Tietääkseni

Kukaan ei ole pystynyt kumoamaan väittämää, että rajaton kasvu rajallisessa tilassa on mahdottomuus.
Päättäjät kautta maailman ovat kuitenkin huolissaan vain siitä, että kasvu hidastuu, ei kasvun rajoista. Mikään ei saa hidastaa kasvua. Ei mahdottomuus, ei maaperän kuluminen ja köyhtyminen, ei merien ja makeanveden ja ilman saastuminen, ei ilmastonmuutos, napajäätiköiden sulaminen, sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen ei mikään, ei edes öljyn näköpiirissä oleva loppuminen. Se aiotaan korvata muilla energian muodoilla, nyt ensihätään ydinvoimalla. Päättäjät ja nähtävästi pääosa ihmiskuntaa on valmis mihin tahansa, ja tarkoitan MIHIN TAHANSA turvatakseen talouskasvun. Paras esimerkki tästä on USA.

Lapsikin ymmärtää että tässä käy lopulta huonosti. Ihmisluonnon tuntien, talouskasvatus ei pääty niin että istutaan pöydän ääreen miettimään että miten tästä selvitään, ei. Se päättyy kaikkien sotaan kaikkia vastaan.
Rauhan aikanakin ydinvoimalat ovat uhka ja kun rähinä alkaa, niin yksityis- ja valtioterroristit räjäyttelevät toistensa voimaloita sen kuin kerkiävät.

Ihmiskunnan järjettömistä hankkeista ydinvoimalat ovat kaikkein järjettömimpiä heti ydinpommien ja muiden joukkotuhoaseiden jälkeen. Mikäs hallitusmissukka se nyt taas olikaan kun oli pantu hymyilemään ydinvoiman puolesta.
Voi missukoita.
4194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kehotuksen ovat somalit ainakin omaksuneet raamatusta.

Äänestä
  • lauseessa ei ole mitään tolkkua!
    Kuten ei tietysti missään muussakaan seemiläisuskonnossa!

    Äänestä

Talous ja maailman taloudet romahtavat aina tuolloin tällöin. Aina silloin kun kasvua ei enää ole näkyvissä, keinot on käytetty. Sijoittajat kotiuttavat rahansa, korot nousevat, työttömyys kasvaa ja köyhät köyhtyy oikein rymähtämällä.

Lamasta lähdetään sitten taas hiljakseen nousuun. Alkaa uusi ja raikas kasvun kausi mutta ei siitä missä viimeksi alkoi rytinä vaan paljon alempaa ja näin olemme saapuneet ikiliikkujan lähteille jonka nimi on jatkuva kasvu (jos ei huomioida äkillisiä mutta tilapäisiä notkahduksia).

Äänestä
  • Unohditko puoliintumisajan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


KARVINISTI kirjoitti:

Kukaan ei ole pystynyt kumoamaan väittämää, että rajaton kasvu rajallisessa tilassa on mahdottomuus.
Päättäjät kautta maailman ovat kuitenkin huolissaan vain siitä, että kasvu hidastuu, ei kasvun rajoista. Mikään ei saa hidastaa kasvua. Ei mahdottomuus, ei maaperän kuluminen ja köyhtyminen, ei merien ja makeanveden ja ilman saastuminen, ei ilmastonmuutos, napajäätiköiden sulaminen, sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen ei mikään, ei edes öljyn näköpiirissä oleva loppuminen. Se aiotaan korvata muilla energian muodoilla, nyt ensihätään ydinvoimalla. Päättäjät ja nähtävästi pääosa ihmiskuntaa on valmis mihin tahansa, ja tarkoitan MIHIN TAHANSA turvatakseen talouskasvun. Paras esimerkki tästä on USA.

Lapsikin ymmärtää että tässä käy lopulta huonosti. Ihmisluonnon tuntien, talouskasvatus ei pääty niin että istutaan pöydän ääreen miettimään että miten tästä selvitään, ei. Se päättyy kaikkien sotaan kaikkia vastaan.
Rauhan aikanakin ydinvoimalat ovat uhka ja kun rähinä alkaa, niin yksityis- ja valtioterroristit räjäyttelevät toistensa voimaloita sen kuin kerkiävät.

Ihmiskunnan järjettömistä hankkeista ydinvoimalat ovat kaikkein järjettömimpiä heti ydinpommien ja muiden joukkotuhoaseiden jälkeen. Mikäs hallitusmissukka se nyt taas olikaan kun oli pantu hymyilemään ydinvoiman puolesta.
Voi missukoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu