OBE

(Liekö suomeksi KUK - kehon ulkopuolinen kokemus?)

Monet ihmiset ovat kokeneet irtautuneensa ruumiistaan ja leijuneensa painottomina ajatuksen ohjaamina kuka minnekin... Usein tämä on tapahtunut leikkaussalissa kun sydän on pysähtynyt hetkeksi.

Voidaan väittää että nämä ihmiset ovat kokeneet vain aivojensa aiheuttamia harhoja, mutta miten selitetään se että esim. eräässä tapauksessa sairaalassa kehostaan irtautunut ihminen "meni" ulos ja näki että sairaalan katolla on kenkä? Kukaan ei tiennyt siitä kengästä (paitsi tietysti se joka sen sinne oli viskannut, ja miksi pirussa tämä leijuja olisi ottanut telepaattisesti yhteyttä tähän heittäjään?) - Ja myöhemmin sitten todennettiin sängyssä virronneen ihmisen puheet. Tästä taisi olla televisiossakin.

Ja jos tämä olikin telepatiaa, niin miten telepatia selitetään pelkkien aivojen tai kehon kemian avulla?
12490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olen kuullut samantapaisista jutuista, mutta voiko ihminen tosiaan irtautua ruumiistaan.
En tiedä.

Luin tässä lehdestä, seiskasta, että sellainen tapahtuma on saatu tehtyä, kun jonkun päähän tietyille alueille oli johdettu sähkövirtaa tai jotain ja tämä henkilö oli kokenut leijuvansa katossa ja pystynyt näkemään itsensä.

Mut joo..

Äänestä
  • Ollaan irtoiltu.
    Mainitsemastasi kokeesta... tottakai tietoisuus haluaa päästä kehosta
    pois mikäli aivoihin tungetaan sähkövirtaa.
    Se ei ole kuitenkaan mikään hallusinaatio vaan todellinen irtautuminen.

    Äänestä

  • Tossa sähköjutussa voi olla jotain perää. Itselleni tapahtui kerran spontaani kehostapoistumisilmiö ja ennen sitä
    sain erilaisista esineistä sähköiskuja kuten esim. ovenkahvoista tai vaatteista yms. olisiko ollut jonkinlaista staattista sähköä.

    Äänestä

Mulla on ollut useita ruumiista irtautumisia, eikä kukaa ole sähköä ujuttannu mun aivoihin.
Eikä siihen mitään sydämen pysäytyksiä tarvita.
Eikä oo epilepsiaa, eikä muutakaan tautia.

Äänestä
  • Rankan keskittymisen avulla saa ihmeitä aikaan...Pysyn mm hidastamaan pulssini 20 lyöntiin minuutissa, sen alle en ole uskaltanut vielä mennä, mitäs jos se pysähtyy.... Samoin olen hakenut irtautumista, voi olla kuvitteluakin, mutta tulee tunne, että on lähdössä ylöspäin, ikäänkuin vähän irti, siihen olen jäänyt jumittamaan, ei edistystä...

    Äänestä

  • Friikki kirjoitti:

    Rankan keskittymisen avulla saa ihmeitä aikaan...Pysyn mm hidastamaan pulssini 20 lyöntiin minuutissa, sen alle en ole uskaltanut vielä mennä, mitäs jos se pysähtyy.... Samoin olen hakenut irtautumista, voi olla kuvitteluakin, mutta tulee tunne, että on lähdössä ylöspäin, ikäänkuin vähän irti, siihen olen jäänyt jumittamaan, ei edistystä...

    Aikoinaan alivuokralais asunnossa, lähdin ikkunan lävitse jalensin puiston yläpuolella kaikki oli kuin olla pitääkin.Äkkiä humahdin takaisin ruumiiseeni ja voi sitä tustkaa kun verenkierto alkoi toimia. Tiedätte sen puutumisen jälkeisen pirullisen pistelyn.Ei se pelkästään vaan myös pelko siitä meinasinko kuolla.
    Muuten sielu siinä irtoaa ruuumiista

    Äänestä

  • Friikki kirjoitti:

    Rankan keskittymisen avulla saa ihmeitä aikaan...Pysyn mm hidastamaan pulssini 20 lyöntiin minuutissa, sen alle en ole uskaltanut vielä mennä, mitäs jos se pysähtyy.... Samoin olen hakenut irtautumista, voi olla kuvitteluakin, mutta tulee tunne, että on lähdössä ylöspäin, ikäänkuin vähän irti, siihen olen jäänyt jumittamaan, ei edistystä...

    Kuljeta se henkinen keho otsan kautta ulos.
    It worked for me...

    Äänestä

Tuota tennistossua pyöriteltiin myös
takavuosina Melita Tulikouran huuhaasarjassa
Tulisielu. Jokin vuosi sitten oli asiasta
Skeptical Inquirer -lehdessä juttu. Kirjoittajat
OLIVAT KÄYNEET PAIKALLA totesivat ilmeiseti
saman kuin tuossa Clarken ohjelmassa.
Tossu oli pakostakin näkyvillä.

http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=34516

Äänestä
  • Tellu, kirjoituksesi ovat hanurista. Hatarasti perusteltua sekoilemista, josta sinulla itselläsi on intuitiivinen varma mielipide, joka valitettavasti saattaapi olla väärä.

    Jos tämä lenkkitossu on paras todiste OBE:sta, niin OBE on roskaa. Sitäpaitsi eikö se kenkä ollut ikkunalaudalla sellaisessa paikassa, ettei se _juuri tuohon_ paikkaan näkynyt, mutta muualta se kyllä näkyi.

    Rajatiedon ilmiöissä näkyy tämä kaava: hörhöt ovat etukäteen päättäneet, miten asiat ovat ja sitten haalivat todisteita uskonsa tueksi välittämättä vastakkaisista todisteita. TE OLETTE NIITÄ SOKEITA. Ja sinä, Tellu, vielä muille kirjoitat että mene hoitoon. Pherkele.

    Äänestä

  • RunX kirjoitti:

    Tellu, kirjoituksesi ovat hanurista. Hatarasti perusteltua sekoilemista, josta sinulla itselläsi on intuitiivinen varma mielipide, joka valitettavasti saattaapi olla väärä.

    ...Telluhan koettaa vain hoitaa teitä kuntooon.
    Ei se ole helppoa näinä aikoina.

    Äänestä

  • RunX kirjoitti:

    Tellu, kirjoituksesi ovat hanurista. Hatarasti perusteltua sekoilemista, josta sinulla itselläsi on intuitiivinen varma mielipide, joka valitettavasti saattaapi olla väärä.

    Jos tämä lenkkitossu on paras todiste OBE:sta, niin OBE on roskaa. Sitäpaitsi eikö se kenkä ollut ikkunalaudalla sellaisessa paikassa, ettei se _juuri tuohon_ paikkaan näkynyt, mutta muualta se kyllä näkyi.

    Rajatiedon ilmiöissä näkyy tämä kaava: hörhöt ovat etukäteen päättäneet, miten asiat ovat ja sitten haalivat todisteita uskonsa tueksi välittämättä vastakkaisista todisteita. TE OLETTE NIITÄ SOKEITA. Ja sinä, Tellu, vielä muille kirjoitat että mene hoitoon. Pherkele.

    SE jota kehoitin menemään hoitoon oli sitä mieltä että on ok ajatella mustan rodun olevan alempiarvoinen kuin valkoinen.

    Tietystihän teidän joukossanne on niitäkin jotka eivät voi ymmärtää miksei muka joku rotu olisi muita alempi tai ylempi. Heille sanon vaan että VOI VOI! Enkä edes perustele!

    Mitä helvetin jumalansanaa tai akateemista rutikuivaa jäkätystä täällä pitäisi koko ajan kirjoittaa? Tämä on vain jutustelufoorumi, jolle voi laittaa mitä mieleen juolahtaa, ja minulle kyllä juolahtelee joka päivä jotakin.

    Sinulle ja muille mäkättäjille sanon että käykö kateeksi kun ette itse keksi mitään avauksia tänne? On se aina helpompi haukkua muita kuin itse saada jotakin aikaan.

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    Tellu, minä vaan - äh - ajattelin, että jos sinä tykkäisit minusta edes vähäsen.

    Minä pidän sinusta aika paljon. Niin että jos voitais... tai, niin, mä olen.. jos voitais kirjoitella kahden kesken?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tellu kirjoitti:

(Liekö suomeksi KUK - kehon ulkopuolinen kokemus?)

Monet ihmiset ovat kokeneet irtautuneensa ruumiistaan ja leijuneensa painottomina ajatuksen ohjaamina kuka minnekin... Usein tämä on tapahtunut leikkaussalissa kun sydän on pysähtynyt hetkeksi.

Voidaan väittää että nämä ihmiset ovat kokeneet vain aivojensa aiheuttamia harhoja, mutta miten selitetään se että esim. eräässä tapauksessa sairaalassa kehostaan irtautunut ihminen "meni" ulos ja näki että sairaalan katolla on kenkä? Kukaan ei tiennyt siitä kengästä (paitsi tietysti se joka sen sinne oli viskannut, ja miksi pirussa tämä leijuja olisi ottanut telepaattisesti yhteyttä tähän heittäjään?) - Ja myöhemmin sitten todennettiin sängyssä virronneen ihmisen puheet. Tästä taisi olla televisiossakin.

Ja jos tämä olikin telepatiaa, niin miten telepatia selitetään pelkkien aivojen tai kehon kemian avulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu