Ennemmin

Heprealaiskirje 3:13 Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana "tänä päivänä" on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi.
14 Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.
15 Kirjoituksissa siis sanotaan: -- Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan.
16 Ketkä tekivät näin: kuulivat mutta nousivat kapinaan? Kaikki ne, jotka Mooseksen johtamina olivat lähteneet pois Egyptistä.
17 Keille Jumala oli vihoissaan neljäkymmentä vuotta? Niille, jotka lankesivat syntiin ja joiden ruumiit sitten jäivät autiomaahan.
18 Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet.
19 Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko.

Kuinka paljon meillä Suomessa onkaan epäuskoa. Eikä tarvitse osoitella ketään muita kuin itseään. Kun joku on innokas tekemään evankeliumin eteen töitä, niin palomiehet on heti paikalla. Tai kun on kyse opetuksesta, niin on joku aina tuhoamassa sen. No näinhän sen kuuluu mennäkin. Jumala puhuu ja sitä ei vain uskalla toteuttaa ihmispelon vuoksi. Erämaataipaleelle ei kukaan halua, jos siellä on joskus ollut. Kumpaa kuuntelen Jumalaa vai ihmistä?
Ap. t. 4:19 Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille: "Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse

Miksi me kuitenkin kuuntelemme ihmistä? Niin, vaikka huomista emme voi tietää!
6219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä on "epäusko"? Miksi yleensä pitää uskoa olemattomiin asioihin??

Äänestä
  • Hän voi muttaa sinunkin elämäsi elämisen arvoiseksi ja kaupan päälosiksi saat syntisi anteeksi syntymällä myös Jumalan lapseksi ja saadan iänkaikkisen elämän, jonka siis aloitat jo täällä maan alhoissa ja vain armosta, uskon kautta Kristukseen.

    Siunatut yö-unet sinulle ja muille, täytynee tänään hiukan ajoissa makuulle mennä, jos teillä kello tikittääkin tunnin edellä.

    Äänestä

  • Kuka sinulle sanoi, että kyse on olemattomista?

    Luulenpa, että vastaus löytyy omasta kysymyksestäsi kuten Sebedeuksen poikain isän nimi lukkarin kysymyksestä Jukolan pojille.

    Äänestä

  • Minun näkövinkkelistä sinä olet "epäuskoinen", koska et, vastauksesi perusteella, usko Jumalaan. Tämä on vain päätelmä yhden vastauksen perusteella. Kuitenkin jokainen uskoo johonkin, jopa ne, jotka "eivät usko mihinkään" todellisuudessa uskovat johonkin. Näin siksi, että Jumala on laittanut jokaisen ihmisen sydämeen kaipauksen Häneen itseensä, mutta me ihmiset haluamme täyttää sen usein aivan jollain muulla kuin Jumalan antamalla rakkaudella. Se on sama kuin pelastus, jonka Kristus kärsi ristillä meidän tähtemme. Mutta Jumala ei halua ketään väkisin, siksi sinäkin voit "olla uskomatta mihinkään". Se on sinun oikeus kuin minun uskoa Häneen.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Hän voi muttaa sinunkin elämäsi elämisen arvoiseksi ja kaupan päälosiksi saat syntisi anteeksi syntymällä myös Jumalan lapseksi ja saadan iänkaikkisen elämän, jonka siis aloitat jo täällä maan alhoissa ja vain armosta, uskon kautta Kristukseen.

    Siunatut yö-unet sinulle ja muille, täytynee tänään hiukan ajoissa makuulle mennä, jos teillä kello tikittääkin tunnin edellä.

    hyvin. Itse valvon neljättä yötä töitten vuoksi. Kaikille hyvää yötä!

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Hän voi muttaa sinunkin elämäsi elämisen arvoiseksi ja kaupan päälosiksi saat syntisi anteeksi syntymällä myös Jumalan lapseksi ja saadan iänkaikkisen elämän, jonka siis aloitat jo täällä maan alhoissa ja vain armosta, uskon kautta Kristukseen.

    Siunatut yö-unet sinulle ja muille, täytynee tänään hiukan ajoissa makuulle mennä, jos teillä kello tikittääkin tunnin edellä.

    Elämäni on jo merkityksellistä ja elämisen arvoista, joten en tarvitse uskomuksia tehdäkseni elämästäni sellaista.
    Itsekin pyydän/annan anteeksi tarvittaessa toisille ihmisille, ja toivon että ihmiset yleensä yrittäisivät opetella sitä taitoa enempi. Mitään muuta "syntien anteeksiantoa" en tarvitse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


terjaliini kirjoitti:

Heprealaiskirje 3:13 Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana "tänä päivänä" on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi.
14 Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.
15 Kirjoituksissa siis sanotaan: -- Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan.
16 Ketkä tekivät näin: kuulivat mutta nousivat kapinaan? Kaikki ne, jotka Mooseksen johtamina olivat lähteneet pois Egyptistä.
17 Keille Jumala oli vihoissaan neljäkymmentä vuotta? Niille, jotka lankesivat syntiin ja joiden ruumiit sitten jäivät autiomaahan.
18 Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet.
19 Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko.

Kuinka paljon meillä Suomessa onkaan epäuskoa. Eikä tarvitse osoitella ketään muita kuin itseään. Kun joku on innokas tekemään evankeliumin eteen töitä, niin palomiehet on heti paikalla. Tai kun on kyse opetuksesta, niin on joku aina tuhoamassa sen. No näinhän sen kuuluu mennäkin. Jumala puhuu ja sitä ei vain uskalla toteuttaa ihmispelon vuoksi. Erämaataipaleelle ei kukaan halua, jos siellä on joskus ollut. Kumpaa kuuntelen Jumalaa vai ihmistä?
Ap. t. 4:19 Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille: "Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse

Miksi me kuitenkin kuuntelemme ihmistä? Niin, vaikka huomista emme voi tietää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu