Sosialismi on yhteiskunnan kehityksen vaihe. Sosialismia eli kommunistisen yhteiskunnan ensimmäistä vaihetta edeltävät kapitalismi, valtiokapitalismi ja kapitalismista sosialismiin siirtymisen nykyinen globaalivaihe. Sosialismia seuraavan yhteiskunnan nimi on kommunistinen yhteiskunta tai - jos niin halutaan sanoa - kommunismin ylemmässä vaiheessa oleva yhteiskunta.
Sosialismissa tuotantovälineet ja maa ovat työntekijöiden yhteisomistuksessa. Tämä toteutuu esim silloin, kun osuuskunnat kokonaisuutena järjestävät kansallisen tuotannon yhteisen suunnitelman mukaisesti. Sosialismissa yksilön omistukseen ei voi siirtyä muuta kuin kulutustarvikkeita, joiden jaossa noudatetaan periaatetta jokaiselle työnsä mukaan. Valtiokapitalismista päästään eroon sillä, että yhteiskunta myy tai siirtää kaikki pörssiosakkeensa, maa- ja muun omaisuutensa työntekijöiden omistamille osuuskunnille ja samalla lakkautetaan kaikki osakeyhtiöt.
Sosialismissa ei käytetä rahaa, vaan raha korvataan tositteilla (vouchereilla, lounasseteleillä, palveluseteleillä, kuiteilla...) Nämä tositteet eivät ole rahaa. Ne eivät kierrä. Jokainen yksilö saa itselleen näitä tositteita sen mukaisesti, mikä on hänen osuutensa yhteiskunnallisesta kokonaistyöstä. Vastaavasti yksilö saa itselleen työtään vastaavan osuuden yhteiskunnallisesta kokonaistuotoksesta. Saamansa osuuden sisältämät käyttöarvot jokainen tietysti päättää itse eli oman, itse tekemänsä tuotantosuunnitelman mukaisesti. Sosialismissa se, mitä tuote maksaa, mitataan siis hinnan sijasta suoraan tuotteen tuottamiseen käytetyllä yhteiskunnallisesti yhtäläistetyllä työllä.
Sosialismissa työn tuotteet eivät muutu tavaroiksi eli tuote on käyttöarvo, mutta ei arvo eikä se toimi vaihtoarvon aineellisena kannattajana. Sosialismissa ei myöskään ole esim markkinoita (vaihtoa), hintoja, pääomaa, voittoa tai palkkatyötä. Tämä perustuu tuotantovälineiden yhteiskunnalliseen omistukseen eli siihen, että työntekijöitä ei enää - toisin kuin kapitalismissa - ole erotettu omistuksellis-hallinnollis-valtiovälitteisesti elämisentarvikkeidensa tuottamisen välineistä.
Sosialismissa työntekijä on, paitsi tuottaja, myös enenevässä määrin työnjohtaja ja hallitsija, itsensä, työnsä, yhteisönsä ja yhteiskuntansa tietoinen muovaaja ja uudistaja. Sosialismi on vapaiden tuottajien liitto.
Sosialismissa tuotantovälineet ja maa ovat työntekijöiden yhteisomistuksessa. Tämä toteutuu esim silloin, kun osuuskunnat kokonaisuutena järjestävät kansallisen tuotannon yhteisen suunnitelman mukaisesti. Sosialismissa yksilön omistukseen ei voi siirtyä muuta kuin kulutustarvikkeita, joiden jaossa noudatetaan periaatetta jokaiselle työnsä mukaan. Valtiokapitalismista päästään eroon sillä, että yhteiskunta myy tai siirtää kaikki pörssiosakkeensa, maa- ja muun omaisuutensa työntekijöiden omistamille osuuskunnille ja samalla lakkautetaan kaikki osakeyhtiöt.
Sosialismissa ei käytetä rahaa, vaan raha korvataan tositteilla (vouchereilla, lounasseteleillä, palveluseteleillä, kuiteilla...) Nämä tositteet eivät ole rahaa. Ne eivät kierrä. Jokainen yksilö saa itselleen näitä tositteita sen mukaisesti, mikä on hänen osuutensa yhteiskunnallisesta kokonaistyöstä. Vastaavasti yksilö saa itselleen työtään vastaavan osuuden yhteiskunnallisesta kokonaistuotoksesta. Saamansa osuuden sisältämät käyttöarvot jokainen tietysti päättää itse eli oman, itse tekemänsä tuotantosuunnitelman mukaisesti. Sosialismissa se, mitä tuote maksaa, mitataan siis hinnan sijasta suoraan tuotteen tuottamiseen käytetyllä yhteiskunnallisesti yhtäläistetyllä työllä.
Sosialismissa työn tuotteet eivät muutu tavaroiksi eli tuote on käyttöarvo, mutta ei arvo eikä se toimi vaihtoarvon aineellisena kannattajana. Sosialismissa ei myöskään ole esim markkinoita (vaihtoa), hintoja, pääomaa, voittoa tai palkkatyötä. Tämä perustuu tuotantovälineiden yhteiskunnalliseen omistukseen eli siihen, että työntekijöitä ei enää - toisin kuin kapitalismissa - ole erotettu omistuksellis-hallinnollis-valtiovälitteisesti elämisentarvikkeidensa tuottamisen välineistä.
Sosialismissa työntekijä on, paitsi tuottaja, myös enenevässä määrin työnjohtaja ja hallitsija, itsensä, työnsä, yhteisönsä ja yhteiskuntansa tietoinen muovaaja ja uudistaja. Sosialismi on vapaiden tuottajien liitto.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Syntyvyyttä ei voi sosialisoida kun kaikki tuotantovälineet on yksityisten hallussa.
Pistetään ainakin pedofiilien munat valtiolle, niin loppuu ainakin siltä osin yksityispelleily.
Vapaa Vennamolaisilta ei sosialisoida syntyvyyden tuotantovälineitä, ne pidetään visusti omassa hanskassa, mitä nyt Hesan Koplan misukoiden jakorasioita yritetään viritellä.
Karl Marx ei ymmärtänyt taloutta yhtä hyvin kuin yhteiskunnan ongelmia. Hänen oma ideansa, pääoman sosialisointi, oli todellisuudessa kuin ajaisi pirua ulos belsebuubin avulla: se keräsi pääoman yksiin käsiin ja teki taloudesta täydellisen monopolin. Ja hinnan maksoivat, niin kuin aina, kuluttajat / palkansaajat. Jokainen yrittäjä ja yritysjohtaja tietää, että yrityksen kasvun rajan määrää kysyntä: mikä ei mene kaupaksi, sitä ei kannata tuottaa. Talouspolitiikan perustehtävän tulee olla huolenpito riittävästä kysynnästä. Jos kysyntää on, yrittäjät pitävät huolen tarjonnasta.
Yritysjohtajat ja liikemiehet odottavat, että talouspolitiikan tulee suosia yrittäjiä, yrityksiä ja niiden omistajia eli tarjontaa, kuten ekonomistit sen sanovat. Tarjonnan kasvu on lisännyt kilpailua. Se on kuluttajien etu, mutta syö yritysten kannattavuutta, joten yhteiskunnan on tarjottava niille jatkuvasti uusia kilpailuetuja, työllisyyden nimissä. Näin reaalitalous on ajautunut deflatoriseen kierteeseen, joka kurittaa yhä pahemmin yrityksiä, yhteiskuntaa ja palkansaajia. Jokainen meno on jonkun tulo. Jokainen saneeraus on ostovoiman leikkaus. Työllisyys kasvaa vain silloin, kun kysyntä kasvaa nopeammin kuin tuottavuus. Kaikki muu työllisyyspolitiikka on työttömien huoltoa; sinänsä välttämätöntä, mutta se ei luo yhtään uutta työpaikkaa.