Sankareiksi pitäisi nostaa työntekijöistä huolehtivat yritykset
ilma
Hyvä maine ja henkilöstöpolitiikka olisi nostettava suomalaisten yritysten kilpailuvalteiksi osakepelien sijaan, katsoo tutkija Liisa Moilanen Työterveyslaitokselta. Hän nostaisi sankareiksi työntekijöistä huolehtivat yritysjohtajat, mieluummin kuin kovia riskejä ottavat sikariporrassaneeraajat.
Moilanen on hahmottanut yhteiskuntavastuun käsitettä haastattelemalla hyvästä henkilöstöhallinnosta palkittujen yritysten johtoa, esimiehiä ja työntekijöitä. Yhteiskuntavastuun hyvät käytännöt näyttivät liittyvän työilmapiiriin, hyvään esimiestaitoon ja työpaikan pysyvyyteen.
Taloudellisen tilanteen kiristyessä ´´hyvässä´´ yrityksessä etsitään muita keinoja kuin irtisanomiset. Vuokratyön laajan käytön katsottiin näissä yrityksissä sotivan eettisiä periaatteita vastaan, mutta se nähtiin kuitenkin hyvänä rekrytointikeinona.
Irtisanomisia ei koeta enää häpeäksi
Moilasen mielestä irtisanomisten eettisyyden ja laajemminkin liike-elämän etiikan tutkimusta olisi lisättävä. Vaikka irtisanomisen pitäisi aina olla äärimmäinen hätäkeino, Suomessa ei näin enää näytä olevan. Teollisuusmaiden järjestön OECD:n tilastojen mukaan Suomessa on neljänneksi helpoin irtisanoa työntekijöitä.
Joukkoirtisanomisten merkityskin on muuttunut. Aiemmin ne olivat häpeä ja osoitus yrityksen epäonnistumisesta, nyt niistä on tullut keino tiedottaa uudistuksista yrityksessä. Irtisanomisilla välitetään kuvaa aktiivisesta, omistajien etuja ajavasta yrityksestä. Pörssiosakkeiden omistajat asetetaan etusijalle, vaikka työntekijä on koko elämänsä ajan rakentanut varallisuutta, jonka kanssa pörssiin on menty, sanoo Moilanen.
Irtisanomisiin päädytään, vaikka muita keinoja kuten lomakorvausten vaihtamista vapaa-ajaksi, palkattoman vapaan sallimista sekä työajan vähentämistä vapaaehtoisesti olisi tarjolla. Todellisuudessa irtisanomisten taloudellista kannattavuutta ei ole tutkimuksissa pystytty edes osoittamaan, sanoo Moilanen.
Riskilisä epävarman työn palkkaan
Laman jälkeen pätkätyöt ja vuokratyöt ovat lisääntyneet ja muotitermiksi on noussut joustavuus. Joustavuus on tutkijoiden mukaan kuitenkin merkinnyt usein vain yksipuolista eduista luopumista. Joustoissa yritys siirtää riskinsä työntekijöiden harteille. Koska yritykset yleensä sisällyttävät riskinsä laskutukseensa, tutkijoiden mielestä olisi johdonmukaista, että riskilisä lisättäisiin myös epävarmasta työstä maksettavaan palkkaan.
Työsuhteen turvallisuudesta on tullut erittäin merkityksellistä työntekijöille. Määräaikaisessa työsuhteessa työ voi muuttua itsekunnioituksen lähteestä epävarmuuden leimaamaksi. Määräaikaiset työsuhteet voivat synnyttää myös keskinäistä kilpailua ja pahoinvointia laajemminkin työyhteisössä.
Kaikissa tutkimuksen ´´hyvissä´´ yrityksissä tuettiin työntekijöiden koulutusta sekä harrastustoimintaa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että määräaikaisten ja etenkin vuokratyöntekijöiden koulutukseen ei juurikaan satsata. Tämäntyyppisten työsuhteiden yleistyminen voikin johtaa köyhtyvään tietotaitoon.
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=566484
Riskilisä pitää maksaa osa-aikaisille
3
118
Vastaukset
- "Riskistä"
"Riskilisä epävarman työn palkkaan
Laman jälkeen pätkätyöt ja vuokratyöt ovat lisääntyneet ja muotitermiksi on noussut joustavuus. Joustavuus on tutkijoiden mukaan kuitenkin merkinnyt usein vain yksipuolista eduista luopumista. Joustoissa yritys siirtää riskinsä työntekijöiden harteille. Koska yritykset yleensä sisällyttävät riskinsä laskutukseensa, tutkijoiden mielestä olisi johdonmukaista, että riskilisä lisättäisiin myös epävarmasta työstä maksettavaan palkkaan."
Tuo on sitä riskiä jota ei ole yrittäjällä. Se boonus maksettakoon työntekijälle. - kenkää !
Liisa Moilanen Työterveyslaito , puhuu juuri todellisuudesta. Toivottavasti hänen tutkimus herättää päättäjiä ! ! !
- työtön.
Työkkärissä minulle esiteltiin yritystä johon voisin työllistyä. Olin kiinnostunut, henkilö tulosti kaavakkeen. Kun katsoin sitä työkohde oli kyllä yritys joka kiinnosti, mutta työnantaja joku puska firma. Ilmoitin että firma kiinnostaa mutta ei tämä välistä vetäjä työnantaja. Sitten se alkoi, olenko työstäkieltäytyjä,karensia tulossa jne...
Vastasin meneväni vaikka tänää töihin yritykseen, mut joku välittäjä ei mun liksasta vedä välistä.
Tehkää vaikka mitä "työvoimapoliittisia" päätöksiä, minun päätös pitää.
Ei asiasta kuulunut mitään jälkikäteen. En ymmärrä miksen saisi työstäni, itselleni kaikkea vaan se pitää jakaa jonkun jobbarin kanssa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3093055Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 691270
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781243