Mitä maksoi puhelinosake 30 v. sitten?

Nostalgia

Vastasín tässä äsken jollekin, kun oli keskustelua vanhan ajan puhelimista. Minun vanhemmillani, jotka olivat duunareita, ei puhelinta vielä ollut 1970-luvun alussa, sillä puhelinosakkeet olivat kai silloin vielä kalliita.

Osaako joku sanoa nykypäivän rahassa, mitä puhelinosake maksoi noin 35 vuotta sitten ja olivatko puhelut kauhean kalliita?

13

7437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muisteleiksen

      Elisa Oyj:n kaukaisella edeltäjällä Helsingin Puhelinyhdistyksellä oli 1970 kolmenlaisia puhelinliittymiä. ”Perhepuhelimen” sai pienimmällä sijoituksella, mutta sen laskutuksen perusmaksut olivat vastaavasti kalleimmat. ”Vuokrapuhelin” oli kalliimpi; sen perusmaksut puolestaan keskihintaiset. ”Osuusliittymä” eli ns. puhelinosake oli kallein hankkia, mutta sen kk-maksut selvästi halvimmat. Osuustodistusta pidettiinkin arvopaperina, joka kannatti hankkia, jos rahaa vain liikeni.

      Paikallispuhelut Helsingissä olivat kiinteän hintaiset puhelun pituudesta riippumatta. Hinta taisi olla noin 50 penniä / 8 nykysenttiä.

      Hankin perhepuhelimen joskus vuodenvaihteen 1970/71 tienoilla. Ansaitsin silloin ”opiskelijana” (käytännössä poikamiesduunarina) ehkä noin 1200 mk / 200 euroa / kk. Muistelen, että tuo perheliittymä olisi maksanut 300 mk / 50 euroa.

      Osuusliittymän senhetkistä hintaa en muista. 1970-luku oli kovan inflaation aikaa ja hinta nousi tuon tuostakin. Joskus 1970-luvun puolivälin tienoilla (tai vähän sen jälkeen?) yhden suurehkon hinnannousun yhteydessä vanhoille perhe- tai vuokraliittymän haltijoille tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa osuusliittymään siten, että aikoinaan maksettu perhe- tai vuokraliittymän hinta hyvitetään. Tartuin syöttiin, kun rahatilanne tuntui sillä hetkellä juuri ja juuri sallivan. Muistelen, että osuustodistuksen uusi hinta olisi ollut tuolloin luokkaa 3600 mk / 600 euroa.

      • Muistelisin, että kun joskus 1970-luvun alussa hankin HPY:n osuusliittymän, sen käypä hinta oli 3 000 tai 3 500 markkaa. Varmempi tieto minulla on vuodelta 1986: silloin ostin liittymän 4 250 markalla. Kovia hintoja ne olivat senaikaisella tulotasolla.

        Nyt pitäisi vielä tietää, mitä tekemistä tällä on kieliasioiden kanssa...


      • Muisteleiksen

        Kun Helsingin Puhelinyhdistys -niminen osuuskunta muuttui osakeyhtiöksi, saivat osuustodistuksen haltijat valita, ottavatko niiden vastineeksi muodostettavan yhtiön osakkeita vai vaihtavatko osuustodistuksensa rahaksi. Vanhojen osuusliittymien etu – halvemmat perusmaksut puhelinlaskuissa - menetettiin. Osuustodistuksilla alettiin keinotella. Niiden kysyntä kasvoi ja hinnat nousivat.

        En jaksa muistaa, mitä 1990-luvun vuotta elettiin. Joka tapauksessa osuustodistuksen hinta tuntui nousseen jo mielestäni tarpeeksi, kun siitä maksettiin n. 17.000 mk (2.850 eur). Ja jos olisin halunnut osakkeita, olisin joutunut avaamaan arvo-osuustilin. Arvelin, ettei minusta kapitalistiksi...

        Käsissäni oli tuossa vaiheessa kolmekin osuustodistusta (kaksi niistä kuului perheeni omistamalle yritykselle). Vaihdoin kaikki rahaksi; sain taskuuni tuon 2.850 eur ja firman kassaan mukavat 5.700 eur.

        Muutamaa kuukautta myöhemmin hinnat olivat kaksinkertaistuneet. Jos olisin avannut tuon arvo-osuustilin ja malttanut pitää osakkeet juuri oikeaan hetkeen saakka, olisin saanut noiden kuukausien malttamisen palkaksi toisen mokoman rahaa lisää!

        Jossittelu on tietenkin maailman turhin asia. Ja jokunen aika tuosta huipusta eteenpäin hinnat olivat taas puolittuneet sille tasolle, jolla osuustodistuksista luovuin.

        En ole sen jälkeen välittänyt edes seurata, mikä omistuksien arvo tänä päivänä olisi. Tuskin kummoinenkaan – eiköhän enin IT-alan hypetys ole jo haihtunut aikaa sitten ja ilmat puristuneet pihalle Elisankin osakkeiden arvosta?

        Aikoinaan 1970- ja 80-luvuilla maksamilleni sijoituksille sain joka tapauksessa ihan kelvollisen koron (ilman osuuskunnan aikaisten halvempien perusmaksujen muodossa saatua etuakin).


    • Puhelinasentaja-79

      Eu paguei três mil marcas antigas vinte sete anos há de HPY.

      • 3000

        FIM siis, eh eh.


      • Nostalgia
        3000 kirjoitti:

        FIM siis, eh eh.

        Kun 1976 pienipalkkainen konttoristi tienasi n, 1500 mk kuussa. Puhelimesta sai silloin maksaa parin kuukauden palkan. Eikä ihme, ettei lapset ja nuoriso paljon saanut puhelimilla soitella.


      • Kieli-Santra
        Nostalgia kirjoitti:

        Kun 1976 pienipalkkainen konttoristi tienasi n, 1500 mk kuussa. Puhelimesta sai silloin maksaa parin kuukauden palkan. Eikä ihme, ettei lapset ja nuoriso paljon saanut puhelimilla soitella.

        (...) Eikä ihme, ettei lapset ja nuoriso paljon saanut puhelimilla soitella. (...)

        SAMA SUOMEKSI
        Eipä ihme, etteivät lapset ja nuoriso saaneet puhelimella paljoa soitella.


      • 5000 markkaa.
        Nostalgia kirjoitti:

        Kun 1976 pienipalkkainen konttoristi tienasi n, 1500 mk kuussa. Puhelimesta sai silloin maksaa parin kuukauden palkan. Eikä ihme, ettei lapset ja nuoriso paljon saanut puhelimilla soitella.

        Ostin Lohjan puhelimen puhelinosakkeen v. 1977. Se koostui viidestä osuudesta ja maksoi yhteensä 5000 markkaa, mikä oli duunarille hirvittävän iso raha siihen aikaan. Tosin se on viimeisten 10 vuoden aikana alkanut tuottaa itseään takaisin, kun Lohjan puhelin on alkanut maksaa tälle arvopaperille osinkoja, yleensä 150 euroa/ vuosi.


    • fiiuliin*

      Muistan hyvin kun1970-1980 voitin tuhannen mk,
      Siihen pistin lisäksi 350mk sillä sain ostettua puhelin liittymän
      paperit on jossain edelleenkin tallessa, mutta liittyma myyty rahan puutteessa.

    • Anonyymi

      Tietääkö kukaan varmasti mitä maksoi Lohjan Pihelimen osake maaliskuussa 1977
      Verottaja kyselee nyt Lohjan Puhelimen hankintahintoja

      • Anonyymi

        Tiedän mitä maksoi 1987 syyskuussa, mutta veroilmoitukseen ei hyväksynyt sitä, koska se on suurempi kuin pääoman palautus 446 €.

        Näin ollen merkkasin vain päivämäärän ja vuoden, jolloin laski automaattisesti hankintameno-olettaman, eli sillä mennään.


    • Anonyymi

      Viimeinen hinta minkä muista oli yleensä 5500 mk osake ? Mulla vanha SSP:n (3 Lounea) osake. Ostin toisen yhtiön osakkeen mutta siirretty SSP:n. Odotan vaan milloin nousee myyntihintoihin....

    • Anonyymi

      En osaa sanoa paljonko osuus maksoi. En myöskään tiedä milloin meille ensimmäinen puhelin tuli, jota käytettiin leikkikaluna.
      Muistan vain, kun 50-luvun alussa isä kaatoi metsästä puhelintolpat uuteen linjaan ja vei ne paikoilleen, johon sitten puhelinmiehet ne pystytti ja johdotti. Meille tuli puhelinnumero 8.
      Puhelinyhdistykset oli silloin paikallisia ja puhelut piti tilata keskuksesta.
      Virta puhelimiin saatiin paimenpojissa käytetyistä pattereista.
      Kaukolinjojen virransyötöstä en tiedä.
      Puhelut maksettiin keskusneidin kirjoittamien listojen perusteella.

      Oi niitä aikoja. Silloin sai sentään aina jonkun langanpäähän, ja palvelukin pelasi, toisin kuin nyt, vaikka kaikilla on puhelin taskussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      859
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      607
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      492
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      483
    Aihe