Jeesushan opetti antamaan testamentit Jumalalle.
Koska nyt kymmenykset saivat jotkut suunniltaan, niin laitetaampas lisää antamissta, niin tulee sydämen ahneus esiin joidenkin osalta ja rakkaus rahoihinsa joita he eivät jaa lähimmäistensä hyvinvoinniksi.
Jeesus opetti:
Oli rikas mies joka säästi ja kun oli vanha hän sanoi itselleen.
Sieluni nyt sinulla on kaikkea kerättynä nauti ja elä loppuelämä nautiskellen.
Jeesus sanoi, nyt sinun sielusi otetaan sinulta pois minne ne rahasi sitten joutuvat?
Eli raamatun mukaan itselleen maanpäälle rikkauksien kerääminen on väärin.
Tulisi antaa sitä Jeesus painotti.
Kaikista surkuteltavampaa on kun on uskovia joiden testamentti menee Suomenvaltiolle.
Elämätön elämä on traagista.
Ei täältä mitään voi pois viedä taivaaseen kun täältä lähtee.
Tietysti jos on ollut antelias ja on jäänyt perintöä se tulee antaa sukulaisille ja lapsille. Sehän on selvä, mutta jo eläessään on hyvä opetella anteliaaksi.
Ja jos kuolee yksinäisenä ja ei ole omaisia niin silloin in hyvä testamentti tehdä jollekkin joka opettaa antamisesta, kenellekkään kitupiikille ei tulisi mitään antaa jos ei kerran osaa jakaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
saarnaamaan,niin älkää ottako kahta ihokasta.Nykyisin on niin paljon ,varsinkin ulkomaalaisia saarnaajia jotka sitten jaksavat kertoa sitä menestystä.Mitenkä heille lahjoitetaan autoja,pukuja ja vaikka mitä.Ja antavat ymmärtää,että se on sen takia että he haluavat olla Jumalan käytössä.
Miksi aina ne amerikkalaiset pitää vetää esimerkeiksi?
Sitä paitsi kukaan meistä ei tiedä miten paljon köyhinä saarnaajina he ovat lahjoittaneet ja nyt kun he niittäväty mitä ovat kylväneet niin miksi siitä ollaan kateellisia ja katkeria.
Jos ne on antanut pukuja ja autoja ja nyt niitä saavat satakertaisesti takaisin niin sehän on vaan sitä mitä raamattu opettaa.
Mitä ihminen kylvää sitä hän niittää.
Testamentit voi laittaa suomalaisille saarnaajille jotka opettavat antamisesta.
Ihme kateellisia täynnä koko kristikansa.
Koska raamatussa köyhyys on julistettu autuaaksi ja hyveeksi.
Hengellisesti köyhä uskossa rikas.
Kaikki uskovat apostolit olivat rikkaita.
Apostolien jalkojen juureen tuotiin milloiun peltojen hinnat milloin muut rahat.
Vanhantestamentin uskovat olivat kaikki rikkaita.
Vanhatestamentti Jumalan siunaavan rikkauksilla. Ei että rikkaus olisi muuta kuin siunaus.
Kyllä sitä rakkautta rahaan on muuallakin,ei ainoastaan Amerikassa. Kirjoitat...hengellisesti köyhä uskossa rikas...Mat.5:3...Autuaita ovat hengellisesti köyhät,...Kuinkas tulkkaat? minä tulkkaan näin...Autuaita ovat jotka ymmärtävät,janoavat ja käsittävät hengellisyyden tärkeyden ja välttämättömyyden.Kuinka moni VT profetoista oli rikkaita?Ja esim. Johannes kastaja ja kaikkein ensimmäiseksi on otettava esimerkiksi meidän Herramme ja vapahtajamme Jeesus Kristus.Oliko hänellä maallista rikkautta? Kerätkää aarteita taivaaseen ja jos tätä maallista rikkautta siunaantuu,niin käytä sitä oikein.
Jeesuksella oli käytössään kaikki varat ei mistään puutetta.
Jos tarvitsi rahaa hänellä oli taivaallinen kukkaro.
Hän ravitsi kansanjoukot piti huolta 12 opetuslapsesta täysipäiväisesti.
Maksoi verot .....
Johannes ei kylvänyt aineellista vaan hengellistä.