitä nämä "arvaamattomat seuraukset" voisivat olla.

Lipponen kertoo myös lehden haastattelussa, että olemassa ei ole ainuttakaan esitystä siitä, miten sopimusta tulisi muuttaa. Lipponen ei tunnu kuitenkaan tajuavan, että perustuslain ratifiointi olisi viimeinen niitti kansallisvaltioille.

EU:n perustuslain on ratifioinut 14 unionin 25 jäsenmaasta. Viime kesänä laki hylättiin kansanäänestyksissä Hollannissa ja Ranskassa. Suomessa kansanäänestyksessä EU:n perustuslaki kaatuisi kansanäänestykseen. Suomessa on syytä järjestää kansanäänestys uudesta perustuslaista, laista joka syrjäyttää Suomen oman perustuslain.
8319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

runkattiin jo kerran perustuslakia niin että pankit saavat rosvota kansalta mitä lystää. Ottakoon saatana lopukki

Äänestä

Minuakin ihmetyttää Lipposen voimakas halu ajaa perustuslaki asiaa, vaikkei asia itseasiassa puhemiehelle edes kuulu.

Luulin jo, että koko perustuslaki-asia olisi hiljaisesti lykätty hamaan tulevaisuuteen, mutta ilmeisesti ei.

Tai sitten Lipposella on vaan ollut tylsää ja kun vaimo on kokoajan mediassa niin pitäähän Paavonkin päästä :)

Äänestä
  • Jossa Anneli Jäätteenmäen faksi lähettelee faktatiotoa, usa reisusta ja lipistä "vahingossa". En ole niitä pyytänyt, ne vain tuli minulle.

    Päivi Lipponen tietää asiasta enemmän.

    Äänestä

   
"EU:n perustuslaki ratifioitava"
24.4.2006 8:46

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen vaatii Suomea ratifioimaan Euroopan unionin perustuslain.

Paavo Lipponen sanoo maanantain Uutispäivä Demarissa, että Suomessa on viivytelty jo liian pitkään perustuslain kanssa.

Lipposen mukaan nyt on turha murehtia, muutetaanko perustuslaillista sopimusta vai ei. Hänen mielestään perustuslain uudelleen neuvotteleminen olisi Pandoran lipas, ja johtaisi arvaamattomiin seurauksiin.

Muutosesityksiä ei ole

Lipponen sanoo haastattelussa, että olemassa ei ole ainuttakaan esitystä siitä, miten sopimusta tulisi muuttaa. Yksikään maa ei ole esittänyt sopimuksen hylkäämistä kokonaan.

EU:n perustuslain on ratifioinut 14 unionin 25 jäsenmaasta. Viime kesänä laki hylättiin kansanäänestyksissä Hollannissa ja Ranskassa.

http://www.iltalehti.fi/2006/04/24/200604244429062_uu.shtml

Äänestä


  • Tulkki kirjoitti:

    Tulkittuna, hyväksytään laki, josta ei tiedetä mitä se tulee pitämään sisällään,
    --
    Älä tulkitse, jos kyvyt ei riitä.

    laki nykyisessä muodossaan meni nurin Hollannin ja Ranskan kansanäänestyksissä, lakia muutetaan luultavasti Saksan puheenjohtajuuskaudella, nyt sen tulevasata sisällöstä ei tiedetä mitään varmaa.

    " Ne maat, joissa ratifiointia ei ole vielä pantu toimeen, yritetään saada hyväksymään tämä sopimus, vaikka on yleisesti tiedossa, että se ei voi tulla voimaan johtuen kahden maan kansanäänestyksen tuloksista. Hylättyä esitystä ei voida panna sellaisenaan uuteen kansanäänestykseen näissä maissa. Jos EU:lle joskus tulee perustuslaki, se ei ole tämä.

    Jos Suomi ratifioi sopimuksen, joka ei sellaisenaan tule koskaan voimaan, se osoittaa välinpitämättömyyttä Ranskan ja Hollannin kansojen ilmaisemaa demokraattista tahtoa kohtaan ja loukkaa niiden maiden kansanvaltaa."
    http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=295&Itemid=82

    Halonen laista.
    http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=303&Itemid=26

    Äänestä

Ja onneksi Lipposesta jo päästiinkin .... loput demarit sitten maitojunassa Pohjois-Koreaan.

Miksi Suomi aina laskee housut nilkkaan kun joku vähän ärähtää ???? En ymmärrä moista paskaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_27715 kirjoitti:

EDUSKUNTA Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) vaatii Suomea ratifioimaan Euroopan unionin perustuslain.

Lipponen, tämä yksi Suomen historian tyhmimpiin lukeutuva politikko jatkaa edelleen samalla monikansallisella linjallaan. Lipponen vaatii Uutispäivä Demarissa, että Suomessa on viivytelty jo liian pitkään perustuslain kanssa. Lipposen mukaan nyt on turha murehtia, muutetaanko perustuslaillista sopimusta vai ei. Hänen mielestään perustuslain uudelleen neuvotteleminen olisi Pandoran lipas, ja johtaisi arvaamattomiin seurauksiin, Lipponen ei kuitenkaan mainitse mitä nämä "arvaamattomat seuraukset" voisivat olla.

Lipponen kertoo myös lehden haastattelussa, että olemassa ei ole ainuttakaan esitystä siitä, miten sopimusta tulisi muuttaa. Lipponen ei tunnu kuitenkaan tajuavan, että perustuslain ratifiointi olisi viimeinen niitti kansallisvaltioille.

EU:n perustuslain on ratifioinut 14 unionin 25 jäsenmaasta. Viime kesänä laki hylättiin kansanäänestyksissä Hollannissa ja Ranskassa. Suomessa kansanäänestyksessä EU:n perustuslaki kaatuisi kansanäänestykseen. Suomessa on syytä järjestää kansanäänestys uudesta perustuslaista, laista joka syrjäyttää Suomen oman perustuslain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu