Ikävä aamu

Vuorotyötä tekevä yläkerran naapuri kävellä jyskytti kantapäät paukkuen koko yön. Aamulla oli kiva lukea sanomalehteä hirvittävän pianonsoiton säestämänä. Taloyhtiön uuden huoltoyhtiön lehtipuhallin pölyää ja huutaa pihassa.

Yhtiökokous oli riitaisa, eikä sitä ole mukavaa muistella heti aamulla. Osa asukkaista halusi putkiremontin tehtävän välittömästi, osa taas haluaa odottaa kuolemaansa halvalla vastikkeella. Putket suorastaan huutavat vaihtamista ja pari läävää on jo uinut veden alla.

Kukaan ei enää osta tästä neukkukuutiosta asuntoa. Voi miksi meninkään ostamaan kuplahinnalla läävän omistuskommuunista, vaikka olisin voinut tuhnutella vuokralla ja odottaa halvempia aikoja. Nyt olen naimisissa pankin alla loppuikäni eivätkä nämä pihit eläkeläisetkään tästä mihinkään häivy ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen.

Olisipa edes hiljaista kuten vuokra-asunnossa, josta tähän muutin.. mutta ei!
2597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisit typerys tehnyt kuten minä, myin kämppäni neukkukuutiosta törkeällä kuplahinnalla vuonna 2001 ja siirryin vuokralle neukkukuutioon. Myyntihinnasta ei ole vielä mennyt edes kahta kolmasosaa vuokriin ja muutenkin nyt olen vapaa kuin taivaan lintu. Fiksun on helppo hymyillä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omistuskommuunissa kirjoitti:

Vuorotyötä tekevä yläkerran naapuri kävellä jyskytti kantapäät paukkuen koko yön. Aamulla oli kiva lukea sanomalehteä hirvittävän pianonsoiton säestämänä. Taloyhtiön uuden huoltoyhtiön lehtipuhallin pölyää ja huutaa pihassa.

Yhtiökokous oli riitaisa, eikä sitä ole mukavaa muistella heti aamulla. Osa asukkaista halusi putkiremontin tehtävän välittömästi, osa taas haluaa odottaa kuolemaansa halvalla vastikkeella. Putket suorastaan huutavat vaihtamista ja pari läävää on jo uinut veden alla.

Kukaan ei enää osta tästä neukkukuutiosta asuntoa. Voi miksi meninkään ostamaan kuplahinnalla läävän omistuskommuunista, vaikka olisin voinut tuhnutella vuokralla ja odottaa halvempia aikoja. Nyt olen naimisissa pankin alla loppuikäni eivätkä nämä pihit eläkeläisetkään tästä mihinkään häivy ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen.

Olisipa edes hiljaista kuten vuokra-asunnossa, josta tähän muutin.. mutta ei!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu