Juutalaisten

Lueskelin tuossa aikani kuluksi historiankirjaa, ja huomasin ihmeekseni että Juutalaiset ovat asuneet israelissa jo tuhansia vuosia ennen kuin islaminuskoa on edes keksitty!
7356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että israel kuului aiemmin islaminuskolle? Oliko islaminusko valtio tai maa?

Äänestä
  • Palestiina kokonaisuudessaan kuuluu Juutalaisille, koska he ovat todistetusti asuneet siellä paljon ennen muslimeja, jotka ovat tulleet palestiinaan jopa kristittyjä myöhemmin.

    Äänestä

Sitähän me tasapuoliset voimat olemme täällä yrittäneet vakuuttaa jo vuosikaudet, mutta jos olet ollut ennen eri mieltä Israelin oikeudesta omaan maahansa, voit lohduttautua vanhalla sanonnalla, että löytäähän se sokeakin kana joskus jyvän!

Mikäli olet ironmikes, onnitteluihin on kaksinkertainen syy, sillä oivalluksesi lisäksi saatoit löytää jopa Israelin kartan kartastosta; siihen temppuun eivät nimittäin palestiinalaisetkaan kykene!

Äänestä
  • tasapuolisuutesi tiedetään, siitä ei ole muuta merkkiä kuin luiskaotsa ja vähinen järjenjuoksu.

    Äänestä

Minäkin lueskelin historiankirjaa ja huomasin että juutalaiset alkoivat vituttaa eurooppalaisia niin paljon, että niitä alettiin tappamaan ja kiduttamaan. Keskiajalla käyttivät samoja varmoja kuulustelumenetelmiä mitä USA nykyään. Tunnustuksia tuli paljon: saatiin selvät todisteen juutalaisuuden ja saatanan yhteyksistä. Ja eikun roviolle.

Roomalaisiakin juutalaiset aikanaan harmittivat jatkuvine kapinoineen, siksi ne piti ajaa Diasporaan. Kapinan murskaamiseen Rooma käytti samankaltaisia (muuta alkeellisempia) keinoja kuin USA Irakin Fallujassa. Ei nätti näky.

Saksalaisiakin alkoivat juutalaiset kovasti harmittaa, ja Time-lehden kanteen päässyt herra Hitler päätti tehdä lopullisen ratkaisun. Alkoi juutalaisten asuttaminen itään. Eivät tulleet takaisin, paitsi harvat kun Saksa hävisi sodan. Sodan piti lopettaa tyrannia ja tuoda vapaus ihmisille niin euroopassa ja Venäjälläkin. Toisin kävi, ja kamala kommunismityrannia pääsi valloillensa.

Stalin-setä oli kiva, mutta häntä alkoi ennen kuolemaansa harmittaa juutalaiset, ja näitä alettiinkin hieman vainota. Aluksi hän kuulemma oli Israelin perustamisen kannalla, mutta kun issut kääntyivät amerikkalaisten huomaan, alkoi tapahtua.

Nyt Eurot ja jenkit ovat keksineet, että mikäli seemiläiset pitää lähi-idässä, niihin ei tartte harmistua länsimaissa. Voivat siellä tapella keskenään. Ameriiikka ystävällisesti tukee Israelia, joka panostaa aseteollisuuteen ja vakoiluun. USA:laisia on joskus harmittanut kun siionistivakoojat ovat vakoilleet USA:ta. USA on kuitenkin kärsivällinen Israelin suhteen.

Jos lukee tarpeeksi vanhoista ajoista, voi tehdä sen havainnon, että oli sellaisiakin aikoja jolloin seemiläisiä ei alueella ollut lainkaan! Tuolloin lähi-idässä oli kuitenkin sivistystä ja korkeaa kulttuuria. Jospa palattaisiin näihin aikoihin ja häädettäisiin kaikki seemit takas sinne vuorille mistä tulivatkaan.

Äänestä
  • Euroopan juutalaissuvuista on valtaosa kotoisin Venäjältä, jopa 80-90 % on siirtynyt Euroopaan Venäjältä.

    Venäjälle juutalaiset ovat tulleet muinaisesta kasaarivaltakunnasta. Venäläiset itseasiassa kutsuvat omalla kielellään juutalaisia tataareiksi tai kasaareiksi.

    Tämä kasaarivaltakunta sijaitsi Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä, ja oli isompi kuin Itä-Rooma aikanaan.

    Tämä valtakunta oli mahtavimmillaan 700 - 800 -luvuilla. Venäläiset valloittivat sen 1200-luvulle mennessä.

    Yllätys oli se, että kasaarivaltakunnan virallinen valtion uskonto oli juutalaisuus ja sen Talmud-muoto. Kasaarikeisari joka 700-luvulla hallitsi suurta valtakuntaansa, valitsi juutalaisuuden vastapainoksi kristinuskolle ja islamille. Yli 25 kansasta koostuva valtakunta käännytettiin pakolla juutalaisuuteen.

    Eli nykyjuutalaiset polveutuvat varsinkin Venäjällä pääosin kasaareista, kuten heitä kutsutaankin Venäjällä. Eli heillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä Palestiinan kanssa, ei alkuperältään eikä muutenkaan. Eurooppaan on tullut kyllä juutalaisia etelästäkin arabien mukana, mutta tämä väestö on vain noin 10 - 20 % koko Euroopan juutaispopulaatiosta.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaiset

    Äänestä

  • Palautuu jonain päivänä kirjoitti:

    Euroopan juutalaissuvuista on valtaosa kotoisin Venäjältä, jopa 80-90 % on siirtynyt Euroopaan Venäjältä.

    Venäjälle juutalaiset ovat tulleet muinaisesta kasaarivaltakunnasta. Venäläiset itseasiassa kutsuvat omalla kielellään juutalaisia tataareiksi tai kasaareiksi.

    Tämä kasaarivaltakunta sijaitsi Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä, ja oli isompi kuin Itä-Rooma aikanaan.

    Tämä valtakunta oli mahtavimmillaan 700 - 800 -luvuilla. Venäläiset valloittivat sen 1200-luvulle mennessä.

    Yllätys oli se, että kasaarivaltakunnan virallinen valtion uskonto oli juutalaisuus ja sen Talmud-muoto. Kasaarikeisari joka 700-luvulla hallitsi suurta valtakuntaansa, valitsi juutalaisuuden vastapainoksi kristinuskolle ja islamille. Yli 25 kansasta koostuva valtakunta käännytettiin pakolla juutalaisuuteen.

    Eli nykyjuutalaiset polveutuvat varsinkin Venäjällä pääosin kasaareista, kuten heitä kutsutaankin Venäjällä. Eli heillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä Palestiinan kanssa, ei alkuperältään eikä muutenkaan. Eurooppaan on tullut kyllä juutalaisia etelästäkin arabien mukana, mutta tämä väestö on vain noin 10 - 20 % koko Euroopan juutaispopulaatiosta.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaiset

    "Eli nykyjuutalaiset polveutuvat varsinkin Venäjällä pääosin kasaareista"
    pötyä

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaiset

    linkki on hämäyksen vuoksi, oikea linkki www.kansallissosialismi.com

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


maa. kirjoitti:

Lueskelin tuossa aikani kuluksi historiankirjaa, ja huomasin ihmeekseni että Juutalaiset ovat asuneet israelissa jo tuhansia vuosia ennen kuin islaminuskoa on edes keksitty!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu