Vastoinkäymiset

Aiemmin elämässäni en käsittänyt, miksi Jumala voi antaa ihmisille niin kovia koettelemuksia. Toisaalta en tiennyt, miten suuria koettelemuksia oli edes olemassa. Mutta jonkinlainen ajatuksen poikanen oli mielessäni, että jos Jumala olisi olemassa, niin ei ihmisten tarvisi kärsiä niinkuin nyt. Vai oliko ihminen, joka saa kannettavakseen suuria taakkoja, tehnyt kauheita syntejä, jotka kostetaan hänelle koettelemusten kautta?

Sitten liityin kirkkoon ja sain myös itse osakseni kovia kokemuksia (ei siis kirkon vuoksi, vaan muuten elämässä). Tutustuin Jobin kirjaan ja sen kautta opin ymmärtämään, että Jumala antaa ihmisille kovia kokemuksia, vaikka hän olisi kuinka hyvä ihminen tahansa. Opin luottamaan siihen, että ihmiselle ei anneta enempää, kuin hän jaksaa kantaa. Nämä koettelemukset vahvistavat ja elämän arvot muuttuvat. Ihmisestä tulee arvokkaampi "helmi" elämän kovassa koulussa.

Halusin nämä ajatukset muiden luettavaksi, sillä varmasti lukijoiden joukossakin on ihmisiä, jotka kärsivät kuka mistäkin koetuksesta. Ei Jumala ole hyljännyt. Elämä jatkuu ja ihminen on entistä vahvempi.

Rukous on myös hyvä muistaa. Jumalalta voi aina pyytää lisää voimia jaksamiseen. Kokemuksesta voin sanoa, että olen joskus joutunut sanomaan Jumalalle, etten jaksa enää ja pyytänyt, että taakkaani vähän helpotettaisiin ja olen tuntenut, että Jumala toteutti toiveeni ja oloni helpottui.

Jaksamista elämän kouluun kaikille.
5181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minua on aina ärsyttänyt tuo hurskasteleva lause:
"Opin luottamaan siihen, että ihmiselle ei anneta enempää, kuin hän jaksaa kantaa."

Jos on näin, niin miten selität Suomessakin vuosittain tehtävät itsemurhat. Jaksoivatko ihmiset kantaa vai eivätkö jaksaneet? Missä vika?

Äänestä
  • ei ole ollenkaan hurskasteleva. Huomaa, että kirjoitan omasta kokemuksestani. Minun kokemukseni on minulle opettanut, että kaikesta voi selvitä, vaikka se vaikeaa voi ollakin.

    Jokaisella ihmisellä on kuitenkin vapaa tahto. Jos päättää, ettei hyväksy koettelemuksia elämässään ja niitä kuitenkin tulee (jokaiselle), niin tilanne on tosi vaikea. Uskon, että monet itsemurhan tehneistä olisivat voineet selviytyäkin koettelemuksista, jos olisivat päättääneet olla lannistumatta ja jos olisivat uskaltaneet katsoa elämää silmiin. Väkisinkin tulee mieleeni myös, että evankiliumi auttaa näkemään vastoikäymiset eri näkökulmasta ja voittamaan ne.

    Yleispätevää "lausuntoa" näihin itsemurhiin en voi enkä haluakaan antaa, sillä jokainen tapaus on erilainen, koska ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia. Luotan vain siihen, että nämä asiat ovat hoidossa Jumalan käsissä ja että meidän ei tarvitse olla huolissaan niistä. Jumala laittaa kaikki asiat järjestykseen paremmin kuin me ihmiset ikinä osattaisiinkaan tehdä.

    Äänestä

  • elämän syrjässä kiinni kirjoitti:

    ei ole ollenkaan hurskasteleva. Huomaa, että kirjoitan omasta kokemuksestani. Minun kokemukseni on minulle opettanut, että kaikesta voi selvitä, vaikka se vaikeaa voi ollakin.

    Jokaisella ihmisellä on kuitenkin vapaa tahto. Jos päättää, ettei hyväksy koettelemuksia elämässään ja niitä kuitenkin tulee (jokaiselle), niin tilanne on tosi vaikea. Uskon, että monet itsemurhan tehneistä olisivat voineet selviytyäkin koettelemuksista, jos olisivat päättääneet olla lannistumatta ja jos olisivat uskaltaneet katsoa elämää silmiin. Väkisinkin tulee mieleeni myös, että evankiliumi auttaa näkemään vastoikäymiset eri näkökulmasta ja voittamaan ne.

    Yleispätevää "lausuntoa" näihin itsemurhiin en voi enkä haluakaan antaa, sillä jokainen tapaus on erilainen, koska ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia. Luotan vain siihen, että nämä asiat ovat hoidossa Jumalan käsissä ja että meidän ei tarvitse olla huolissaan niistä. Jumala laittaa kaikki asiat järjestykseen paremmin kuin me ihmiset ikinä osattaisiinkaan tehdä.

    minusta tuntuu, että suurimmalla osalla itsarintekijöistä on syynä ihmisten suhtautuminen heihin. Olkaamme ystävällisiä ja muistakaamme hymyillä vieraillekin, se helpottaa toisten elämää huomattavasti.

    Äänestä

  • Tutkitaan kirjoitti:

    minusta tuntuu, että suurimmalla osalla itsarintekijöistä on syynä ihmisten suhtautuminen heihin. Olkaamme ystävällisiä ja muistakaamme hymyillä vieraillekin, se helpottaa toisten elämää huomattavasti.

    se on. Eli kyllähän meillä on toinen toisestamme iso vastuu, kun ei aina tiedä, mitä toinen voi hautoa mielessään. Eli lähimmäisen rakkautta kaivataan. Jumalanhan on laittanut meidät kantamaan toinen toisemme kuormia, niinkuin kirkossa opetetaan.

    Äänestä

minustakin tuntuu että välillä Jumalan mitta on eri kuin meidän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämän syrjässä kiinni kirjoitti:

Aiemmin elämässäni en käsittänyt, miksi Jumala voi antaa ihmisille niin kovia koettelemuksia. Toisaalta en tiennyt, miten suuria koettelemuksia oli edes olemassa. Mutta jonkinlainen ajatuksen poikanen oli mielessäni, että jos Jumala olisi olemassa, niin ei ihmisten tarvisi kärsiä niinkuin nyt. Vai oliko ihminen, joka saa kannettavakseen suuria taakkoja, tehnyt kauheita syntejä, jotka kostetaan hänelle koettelemusten kautta?

Sitten liityin kirkkoon ja sain myös itse osakseni kovia kokemuksia (ei siis kirkon vuoksi, vaan muuten elämässä). Tutustuin Jobin kirjaan ja sen kautta opin ymmärtämään, että Jumala antaa ihmisille kovia kokemuksia, vaikka hän olisi kuinka hyvä ihminen tahansa. Opin luottamaan siihen, että ihmiselle ei anneta enempää, kuin hän jaksaa kantaa. Nämä koettelemukset vahvistavat ja elämän arvot muuttuvat. Ihmisestä tulee arvokkaampi "helmi" elämän kovassa koulussa.

Halusin nämä ajatukset muiden luettavaksi, sillä varmasti lukijoiden joukossakin on ihmisiä, jotka kärsivät kuka mistäkin koetuksesta. Ei Jumala ole hyljännyt. Elämä jatkuu ja ihminen on entistä vahvempi.

Rukous on myös hyvä muistaa. Jumalalta voi aina pyytää lisää voimia jaksamiseen. Kokemuksesta voin sanoa, että olen joskus joutunut sanomaan Jumalalle, etten jaksa enää ja pyytänyt, että taakkaani vähän helpotettaisiin ja olen tuntenut, että Jumala toteutti toiveeni ja oloni helpottui.

Jaksamista elämän kouluun kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu