Ottakkaa rennommin siellä auton ratissa. Kiitos.Ryppyotsaiset teiden sankarit
Ajokortin saaminen ja auton rattiin pääseminen on monelle yksi elämän kohokohdista – ja sen kyllä huomaa. Itse olen saanut nauttia ajamisen autuudesta
vasta noin puoli vuotta, mutta jo siinäkin ajassa on ollut helppo huomata, millaisella vakavuudella ja tunteella monet suhtautuvat niinkin arkiseen asiaan
kuin autoiluun. Liian usein vain tuntuu siltä, että joidenkin kohdalla itsehillinnästä vastaavat aivojen osaset eivät toimi enää silloin, kun kyseinen henkilö
pääsee käsiksi ohjauspyörään.
Suomessa autolla liikkuminen on yleensä turvallista ja sujuvaa, ainakin jos sitä vertaa Etelä-Euroopan maiden kaaosmaiseen liikenteeseen. Mutta kyllä
meilläkin löytyisi parannettavaa etenkin suhtautumisessa toisiin tielläliikkujiin. On nimittäin aivan liikaa sellaisia kuljettajia, joiden elämäntehtävänä tuntuu
olevan toisten autoilijoiden suoranainen kiusaaminen. Tällaiset henkilöt nauttivat takapuskurissa kiinni ajamisesta, ja toinen heidän lempipuuhistaan on
äänimerkin paineleminen aina kun siihen vain on tilaisuus. Helpoin tapa herättää tällaisten henkilöiden huomio, on ajaa autokoulun merkkikolmiolla
varustetulla autolla, sillä juuri valkoinen kolmio on monelle ylivoimainen ärsyke. Ilmeisesti omat autokouluajat unohtuvat kovin helposti, sillä jos ne
muistettaisiin, kukaan ei varmaan tahallaan ajaisi aivan kiinni sellaiseen autoon, jossa ajo-oppilas jo valmiiksi paniikissa yrittää maagista mäkilähtöä
ensimmäistä kertaa. Kokemuksesta voin sanoa, että se ei tunnu kovin mukavalta ja siksi olisikin hyvä, jos välillä pystyttäisiin ajattelemaan asioita myös
muiden kannalta.
Yksi suomalaista autoilua leimaava piirre on jatkuva kiire, yleensä niin kova sellainen, ettei liikennemerkkejä ehdi katsella. Uunituore kuljettaja onkin
helposti hieman ihmeissään, kun huomaa ajavansa rajoitusten mukaan ja silti kaikki menevät ohi. Tästä seuraa väistämättä pieni ristiriita, sillä rajoituksia
pitäisi noudattaa, mutta tientukkonakaan ei saisi olla. Jossain on mielestäni vikaa, jos itse ajaa kymmenen kilometriä ylinopeutta ja silti taakse kerääntyy
painostava jono. Sekin tuntuu vähän kummalliselta, että jos nopeus on vaikka kahdeksankymmentä kilometriä tunnissa, niin silti voi ajaa paljon kovempaa
ennen kuin ylittää sakkorajan. Eikö rajoituksia voisi säätää niin, että liikennemerkin osoittama nopeus todellakin olisi myös korkein sallittu?
Suomalaisten maine ralli- ja formulakansana on vain vahvistunut viime vuosien aikana. Mika Häkkinen ja Tommi Mäkinen ovat monien tavallisten autolla
liikkujien esikuvia, mikä on ehkä yhtenä syynä kaasujalan yliherkkyyteen. Myös kilpailuvietti on siirtynyt televisioiden välityksellä kotikatsomoihin ja
tavallisille teille, tai ainakin usein vaikuttaa siltä. Esimerkiksi liikennevaloista ensimmäisenä liikkeelle pääseminen näyttää olevan monelle kunniakysymys.
On huvittavaa seurata, miten jotkut kuljettajat, useimmiten miehet, liikennevaloihin pysähtyessään katsovat arvioiden viereen pysähtyvää autoa, ikään kuin
puntaroiden omia mahdollisuuksiaan päästä kärkeen vihreän valon vaihduttua. Yleensä voitto varmistetaan liikkumalla mahdollisimman pitkälle keltaisen
valon vielä palaessa.
Jotkut liikenteessä toistuvat asiat ovat siis melkein huvittavia, mutta joskus eteen tulee myös tilanteita, jotka aiheuttavat sydämen pamppailua tai
suoranaista pelkoa. Vaarallisimmat hetket olen ainakin itse kokenut, kun joku on arvioinut vastaantulevan auton etäisyyden väärin ja lähtenyt ohittamaan.
Pahinta on, että tällaisia ”läheltä piti” - tilanteita saattaa kohdata useita yhden ajomatkan aikana. Turhat ohitukset esimerkiksi jonossa ajettaessa tulisi
jotenkin kitkeä pois, sillä ohitustilanteiden vuoksi useat ihmiset saavat surmansa joka vuosi. Joskus tosin oikeinkin arvioitu ohitus voi muuttua
vaaralliseksi, kun ohitettava autoilija yhtäkkiä päättääkin, että hänen ohitseen ei pääse kukaan, ja hampaat irvessä painaa kaasun pohjaan. Turha ylpeys ja
itsepäisyys eivät yksinkertaisesti sovi liikenteeseen, vaan paljon parempaan lopputulokseen päästäisiin, jos osattaisiin vähän joustaa.
Joissakin tapauksissa liikenteen sujuvuuden esteenä on myös kateus. Toiselle autoilijalle saatetaan tehdä kiusaa, kun huomataan, että tällä on uudempi,
kalliimpi ja ennen kaikkea nopeampi auto kuin itsellä on. Toisaalta jotkut ns. hienomman auton omistajat saattavat ylenkatsoa tavallista Toyota-kansaa ja
kuvittelevat, että heillä on oikeus tehdä mitä tahansa. Joskus myös pelkästään se, että on isompi kulkuväline alla, oikeuttaa törkeyksiin liikenteessä.
Esimerkiksi bussikuskit käyttävät isomman oikeutta välillä röyhkeästi hyväksi. Vaikka heillä onkin tietty etuajo-oikeus, ei pieni joustaminen heidänkään
taholtaan tekisi pahaa.
Nykypäivän liikenteessä voikin siis havaita elämässä yleensä vallitsevia arvoja. Se, että itse selviää, on pääasia – jokainen tulkoon toimeen omillaan. On
siis parempi olla vahva ja myös viestiä se muille. Liiallista kiltteyttä tai epävarmuutta ei katsota hyvällä. Toivonkin pientä asennemuutosta, lähinnä sitä,
ettei autoilu olisi niin vakavaa puuhaa. Liikenne on loppujen lopuksi yhteispeliä, jossa kaikilla on sama päämäärä – päästä jonnekin. Eikö siksi voisi
suhtautua kanssaliikkujiin enemmänkin ystävinä kuin kilpailijoina? Voi tietysti olla, että lyhyen ajohistoriani vuoksi en ole vielä täysin ymmärtänyt autoilun
syvintä olemusta, joten ajatukseni autoteiden ystävyydestä voi olla tuhoon tuomittu. Ehkäpä viiden vuoden päästä minunkin päiväni huippuhetki on se, kun
ampaisen ensimmäisenä liikennevaloista voitonriemuinen hymy huulilla karehtien.
Ajokortin saaminen ja auton rattiin pääseminen on monelle yksi elämän kohokohdista – ja sen kyllä huomaa. Itse olen saanut nauttia ajamisen autuudesta
vasta noin puoli vuotta, mutta jo siinäkin ajassa on ollut helppo huomata, millaisella vakavuudella ja tunteella monet suhtautuvat niinkin arkiseen asiaan
kuin autoiluun. Liian usein vain tuntuu siltä, että joidenkin kohdalla itsehillinnästä vastaavat aivojen osaset eivät toimi enää silloin, kun kyseinen henkilö
pääsee käsiksi ohjauspyörään.
Suomessa autolla liikkuminen on yleensä turvallista ja sujuvaa, ainakin jos sitä vertaa Etelä-Euroopan maiden kaaosmaiseen liikenteeseen. Mutta kyllä
meilläkin löytyisi parannettavaa etenkin suhtautumisessa toisiin tielläliikkujiin. On nimittäin aivan liikaa sellaisia kuljettajia, joiden elämäntehtävänä tuntuu
olevan toisten autoilijoiden suoranainen kiusaaminen. Tällaiset henkilöt nauttivat takapuskurissa kiinni ajamisesta, ja toinen heidän lempipuuhistaan on
äänimerkin paineleminen aina kun siihen vain on tilaisuus. Helpoin tapa herättää tällaisten henkilöiden huomio, on ajaa autokoulun merkkikolmiolla
varustetulla autolla, sillä juuri valkoinen kolmio on monelle ylivoimainen ärsyke. Ilmeisesti omat autokouluajat unohtuvat kovin helposti, sillä jos ne
muistettaisiin, kukaan ei varmaan tahallaan ajaisi aivan kiinni sellaiseen autoon, jossa ajo-oppilas jo valmiiksi paniikissa yrittää maagista mäkilähtöä
ensimmäistä kertaa. Kokemuksesta voin sanoa, että se ei tunnu kovin mukavalta ja siksi olisikin hyvä, jos välillä pystyttäisiin ajattelemaan asioita myös
muiden kannalta.
Yksi suomalaista autoilua leimaava piirre on jatkuva kiire, yleensä niin kova sellainen, ettei liikennemerkkejä ehdi katsella. Uunituore kuljettaja onkin
helposti hieman ihmeissään, kun huomaa ajavansa rajoitusten mukaan ja silti kaikki menevät ohi. Tästä seuraa väistämättä pieni ristiriita, sillä rajoituksia
pitäisi noudattaa, mutta tientukkonakaan ei saisi olla. Jossain on mielestäni vikaa, jos itse ajaa kymmenen kilometriä ylinopeutta ja silti taakse kerääntyy
painostava jono. Sekin tuntuu vähän kummalliselta, että jos nopeus on vaikka kahdeksankymmentä kilometriä tunnissa, niin silti voi ajaa paljon kovempaa
ennen kuin ylittää sakkorajan. Eikö rajoituksia voisi säätää niin, että liikennemerkin osoittama nopeus todellakin olisi myös korkein sallittu?
Suomalaisten maine ralli- ja formulakansana on vain vahvistunut viime vuosien aikana. Mika Häkkinen ja Tommi Mäkinen ovat monien tavallisten autolla
liikkujien esikuvia, mikä on ehkä yhtenä syynä kaasujalan yliherkkyyteen. Myös kilpailuvietti on siirtynyt televisioiden välityksellä kotikatsomoihin ja
tavallisille teille, tai ainakin usein vaikuttaa siltä. Esimerkiksi liikennevaloista ensimmäisenä liikkeelle pääseminen näyttää olevan monelle kunniakysymys.
On huvittavaa seurata, miten jotkut kuljettajat, useimmiten miehet, liikennevaloihin pysähtyessään katsovat arvioiden viereen pysähtyvää autoa, ikään kuin
puntaroiden omia mahdollisuuksiaan päästä kärkeen vihreän valon vaihduttua. Yleensä voitto varmistetaan liikkumalla mahdollisimman pitkälle keltaisen
valon vielä palaessa.
Jotkut liikenteessä toistuvat asiat ovat siis melkein huvittavia, mutta joskus eteen tulee myös tilanteita, jotka aiheuttavat sydämen pamppailua tai
suoranaista pelkoa. Vaarallisimmat hetket olen ainakin itse kokenut, kun joku on arvioinut vastaantulevan auton etäisyyden väärin ja lähtenyt ohittamaan.
Pahinta on, että tällaisia ”läheltä piti” - tilanteita saattaa kohdata useita yhden ajomatkan aikana. Turhat ohitukset esimerkiksi jonossa ajettaessa tulisi
jotenkin kitkeä pois, sillä ohitustilanteiden vuoksi useat ihmiset saavat surmansa joka vuosi. Joskus tosin oikeinkin arvioitu ohitus voi muuttua
vaaralliseksi, kun ohitettava autoilija yhtäkkiä päättääkin, että hänen ohitseen ei pääse kukaan, ja hampaat irvessä painaa kaasun pohjaan. Turha ylpeys ja
itsepäisyys eivät yksinkertaisesti sovi liikenteeseen, vaan paljon parempaan lopputulokseen päästäisiin, jos osattaisiin vähän joustaa.
Joissakin tapauksissa liikenteen sujuvuuden esteenä on myös kateus. Toiselle autoilijalle saatetaan tehdä kiusaa, kun huomataan, että tällä on uudempi,
kalliimpi ja ennen kaikkea nopeampi auto kuin itsellä on. Toisaalta jotkut ns. hienomman auton omistajat saattavat ylenkatsoa tavallista Toyota-kansaa ja
kuvittelevat, että heillä on oikeus tehdä mitä tahansa. Joskus myös pelkästään se, että on isompi kulkuväline alla, oikeuttaa törkeyksiin liikenteessä.
Esimerkiksi bussikuskit käyttävät isomman oikeutta välillä röyhkeästi hyväksi. Vaikka heillä onkin tietty etuajo-oikeus, ei pieni joustaminen heidänkään
taholtaan tekisi pahaa.
Nykypäivän liikenteessä voikin siis havaita elämässä yleensä vallitsevia arvoja. Se, että itse selviää, on pääasia – jokainen tulkoon toimeen omillaan. On
siis parempi olla vahva ja myös viestiä se muille. Liiallista kiltteyttä tai epävarmuutta ei katsota hyvällä. Toivonkin pientä asennemuutosta, lähinnä sitä,
ettei autoilu olisi niin vakavaa puuhaa. Liikenne on loppujen lopuksi yhteispeliä, jossa kaikilla on sama päämäärä – päästä jonnekin. Eikö siksi voisi
suhtautua kanssaliikkujiin enemmänkin ystävinä kuin kilpailijoina? Voi tietysti olla, että lyhyen ajohistoriani vuoksi en ole vielä täysin ymmärtänyt autoilun
syvintä olemusta, joten ajatukseni autoteiden ystävyydestä voi olla tuhoon tuomittu. Ehkäpä viiden vuoden päästä minunkin päiväni huippuhetki on se, kun
ampaisen ensimmäisenä liikennevaloista voitonriemuinen hymy huulilla karehtien.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Puhut ihan asiaa. Kun autokoulun autonkin ohittaa niin voi antaa oikein malli suorituksen miten se tehdään, olettaen tietysti että osaa ;) Ei siis puskurissa roikkuen ja huonolla vilkun käytöllä ohi ja sitten koukataan heti eteen.
Heh se voi olla juu että sinua ei ole vielä koulittu tavoille ja kaikki on vielä edessä.
Hyvä sääntöhän on tai onko hyvä? että ajaa sääntöjen mukaan eikä niinkuin muut ajaa koska se on todennäkösesti väärä tapa.
Toinen seikka on se kirjoittamaton sääntö että, ei häiritse, aiheuta vaaraa ja tai turhaa odottelua ja jne.. mitä sitten tekeekin. Tarkoittaa että säännöistäkin voi joustaa kun käyttää sitten tuota edellistä sääntöä!!!
Kortti ollut vasta 9 vuotta ja ammatikseni ajanut sairaankuljetusta n.4.5 vuotta. Eli on tunnettava "turvallinen" ajotapa vaikka oiskin kiire, koska sitten vasta kiire onkin jos kolaroi autonsa tai vastaavaa.
Kerroppa länsiväylän ruuhkaihmisille, että "yhdessähän"
tätä matkaa taivalletaan...
Ei mee suomalaisille kaaliin..
Aina kiire mukamas.
Ps. Autokoulussa taannoin opetettiin,että jos sun
täytyy ottaa kiinni 80 km keskinopeudella ajava auto
kiinni neljässä minuutissa 10 kilometrin matkalla, niis sun
keskinopeutesi on oltava yli 185 km/h.
Kyllä itse sekä Suomessa että Keski-Euroopassa ajaneena väitän, että vilkasliikenteisessä ja osin ruuhkaisessa Euroopassa ajaminen on turvallisempaa kuin kotosuomessa. Siellä sentään otetaan muut tielläliikkujat huomioon toisin kuin suomessa jossa reikäpäät tuijottavat omaa napaansa. Aina saa pelätä kuka tulee mistäkin kolmiontakaa kylkeen.
Tilastot puhuu kyllä ihan muuta...
Eteläeuroopasta puhumattakaan...
Väität,että keski-euroopassa otetaan muut tielläliikkujat huomioon?...ja vitun posket! Ja vielä väität ajaneesi siellä...taidat narrata. Samanlaisia vain omaa persettä ajattelevia autoilijoita ne on kuin me suomalaisetkin! Kerää rohkeutesi ja mene vaikka taksilla sinne eurooppaan, niin näät mitä se touhu on!