erikoista

Että ihmiset Suomessa kuvittelevat että voimme jotenkin saada eulta hyötyä me SUOMALAISET joudumme aina maksajan rooliin me maksamme mm englannille ja ranskalle joka vuosi yli 20mrd euroa jäsenmaksuja emmekä saa mitään! että Suomen kansa on tutkimusten mukaan sitten oikeasti hiukan yksinkertaista:(
6232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Otappas asioista selvää ennen kuin tule avautumaan. Esimerkiksi tuo 20mrd on täysin tuulesta temmattu luku.

EU:n tuomat hyödyt taas ovat lukemattomat, sääli vaan että niitä on vaikea mitata rahassa kun tuolloin olisi tehtävä hankala hypoteettinen arvio siitä, miten esimerkiksi Suomen kansantalous voisi tänään, jos emme olisi liittyneet EU:hun. Tämän lisäksi on vielä huomioitava EU-maksujemme osittainen luonne sijoituksena tulevaisuuteen: auttamalla köyhät jäsenmaat jaloilleen varmistamme tulevaisuudessa entistä laajemmat sisämarkkinat jotka taas tuovat entistä enemmän euroja tänne Suomeen.

Lopuksi on tietenkin ne hyödyt, joiden arvoa ei ylipäätään voi mitata rahoissa. Esimerkiksi taloudellinen vakaus euron myötä, turvallisuus ja poliittinen painoarvo, näin vain muutamia mainitakseni.

Toki EU:ssa on huonojakin puolia, kuten esimerkiksi valtava byrokratia ja päätöksenteon hitaus niiden toteuttamisen hitaudesta puhumattakaan. Omassa vaakakupissani hyödyt painavat kuitenkin enemmän.

Oletko muuten huomannut, miten EU:n vastustajat ainakin tällä palstalla säännönmukaisesti vetoavat joko täysin virheellisiin asiatietoihin taikka sitten puhtaasti tunneperäisiin argumentteihin (joilla toki niilläkin on tietty merkitys).

Äänestä
  • >>EU:n tuomat hyödyt taas ovat lukemattomat>>, Tällä palstalla niitä hyötyjä on useita kertoja kyselty, ei ole löytynyt oikein mitään lukuunottamatta sitä, että suurinpiirtein vaivaton rahanvaihto kävi tarpeettomaksi, varjopuolena siitä johtuen rahankeräilijät menettivät monta mielenkiintoista keräysmaata ja kohdetta.

    Äänestä

  • "Otappas asioista selvää ennen kuin tule avautumaan. Esimerkiksi tuo 20mrd on täysin tuulesta temmattu luku."
    "Oletko muuten huomannut, miten EU:n vastustajat ainakin tällä palstalla säännönmukaisesti vetoavat joko täysin virheellisiin asiatietoihin"

    tää kirjottaja on joko liian viisas tai sit niin tyhmä ettei tiedä puhuakkos ny sit lordin musasta vai eusta? sit se puhuu auttamaan köyhiä maita kun suomessa teillä siellä asuu paljon köyhiä?
    ei taida ihan olla kaek kotona teälläkään kuten sanotaan...mä kyllä tallennan tän tekstin tää oli niin älytön et sais laittaa lehteen. mä myöskin suutuin siitä et jos joku laittaa linkin jossa sit löytyy fakta asiaan niin tän hepun mielestä se on valhetta? tyypillistä psyykkistä hypeä jossa ongelmaheppu yrittää siirtää omat ongelmansa toisen ongelmiks ja samalla kieltää totuuden koska se sattuu?
    jokos saa eu tautiinkin lääkettä? ei vaan se oikee lääke on ihan mennä pöpilään rauhottuun vähäks aikaa niin nuppi palautuu,oli toi niin tyhmä juttu että ei saakeli usko todeks.näin niitä hoopoja narutetaan eussa,tässä hyvä esimerkki sellasesta roskasta.näitten tyyppien pitäis maksaa kaikki viulut.

    Äänestä

  • ja saa paskadirektiivejä.

    Äänestä

  • Tuossa kirjoituksessa ei ole mitään moitittavaa. Jatka samaan malliin, niin pääset hyville paikoille vaikka et alun perin olisikaan sen kummempi kuin työläis- tai maalaiskakara.

    Äänestä

  • Sulevi kirjoitti:

    ja saa paskadirektiivejä.

    Kaikki maat eivät pysty samaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nomex kirjoitti:

Että ihmiset Suomessa kuvittelevat että voimme jotenkin saada eulta hyötyä me SUOMALAISET joudumme aina maksajan rooliin me maksamme mm englannille ja ranskalle joka vuosi yli 20mrd euroa jäsenmaksuja emmekä saa mitään! että Suomen kansa on tutkimusten mukaan sitten oikeasti hiukan yksinkertaista:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu