Kristittyjen ja ateistien keskittyessä Euroopassa toistensa bashaamiseen ja hedonismin levitessä länsimaissa sekä länsimaisen kantaväestön syntyvyyden laskiessa jatkuvasti lopullisena voittajana tästä henkien sodassa selviää islam.
Islam tulee voittamaan länsimaissa. 30 vuoden sisään islamista tulee vallitseva elämänkatsomus kaikkialla Euroopassa. Tätä kehitystä ei voida enää mitenkään kääntää.
Alankomaissa jo puolet kaikista syntyvistä lapsista syntyy muslimiperheisiin. Tilanne on sama Belgiassa, ja Ranskassa noin 30% syntyvistä lapsista on muslimeita. Saksassa tilanne on lähes sama. Pariisin mellakat ovat vain vieno alkusoitto sille, miten tilanne tulee lähitulevaisuudessa kehittymään.
Islamin voittaessa kaikki ateistit teloitetaan. Heidät joko mestataan tai hirtetään - tämä on Koraanin mukainen rangaistus uskottomuudesta. Kristittyjen kohtalo ei tule olemaan juurikaan parempi. Heidät alistetaan dhimmeiksi - toisen luokan kansalaisiksi tai maaorjiksi, kuten heidät on kautta aikojen muslimimaissa alistettu.
Niille, jotka elättelevät toivoa ateismin leviämisestä muslimiväestön keskuudessa, todettakoon että muslimit eivät tule maallistumaan. Kehitys on pikemminkin niin, että siinä missä ensimmäisen sukupolven siirtolaiset ovat integroituneet länsimaiseen yhteiskuntaan, toisen ja kolmannen polven siirtolaiset ovat täysin ummikkoja ja elävät valtiona valtiossa. Modernin kommunikaatio- ja väkivaltateknologian avulla heidän organisoitumisasteensa on aivan erilainen kuin takavuosina, ja myös heidän uskonnollinen tietoisuutensa ja fanaattisuutensa on aivan eri luokkaa kuin mihin länsimaissa on totuttu.
Islam ei ole vain uskonto; se on kokonaisvaltainen elämäntapa. Islam vaatii täydellistä alistumista ja omistautumista uskonnolle, ja islam on äärimmäisen fanaattinen ja suvaitsematon suhteessaan toisinajatteluun ja jumalattomuuteen. Länsimaat on yllätetty täysin housut kintuissa.
Länsimaat ovat heikkoja ja kykenemättömiä puolustamaan itseään islamin uhan edessä - he haluavat yhteisymmärrystä ja diskurssia siinä missä vastapuoli haluaa dominanssia. Mutta itsepähän ovat itsensä siihen tilaan ajaneet. Raamatun sijaan kehotan jokaista ateistia tutustumaan Koraaniin. Niin kauan kun siihen vielä ylipäänsä on aikaa.
Islam tulee voittamaan länsimaissa. 30 vuoden sisään islamista tulee vallitseva elämänkatsomus kaikkialla Euroopassa. Tätä kehitystä ei voida enää mitenkään kääntää.
Alankomaissa jo puolet kaikista syntyvistä lapsista syntyy muslimiperheisiin. Tilanne on sama Belgiassa, ja Ranskassa noin 30% syntyvistä lapsista on muslimeita. Saksassa tilanne on lähes sama. Pariisin mellakat ovat vain vieno alkusoitto sille, miten tilanne tulee lähitulevaisuudessa kehittymään.
Islamin voittaessa kaikki ateistit teloitetaan. Heidät joko mestataan tai hirtetään - tämä on Koraanin mukainen rangaistus uskottomuudesta. Kristittyjen kohtalo ei tule olemaan juurikaan parempi. Heidät alistetaan dhimmeiksi - toisen luokan kansalaisiksi tai maaorjiksi, kuten heidät on kautta aikojen muslimimaissa alistettu.
Niille, jotka elättelevät toivoa ateismin leviämisestä muslimiväestön keskuudessa, todettakoon että muslimit eivät tule maallistumaan. Kehitys on pikemminkin niin, että siinä missä ensimmäisen sukupolven siirtolaiset ovat integroituneet länsimaiseen yhteiskuntaan, toisen ja kolmannen polven siirtolaiset ovat täysin ummikkoja ja elävät valtiona valtiossa. Modernin kommunikaatio- ja väkivaltateknologian avulla heidän organisoitumisasteensa on aivan erilainen kuin takavuosina, ja myös heidän uskonnollinen tietoisuutensa ja fanaattisuutensa on aivan eri luokkaa kuin mihin länsimaissa on totuttu.
Islam ei ole vain uskonto; se on kokonaisvaltainen elämäntapa. Islam vaatii täydellistä alistumista ja omistautumista uskonnolle, ja islam on äärimmäisen fanaattinen ja suvaitsematon suhteessaan toisinajatteluun ja jumalattomuuteen. Länsimaat on yllätetty täysin housut kintuissa.
Länsimaat ovat heikkoja ja kykenemättömiä puolustamaan itseään islamin uhan edessä - he haluavat yhteisymmärrystä ja diskurssia siinä missä vastapuoli haluaa dominanssia. Mutta itsepähän ovat itsensä siihen tilaan ajaneet. Raamatun sijaan kehotan jokaista ateistia tutustumaan Koraaniin. Niin kauan kun siihen vielä ylipäänsä on aikaa.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Siinäpä vasta oivallinen kirjoitus. Itse olet varmaan ensimmäisten joukossa tappamassa uskottomia ja väärä-uskoisia. Hyvä! Niin sitä pitää. Tappakaa kaikki ketkä ei oo teiän puolella, niin niistä päästään. Onpa ihana uskonto tuo Islam. Täällä kääntyy varmaan kaikki Islamin uskoisiksi tuon kirjoituksesi perusteella.
1) puolustaudut ja panet kovan kovaa vastaan
2) pakenet johonkin ei-islamilaiseen maahan ja menetät kasvosi
3) antaudut ja sinut tapetaan
Valitse noista. Et tunne islamilaista ajattelutapaa, et ymmärrä muslimin tunteenjuoksua etkä tajua, mistä tosiasiallisesti on kyse. Länsimaat ovat jo nielaisseet myrkkypillerin, ja tätä kehitystä ei voi enää kääntää.
Unohdit neljännen mahdollisuuden.
Nimittäin sen että Jeesus on mun tukeni ja turvani. Kun hän on mun kanssa niin mikään ei voi mua vahingoittaa. Vaikka hän sallisikin sen että islamilaishullut tappaa mut, niin mä pääsen silti taivaaseen. Koska ihminen voi tappaa vaan ruumiin, mutta ei sielua.
Siinä oot oikeassa etten tunne islamilaista ajattelutapaa, ja että länsimaat toimivat typerästi Islamin suhteen. Toivon että luovut Islamista ja vaihdat sen Jeesukseen.
lainaus tuolta alempaa:
"How dreadful are the curses which Mohammedanism lays on its votaries! Besides the fanatical frenzy, which is as dangerous in a man as hydrophobia in a dog, there is this fearful fatalistic apathy. Improvident habits, slovenly systems of agriculture, sluggish methods of commerce, and insecurity of property exist wherever the followers of the Prophet rule or live. A degraded sensualism deprives this life of its grace and refinement; the next of its dignity and sanctity. The fact that in Mohammedan law every woman must belong to some man as his absolute property - either as a child, a wife, or a concubine - must delay the final extinction of slavery until the faith of Islam has ceased to be a great power among men.
"Individual Moslems may show splendid qualities. Thousands become the brave and loyal soldiers of the Queen: all know how to die. But the influence of the religion paralyses the social development of those who follow it. No stronger retrograde force exists in the world. Far from being moribund, Mohammedanism is a militant and proselytising faith. It has already spread throughout Central Africa, raising fearless warriors at every step; and were it not that Christianity is sheltered in the strong arms of science - the science against which it had vainly struggled - the civilisation of modern Europe might fall, as fell the civilisation of ancient Rome."
Näin siis Winston Churchill vuonna 1903. Hänen tekstinsä on yhä tänäkin päivänä hyvin ajankohtaista, eikä islam ole muuttunut miksikään Churchillin päivistä. Tosin tilanne tänään on paljon pahempi kuin Churchillin aikaan, sillä tämä sama tiede, joka on antanut länsimaiselle sivilisaatiolle sen väkivaltateknologian ja -potentiaalin, on antanut myös islamille sen saman potentiaalin.
ja "question is not about who is right but who is left" (ei voi kääntää, mutta silti totta).
Kristityn kohtalo muslimimaassa on tulla alistetuksi dhimmiksi - suojelurahan maksajaksi. Ehkäpä "maaorja" tai "b-kansalainen" olisi paras suomennus sanalle dhimmi. (ks http://www.dhimmiwatch.org). Kristittyjä ei tapeta kuten ateisteja, mutta heitä pyritään jatkuvasti kiusaamaan, vainoamaan ja ahdistamaan niin, että he kääntyisivät islamiin.
On lopultakin makuasia, kumpi on pienempi paha: tulla tapetuksi ateistina vai tulla dhimmifioiduksi kristittymä. Näistä kahdesta on valittava.
Ateisteista ei ole puolustamaan itseään. Heillä menee paskat housuun väkivallan edessä. Ateisti arvostaa tämänpuoleista elämäänsä niin paljon, ettei hän ole valmis riskeeraamaan sitä puolustaakseen itseään ja oikeuksiaan. Ja tässä pätevät jälleen Benjamin Franklinin viisaat sanat: "Ne ihmiset, jotka ovat valmiita vaihtamaan vapautensa rauhaan, eivät ansaitse kumpaakaan ja menettävät lopulta molemmat."
"Ne ihmiset, jotka ovat valmiita vaihtamaan vapautensa rauhaan, eivät ansaitse kumpaakaan ja menettävät lopulta molemmat."
Tuosta olen täsmälleen samaa mieltä.
Haluaisin kysyä sinulta että miksi olet antautunut vihan valtaan? Tunnut olevan vihan orja. Vihan kristittyjä ja ateisteja kohtaan. Vaikka sanoisit ettet vihaa, niin sinun kirjoituksistasi vihan kyllä paistaa läpi erittäin selvästi. Oletko miettinyt sitä että kun ihminen vihaa, niin häntä on helppo hallita. Miksiköhän Islamilaisissa maissa opetetaan ihmiset pienestä pitäen vihaamaan vääräuskoisia ja uskonnottomia. Sen takia että heitä olisi helppo hallita ja kiihottaa. En väitä että kaikki johtajat ajattelevat näin, mutta siltä se vaikuttaa.
Eikö kumminkin myös Islamissa puhuta rauhasta ja rakkaudesta?
En minä hyvä ihminen vihaa ketään, vaan totean vain asiat sellaisina kuin ne ovat. Älä ammu viestintuojaa.
Islam on rauhan uskonto - sellaisen rauhan, joka saavutetaan suuremman tulivoiman kautta. Islam merkitsee alistumista eli täydellistä minuudesta luopumista ja alistumista Jumalan sekä valtaapitävien tahtoon kuolleen ruumiin tavoin. Se on sovittamattomassa ristiriidassa länsimaisen yksilökeskeisen ihmiskuvan ja yhteiskunnan kanssa.
En vihaa kristittyjä enkä ateisteja, vaan halveksin heitä. Kristittyjä heidän naiivin typeryytensä ja ateisteja heidän yksisilmäisen fanaattisuutensa takia. Sen enempää kristityt ja ateistitkaan ei tajua, että maailman suuria kysymyksiä ei ratkaista filosofialla eikä tieteellä eikä vuoropuhelulla, vaan verellä ja raudalla. Viime kädessä väkivallan oikeus määrää sen, kuka on oikeassa ja kuka laatii yhteiskunnan.
no tällä ateistilla ei taida mennä paska housuun on oltu vamasti kovemmissa paikoissa kuin kirjoittaja itse tuppaa olee tota rautaa sen verran kotona että tänne ei tule ainakaan yksikään muslimi hihhuli heiluu.
On parempi että ne tulee joukolla niin voivat vaikka pärjätä.
helvetti se että ei usko jumalaan ei tarkoita että olisi pelkuri.
Ei vaan ole tarvetta uskoa muuhun kuin mitä näkee ja tuntee.
Jos tilanne etenisi lineaarisesti nykyiseen suuntaan niin, ennustus kävisi varmasti toteen, siitä ei ole epäilyksiä. Mutta tämä edellyttäisi enninnäkin sitä, että kaikki tapahtuisi kuin varkain. Mutta islamistit eivät ole salaliittolaisia vaan julkisia uhoajia. Siksi voi paljon tapahtua ennenkuin heillä on lopullinen valta.
Esimerkiksi.
1. Länsimaiden musliimit jakautuisivat ja alkaisivat taistella keskenään. Osa haluaisi integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan, hyväksyä sen arvot ja osa tavoitella totaalista islamilaista yhteiskuntaa. Eivät musliimit juuri ole kunnostautuneet keskenäisellä sopuisuudella missään.
2. Provokaatio nostaa voimakkaan vastaliikeen länsimaissa ja sen seurauksena länsimaissa islaminusko samaistetaan terrorismiin ja kaikki musliimit karkoitetaan, kansalaisuuteen katsomatta.
1. ja 2 yhdessä tai jotakin muuta.
"he haluavat yhteisymmärrystä ja diskurssia siinä missä vastapuoli haluaa dominanssia. "
Tälläkin kehityksellä rajansa. Siitä on merkkejä.
Vaihtoehto 1) ei tule toteutumaan. Syynä on se, että muslimeja on länsimaissa ollut jo 50 v ja nyt on jo kolmas muslimisukupolvi aikuistunut, ja he ovat osoittaneet että he nimenomaan _eivät_ halua integroitua länsimaiseen yhteiskuntaan eivätkä omaksua sen arvoja. Yleensä nuoret ovat suvaitsevaisempia ja avomielisempiä kuin vanhat. Islamin osalta asia on juuri päinvastoin - nuoret sukupolvet ovat paljon fanaattisempia, ahdasmielisempiä ja väkivaltaisempia kuin vanhempansa ja isovanhempansa.
Myöskään vaihtoehto 2) ei tule toteutumaan. Länsimaat ovat täysin munattomia ja sekä kyvyttömiä että haluttomia mihinkään vastareaktioon. Pikemminkin länsimaalaiset, varsinkin ateistit, pyrkivät välttämään konflikteja viimeiseen saakka ja antamaan aina periksi kuin mahdollista. Mitään vastareaktiota ei tule syntymään, koska länsimaalaisilta puuttuu tahto siihen. Länsimaalaiset eivät halua puolustaa heille itselleen tärkeitä asioita, kuten vapautta, ihmisoikeuksia ja demokratiaa, vaan alistuvat suosiolla väkivallan edessä.
" 2. Provokaatio nostaa voimakkaan vastaliikeen länsimaissa ja sen seurauksena länsimaissa islaminusko samaistetaan terrorismiin ja kaikki musliimit karkoitetaan, kansalaisuuteen katsomatta. "
-täytyy tapahtua todella suuria mullistuksia, jotta lännen hyysäri-valtiot karkoittaisivat joukostaan kaikki muslimit.
Suomessa muslimeja on ollut jo yli 100v. Satun tuntemaan pari mukavaa tataaria. He ovat 100% integroituneita ja silti säilyttäneet identiteettinsä ja uskontonsa. Tiedän, että vastaavia löytyy esim. UK:sta.
tataareja on noin 2000. Etnisiä suomalaisia on saman verran, ja Bosnian muslimeja noin 4000. Kaupan päälle nuo misaaritataarit ovat alunperin suomensukuisia metseräläisiä, jotka 1200-luvulla kääntyivät pakanuudesta islamiin ja omaksuivat tataarilaisen kielen, mutta säilyttivät kansallisen identiteettinsä.
Loput ovat sitten pääasiassa Somaliasta ja arabimaista. Mietipä sitten, kuinka hyvin he ovat integroituneet ja onko heillä edes intressiä integroitua.
Ruotsi on jo menetetty islamille. Ruotsissa ei monissa paikoissa ole terveellistä olla sen enempää kristitty kuin varsinkaan ateisti.
Ilman muuta. Sellaiselle tielle ei lähdetä kevein perustein. Mutta on jo nähty, että riitäviä syitä tällaiseen voi olla edessä. Vähemmistö tietysti aina vastustaa ihmisoikeuksien loukkauksia, mutta jos paine kasvaa, niin enemmistö osaa asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. Sehän nähdään sitten, ehkä 20v kuluttua.
Lisäksi asiaa auttaa se, että tilanne ei kehity kaikkialla länsimaissa samaa tahtia. Kun ensimmäisessä maassa, esim. Ranskassa, tilanne luisuu käsistä, niin silloin muualla on vielä aikaa toimia. Itseasiassa jo tänä päivänä länsimaisten tiedustelujärjestöjen piirissä jokainen musliimi on jo nyt oletusarvoisesti epäilty terroristi. Seuraava askel ei ole pitkä.
Yleensäkin lähitulevaisuuden arvaamisessa on hyvin paljon epäselviä muuttujia ja mikään ei ole itsestäänselvää.
" Ruotsi on jo menetetty islamille. Ruotsissa ei monissa paikoissa ole terveellistä olla sen enempää kristitty kuin varsinkaan ateisti."
Voi hyvin olla, että Ruotsista tosiaan tulee ensimmäinen varoittava esimerkki hyvinkin pian. Ruotsi on ihan sopiva tähän. "Menettäminen" näkyy kyllä sitten asenteissa muualla nopeasti.
Länsimaalaisista ei enää nykypäivänä ole panemaan asioita tärkeysjärjestykseen. Heidät on lannistettu, nujerrettu ja syyllistetty viimeiset 50 vuotta. Kristityt ovat liian kilttejä ja ateistit liian nynnyjä näyttääkseen, kuka on herra talossa.
Väkivallan edessä ateistilla menee paskat housuun. Se on nähty viime vuosina jo riittävän monta kertaa. Islamin voitto ei tietenkään ole kirkossa kuulutettu, mutta kun kolmas erä on menossa ja taululla on lukemat 6-0, niin peli alkaa olla aika selvä.
Minä ateistina vihaan kaikkia fundamentalistipaskoja uskontoon katsomatta sydämeni pohjasta. Kaikki fundamentalistit ovat ihmiskunnan vihoviimeistä pohjasakkaa, kuten sinä, profossi. Sinussa ei ole tippaakaan ihmisyyttä tai inhimillisyyttä jäljellä; sinun aivoissasi on jäljellä enää sairasmielisen uskontosi tuottamia sadomasokistisia väkivaltafantasioita. Ilmeisesti saat niistä myös jotain perverssiä seksuaalista tyydytystä?
Maailma olisi paljon parempi paikka elää, mikäli kaikki mielisairaat uskovaiset (kuten sinä, profossi) kuolisivat pois. Olen täysin valmis tappamaan kasapäin kiihkouskovaisia halki, poikki ja pinoon, mikäli siihen mennään.
Kun tämä ateisti lähtee, niin siinä kyllä lähtee perkele muutama mielipuoli papukaijafundis oman mielikuvitusystävänsä luo samalla kertaa.
Voitaisiin aloittaa vaikka sinusta, profossi? Kerro aika ja paikka, niin katsotaan, miten monta sekuntia levität oman sekavan uskontosi ilosanomaa meikäläiselle. Hankala homma muuten, kun leuka pilkistää ulos takaraivosta.
Mene profossi mielenterveyspolille. Siellä saat onnellisuusnapin, ja sitten tulee taas hyvä olla.
mutta tosipaikan tullen - kun sieltä tulee kymmenen risupartaa huutaen allahu akbar - siinä menee isommaltakin ateistilta paskat housuun.
En yhtään epäile sitä, ettäkö saattaisit hakata yhden valkoihoisen yksilön kuten minut koska tahansa, varsinkin jos pääset yllättämään takaapäin, mutta suurta laumaa (kuten viisinkertaista ylivoimaa) vastaan voikin olla jo vaikeampaa.
Tämä on jo nähty Ruotsissa ja Saksassa. Siellä muslimit monin paikoin hallitsevat jo katuja, ja Ranskassa on paljon paikkoja joihin edes poliisit eivät uskalla mennä. Saati sitten sinä.
Miksi muuten itse pidät kaikkia muslimeja automaattisesti terroristeina ja risupartafanaatikkoina? Miksi niputat kaikki maailman muslimit yhteen ja samaan ääriryhmään? Tunnetko yhtään muslimia?
Vaikutat minusta lähinnä joltain sekavalta uusnatsihörhöltä (eli uskovainen mikä uskovainen, natsismi on uskonto siinä missä muutkin). Vähintäänkin rasistilta. Olet luultavasti jokin 15-17-v. teiniklanipää, tai ainakin henkisesti tuohon ikäkauteen juuttunut. Niin sanottu "ajattelusi" on vähän turhan yksioikoista ja mustavalkoista. Oikea maailma on paljon monimutkaisempi paikka.
Jos henkilö pitää IFK-pipoa, IFK-kaulaliinaa, IFK-takkia ja hänen huoneensa on täynnä IFK-roinaa, pidän paljon todennäköisempänä että hän kannattaa IFK:ta vaikka hän itse sanoisikin kannattavansa Jokereita.
Muistutan Leninin sanoista: Älä katso, mitä vihollisesi suu puhuu vaan katso, mitä hänen kätensä tekevät.
Se, mitä muslimien kädet tekevät, kertoo islamin todellisuudesta tuhat kertaa enemmän kuin se, mitä muslimien suut puhuvat.
Ateistien pahin ongelma on siinä, että he tuntevat kristityt läpikotaisin mutta eivät muslimeja tippaakaan. Ja juuri tämä - se, että ei tunneta vihollista tai halveksitaan sitä - tulee koitumaan ateisteille todella tuhoisaksi
Ja se, että joku ateisti hyökkää ja aikoo runnella uskossa olevan, on varma merkki, että sanasi ovat totuudessa kohti. Ateistit eivät vain käsitä, että totuuden puhujat ovat kultaakin kalliimpia, ja semmoisia heidänkin tulisi puolustaa, eikä uhkailla.
Herran siunausta ja älä hätkähdä mistään, mikä tulee hyökkäyksen muodossa.
Olen pohtinut tuotakin asiaa ja tullut siihen tulokseen,että öljyn hinnan kasvaessa USA ja länsimaailma menee konkursiin ja henki voittaa älyttömän materialismin.
Kysymys on n.20:stä vuodesta.
Bush viskaa atomipommilla ennenkuin muslimi ehtii asettaa varpaansa uuden maan rajojen sisäpuolelle, ja me räjähdämme kaikki. Ei jää sen puoleen muslimeja, ateisteja kuin kristittyjäkään.
Sinä näet uhan tulevan väärän uskonnon kautta, mutta kehoitat kanssaihmisiä vetäytymään "luolaan piiloon. Siis olet arka ja tietämätön siitä asiasta, josta kirjoitat.
Tiedä se, että on olemassa Herra, joka pystyy pysäyttämään minkä tahansa, jos ihmiset sitä Häneltä pyytävät.
Ja Hän ei käske mennä pakoon sellaista tekouskontoa, kuin Islam on.
Kristittyjen jumala ei auta kristittyjä eikä ateisteja islamia vastaan. Ainoa, mikä islamiin auttaa, on väkivaltapotentiaali sekä henkinen yliote.
Se, että lakkaamme kunnioittamasta islamia ja nöyristelemästä muslimien sekä islamilaisen väkivallan edessä, ja kutsumme barbariaa sen oikealla nimellä eli barbaarisuudeksi.
Sinun esittäämäsi meininkiä on jo kokeiltu niin pitkään kuin ihmiskunta on ollut olemassa, ja tässä ollaan.
Milloin ihmiskunta voisi ruveta todella kokeilemaan, pitääkö Jeesuksen lupaukset paikkansa, eikä väittää arkuudessaan ja surkeassa epäuskossaan ja omanvoiton pyynnissään ainoaa totuutta, valheeksi.
Siis ihmiset väittävät totuutta valheeksi ja valhetta totuudeksi. Eikö olisi aika jo herätä?
Kärjistäen voi sanoa, että "the question is not about who is right but who is left."
Keski-Aasian buddhalaiset yhteiskunnat olivat taatusti sivistyksellisesti ja kulttuurillisesti korkeammalla tasolla kuin islamilaiset joskus keskiajalla. He noudattivat suunnilleen samaa neuvoa kuin mitä Jeesuksen neuvo on.
He ovat nyt kaikki kuolleita.
Nöyristely väkivallan edessä johtaa tuhoon. Ainoa tapa vastata väkivaltaan tai sen uhkaan on panna kova kovaa vastaan ja lyödä takaisin. Panna vihollinen pelkäämään. Vain pelko synnyttää kunnioitusta.
Ainoastaan tiede ja teknologia - ja sen mukana ylivoimaiset aseet ja armeijat - ovat pitäneet islamin hyökyaallon poissa Euroopasta sitten 1600-luvun jälkeen. Länsimaailma on nyt menettämässä tuon etulyöntiasemansa, ja islam nakertaa länsimaailmaa sisältäpäin.
Jeesuksen lupaus ei pidä paikkaansa. Sen voi sanoa kokeilemattakin. Sen sijaan ihminen on mitä se on, eikä muutu siitä miksikään. Samat periaatteet pätevät tänään kuin mitkä pätivät tuhat vuotta sitten.
TAPETAAN KAIKKI. SILLÄ NIISTÄ PÄÄSTÄÄN!
poistamalla ongelmalliset ihmiset.
- Josef Stalin, 1936 -
Et olekaan natsi vaan komukka.
Sorry, my mistake!
Hegel oli sekä natsismin että kommunismin oppi-isä.
Sekä myös sosialidemokratian.
Sekä natsismi, sosialidemokratia että kommunismi kaikki palautuvat Hegeliin.
Täysin eri mieltä. Etkö tiedä, että väkivallalla ei pahuutta pidä koskaan lannistaa. Näinhän Jeesus sanoi. Koska aina tulee uusia haastajia, ja tappelu ei lyömällä lopu, vaan otetaan entistä pitempi ranstakka seuraavalla kerralla.
On paneuduttava "vihollisen" ongelmiin ja ruvettava niihin avuksi, niin silloin viha ja katkeruus loppuu. Tämä on oikea tie, ja sitä Jeesuskin kulkee.
Muutaman lukemani viestisi perusteella pidin sinua uskossa olevana, mutta nyt romahti sulta kaikki pisteet pakkaselle.
Etkö todellakaan näe, että sinä lisäät katkeruutta "vihollistesi" keskuudessa ja he vain odottavat uutta tilaisuutta. Tämän aiheuttaa sinun periaatteesi.
Olet henkisesti kypsymätön. Valitettavasti.
Olet surkea väkivallan saarnaaja.
Et saarnaa edes pintapuolisesti kristinuskoa vaan silkkaa rasistista väkivaltaa. Useimmat uskikset sentään vain uhkailevat tuonpuoleisella tuomiolla, mutta sinä tarttuisit kirveeseen jo tässä maailmassa vääräoppista naapuriasi vastaan.
Ihmettelen, ettei sheriffi puutu uhkailuihisi.
Tuota sanotaan henkilökohtaisuuksiin menemiseksi eli ad hominemiksi ja se on huono keskustelutekniikka.
En suinkaan saarnaa väkivaltaa vaan realismia. Väkivalta on realiteetti ja siihen on suhtauduttava myös realiteettina. On oltava valmiita käyttämään väkivaltaa, jos joudutaan tilanteeseen, jossa väkivallan käyttämättä jättäminen johtaa tuhoon.
Olen tutustunut islamiin ja tunnen Koraanin, ja tiedän miten muslimit suhtautuvat ateisteihin. Tiedän myös oikein hyvin, millaista jälkeä typeryys yhdistettynä fundamentalismiin, autoritaariseen ja väkivaltaiseen kasvatukseen sekä fanaattisuuteen saa aikaan. Olen myös pitänyt silmäni auki ja näen tilanteen Keski-Euroopassa oikein hyvin. Ja olen tutkinut myös väestötilastoja eri maissa.
Fakta on, että Keski-Euroopassa suuri osa - joissakin maissa jo yli puolet - lapsista syntyy muslimiperheisiin. Toinen fakta on, että islamilaiset maahanmuuttajat muodostavat lähes kaikissa eurooppalaisissa yhteiskunnissa sen pohjasakan - suuri osa on joko työttömiä tai tilapäis/hanttihommissa ja elää sosiaaliturvalla. Kolmas fakta on, että maallistumiskehitys koskee lähes yksinomaan yhteiskunnan yläkerroksia sekä eurooppalaista kantaväestöä. Islamilaiset väestönosat eivät maallistu edes viidennessä sukupolvessa, vaan pysyvät hyvin uskonnollisina ja fanaattisina muslimeina sukupolvesta toiseen. Ja neljäs fakta on, että muslimit vihaavat fanaattisesti länsimaista sivistystä, ja hyväksyvät siitä ainoastaan teknologian ja luonnontieteet. Viides fakta on, että muslimit ovat hyvin väkivaltaisia ja hanakoita tarttumaan kättä pitempään.
Et ymmärrä islamia. Islam tarkoittaa sanana "alistumista". Eli alistumista ja oman arvostelukyvyn sekä oman vastuun hylkäämistä täysin - ryhtymistä Jumalan tunteettomaksi robotiksi ja Koraanin nielemistä purematta. Koraani puolestaan on kertakaikkiaan uskomaton vihan ja väkivallan kirja - paljon enemmässä määrin kuin Raamattu edes Tooran osalta.
Sinä olet kasvanut kristillisessä tai maallistuneessa, suojatussa, yhteiskunnassa. Olet tottunut olemaan kiltti ja kohtelemaan toisia ihmisiä sivistyneesti. En tiedä, oletko ollut koskaan väkivallan kohteena tai oletko joutunut kohtaamaan rikollisuutta. Et ymmärrä rikollisten psykologiaa etkä väkivallan psykologiaa. Et ymmärrä, että maailmassa voi olla ihmisiä, jotka haluavat tappaa tai nujertaa tai orjuuttaa sinut eivätkä suinkaan kohdella sinua kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Natsismia ei kukaan ottanut vakavasti ennenkuin oli liian myöhäistä. Kukaan ei ottanut vakavasti myöskään Leniniä eikä sitä, että proletariaatin diktatuuri merkitsisi ihan oikeasti kansanmurhaa ja sivistyneistön teloittamista. Kukaan ei myöskään ota vakavasti islamia eikä tajua, että ainoa tapa vastustaa väkivaltaa on väkivalta.
Maallistuminen rapauttaa länsimaiden moraalisen selkärangan. Olkoonkin että kristinusko on täyttä bullshittiä siinä missä islamkin, ateismi ei kykene luomaan samanlaista moraalista ja metafyysistä selkärankaa kuin uskonnot. Ainoa vastavoima islamille länsimaissa on kristinusko, ja se rapautuu jatkuvasti. Ateistit ovat liian kiireisiä ajattelemaan vain omaa persettään ja tätä elämää ja sen nautintoja - he pelkäävät niiden menettämistä. Muslimit eivät pelkää. He tietävät tämän oikein hyvin. Ja kun yhteiskunta on riittävän maallistunut eikä vastavoimaa islamille enää ole, alkaa rytistä.
Tämän jälkeen alkaa väkivallan käyttö. Islamiin liittyy kiinteänä osana jumalattomien, monijumalaisten ja saastaisten ihmisten teloittaminen. Samalla tavoin kuin natsismiin liittyy alempirotuisten ja kommunismiin luokkavihollisten teloittaminen. Islamin ihannevaltio on Talebanien Afganistan ja heidän tavoitteensa on umma - maailmanlaajuinen uskovien yhteisö jossa on samankaltainen yhteiskuntajärjestys kuin Talebainen Afganistanissa.
Meidän länsimaalaisten vika on siinä, että meidän vihollisemme tuntee meidät läpikotaisin mutta me emme tunne vihollisiamme. Mieti, mihin se johtaa.
Katso historiaa ja mieti, onko milloinkaan näin käynyt yhtään missään.
Ei ole.
Kaikkialla on kautta historian käynyt niin, että nuo rauhantahtoiset ja korkeamoraaliset ongelmanratkojat on poikkeuksetta tapettu.
Mieti, miten kristityille on käynyt kaikkialla Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa. Vielä Bysantin aikana kristikunta kattoi Saharan pohjoispuolisen Afrikan ja Arabian aina Mesopotamiaan. Nykyisin alue on kokonaan islamilainen. Syy on islamin ideologiassa: nuo "kirjan kansat" eli kristityt, juutalaiset ja zarathustralaiset tulee alistaa dhimmeiksi eli maaorjiksi, ja heitä pitää alistaa, ahdistella, rääkätä ja kiusata niin, että he ymmärtävät kääntyä muslimeiksi.
Ja niin on tehtykin. Sosiaalinen väkivalta on tehnyt tehtävänsä: Jeesus on hävinnyt ja Muhammed on voittanut. Väkivalta on voittanut väkivallattomuuden. Maailmassa on paljon alueita, jotka ovat muuttuneet kristityistä islamilaisiksi, mutta ei yhtään sellaista, joka olisi muuttunut islamilaisesta kristityksi.
profossi: "Maailmassa on paljon alueita, jotka ovat muuttuneet kristityistä islamilaisiksi, mutta ei yhtään sellaista, joka olisi muuttunut islamilaisesta kristityksi."
Suurin osa Välimeren ympäristön alueista oli vuosisatoja maurien ja ottomaanien hallinnassa.
Lähinnä Iberian niemimaan monarkkien masinomialla sodalla saatiin suuri osa noista "vapautetuiksi", mistä seurasi kristillisen kirkon valta ja sivistystason romahdus.
Ne alueet olivat islamilaisten hallinnassa, mutta eivät islamilaisia. Suurin osa väestöstä oli kristittyä ja vain hallitseva yläluokka, noin 10%, oli muslimeja.
Islamilainen sivistys romahti jo kauan ennen ristiretkiä ja reconquistaa - se lakastui jo 900-luvulla fundamentalismin ja herätysliikkeiden voittaessa.
Mitä taas ottomaanien valtaan tulee, haluaisit varmaan alkaa maksamaan poikaveroa janitsaarien muodossa ja alistua dhimmiksi? Mistähän johtuu Balkanin kansojen ja varsinkin kreikkalaisten karmea katkeruus turkkilaisia kohtaan?
Eivät maailman muslimeista kaikki ole noin pitkälle ajattelevia.
Eivätkä toiset välttämättä noin yksioikoisia.
vielä 1938 natseista ja 1916 kommunisteista.
En ole mitenkään erityisen islamilaismielinen, oikeastaan hyvinkin vahvasti päin vastoin.
Silti on niin, että meidänkin länsimainen kulttuurimme saa kiittää arabien välitystoimia (kaupan sivutuote) siitä, että keskiajan alhosta sentään jotenkin noustiin.
Vaikka maurit hallitsivatkin lujalla kädellä, ei se hallinto ankarampaa ollut kuin kristittyjen kuninkaiden ja lääninherrojen ylläpitämäkään. Mm. juutalaisiin suhtauduttiin paljonkin suopeammin.
Tottahan hirmutekoja ennen tehtiin vielä enemmän kuin nykyisin, mutta tekijät olivat kyllä jokaisesta mahdollisesta uskontokunnasta.
Jos kerran muslimien kulttuuri romahti jo keskiajalla, niin miksiköhän vasta niin myöhään uskallettiin heitä ruveta Pyreneitten niemimaaltakin häätämään?
Kaiken kaikkiaan olisi parempi, ettei mitään uskontoja koskaan olisi keksittykään, mutta sepä tuo johonkin korkeampaan uskomisen tarve taitaa olla geneettinen ominaisuus.
Toivottavasti saadaan joskus karsituksi pois.
Arabien talous on kautta islamilaisen historian perustunut vaihdannalle sekä rosvoamiselle. Islam ei salli koron ottamista. Tästä syystä arabimaailman talous on aina jäänyt basaaritalouden tasolle.
Koronottokielto on myös ehkäissyt pankkitoiminnan syntymisen sekä kapitalismin synnyn islamilaisissa maissa. Islam on tyypillinen sotauskonto ja islamilainen talous sotataloutta. Niin kauan kun islam oli ekspansiossa, saatiin jatkuvasti ryöstösaalista, verotuloja ja orjia. Niillä saatiin valuutta deflatoitumaan. Kun korkoa ei saa ottaa, deflaatio on ainoa keino talouskasvuun. Ja tämä deflaatiotalous nosti arabikulttuurin kukoistukseen.
Kun ekspansio loppui 900-luvulla, loppui helppo raha ja loppui deflaatio. Tämän jälkeen rahan reaaliarvo laski. Kulttuuria olikin sitten pakko rahoittaa riistoverotuksella ja ruuvia kierrettiin. Lopulta kävi niin, että verotulot oli maksimoitu ja alkoi inflaation kierre. Tämä oli todella tuhoisaa taloudelle, jossa korkotyökalua ei ole.
Ja tämä kierre ja köyhtyminen merkitsi myös arabikulttuurin lakastumista 900-luvulle tultaessa. 1000-luvulla arabikulttuuri oli enää varjo sata vuotta aiemmasta.
Meillä ei ole mitään kiitettävää arabeille siitä, että keskiajan alhosta noustiin (samat asiat olisi opittu joka tapauksessa bysanttilaisilta). Siitä on kiittäminen kapitalismin syntymistä 1100-luvulla ja pankkitoiminnan nousua 1200-luvulla. Tämä loi pohjan taloudelle ja tälle taloudelle - kapitalismille - perustuu koko länsimainen sivilisaatio. Sivilisaatio, jonka talouspohja on hutera, on hiekalle rakennettu talo. Näin kävi Roomalle ja näin kävi arabeille.
Mitä taas maurien hallintaan tulee, käsite "dhimmi" tunnettiin kyllä sielläkin. Juutalaiset ja kristityt alistettiin dhimmeiksi ja heitä nöyryytettiin, alistettiin ja verotettiin ja annettiin ymmärtää, että olisi parempi ryhtyä muslimiksi kuin sietää jatkuvaa kiusaamista. (Totuuden nimessä se oli pienempi paha kristilliseen maailmaan nähden, jossa muslimit nirtsittiin - juutalaisilla oli sama dhimmin osa). Mutta ennen oli ennen ja nyt on nyt.
"Jos kerran muslimien kulttuuri romahti jo keskiajalla, niin miksiköhän vasta niin myöhään uskallettiin heitä ruveta Pyreneitten niemimaaltakin häätämään?"
Koska sotalaumaa voidaan pitää vähän alhaisemmallakin sivistystasolla, ja Pyreneitten niemimaalle saapui kaksi berberien aaltoa, almohadit 1039 ja almoravidit 1145.
Reconquista alkoi Covadongan voitosta 711. Niin kauan kun Cordovan kalifaatin talouspohja oli vakaa, kristityt pysyivät Asturiasissa, Aragoniassa ja Navarrassa. Kun kalifaatin talouspohja mureni 900-luvulla, reconquista kiihtyi. 1000-luvulla näytti jo, että koko al-Andalus olisi mennyttä.
Tilanteen pelastivat nuo ällistyttävän fanaattiset berberien herätysliikkeet, jotka valloittivat al-Andalusin ja panivat reconquistalle stopin liki 150 vuodeksi. Rajalinja vakiutui Castilla Viejan ja Castilla la Manchan tienoille. Mutta berberit merkitsivät myös islamilaisen Espanjan kulttuurin lopullista tuhoa. Lukuisat muslimi-intellektuellit pakenivat Kastiliaan.
Berberien sotalaumoista ei kuitenkaan ollut enää kehittyvien talousmahtien eli Portugalinm, Kastilian ja Aragonian armeijoita vastaan. Las Navas de Tolosan katastrofin 1212 jälkeen kaikki oli mennyttä. Almohadien imperiumi romahti, ja koko Iberian niemimaa putosi nopeasti kristittyjen käsiin. Vain Granadan kuningaskunta säilyi vuoteen 1492.
Tämäpä oli omaperäinen tapa yrittää käännyttää ateisteja! Käänny kristityksi tai muslimit valtaavat maailman!
Tai sehän nykykirkolle riittäisi, että ryhtyisimme taas nimikristityiksi maksamaan kirkollisveroa. Omassa kotona saisin jatkaa kiven ja kannon kumartamista kuten tähänkin asti?
Säälittävää, profossi, säälittävää.
Kun kristinuskolta on munat hukassa niin niitä lainataan muslimeilta?
Nimimerkki Profossi ei varmaan tajua, että hänenlaiset vihan ja väkivallan lietsojat ovat juuri niitä, joita islamilaiset äärifundamentalistit rakastavat. Nämä äärifundamentalistit varmaan mielellään käyttäisivät Profossin kaltaisten länsimaalaisten mielipiteitä näyttääkseen Arabimaissa kuinka länsimaissa vihataan ja suunnitellaan väkivaltaa muslimeja kohtaan.
Samanaikaisesti Profossin kaltaiset haluavat näyttää samallatavalla sitä yksipuolista kuvaa, että muslimit haluavat vain tuhota länsimaat.
Nimimerkki Profossi ja islamilaiset äärifundamentalistit ovat enemmän samanlaisia kuin erilaisia.
Pään puskaan paneminen ja ongelman kiistäminen on pahin mahdollinen reaktio, mitä tässä tilanteessa voi tehdä. Haluatte ampua viestintuojan, vaikkei sillä, että kritisoitte omaa persoonaani, muuteta tosiasioita miksikään.
Jos vastapuoli haastaa riitaa, typerin mahdollinen reaktio on teeskennellä ettei mitään konfliktia ja ongelmaa ole. Tämä toki on täysin luonnollinen inhimillinen reaktio.
Islamilaiset äärifundamentalistit eivät rakasta niitä, jotka näkevät asiat niinkuin ne ovat. He rakastavat älykkäitä mutta typeriä ymmärtäjiä ja humanisteja, jotka selittävät asiat aina heidän kannaltaan parhain päin, ja näin rapauttavat vihollisen henkistä selkärankaa. Heikkoa on aina helpointa lyödä. Siksi muslimien viha Tanskaa kohtaan oli niin raivokasta. He tiesivät, ettei Tanska tule lyömään takaisin vaan kääntää toisen posken. Tanska on heikko ja pieni valtio, jota on helppoa kiusata.
Älä kuuntele sitä mitä vihollisesi suu puhuu vaan katso sitä mitä hänen kätensä tekevät.
Tämä Leninin neuvo on sanasta sanaan totta. Olemme täysin sokeita sille, mitä muslimien kädet tekevät ja mitä islamistit suunnittelevat länsimaiden pään varalle. Emme tunne Koraania tippaakaan emmekä ymmärrä islamilaista ajattelutapaa. Pidämme islamia vain yhtenä kristinuskon muunnelmana, vaikka todellisuus on yhtä kaukana kuin sosialidemokratia on natsismista (vaikka molempien yhteinen oppi-isä onkin Hegel). Kuvittelemme heidät kaltaiseksemme, vaikkei näin ole.
Itse suhtaudun islamiin kuten peruskoulussa suhtauduin koulukiusaajiin. Heidän kanssaan ei saa näyttää heikkouttaan eikä heitä saa mielistellä. Heille pitää antaa turpaan. Vasta sen jälkeen kiusaaminen loppuu.
Reaalipolitiikan ensimmäinen sääntö on, että vihollisesi vihollinen on sinun ystäväsi.
Jos Koraanissa lukee, että monijumalaiset ja uskottomat pitää tappaa, ja jos muslimit ovat kautta historian menetelleet niin - ja jos islamilaiset menettelevät näin yhä tänäänkin jopa sellaisissa sivistysmaissa kuten Hollannissa - niin mikä panee sinut kuvittelemaan, ettei tätä neuvoa noudatettaisi Suomessa sen jälkeen, kun islam jyrää täällä? Kaikki merkit viittaavat siihen, että islamin voittaessa ateistit teloitetaan ja kristityt alistetaan dhimmeiksi - aivan kuten tähänkin asti.
Islam on ensisijaisesti ateismin vihollinen ja vasta toissijaisesti kristinuskon. Ateistit eivät näe tätä tilannetta lainkaan vihollisen silmin, vaan pitävät kristinuskoa vihollisenaan ja mieluummin liittoutuvat islamin kanssa kuin ymmärtävät, mistä islamissa on kyse. Samalla he sahaavat omaa oksaansa poikki.
Ateismi ei kykene luomaan henkistä vastavoimaa islamille. Vastavoiman on oltava jokin toinen uskonto, ja lasken uskonnoksi myös totalitaarisen ideologian, kuten kommunismin. Valittavana siis islamin vastavoimiksi Suomen olosuhteissa ovat kristinusko, fasismi, buddhalaisuus, wicca tai suomalaisugrilainen pakanallisuus.
Vihollisen vihollinen on ystävä ateistillekin, eikä se merkitse kirkollisverojen maksua tai nimiuskovaiseksi ryhtymistä vaan kaverin leikkimistä. Noista on sitten ateistin valittava liittolaisensa, sillä valitsematta jättäminen islamin voittaessa tietää ateistille hirttosilmukkaa.
No leikitäänkö nyt molemmat kaveria islamin pelossa? Ja teroitetaan samalla veitsiämme toisiamme varten?
Ehkä tulen sittenkin paremmin toimeen sen muslimin kanssa.
päähäsi, että ateisti tositilanteessa mieluummin liittoutuisi muslimien kuin kristittyjen kanssa?
Näillä main on jo aika pitkä perinne ateistien ja kristinuskoisten rauhanomaisen rinnakkaiselon käytännöstä. Parempi että puhun vain omasta puolestani, mutta kyllä minä ennemmin kestän suvivirren silloin tällöin (itse asiassa pidän joistakin satuolentoaiheisista lauluista), kuin alan liittoutua sharian kannattajien kanssa.
että tämä profossi on ateisti.