Olin helvetin huonossa suhteessa 4kk, jossa tämä vuotta nuorempi nainen ei rakastanut minua vaan näytteli ilmeisesti kokoajan. Hän hyötyi minusta aika lailla vähän joka suhteessa. Itse taasen olin rakastunut häneen ja kun 2kk sitten hän minut jätti niin se sattui todella, koska itselläni oli tunteita häntä kohtaan ja kun hän sanoi, että etsi toista samalla kun oltiin yhdessä. Mua kaduttaa, että ylipäänsä olin hänen kanssaan sängyssä ja että koskaan löysinkään hänet.
No nyt on uusi mimmi (1,5v nuorempi) "jotenkin" kuvioissani niin en uskalla kiintyy häneen liikaa ja ollaan vaan kerran (eilen) nähty livenä, mutta kirjoitettu ja juteltu mesessä sen aikaa kun sinkku olen ollut. Se on aina niin kiireinen ja ei olla sovittu milloin taas nähdään vaan jutellaan mesessä. Ei tästäkään varmaan mitään tule, vaikka hyvin tultiinkin juttuun ja muutenkin jutut luistaa. En oikein tiedä miksi lähdin taas rakentaa jotain suhdetta kun ei mulle selvästikään ole luotu onnistunutta sellaista. Ei tämäkään varmaan mua tuu koskaan rakastaa, vaikka aikoinaan sanokin että on ihastunut minuun (kuvan ja juttujen perusteella). Sitä paitsi aina hän puhuu vaan kaveristaan ja kaikesta muusta kuin esim. meistä (tosin ymmärtäähän sen kun on niiden kanssa ollut enemmän tekemisissä). Silti kuitenkin tekstailee myös mulle ja ilmoittaa mihin on menossa ja jos ei pääse vaikka meseen.
Mutta ei voi mitään, elämä on kylmää. Toiset onnistuu ja toiset ei.

Vastaukset 5
Vanhimmat
niin eikö ollut hyvä, että se päättyi. Ota nyt ihan iisisti sen uuden jutun kanssa. Etene hiljakseen, katsele ja tunnustele.
Vaikutat muuten hiukka liian omistushaluiselta, kun nyt jo häiritsee tytön muu elämä.
Lähinnä häiritsee, kun hän ei ehdottanut esim uutta tapaamista, enkä itsekään oikein viitsisi hänessä "roiukkua" ja tehdä itsestäni pellen.
Tietenkin saa olla muuta elämää, mutta olen varmaan liian hätäinen. Kuten sanoit niin kai se pitää vaan katella hissukseen. Jos ei tuu mitään niin ei se ois mulle uutta.
parantamisen varaa. Tsemiä.
Älä vaan mene tuosta tytölle avautumaan, että kukaan ei sua tule ikinä rakastamaan jne. Naiset vaan ahdistuu itsesäälistä, ainakin noin "suhteen" alussa. Pää pystyyn ja itsetunto korkeammalle.
Jos nimimerkkisi on yhtä kuin ikäsi, niin olet vielä niin nuori, ettei todellakaan kannata 4 kk suhteen takia kyynistyä. Mua kusetettiin 8 vuotta, miehellä oli muita naisia ja muuta kivaa. Mutta avoimin mielin yritän uusia miehiä katsella, jos ei uskalla riskeerata, ei ikinä saa mitään hyvääkään. Tsemppiä!
Asenne pysyy, siitöä on tullu tapa. Ja uus muija aina menossa niin mites siitä mitään kehittyis.
No Näillä mennään!