sairaudet

Kuinka on mahdollista että Jumala joka rakastaa jokaista ja ainakin lapsia jotka ei ole kerenneet syntiä tekemään niin antaa sairastua vakavasti ja tuottaa suurta tuskaa vanhemmille.
Ja sairauksien paranemisista sen verran että yhtään paranemista ei ole todistettu.Sanovathan he itsekin että älkää jättäkö lääkitystä pois.Näille puoskareille pitäisiennemminkin lääkitystä lisätä.
Toisaalta lääketesteissäkin ns.lumelääkkeillä oikeisiin lääkkeisiin ei ole monesti todettu mitän eroa. Onhan toisaalta nykyisinkin ihan hoitolaitoksia jotka ei perustu mihinkään lääketieteelliseen tosiasiaan.Ts.usko tekee ihmeitä mutta kukkaro kevenee vain turhaan.Suurta k......ta koko homma.
14343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ystäväni parani syövästä, joka oli jo todettu lääketieteellisesti hänessä olevan. Kun hoidot olisi pitänyt aloittaa, ei syöpää enää ollutkaan. Lääkitystä ei kehoiteta heittämään pois, ennen kuin lääkäri on todennut ihmisen terveeksi ja, tiedätkö, puoskarit käskevät pillerit heittämään pois, eivät he, jotka toimivat Jumalan välikätenä. Jeesus itse käski käydä pitaalista parantuneiden papeille näyttäytymässä, että he olivat "puhtaita".

Ihmettelit, miksi pienet lapset sairastuvat. Siihen on aivan selvä syy:SYNTI! Ilman syntiä ei olisi sairauttakaan. Ja synnin valitsivat ihmiset, ei Jumala. Elämässä toimii elämänlait, joiden kulkuun Jumala hyvin harvoin puuttuu. Ja kun Hän puuttuu, sitä me kutsumme "ihmeeksi". En tarkoita, että me täällä maanpinnalla elämme ilman Jumalan suomaa armoa, jota myös sinä nautit, vaan sitä, että me emme elä pumpulissa vaan maailmassa, jossa maailman lait vallitsevat. Meillä on tietous paremmasta ja se on meidän toivomme ja antaa meille voimaa. Tämä toivo puuttuu heiltä, jotka ovat hylänneet Jumalan ja se näkyy silloin, kun kuolema lähestyy. Tällä en halua pelotella, vaan olen itse työni puitteissa nähnyt näitä "pois lähtöjä". Siinä ei ollut toivoa vaan pelkoa.

Äänestä
  • jonka vuoksi jumalanne rankaisee häntä vakavalla sairaudella?

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    jonka vuoksi jumalanne rankaisee häntä vakavalla sairaudella?

    Aiemmin väitit että olet tullut uskoon, mutta nyt sinulla on toinen ääni kellossa. Oletkohan ihan terve, vai oliko kyseessä joku typerä pila?

    Äänestä

  • Eräs... kirjoitti:

    Aiemmin väitit että olet tullut uskoon, mutta nyt sinulla on toinen ääni kellossa. Oletkohan ihan terve, vai oliko kyseessä joku typerä pila?

    dilemma.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    dilemma.

    sinä varsin mukava heppu, vai oletko...? Siinäpä tosiaan dilemma.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    jonka vuoksi jumalanne rankaisee häntä vakavalla sairaudella?

    Sanoinko, että lapsi on tehnyt syntiä? En, vaan ihmiset ovat valinneet synnin ja tarkoitan sillä syntiinlankeemusta, jonka yksi seuraus on, että meidän lihallinen ruumiimme vanhenee eikä ole ikuinen niin kuin Jumala oli sen tarkoittanut. Näin me kannamme sairauksia kehossamme ja siirrämme niitä lapsiimme.
    Muuten, huomenta kaikille!

    Äänestä

ihmiskuntaan jäljestäpäin,alussa niin ei ollut,ihminen oli iankaikkisuus olenta,lähes jumal`olento.Eli täydellinen.
Syntiin lankeemus toi kaiken nekatiivisen mitä ihmiselämään.

Jumala voi parantaa,ja tekee ihmeitä ilman määrää.
Miljoonia ihmisiä maailmassa,jotka voisivat todistaa parantuneensa Jumalan voimasta,minäkin olen parantunut errän kerran kovasta kuumeesta ja flussasta,ihan hetkessä,ja vielä Jumala antoi tilanteeseen sopivat laulun sanat ja sävelenkin siihen lauluun.
Kyllä Jumala parantaa,älä ole katkera,turhaan Jumalaa syytät.
Sellaisia kuin Aadam ja Eeva olivat,sellaisia mekin olemme,jos he lanksesi,niin samassa tilantessa olisimme meistä jokainen tehnyt saman virheen,jos se nyt virhe oli,koska Kristuksessa voimme saada myöskin iankaikkisen elämän,ja paljon paremmassa kuin tämä vanha maa. Mieti tuota!

Äänestä

ARMOA JA RAUHAA!
NIIN SE VAIN ON ETTEI OLE EDES TARKOITUS ETTÄ ME IHMISET PYSTYISIMME KAIKKI ASIAT SELITTÄÄ JA YMMÄRTÄÄ, JUMALAN AIVOITUKSET OVAT SITÄ LUOKKAA ETTEI MEIDÄN AIVOJEN PIENI KAPASITEETTI SIIHEN RIITÄ EIKÄ OLE TARKOITUSKAAN!! HERRAMME HALLITSEEN JA ME VAAN ODOTAMME KUN HÄN MEIDÄT HAKEE LUOKSEEN! SIUNAUSTA KAIKILLE!

Äänestä

se vain on kun rukouksen aikana häviää syöpä, kivut, kuumeet ja vauriot kehossa joita edes lääkärit eivät pysty parantamaan! :D

Äänestä
  • vaan silkkaa valetta.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    vaan silkkaa valetta.

    lääkäri valehtelee että jollakin on syöpä, ja sitten toteaa kuukausia myöhemmin että olikin valehdellut ja että syöpää ei ikinä ollutkaan?

    Äänestä

Olen miettinyt samaa asiaa oman perheeni kohdalla, kun poikani on sairaalloinen ja usein on ambulanssia jouduttu kotiin hälytämään. Olemme uskovia ja siitä huolimatta sairaus varjostaa elämää. Yksioikoinen parantumisjulistus sai yhteen aikaan minut suorastaan vihaiseksi kaiken maailman puoskareita kohtaan. Vieläkin välillä tajuttoman poikani vierellä rukoillessani jälkeenpäin melkein puin nyrkkiä Jumalalle, kun ajattelen että Hän katselee tuskaisen isän rukoilua pojan puolesta, mutta ilmeisesti ajattelee, enpä välitä puuttua tuohon asiaan vaikka helposti voisinkin parantaa pojan. Nämä ovat inhimillisiä ajatuksia ja äärettömän tuskaisia kun on omasta lapsesta kysymys. Voin melkein luvata, että jos siinä tilanteessa tulis joku "parantaja" pomiloimaan ja mitään ei tapahtuisi, niin nyrkki heilahtaisi ja lujaa.

Miten tällaista asiaa pitäisi ajatella uskovaisena miehenä ja isänä? Pitääkö alkaa miettimään minkä synnin takia näin tapahtuu? Mutta miten sitten on lukemattomia synnissäeläjiä, joilla kuitenkin on kaikki terveitä ja muutenkin he menestyvät elämässä. Meidän kohdallamme on kysymys perintötekijöistä suvussa, josta sairaus kumpuaa. Minkä synnin lie isät tehneet, että kirous kalvaa nyt meitä. Miksi kirous ei katkennut Jeesuksessa?

Onko vain ajateltava kylmän viileästi, että elämme fyysisten lainalaisuuksien maailmassa perintötekijöineen kaikkineen ja siihen ei vaikuta usko tai uskomattomuus. Usko on jotakin joka vaikuttaa hengen alueella ja siihen meidän on tyytyminen.

Uskon kyllä, että Jumala parantaa silloin kun Hän niin hyväksi näkee ja milloin haluaa. Olen opetellut jättämään poikani Herran armon haltuun sairaana ja terveenä. Hän on rakas poikani oli kuntonsa sitten mikä tahansa.

Äänestä
  • Kannattaa myös lähettää esirukouspyyntöjä.
    Ja jopa ympäri maailmaa.
    Nykyään internetin välityksellä se on helppoa.
    Jumala on rakkaus ja hän on voimallinen parantamaan.
    Kestämistä ja pidä katseesi Jeesuksessa.
    Jeesuksen nimessä rukoilen parantumista pojallesi ja jaksamista sinulle.

    Äänestä

Tahdon sinulle jälleen kerrata, että minä paranin pahasta ihotaudistani, josta jo lähetteen ehdin saada kirurgille.
Ystävät rukoilivat ja minä sain terveyteni.

Vieläkin elää tuo seurakuntamme veli joka sairasti maksa- ja haimasyöpää.
Aikaa on kulunut kohta kolme vuotta, eli voitko todistaa etteikö Jumala paranna.

Hyvät ja siunatut yö unet, Herramme käteen saamme toisemme jättää, jos huomista emme enää tällä tellukella viettäisikään.
JUMALALLE ON KAIKKI MAHDOLLISTA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veka kirjoitti:

Kuinka on mahdollista että Jumala joka rakastaa jokaista ja ainakin lapsia jotka ei ole kerenneet syntiä tekemään niin antaa sairastua vakavasti ja tuottaa suurta tuskaa vanhemmille.
Ja sairauksien paranemisista sen verran että yhtään paranemista ei ole todistettu.Sanovathan he itsekin että älkää jättäkö lääkitystä pois.Näille puoskareille pitäisiennemminkin lääkitystä lisätä.
Toisaalta lääketesteissäkin ns.lumelääkkeillä oikeisiin lääkkeisiin ei ole monesti todettu mitän eroa. Onhan toisaalta nykyisinkin ihan hoitolaitoksia jotka ei perustu mihinkään lääketieteelliseen tosiasiaan.Ts.usko tekee ihmeitä mutta kukkaro kevenee vain turhaan.Suurta k......ta koko homma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu