Myytit alkavat murtua!

Sake

13

784

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vasuri'

      Tuokin artikkeli kainostelee kummasti, osto nähdään jotenkin puistattavana. Myöskin kärry on sikäli hevosen edessä että kuvitellaan että perustuslain uusiksi pistäminen on lähtökohtaisesti jotenkin hyvä juttu. Vapauden puolustajan nyt pitäisi ensimmäiseksi lähteä siitä että erilaiset kiellot ovat jo lähtökohtaisesti, periaatteellisesti väärin, eikä lähteä puimaan sitä miten jokin vapaudenvastustajan hanke voisi onnistua.

      • yksinkertainen

        artikkeli nostaa esiin sen kysymyksen jota itsekin aiemmin yritin kirjoittaa. Kaikki mikä ei ole ihmisten mieletä oikeata toimintaa ei kuitenkaan välttämättä ole laitonta samoin kuin jokin laittomaksi todettu asia voi kuitenkin ihmisten mielestä olla oikeata toimintaa. Ihmisen ja erityisesti lainsäätäjän tulee pystyä erottelemaan oikea toiminta oikeudenmukaisesta, tässä tapauksessa siis nimenomaan lainmukaisesta. Onhan tavallaan täysin mielekästä kysyä, että pitääkö lakia totella. Yleensä siihen vastataan että kyllä pitää. Mutta jos kysymme, että pitääkö lakia totella aina niin vastaukset voivatkin jo vaihdella.

        Vapaa yhteiskunta perustuu toisaalta ihmisten vapauteen toimia itsenäisinä toimijoina mutta samaan aikaan meillä tietenkin on oikeus ruumiimme koskemattomuuteen. Voimme kysyäkin, että toteuttaako ostokielto näistä jompaa kumpaa vai ei kumpaakaan.

        Jos jokin asia on mielestämme moraalisesti väärin niin onko se peruste tehdä siitä laitonta? Vieraissa käynti parisuhteessa on mielestämme moraalisesti väärin, mutta tarkoittaako se sitä että siitä pitää tehdä laitonta, tuskin. Asia on eri mutta kysymys on periaatteessa sama. Tällaista ajattelu voisi soveltaa juurikin silloin kun ostokiellon kannatus on moraaliperusteista.

        Moraalisesti väärän toiminnan sekä laittoman toiminnan ero pitää aina muistaa.

        Se onko laki poistanut aidosti prostituutiota Ruotsista jää vähän tulkinnan varaiseksi ainakin omalta osaltani siksi paljon erilaista tietoa on tarjolla. Selvää on ilmeisesti se, että näkyvää prostituutiota se poistaa. Mutta miten laki on Ruotsissa poistanut muuta prostituutiota on hieman arvoitus. Tulos riippuu vähän siitä kenen julkaisua lukee. Joka tapauksessa tieto on enemmän tai vähemmän ristiriitaista.

    • Hertha

      Hyvä sana tuo "feministinen puritanismi".

      Täten ilmoittaudun feministipuritaaniksi.

      • Kurre_Orava

        Puritaanisuuteen ei kuole, olipa se feminististä tai ei.

        Sukupuolitautiin saattaa kuolla.

      • Hertha
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Puritaanisuuteen ei kuole, olipa se feminististä tai ei.

        Sukupuolitautiin saattaa kuolla.

        Karen Blixen parka.

        Sai hulttiomieheltään syfiliksen, joka tuotti hänelle paljon kärsimystä.

      • Hertha kirjoitti:

        Karen Blixen parka.

        Sai hulttiomieheltään syfiliksen, joka tuotti hänelle paljon kärsimystä.

        Eikös syfilistä hoidettu aikoinaan elohopealla, jota kaadettiin avohaavoihin? Mahtoiko olla avuksi.

        Al Caponekin kärsi muuten syfiliksestä. Tämä kuulemma näkyi hänen toiminnassaan (pitkälle edennyt kuppahan menee aivoihin). Jaa jaa.

      • Kurre_Orava
        Hertha kirjoitti:

        Karen Blixen parka.

        Sai hulttiomieheltään syfiliksen, joka tuotti hänelle paljon kärsimystä.

        Olisikohan ideaa luokitella sukupuolitaudit itse aiheutetuiksi ja jättää hoitamatta yhteiskunnan varoilla.

        Meinaan jos on varaa huorata nii kai on varaa ostaa lääkkeetkin.

      • Kurre_Orava kirjoitti:

        Olisikohan ideaa luokitella sukupuolitaudit itse aiheutetuiksi ja jättää hoitamatta yhteiskunnan varoilla.

        Meinaan jos on varaa huorata nii kai on varaa ostaa lääkkeetkin.

        ne jotka myyvät seksiä "ammatikseen" ja muut jotka harrastavat yhden illan juttuja niin varma keino;
        käytä kondomia, ettei synny lisää Väyrysiä;-)

      • Hertha
        Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:

        Eikös syfilistä hoidettu aikoinaan elohopealla, jota kaadettiin avohaavoihin? Mahtoiko olla avuksi.

        Al Caponekin kärsi muuten syfiliksestä. Tämä kuulemma näkyi hänen toiminnassaan (pitkälle edennyt kuppahan menee aivoihin). Jaa jaa.

        Katselin tuossa erästä dokumenttia Blixenin elämästä: Kyllähän hänkin sai elohopeahoitoja, tosin ei kerrottu, miten ne toteutettiin. Ketjupolttamisesta ja kivuliaasta kupasta huolimatta paronitar eli lähes 80-vuotiaaksi. Dokumentissa oli runsaasti alkuperäistä filmiaineistoa. Kirjailija oli itse asiassa sievä ja suloposkinen nuorena. Tavanomaisesti hänestä kuitenkin nähdään kypsän iän ja kirjailijanuran keskipäivän kuvia, joissa hänet nähdään vahvasti meikattuna, turbaanipäisenä ja luurangonlaihana vanhuksena.

      • Soh-vi

        .. KB taisi olla pikkuisen sadistinen, ainakin joitain palvovia miehiä kohtaan. Tavallaan ymmärrän, että jumalointi ärsyttää, mutta .. no, ainakaan paronitar ei ollut pelottava muskelimimmi, hän osasi varmaan pelotella tehokkaammin muulla tavoin :D. Toisaalta, kuka tahansa olisi ajoittain ärtynyt niissä kivuissa. Naisten kanssa Blixen tuli kai sopuisasti toimeen? Omanlaisensa eksentrinen ja itsekeskeinen ihminen, ei muuten synny taiteentekijää.

      • Hertha
        Soh-vi kirjoitti:

        Eilisen Hesarissa oli artikkeli Gunilla Bergströmistä, joka on luonut sympaattisen lastenkirjahahmo Mikko Mallikkaan (Alfons Åberg).

        Hänenkin kasvonsa olivat elämän ja kärsimyksen leimaamat, unohtumattomat.

        Sellaisia kasvoja ei "kohoteta".

        .. huomasin siltä sivulta vain hänet, silmät ja ilmeen. Vilkaisin introa: lastenkirjoja, joissa sankari on Mikko Mallikas. Jo nimi nostaa torjunnan, hyppäsin ohi. Luin jutun nyt, asettuu eri uomiin. GB on minulle tuntematon suuruus, mutta hyvä tietää, aina oppii.

        Mikko Mallikas on tosi tavallinen kaveri. Hänessä ei ole mitään yliluonnollista, ylilahjakasta, yliongelmaista, ylisliipattua.

        Mutta ei hän tylsäkään ole, ja hänen elämässään tapahtuu kaikenlaista, mihin lapset saattavat samaistuakin. Kun lapset olivat pieniä, lainattiin meillä "Mallikkaita" kirjastosta (lapset oikein toivoivat niitä), ja niitä kuunneltiin/luettiin mielellään.

        Kieltämättä hämmästyin, kun lehden välityksellä tutustuin kirjailijaan lähemmin. Hän ei vaikuta kovinkaan tavalliselta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      715
    Aihe