Järjen riemuvoitto: Helsingin kaupunki kasteli (=sotki) eilen tiistaina kadut liuoksella, tarkoituksena sitoa katupölyä. Aine jota kylvettiin kadulle, oli kaliumkloridia, ei perus-suolaa edes eli natriumkloridia. Tuo töhnä kuulemma liukastutti kadut niin pahasti, että tapahtui ennätysmäärä liukastumisonnettomuuksia, muun muassa moottoripyöräilijät kaatuivat, samoin jalankulkijat. Kadut ehdittiin kastella mm. Ilmalassa, Pasilassa ja Kalliossa, itsekin työmatkallani jouduin likaamaan autoni tuossa liuospaskassa, ja tänä aamuna pesemään sen.
Kyllä on fiksua toimintaa kaupungin taholta! Eikö jumankeuta ne hiekat pitäisi ripeämpää tahtia poistaa OIKEASTI kaduilta harjakoneilla, eikä levitellä paskaa kadulle? Tänä aamunakin Hakaniemessä ajoi harjatraktori pöllytelen ilman vettä (!) katuhiekkoja, niin että nousi valtaisa pölypilvi. Hei haloo, missä se vesi on ennen harjausta kuten ennen tehtiin? Onko maastamme puhdas vesi loppunut, tuhansien järvien maasta?
Eipäs Helsingin Vihreät puutu tällaiseen ympäristörikokseen! Ollaan van syyttämässä nykyautojen pakokaasuja joka kohdassa, vaan hiekan ja myrkkyliuosten maahankylvöön ei puututa.
Helsinki liukastutti
6
588
Vastaukset
- The Rat
Lähdin eilen kahdeksan maissa illalla kalliosta hämeentietä kotiinpäin ajelemaan. Valot vaihtuivat vihreiksi joten painaisin kaasua kakkosella - ja pito lähti.
Tie näytti kuivalta, ei ollut hiekkaa, alla kesärenkaat...
Eikä autossa turhia tehoja ole. Perusdieseli. - pajavasaralla kylkeen
Hyvä veli tekee mitä hyvän veljen tulee tehdä. Sinä liukastat ja minä korjaan. Kiitos!
Olen nyt yhden velkaa ja muistan sen. - vahingot?
Jos tuon suolaliuoksen takia on sattunut autoilijoilla ja moottoripyörillä kolareita tai kävelijöillä liukastumista, niin kyllä mielestäni Helsingin kaupunki pitää olla vastuussa aiheuttamistaan ongelmista. Toivon mukaan kaupunki maksaa autojen korjaukset ja syntyneet vahingot. Tuohan on tahallista teiden liukkaaksi laittamista, joten korjausvaatimukset vaan Helsingille!
- toivottavasti
Toivottavasti syyllinen korvaa. En vain usko sitä...
Täällä pohjanmaalla tuo asia on tiedetty jo kymmeniä vuosia mitä tapahtuu kun kesällä suolataan asfalttia.
Joskus on vahingossa pettänyt suolaliuoskuljetusautosta purkuhana ja liokset pitkin asfalttia. Sen jälkeen tie jouduttiin HIEKOITTAMAAN jotta saatiin jonkinmoinen kitka tiehen. Lioksella tulee aivan sairaan luikas asfalttipinta ja varsinkin mootoripyörille paha.
Onko tiemestarit siellä etelänpäässä niin s..tanan tyhmiä vai onko ne jotenkin uusavuttomia etteivät kehtaa kysyä vanhemmilta tienhoitohenkilöitä mitä tapahtuu kun kesäkelillä suolataa pikitietä.- paikkako
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745139Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025951SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32215641Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16210778Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369211Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla848456Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!307213Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2396811Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463