666 on

Raamatussa on luku jossa on näin:
Ja tulee aika jolloin kukaan ei voi ostaa eikä myydä kuin ne joilla on pedon luku ja merkki.
Pedon luku on 666 viisaat katsokoon.
Eli raamatun mukaan pedon luku on 666.
Viivakoodeissa jokaisessa on luku 666.
Ensimmäinen ja keskimmäinen ja viimeinen koodi on 6.
Sen voi tarkistaa katsomalla mitä tahansa tuotetta.
Vertaus että ei voi ostaa ja myydä tuotetta jossa ei ole koodia 666 on aika todennäköisesti juuri viiva koodi.
Monet raamatun tutkijat ovat sitä mieltä.
Lisäksi raamatun mukaan tulee viimeisenä aikana tulvia ja maanjäristyksiä ja sotia moninpaikoin ja kaikki kansat kääntyvät Israelia vastaan ja Jerusalemista tulee väkikivi josta kiistellään.
Aika hyvin raamatun ennustukset maailmanlopusta käy toteen.
634633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

on kolme peräkkäistä kutosta.Olenko Mustan Herran valittu?

Äänestä
  • on 26661 - olen paholainen!

    Äänestä

  • NoitaNainen kirjoitti:

    on 26661 - olen paholainen!

    Eli tuttavallisesti CoS sanoo,että Saatana syntyi vuonna 1966...Arvaas kuka muu täyttää tänä vuonna 40?:P

    Äänestä

  • AROSUSI-09 kirjoitti:

    ettet ois oikee piru mieheks;)
    *tahtoo päästä käsittelyyn*

    Äänestä

  • NoitaNainen kirjoitti:

    ettet ois oikee piru mieheks;)
    *tahtoo päästä käsittelyyn*

    Pannaanko helvetti lämpeämään?*Hosuu hiilihangon kanssa*

    Äänestä

  • AROSUSI-09 kirjoitti:

    Pannaanko helvetti lämpeämään?*Hosuu hiilihangon kanssa*

    Laitetaan The Crossroad Band ja Wild Ride soimaan ja annetaan hiilihangon heilua. Oujeeh!

    Äänestä

  • NoitaNainen kirjoitti:

    Laitetaan The Crossroad Band ja Wild Ride soimaan ja annetaan hiilihangon heilua. Oujeeh!

    niin kerrotko,kuka veti ton "God of hellfire"-biisin..? Screamin joku...Alko vaivata.*Raapii päätään*/Hell Yeah,jokatapauksessa.

    Äänestä

  • AROSUSI-09 kirjoitti:

    niin kerrotko,kuka veti ton "God of hellfire"-biisin..? Screamin joku...Alko vaivata.*Raapii päätään*/Hell Yeah,jokatapauksessa.

    kai..en muita tiijä,mutten oo tietäjäkään!

    Hlevetintuli-Jyri vetää ainakin tuon. Mutta luulen ettei se oo etsimäsi kipale! Pahoittelen :(

    Äänestä

  • NoitaNainen kirjoitti:

    on 26661 - olen paholainen!

    Eikös siinä kuulu olla nolla jossain välissä, ainakin jos tarkoitat sotun alkuosaa.
    Toinen juttu on tietysti, jos välttämättä halua oikein hekumoida
    sillä ajatuksella, että sun syntymä aika sisältää kolme kertaa numeron 6?
    Vai mikä pointti sulla on siinä?

    Sen vain voin sulle kertoa, että ko. asiassa ei sitten viimeiseksi
    lopuksi todellakaan ole mitään kiehtovaa; kietovaa se kyllä on niille
    jotka niiden asiaoiden kanssa alkavat "leikkimään".
    Voi sen "leikin" hirveätä loppua, kun "se" näyttää sarvensa ja
    tuhoaa ihmisen. No, onneksi "se" on luuserien luuseri.
    Jeesus on jo voittanut kaikki pahan vallat.

    Äänestä

  • 1000W kirjoitti:

    mutta nolla-lukuhan on = ei mitään/tyhjää..joten syntymäajassani on kolme kuutosta. Ei pointti eikä mikään vaan toteamus: Olen paholainen..HUHUUU! Varjele vaan kalleuksiasi.

    Noita tulee ja Noita ottaa (sävel Sliippareiden kipaleesta Hevi tulee ja Hevi tappaa)

    Mä laulan ja ylistän mieluummin valtaa yli kaikkien hallitusen ja valtojen,
    näin ikkääst: "Jeesus voitti kuoleman vallan..." -kun Hän kävi tuonelassa
    nappaamassa saatanalta kuoleman ja tuonelan avaimet, sitten HÄN
    NOUSI KUOLLEISTA!....JA HÄN ELÄÄ....HALLELUJA JEESUS ELÄÄÄ!

    Siis se on mun aarre ja se on tarkoitettu jaettavaksi ihmisille kaikille,
    kaikkeen maailmaan, enempi tai vähempi pakanoille, myöskin siis sulle,
    sua Jeesus rakastaa, se rakkaus ei kesken lopu; -ennemmin helvetissä pakastaa...

    Ziisus oli vain nolo maso,joka tais oikein runkuttaa,kun sitä ristille ripustettiin.Tollasta pöljää nyt jaksa jumalana palvoa.

    Äänestä

  • AROSUSI-09 kirjoitti:

    Ziisus oli vain nolo maso,joka tais oikein runkuttaa,kun sitä ristille ripustettiin.Tollasta pöljää nyt jaksa jumalana palvoa.

    Nyt kirjoitin oikein isolla (3.rivi)ton pää pointin; JEESUS ei ole se luuseri, vaan...
    Mä laulan ja ylistän mieluummin valtaa yli kaikkien hallitusen ja valtojen,
    näin ikkääst: "JEESUS VOITTI KUOLEMAN VALLAN..."

    -kun Hän kävi tuonelassa nappaamassa saatanalta kuoleman ja tuonelan avaimet,
    sitten HÄN NOUSI KUOLLEISTA!....JA HÄN ELÄÄ....HALLELUJA JEESUS ELÄÄÄ!

    Siis se on mun aarre ja se on tarkoitettu jaettavaksi ihmisille kaikille,
    kaikkeen maailmaan, enempi tai vähempi pakanoille, myöskin siis sulle,
    SINUAKIN Jeesus rakastaa, se rakkaus ei kesken lopu; -ennemmin helvetissä pakastaa...

    niin voisit tulla vähän syntistä käännyttämään...Harmaatkaan hapset ei menoa haittaa.Tiedätkö,mitä tarkoittaa 69..?/Mailiosoite sivulla,rakkaani.

    Äänestä

  • AROSUSI-09 kirjoitti:

    niin voisit tulla vähän syntistä käännyttämään...Harmaatkaan hapset ei menoa haittaa.Tiedätkö,mitä tarkoittaa 69..?/Mailiosoite sivulla,rakkaani.

    Voi sinua säälittävää porttoa.(liite1) En ole "sisar", joten
    hukkaan meni "hyvä" yritys; (tosi säälittävä muuten,
    jos rehellisiä ollaan. Ja mailiosoitteellas voimme kaikki pyyhkiä....
    -paremman puutteessa.)

    (liite1)1.Kor.6:16. "Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon,
    tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu:
    "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

    Mutta äläs huoli, sinuakin Jumala rakastaa, eikä se lopu, ennemmin helvetissä pakastaa...
    Sulla ei muuten ole uskovaisten joukossa "sisaria";
    sitä nimitystä voit käyttää sitten kun olet itse uudesti syntynyt Jumalan lapseksi
    (tai palannut luopumuksesta). Tervetuloa vaan Jeesusta seuraamaan.

    Täytyy sitten (taas) vierailla tuolla valtakunnansalissa.Miten mun mailiosoitteella voi pyllyä pyyhkiä?:)*Porttoilee*

    Äänestä

  • NoitaNainen kirjoitti:

    on 26661 - olen paholainen!

    ...olet vanha.

    Äänestä

  • NoitaNainen kirjoitti:

    mutta nolla-lukuhan on = ei mitään/tyhjää..joten syntymäajassani on kolme kuutosta. Ei pointti eikä mikään vaan toteamus: Olen paholainen..HUHUUU! Varjele vaan kalleuksiasi.

    Noita tulee ja Noita ottaa (sävel Sliippareiden kipaleesta Hevi tulee ja Hevi tappaa)

    Olet todellakin vanha, mutta noidathan yleensä ovatkin.

    Äänestä

Raamattu käy toteen ja pilkkajat joutuvat häpeään.
Ne jotka leikkivät noitaa ja ties mitä tulevat vielä näkemään ja tuntemaan totuuden.
Kyllä hymy hyytyy kun tulee kuumuus vastaan.

Äänestä
  • odotellen pukeudun violettipunaraitaisiin tähtikuvioisin villasukkiin ja juon muumi-mukista kuumaa mustaherrukkalehdistä keitettyä lemmenjuomaa.

    Hymy on hyytynyt on jo kolmekymmentä vuotta sitten, kun ensimmäinen kumiteräsaapaskummitus ilmestyi pihakeinuun klo 23.45 täydenkuun aikaan.

    Äänestä

  • NoitaNainen kirjoitti:

    odotellen pukeudun violettipunaraitaisiin tähtikuvioisin villasukkiin ja juon muumi-mukista kuumaa mustaherrukkalehdistä keitettyä lemmenjuomaa.

    Eikä muutkaan temput.
    Mene heti johonkin uskovaisten luo ja anna pelastaa itsesi.
    Jeesus tahtoo antaa rauhansa.

    Äänestä

  • eikä muumikupit kirjoitti:

    Eikä muutkaan temput.
    Mene heti johonkin uskovaisten luo ja anna pelastaa itsesi.
    Jeesus tahtoo antaa rauhansa.

    Jeesus tahtoo antaa rauhansa vai rahansa! Kiitos! Nam!

    Äänestä

  • NoitaNainen kirjoitti:

    odotellen pukeudun violettipunaraitaisiin tähtikuvioisin villasukkiin ja juon muumi-mukista kuumaa mustaherrukkalehdistä keitettyä lemmenjuomaa.

    Hymy on hyytynyt on jo kolmekymmentä vuotta sitten, kun ensimmäinen kumiteräsaapaskummitus ilmestyi pihakeinuun klo 23.45 täydenkuun aikaan.

    Muumit ovat nimittäin saatanasta!

    Muistelkaa vaikka minkävärinen nauha muumipapan lakissa on.

    Äänestä

  • fgfdg kirjoitti:

    Muumit ovat nimittäin saatanasta!

    Muistelkaa vaikka minkävärinen nauha muumipapan lakissa on.

    Minulla on monta muumimukia ja lisää hankin.
    Ja mitä sillä on väliä minkävärinen nauha lakissa on? Kaikkea ne ihmiset miettii, no luulen ettei tosissaan, siinähän ei olisi mitään järkeä.

    Äänestä

Raamatun mukaan Israel tulee olemaan maa mitä vastaan kaikki nousevat.
Lisäksi Jerusalemista on, että siitä tulee kiista paikka kaikille kansoille.
En nyt muista ulkoa kohtia-
Lisäksi raamatussa on että lopunaikana tulee sotia ja maanjäristyksiä moninpaikoin.
Raamatun profetiat käyvät täydellisesti toteen.
Vain sokea ei niitä huomaa, jos lukee raamattua.

Äänestä

henkilön, joka on vakuuttunut siitä, että hänen Plussa korttinsa on suoraan saatanasta kun sen numerosarjassa on 666.

Äänestä
  • Sehän on IHMISEN luku raamatun mukaan, eipä siinä mitään sen kummempaa ihmeellistä.
    Mutta ihmeellistä on se, että kun peto sen haluaa laittaa jokaiseen ihmiseen
    sitten aikanaan, että ihmiset suostuvat sellaiseen. Koska, sehän tarkoittaa,
    että kaikki ihmiset suostuvat oikeastaan sen orjiksi ja ovat sen jälkeen
    käytännössä VANGIN asemassa, ts. jatkuvassa vahdinnassa ja kontrollissa.
    Ai niin, sitähän tietysti perustellaan "TURVALLISUUDELLA"...

    Äänestä

  • 1000W kirjoitti:

    Sehän on IHMISEN luku raamatun mukaan, eipä siinä mitään sen kummempaa ihmeellistä.
    Mutta ihmeellistä on se, että kun peto sen haluaa laittaa jokaiseen ihmiseen
    sitten aikanaan, että ihmiset suostuvat sellaiseen. Koska, sehän tarkoittaa,
    että kaikki ihmiset suostuvat oikeastaan sen orjiksi ja ovat sen jälkeen
    käytännössä VANGIN asemassa, ts. jatkuvassa vahdinnassa ja kontrollissa.
    Ai niin, sitähän tietysti perustellaan "TURVALLISUUDELLA"...

    Eikö kukaan löydä sitä paikkaa ja laita tänne?
    Siinähän on kyse ostamisesta ja myymisestä.
    Pedonluku ja myös ihmisen luku.
    Jumala loi ihmisen 6 päivänä, siksi sitä jotkut kutsuu myös ihmisen luvuksi ja seitsemäs on Herran päivä, eli silloin Jumala otti torkut.

    Äänestä

  • myyminen, kirjoitti:

    Ilm.13:15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki,
    että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät
    kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. 16. Ja se saa kaikki,
    pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat,
    panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, 17. ettei kukaan muu voisi ostaa
    eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
    18. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun;
    sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

    Voit myös itse katsoa (ko. opuksesta löytyy myös se, miten voit välttyä ottamasta sitä,
    siis pedon merkkiä.... Ilm.7:9-17) : http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Sananl. 22:1&rnd=1143979311017

    Äänestä

  • old_profile_30822 kirjoitti:

    "Jos teillä on rahaa, älkää lainatko sitä korkoa vastaan. Lahjoittakaa se sille, jolta ette saa takaisin."
    -kirjassa Nag Hammadin kätketty viisaus-

    Noin se alunperin on tarkoitettu mut tekstiä ei ole kelpuutettu Raamattuun. Uskon, että Jeesus itse on sanonut noin ja että Hän olisi toki kirjankin kirjoittanut, mutta taisi tietää, että niistä aletaan käydä kauppaa ja että kirjoituksia ei kaikki ymmärrä kuitenkaan, koska siihen aikaan kaikki ihmiset eivät osanneet lukea. Raamatusta on tehty kauppatavaraa ja siitä ja sen tulkintakiistoista on kehkeytynyt maailman suurin perisynti. Joku sekoitti sanat siihen ja valkkas ne mieleisekseen...

    Äänestä

Tarkistin asian eikä se pidä paikkaansa

Vissy-pullossa: 6 413600 001195 -ainoastaan kaksi 6:sta

Mynthon aski: 6 410600 003501 -taas kaksi 6:sta

Energiajuomatölkki: 5 453000 420272 -ei yhtään 6:sta

Ei kaikissa todellakaan ole kolmea kuutosta.

Äänestä
  • Jokaisessa tuotteessa on luku 666
    Ne on ne ensimmäiset kaksi pitkää viivaa ja keskimmäinen pitkä viiva ja viimeiset kaksi pitkää viivaa.
    En usko väitettäsi, että pedon lukua ei löytyisi vishypullostasi ja muusta.
    Silloinhan viivakoodi ei olisi pedon luku mikä se on tai merkki.

    Äänestä

Miten mielestänne tämä liittyy käteen tai otsaan otettavaan peron merkkiin?

Ja se säädös olkoon kuin merkki kädessäsi ja tunnus otsallasi, että Herran laki aina pysyisi huulillasi ja sinä muistaisit, kuinka Herra väkevällä kädellään vei sinut pois Egyptistä. [5. Moos. 6:8, 11:8,9]

Äänestä

Yleistä kristinuskosta-palstalla kysyin seuraavaa asiaa, mutta vastausta ei tullut. Tulisiko nyt?

"3 x 666 = 1998 . Voiko olla sattumaa, että kolme kertaa ihmisen tai pedon luku antaa luvun 1998, mikä tuo mieleen vuoden 1998. Tämä taas tuo mieleen kysymyksen, onko vuodella 1998 ja Antikristuksen (=ihminen, joka korottaa itsensä jumalaksi ja matkii Kristusta) ilmestymisellä "maailman näyttämölle" jotain tekemistä asian kanssa. Pian nähdään ! Daniel nimittäin sanoo: Dan. 9:27 "Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse." Olisiko Antikristus jo ensi vuonna tekemässä liittoa monien (Israelilaisten) kanssa. Tässä suomalainen käännös on jakeen alussa epätarkka. Pitäisi olla : Ja vahvistaa liiton monien kanssa... (Hepr.= higbir brit lerabim....)

??? 1999 ( =peilikuvana 1666 ja käännettynä 6661) Joko Antikristus näkyy peilistä ?"

No, kertokaahan nyt että mitä noina vuosina tapahtui?

Äänestä
  • Kaikissa viivakoodeissa on se 666 luku.
    Ne pitkät viivat.
    Tarkista mikä tuote vaan niin ne löytyy.
    Yleensä ne mainitaan olevan varasto ja muu merkintöjä, mutta todellisuudessa ne on pedonmerkki.
    Kukaan ei voi ostaa eikä myydä ilman sitä merkkiä.
    Sinuunkin tulee viiva koodi jossa on pitkät viivat alussa ja keskellä ja lopussa ja sitten tulee muuta tietoa sinusta sinne viivojen sekaan.

    Äänestä

  • kaikissa v kirjoitti:

    Kaikissa viivakoodeissa on se 666 luku.

    Et vastannut kysymykseeni.

    Sekoilet vain tuon viivakoodin kanssa.

    Äänestä

  • Heh kirjoitti:

    Et vastannut kysymykseeni.

    Sekoilet vain tuon viivakoodin kanssa.

    Vastausta ei näytä tulevan selvään kysymykseen. Te viivakoodiuskovaiset piditte v. 1997 jonkin kokouksen Kuokkalassa ja siellä kerroitte noista vuosien 1998 ja 1999 tulevista tapahtumista.

    MITÄ siis tapahtui vuosina 1998 ja 1999?

    Jos ei mitään merkittävää, miksi pitäisi uskoa viivakoodisatuihinne kun olette jo noin pahasti erehtyneet noissa vuosilukujutuissa?

    Äänestä

  • kaikissa v kirjoitti:

    Kaikissa viivakoodeissa on se 666 luku.
    Ne pitkät viivat.
    Tarkista mikä tuote vaan niin ne löytyy.
    Yleensä ne mainitaan olevan varasto ja muu merkintöjä, mutta todellisuudessa ne on pedonmerkki.
    Kukaan ei voi ostaa eikä myydä ilman sitä merkkiä.
    Sinuunkin tulee viiva koodi jossa on pitkät viivat alussa ja keskellä ja lopussa ja sitten tulee muuta tietoa sinusta sinne viivojen sekaan.

    ...tarvitaan viivakoodin lukemisessa tarkistuslaskentaa varten! Liittyyköhän luvun 6 valitseminen myös jotenkin binääriseen aritmetiikkaan?

    Äänestä

Viivakoodi on informaation esitysmuoto, jossa tietoalkiot koodataan visuaaliseen koneellisesti luettavaan muotoon. Viivakoodeja käytetään muun muassa tuotepakkauksissa, jolloin tuote voidaan helposti tunnistaa esimerkiksi kaupan kassalla.

Suomessa yleisin viivakoodistandardi on nimeltään EAN. Siinä tieto esitetään useilla vierekkäisillä eri paksuisilla tummilla pylväillä sekä pylväiden väliin jäävillä valkoisilla alueilla. EAN-viivakoodissa on alku- ja lopputunnisteet, joiden avulla koodi voidaan lukea myös takaperin. Kassojen järjestelmät käyttävät Suomessa yleisesti EAN/UCC 13 -koodia. Koodi koostuu maatunnuksesta (Suomi=64), yritystunnuksesta ja kolminumeroisesta, vapaasti valittavasta, tuotekoodista. Viimeinen numero on tarkistusnumero, joka vahvistaa, että koodi on luettu oikein.

Lineaarisen viivakoodin rinnalle on kehitetty useita kaksiulotteisia koodeja, jolloin pienelle alueelle saadaan mahtumaan enemmän tietoa. 2D-viivakoodit muistuttavat kuvioltaan shakkilautaa.

Jos viivakoodissa näkee 666, on peli menettetty ja aivosi ovat syöpyneet karrelle josta ei ole paluuta. Kiitos kun luit korjauksen väärään postaukseen. Kissaakin kiinnostaa !

Äänestä
  • Ei se siitä selittelemällä muutu.
    Tota samaa on selitelty ja yritetty vesittää se juttu että ei muka olisi sitä koodia 666 eli alussa keskellä ja lopussa.
    Ja ilman sitä ei voi ostaa ei myydä.
    Näin on raamatussa.
    Eikö se muka pidä täysin paikkaansa.

    Äänestä

  • On koodi 666 kirjoitti:

    Ei se siitä selittelemällä muutu.
    Tota samaa on selitelty ja yritetty vesittää se juttu että ei muka olisi sitä koodia 666 eli alussa keskellä ja lopussa.
    Ja ilman sitä ei voi ostaa ei myydä.
    Näin on raamatussa.
    Eikö se muka pidä täysin paikkaansa.

    Kerro nyt ihan tarkasti, että miten se 666 on siinä viivakoodissa. Tuollainen epämääräinen: alussa, keskellä ja lopussa ei kelpaa. Kuutoset esiin nyt!

    Äänestä

  • Heh kirjoitti:

    Kerro nyt ihan tarkasti, että miten se 666 on siinä viivakoodissa. Tuollainen epämääräinen: alussa, keskellä ja lopussa ei kelpaa. Kuutoset esiin nyt!

    Ota joku tuote vaikka kaljapullostasi.
    Siinä on erottuvat pitemmät viivat.
    Alussa keskellä ja lopussa.
    Niiden alla yleensä lukee että niiden arvo on 6.
    Kaikilla muilla viivoilla on toinen merkitys.
    Jokaisessa tuotteessa ne 666 viivat on samassa kohtaa.
    Ei ole tuotetta jossa olisi ekana 5 ja viimeisenä vaikka 4 vaan aina on tuotteessa eroitettuna isolla ja juuri noihin kohtiin se 666.
    Kattele niistä tuotteista niin ei tarvi kysellä.
    Katso nyt.
    Älä ole epäuskoinen vaan katso ja huomaa.
    Ota vaikka suurennuslasi jos et muuten näe.
    Tai kysy kavereiltasi jotka ossavat numerot.
    Vai onko niin että et halua uskoa pedonmerkin niissä olevan ja siksi et tahdo nähdä.
    Elämme lopunaikoja maailman loppu on lähellä ja pedonluku on jo tuotteissa ja kohta ei voi ostaa ja myydä ilman niitä.
    Sama koodi on suunnitteilla ottaa amerikassa käyttöön kuten se on jo meillä euroopassa.
    Ne muut luvut on sitten varastointia ja muita.
    Kunhan sinuunkin tulee viivakoodi niin ehkä sitten alat ajattelemaan.
    Kaikenlaisia typeryksiä, siinä taas on yhdelle turhaan annettu silmät.

    Äänestä

  • Siis tässä lainattuna selitystä pedonluvusta.

    Viivakoodi on informaation esitysmuoto, jossa tietoalkiot koodataan visuaaliseen koneellisesti luettavaan muotoon. Viivakoodeja käytetään muun muassa tuotepakkauksissa, jolloin tuote voidaan helposti tunnistaa esimerkiksi kaupan kassalla.
    KUKAAN EI VOI OSTAA EIKÄ MYYDÄ ILMAN 666 KOODIA ON RAAMATUSSA.

    Suomessa ja euroopassa ja amerikassa otetaan käyttöön.yleisin viivakoodistandardi on nimeltään EAN. Siinä tieto esitetään useilla vierekkäisillä eri paksuisilla tummilla pylväillä sekä pylväiden väliin jäävillä valkoisilla alueilla. EAN-viivakoodissa on alku- ja lopputunnisteet, joiden avulla koodi voidaan lukea myös takaperin. Kassojen järjestelmät käyttävät Suomessa yleisesti EAN/UCC 13 -koodia. Koodi koostuu maatunnuksesta (Suomi=64), yritystunnuksesta ja kolminumeroisesta, vapaasti valittavasta, tuotekoodista. Viimeinen numero on tarkistusnumero, joka vahvistaa, että koodi on luettu oikein.

    ELI AINA ON EDESSÄ 6 KESKELLÄ 6 JA LOPUSSA.

    Lineaarisen viivakoodin rinnalle on kehitetty useita kaksiulotteisia koodeja, jolloin pienelle alueelle saadaan mahtumaan enemmän tietoa. 2D-viivakoodit muistuttavat kuvioltaan shakkilautaa.

    KUITENKIN NIISSÄ KAIKISSA ON LUKU666 ALUSSA KESKELLÄ JA LOPUSSAÖ.
    sEN VOI TARKISTAA KUKA VAAN.
    ELI JUURI NIINKUIN RAAMATUSSA ON.

    Sinuun tulee samaluku ja väliin tulee muuta tietoa sinusta.
    Sitten voit ostaa sillä henkilökohtaisella viivallasi jossa on alussa ja keskellä ja lopussa kuutonen.
    Eli kukaan ei voi ostaa eikä myydä ilman että ottaa pedon lukua.
    Voisi kirjoittaa paljon laajemin ja perustella miksi se on pedon luku ja millainen on antikristuksen järjestelmä.

    Äänestä

  • niitä viivoja ja lukuja kirjoitti:

    Kaljapulloa en löytänyt, koska en juo kaljaa, mutta tässä viivakoodien alta numerot muutamasta tuotteesta:

    4 522212 000037

    6 410400 074343

    8 717399 855914

    6 901036 883213

    4 046800 111184

    6 410402 022557

    7 312631 813014

    6 417900 845602

    7 310683 000017

    Jos on kuutonen alussa, se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että SUOMALAISTEN tuotteiden koodi alkaa aina 64, koska se on maatunnus.

    Muutoin väitteesi ovat täyttä höpölöpöä.

    >Siinä on erottuvat pitemmät viivat.

    Alussa, keskellä ja lopussa olevien pitempien viivojen alla EI KOSKAAN LUE YHTÄÄN MITÄÄN!

    >Ei ole tuotetta jossa olisi ekana 5 ja viimeisenä vaikka 4 vaan aina on tuotteessa eroitettuna isolla ja juuri noihin kohtiin se 666.

    No ei sattunut olemaan viitosta alussa, mutta tuotteissani oli ensimmäinen ja viimeinen numero 4-7, 6-3, 8-4, 6-3, 4-4, 6-7, 7-4, 6-2 ja 7-7.

    Yhdessäkään ei siis ollut alussa ja lopussa 6.

    Kahdessa ei ollut yhtään kuutosta, viidessä oli yksi kuutonen, kahdessa oli kaksi kuutosta. KOLMEA KUUTOSTA EI OLLUT YHDESSÄKÄÄN sattumanvaraisesti ottamassani tuotteessa.

    > Kattele niistä tuotteista niin ei tarvi kysellä.

    Tuon kaiken heitän pallona takaisin sinulle!

    Vai onko niin että HALUAT uskoa pedonmerkin niissä olevan ja siksi NÄET OLEMATTOMIA?

    >Kaikenlaisia typeryksiä, siinä taas on yhdelle turhaan annettu silmät.

    Niinpä niin. Käyttäisit niitä silmiäsi johonkin järkevämpään kuin itsetehtyjen harhojen näkemiseen!

    Äänestä

  • sinä olet pedon suussa. kirjoitti:

    Siis tässä lainattuna selitystä pedonluvusta.

    Etkö ole koskaan ITSE tutkinut noita viivakoodeja, että huomaisit, että väitteesi eivät pidä paikkaansa?

    Usko kun sanon tai soita jollekkin jos et muuten usko.
    Jokaisessa tuotteessa on ne viivat 666 ja ne on juuri niissä paikoissa missä mainitsin niiden olevan.
    pitkät kaksoisviivat.
    Miten sen parhaiten voisi näyttää??
    Kun ei jätkä osaa katsoa.
    Olet tietysti katsonyt niitä numeroita mitä siellä on, mutta ne on ne viivat.
    Joissain tuotteissa on niiden pitkien lukuarvo mikä on 6 ja 6 ja 6.
    Ei tollasen kanssa jaksa.

    Juuri äsken katsoin työpöydälläni olevaa levyke koteloa ja aivan selvästi eroiteltuna siinä on viivat joiden lukuarvo on 666 ja juuri niin kuin olen ilmoittanut.
    Sinun sokeutesi vbie sinut pedon merkin orjaksi ja oliko se raamattu kun varoittaa, että tulee paiseita ja muita vitsauksia jos ottaa pedonmerkin,.
    Ikävää sinulle millainen tuskainen kohtalo sinulle on tiedossa jos et ota vaaria mitä vakavasti sinulle olen todistanut.
    Aiii aiii aii tuskiskelet sitten kun saat sen merkin jossa on ne luvut 666 ja muita niinkuin se yksikirjoitti shakkilautamasesti siellä seassa.
    Se merkki vaikuttaa miten voit ajatellakkin, on sellaisia sirukortteja jo olemassa mitkä vaikuttaa ihmisen ajatteluun, mutta kun et edes selkeää asiaa tajua niin turha tässä selittää mitään tieteellisiä ja tieteellisesti todistettuja asioita.
    Maailman loppu ja pedonmerkki tulee. OLETKO VALMIS?

    Äänestä

  • oot tyhmä kirjoitti:

    Jos kone ei suostu lukemaan viivakoodia, vaan kassatäti joutuu näppäilemään, hän näppäilee vain numerot eikä hän laita niiden pitkien kaksoisviivojen paikalle kuutosta.

    Sinusta ei olisi kaupan kassaksi, koska näet olemattomia.

    Vastaapa sinä nyt tuossa ylempänä olevaan kysymykseeni, että mitä maailmanloppuun liittyvää tapahtui vuosina 1988 ja 1999, koska te viivakoodiuskovaishihhulit niin väititte.

    Vai olitteko siinäkin asiassa yhtä pihalla kuin viivakoodiasiassa?

    Äänestä

  • väittää tollaista? kirjoitti:

    Juuri äsken katsoin työpöydälläni olevaa levyke koteloa ja aivan selvästi eroiteltuna siinä on viivat joiden lukuarvo on 666 ja juuri niin kuin olen ilmoittanut.
    Sinun sokeutesi vbie sinut pedon merkin orjaksi ja oliko se raamattu kun varoittaa, että tulee paiseita ja muita vitsauksia jos ottaa pedonmerkin,.
    Ikävää sinulle millainen tuskainen kohtalo sinulle on tiedossa jos et ota vaaria mitä vakavasti sinulle olen todistanut.
    Aiii aiii aii tuskiskelet sitten kun saat sen merkin jossa on ne luvut 666 ja muita niinkuin se yksikirjoitti shakkilautamasesti siellä seassa.
    Se merkki vaikuttaa miten voit ajatellakkin, on sellaisia sirukortteja jo olemassa mitkä vaikuttaa ihmisen ajatteluun, mutta kun et edes selkeää asiaa tajua niin turha tässä selittää mitään tieteellisiä ja tieteellisesti todistettuja asioita.
    Maailman loppu ja pedonmerkki tulee. OLETKO VALMIS?

    Tuollaistako on sinun kristillisyytesi?

    En todellakaan ole niin epätoivoinen, että olisin kaltaistesi psykiatristen tapausten johdateltavissa.

    Voithan sinä nähdä piruja ja perkeleitä joka oksalla, jos se tekee elämäsi helpommaksi. Voithan sinä toivoa, että kaikki jotka eivät ole yhtä sokeita kuin sinä, joutuvat johonkin hirvittävään ikuiseen kidutukseen.

    Säälin omaisiasi ja läheisiäsi, jos he eivät ole samalla tavalla hurahtaneita kuin sinä.

    Jos taivaassasi on vain sinun kaltaisiasi ääliöitä, en todellakaan sinne halua!

    Nyt lähden pidennetylle viikonlopun vietolle, mutta palaan asiaan, jos et vieläkään älyä lopettaa itsesi häpäisemistä. Tosin viestisi eivät ole vastaamisen arvoisia, mutta jos katson aiheelliseksi voin silti vastata.

    No nyt sinä et ottanut kantaa itse asiaan kun huomasit olevasi väärässä.
    Aloit puollustella itseäsi ja syyttää henkilöön kohdistuvalla herjalla.
    Ei kyse ole minun kristillisyydestä.
    Asia on meille muunkin uskoisille ja ateisteille selvä.
    Tuossa tapauksessa viivakoodi on pedonmerkki sen todistaa jopa ateistinenkin tiede.
    Vain sinä et sitä myönnä ja kun huomasit olevasi väärässä aloit haukkumaan henkilökohtaisuuksilla.
    Luterilainen kristillisyys mihin törmään kapakoissa ja muissa paikoissa on ihan riittävä kristillinen uskomus.
    Totuutta en silti kiellä kun se faktoina esitellään kuten sinulle.
    Jätkälle on vastaansanomattomasti todistettu, mutta silti itkee kuin ämmä.
    Hae apua. Todellisuuden pakosi on huolestuttavaa.

    Äänestä

  • niitä viivoja ja lukuja kirjoitti:

    Ota joku tuote vaikka kaljapullostasi.
    Siinä on erottuvat pitemmät viivat.
    Alussa keskellä ja lopussa.
    Niiden alla yleensä lukee että niiden arvo on 6.
    Kaikilla muilla viivoilla on toinen merkitys.
    Jokaisessa tuotteessa ne 666 viivat on samassa kohtaa.
    Ei ole tuotetta jossa olisi ekana 5 ja viimeisenä vaikka 4 vaan aina on tuotteessa eroitettuna isolla ja juuri noihin kohtiin se 666.
    Kattele niistä tuotteista niin ei tarvi kysellä.
    Katso nyt.
    Älä ole epäuskoinen vaan katso ja huomaa.
    Ota vaikka suurennuslasi jos et muuten näe.
    Tai kysy kavereiltasi jotka ossavat numerot.
    Vai onko niin että et halua uskoa pedonmerkin niissä olevan ja siksi et tahdo nähdä.
    Elämme lopunaikoja maailman loppu on lähellä ja pedonluku on jo tuotteissa ja kohta ei voi ostaa ja myydä ilman niitä.
    Sama koodi on suunnitteilla ottaa amerikassa käyttöön kuten se on jo meillä euroopassa.
    Ne muut luvut on sitten varastointia ja muita.
    Kunhan sinuunkin tulee viivakoodi niin ehkä sitten alat ajattelemaan.
    Kaikenlaisia typeryksiä, siinä taas on yhdelle turhaan annettu silmät.

    on maininta viivakoodeista ja luvuista

    Äänestä

  • oot tyhmä kirjoitti:

    Usko kun sanon tai soita jollekkin jos et muuten usko.
    Jokaisessa tuotteessa on ne viivat 666 ja ne on juuri niissä paikoissa missä mainitsin niiden olevan.
    pitkät kaksoisviivat.
    Miten sen parhaiten voisi näyttää??
    Kun ei jätkä osaa katsoa.
    Olet tietysti katsonyt niitä numeroita mitä siellä on, mutta ne on ne viivat.
    Joissain tuotteissa on niiden pitkien lukuarvo mikä on 6 ja 6 ja 6.
    Ei tollasen kanssa jaksa.

    Mitä sillä on vaikutusta mihinkään. Kai nyt tuotteen tekijä saa laittaa haluamansa numerot. Täällä hihhuloidaan kuutosista, kohta varmaan seitikoista.

    Äänestä

  • niin mitä sitten? kirjoitti:

    Mitä sillä on vaikutusta mihinkään. Kai nyt tuotteen tekijä saa laittaa haluamansa numerot. Täällä hihhuloidaan kuutosista, kohta varmaan seitikoista.

    Niin-pä nii-in...mitäpä väliä, millään mitään välii; eihän numeroilla oo mitään
    merkitystä 6 on sama kuin 9, se on vain hieman kääntynyt...
    Ja sama kai se on maksaako joku 1 tai 10 euroo; yks nolla sinne tai tänne.
    Sama vaikka laittaa vielä yhden perään 100€, mitäpä väliä millään numeroilla on.

    Onks millään mitään väliä; kuollaanhan me kuitenkin? -VAI ....HALOO!

    Äänestä

  • Keskustella. kirjoitti:

    No nyt sinä et ottanut kantaa itse asiaan kun huomasit olevasi väärässä.
    Aloit puollustella itseäsi ja syyttää henkilöön kohdistuvalla herjalla.
    Ei kyse ole minun kristillisyydestä.
    Asia on meille muunkin uskoisille ja ateisteille selvä.
    Tuossa tapauksessa viivakoodi on pedonmerkki sen todistaa jopa ateistinenkin tiede.
    Vain sinä et sitä myönnä ja kun huomasit olevasi väärässä aloit haukkumaan henkilökohtaisuuksilla.
    Luterilainen kristillisyys mihin törmään kapakoissa ja muissa paikoissa on ihan riittävä kristillinen uskomus.
    Totuutta en silti kiellä kun se faktoina esitellään kuten sinulle.
    Jätkälle on vastaansanomattomasti todistettu, mutta silti itkee kuin ämmä.
    Hae apua. Todellisuuden pakosi on huolestuttavaa.

    Palasin molemmista päistään pidennetyltä vappulomalta, sikäli kuin sonnan lapiominen ja metsätyöt ovat lomaa.

    Vaikka annoitkin ymmärtää, että kanssasi ei kannattaisi keskustella, jatketaan nyt kuitenkin vähän.

    Jätit vastaamatta kysymykseen, että mitä merkittävää tapahtui vuosina 1998 ja 1999, koska Kuokkalassa pitämässänne viivakoodiseminaarissa vuonna 1997 ennustitte varmuudella, että nuo vuodet sisältävät pedonluvun ja jotain merkittävää tulee tapahtumaan.

    Vai oliko ennustus pelkkää höpölöpöä? Miksi sitten pitäisi uskoa viivakoodijuttuihisi?

    >...viivakoodi on pedonmerkki sen todistaa jopa ateistinenkin tiede.

    Ohhoh! Annapa linkki, jossa ateistinen tiede on todistanut viivakoodin pedonmerkiksi.

    Vai höpisetkö taas omiasi ja esität perustelemattoman väitteen.

    >Ei kyse ole minun kristillisyydestä.

    Nimenomaan tuot esille omaa versiotasi kristillisyydestä nimittelyillä ja muilla törkeyksillä. Vastasin kokeeksi samalla mitalla, mutta nyt annan sinulle asiallisen haasteen.

    Jos haluat jatkat juttujasi, yritä edes nousta vähän älyllisemmälle tasolle.

    Haaste tässä:

    Luepa seuraava teos ajatuksella läpi ja keskustellan sen jälkeen asiallisesti. Jookos?

    Rudolf Steiner, APOKALYPSI - JOHANNEKSEN ILMESTYS (Apokalypsi kristillisen vihkimyksen kuvauksena. Ilmestyksen kuvamaailma: seitsemän sinettiä ja pasuunaa, Aurinkoon puettu vaimo, seitsenpäinen ja kymmensarvinen eläin, vihan maljat. Luku 666 ja aurinkodemoni Sorat. Uusi Jerusalem. Ihmiskunnan tulevaisuus.)

    Äänestä

  • Ne kolme selvästi erottuvat viivat ja Vihreällä värillä olevat ovat ne 6 luvut mistä aloittaja on pauhannut.
    Minusta hän on oikeassa.
    Vaikka tossa kuvassa on merkitty 6 sinne väliin se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että ne kolme Vihreätä ei olisi 6 tosia.
    Siitä oli aikoinaan juttua ja silloin yleisesti myönnettiin niiden olevan 6 lukuja ne pidemmät viivat.
    Kun ajattelee raamatun ilmoitusta 666 luvusta ja ostamisesta ja myymisestä, ei voi olla näkemättä yhtenäisyyttä.

    Äänestä

  • kuvassasi. kirjoitti:

    Ne kolme selvästi erottuvat viivat ja Vihreällä värillä olevat ovat ne 6 luvut mistä aloittaja on pauhannut.
    Minusta hän on oikeassa.
    Vaikka tossa kuvassa on merkitty 6 sinne väliin se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että ne kolme Vihreätä ei olisi 6 tosia.
    Siitä oli aikoinaan juttua ja silloin yleisesti myönnettiin niiden olevan 6 lukuja ne pidemmät viivat.
    Kun ajattelee raamatun ilmoitusta 666 luvusta ja ostamisesta ja myymisestä, ei voi olla näkemättä yhtenäisyyttä.

    Paitsi jos on lukenut kirkkohistorii ja
    tehnyt vertauksen ilmestyskirjan julkaisian
    aikalaisten oloista...

    Jopa Katolilaiset ovat myöntäneen ilmestyskirjan
    olevan viittaus alkuperäisseurakunnan vainoihin.

    Pedot tarkoittivat keisareita ja 666 on symbolina
    viittaus suurimpaan vainoajaan Keisari Neroon
    (Hänen hepreankielisen nimensä yhteenlaskettu
    summa)...

    Tuohon aikaan ei historiallisen lähteen mukaan
    saanut ostaa eikä myydä, ellei ollut kuulianen
    keisarille... Lisäksi heiltä vaadittiin
    silminnäkijöiden vahvistama todistus siitä,
    että hän oli uhrannut Keisarin kunniaksi...

    Lisäksi Israelin kirkon hävitykseen löytyy
    ilmestyskirjasta viittaus...

    Entäpä 4 ratsastajaa: Kuolema, Rutto, Nälkä ja Sota?

    Mitä tuohon aikaan oli meneillään? Sota kristinuskoa vastaan... Myös roomanimperiumin
    laidoilla oli rutto puhjennut...
    Entäpä nälkä? Sadot olivat huonoja ja varsinkin
    osto/myyntirajoituksien takia niukasti saatavilla.

    Siis Maailmanloppu oli erään maailman loppu...
    Tämä maailma oli Rooman imperiumi, joka vainojen
    jälkeen hajosi...

    Lähde:

    Theo: Beetlehemistä Brysseliin,
    Lukion uskonto osa 2 (kirkkohistoria)

    Äänestä

  • maailmanloppu kirjoitti:

    Jotkut ovat höpisseet vuosiluvuistakin?

    Äänestä

  • Witch Hunter kirjoitti:

    Jotkut ovat höpisseet vuosiluvuistakin?

    Niin, katolilaisilta löytyy Raamattu, jossa
    on oikein vuosiluvut Raamatun tapahtumille...

    Mutta jos tarkoitat vainoja ja ilmestyskirjaa:

    Vainoja Roomassa:
    60-lukuvulla Nero
    113 Trajanuksen periaate käyttöön vainoissa
    250-311 Valtakunnallisia vainoja
    (Decius ja Diocletianus)

    Ilmestyskirjan kirjoitusaika:
    n. 178 - 247 (tarkempaa aikaa ei pystytty määrittämään)

    Eli se kirjoitettiin rankimpien vainojen jälkeen,
    joten on hyvinkin mahdollista, että kirjoittaja
    kuvasi vainoja...

    Lähde:
    Sama kuin 1st viestissäni eli
    Theo: Jerusalemista Brysseliin,
    lukion uskonto osa 2 (kirkkohistoria)

    Äänestä

  • ole hyvä. kirjoitti:

    KAIKKI TÄMÄ ON ATEISTISATANISTISOVINISTIEVOLUTIONISTIEN
    VÄÄRISTELYÄ!!!

    VAINOJA EI KOSKAAN OIKEASTI OLLUT!

    KAIKKI TODISTEESI MAAILMANLOPUN OLEMATTOMUUDESTA
    ON MYÖS VÄÄRIÄ!!!

    MYÖNNÄ SYNTISI JA VOIT PELASTUA!

    Äänestä

  • ole hyvä. kirjoitti:

    Niin, katolilaisilta löytyy Raamattu, jossa
    on oikein vuosiluvut Raamatun tapahtumille...

    Mutta jos tarkoitat vainoja ja ilmestyskirjaa:

    Vainoja Roomassa:
    60-lukuvulla Nero
    113 Trajanuksen periaate käyttöön vainoissa
    250-311 Valtakunnallisia vainoja
    (Decius ja Diocletianus)

    Ilmestyskirjan kirjoitusaika:
    n. 178 - 247 (tarkempaa aikaa ei pystytty määrittämään)

    Eli se kirjoitettiin rankimpien vainojen jälkeen,
    joten on hyvinkin mahdollista, että kirjoittaja
    kuvasi vainoja...

    Lähde:
    Sama kuin 1st viestissäni eli
    Theo: Jerusalemista Brysseliin,
    lukion uskonto osa 2 (kirkkohistoria)

    Anteeksi, tein virheen:

    Beetlehemistä Brysseliin
    eikä
    Jerusalemista Brysseliin,

    noh tekevälle sattuu...

    Äänestä

Jaa, kyllä toi Israel-riita aika keinotekoisesti kyhättiin jos minulta kysytään. Ja totta maar siitä sota tulee jos yrittää toisen maille valtion pystyttää. Ei tuollaista toimintaa nyt yleisesti hyväksytä, mutta ei useimpia maailman kansoja toisaalta kiinnosta joku säälittävä pläntti välimeren itäosissa. Hyvä kun löytäisivät kartalta välimeren.

Turha tässä kuitenkaan maailmanlopun skenaarioita on maalailla. Ja mitä tulviin ja maanjäristyksiin tulee, niin niitä on ollut aina. Lukekaas vaikka maantietoa niin ymmärrätte paremmin. Mitä maailmanloppuun tulee, niin ei aika lopu, ja eiköhän maapallonkin olotila pysy ihmiselle siedettävänä seuraavaan suureen jääkauteen asti. Sitten voikin tulla kiperät paikat...

Äänestä
  • Jääkausi ei ole ongelma. On saatavissa riittävästi energiaa ruokakasvien kasvattamiseen, vaikka koko maapallon pinta jäätyisi (niinhän asia ei edes ole ollut jääkausien aikana).

    Ongelma tulee siinä vaiheessa kun aurinko suurenee ja nielaisee planeetat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

viivakoodi... kirjoitti:

Raamatussa on luku jossa on näin:
Ja tulee aika jolloin kukaan ei voi ostaa eikä myydä kuin ne joilla on pedon luku ja merkki.
Pedon luku on 666 viisaat katsokoon.
Eli raamatun mukaan pedon luku on 666.
Viivakoodeissa jokaisessa on luku 666.
Ensimmäinen ja keskimmäinen ja viimeinen koodi on 6.
Sen voi tarkistaa katsomalla mitä tahansa tuotetta.
Vertaus että ei voi ostaa ja myydä tuotetta jossa ei ole koodia 666 on aika todennäköisesti juuri viiva koodi.
Monet raamatun tutkijat ovat sitä mieltä.
Lisäksi raamatun mukaan tulee viimeisenä aikana tulvia ja maanjäristyksiä ja sotia moninpaikoin ja kaikki kansat kääntyvät Israelia vastaan ja Jerusalemista tulee väkikivi josta kiistellään.
Aika hyvin raamatun ennustukset maailmanlopusta käy toteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu