VALTIOKIRKKOJÄRJESTELMÄ ja lapsikastekäytäntö kuuluvat erottamattomasti yhteen. Valtiokirkkolaitos alkoi kehittyä Rooman valtakunnassa neljännellä vuosisadalla. Keisari Theodosiuksen hallitessa 380-luvulla kristinuskosta tuli valtionuskonto. Tuhat vuotta myöhemmin tapahtunut suuri reformaatiokaan ei kiistänyt valtiokirkkojärjestelmää. Kirkot, jotka syntyivät uskonpuhdistuksen tuloksena, olivat valtiokirkkoja. Yhteistä kaikille niille, samoin kuin Rooman kirkolle, oli jyrkkä toisinajattelijoiden vastustaminen ja lapsikaste.
Lapsikasteen historia on noin 1500 vuotta vanha. Vielä Augustinukseen saakka uskovien kaste oli kirkossa etusijalla. Augustinus kehitti teologian, jonka seurauksena sylilasten kastamisesta tuli yleinen käytäntö viidennestä vuosisadasta eteenpäin. Lapsikasteesta muodostui katolisen kirkon kivijalka, ja sama käytäntö jatkui uskonpuhdistuskirkoissa.
Raamattu tukee vain uskovien kastetta
Raamatusta ei löydy tukea valtiokirkkojärjestelmälle eikä lapsikasteelle. Lapsikasteen perusteluksi on tosin esitetty Vanhan testamentin ympärileikkausta ja Uuden testamentin perhekuntien kasteita. Lapsikasteen tueksi on esitetty myös kirkko isien mainintoja.
Monet väärät opit levisivät jo varhain apostolisena aikana, eikä näin ollen olisi lainkaan ihme, että jo silloin olisi toimitettu lapsikasteita. Esimerkki hyvin varhaisista harhaopeista on Paavalin mainitsema kuolleitten puolesta kastaminen (1. Kor. 15:29). Jos Korintin seurakunnassa erehdyttiin näin selvästi apostolien opetuksen vastaiseen toimintaan, ei ole ihme, jos myös sylilasten kastamista olisi puolusteltu. Varmaa kuitenkin oi, että uskovien kaste oli ensisijainen käytäntö vielä viidennellä vuosisadalla. Se perustui selvään uusitestamentilliseen opetukseen.
Uskonpuhdistajien kanta
Uskonpuhdistajat hyväksyivät katolisen kirkon seitsemästä sakramentista ainoastaan kaksi: kasteen ja ehtoollisen. Perusteena oli Jeesuksen antama käsky.
Uskonpuhdistajat uudistivat myös ehtoolliskäsitystä. Katolinen kirkko oli opettanut, että ehtoollisessa leipä ja viini muuttuvat konkreettisesti Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Sen sijaan Lutherin mukaan Kristus on läsnä leivässä ja viinissä, mutta ne eivät itsessään muutu. Ja Zwinglille ehtoollinen oli muistoateria.
Ainoa sakramentti, joka siirtyi sellaisenaan katoliselta kirkolta uskonpuhdistajille, oli sylilasten kaste. Radikaalimmat uskonpuhdistajat, jotka hylkäsivät sen epäraamatullisena, joutuivat ankaran vainon kohteeksi. Heitä vainosivat niin katolilaiset kuin Zwinglin ja Lutherin kannattajat. Muun muassa Balthasar Hubmaier, joka oli Lutherin aikalainen ja teologian tohtori, poltettiin mielipiteidensä takia vuonna 1528, ja kolme päivää myöhemmin hänen vaimonsa hukutettiin Tonavaan.
Olisi ollut johdonmukaista, että uskonpuhdistajat olisivat uudistaneet myös kasteen sakramentin alkukirkon mallin mukaiseksi. Siihen olisi velvoittanut heidän oma periaatteensa "yksin Raamattu - yksin usko".
Koska Luther tahtoi säilyttää uskon periaatteen, hänen piti perustella jotenkin uskon ja sylilasten kasteen suhdetta. Tällöin ensisijaiseksi nousi seurakunnan usko, jonka kummit tunnustivat lapsen puolesta. David Wright toteaa: "Jos Luther olisi muuttanut käsityksensä, hänen olisi pitänyt myöntää, että kirkon jäsenet ovat olleet kastamattomia tuhat vuotta. Näin ollen ei mitään kirkkoakaan olisi ollut olemassa."
Luterilaisen kirkon järkkymätön kanta kasteasiassa on heijastunut tapaan, jolla kirkko on suhtautunut toisinajatteleviin. Esimerkiksi Kokkolan seudulta kotoisin olevat Erikssonin veljekset kokivat väkivaltaa , koska uskalsivat olla eri mieltä hengellisen auktoriteetin kanssa 1700-luvun alkupuolella. Sakari Loimaranta kuvaa kirjassaan Eriksosnien mystillis-separistinen liike vuoteen 1745 tapahtumia seuraavasti:
Viranomaisten tullessa kesäkuun 15 päivänä 1732 Erikssonin kotiin ja pappien puhuttua kasteen välttämättömyydestä, Jaakko Eriksson pani vastalauseen tällaisesta aikeessa olevaa väkivaltaista kastetta vastaan. Rouva Eriksson oli nytkin sulkeutunut kamariinsa. Kun kruununvouti ei tahtonut särkeä ovea, otettiin ikkuna paikoiltaan ja eräs lautamies ryömi sisään avaamaan oven. Kruununvoudin rouvalle esittämät pyynnöt, että tämä luovuttaisi lapsensa kastettavaksi, kaikuivat kuuroille korville. Kesken kaiken rouva syöksähti tupaan ja puristaen lujasti lastaan rintaansa vastaan huusi, ettei hän koskaan antaisi lastaan. Itkuun ja huutoon yhtyivät isommat lapset, joten näky oli surkea. Papit olivat pysyneet syrjässä tästä menosta. Heihin kääntyen Jaakko Eriksson lausui kiihkeästi: "Täällä tehdään väkivaltaa ja papit katsovat vain päältä. Minä otan teidät todistajiksi. Oikeat miehet eivät koske heikkoon vaimoon." Rouva Erikssonin vastustuksenjohdosta viranomaiset olivat tälläkin kertaa voimattomat ja poistuivat, kun heille ei ollut annettu käskyä ryhtyä väkivaltaan.
Hovioikeus sai sekä maaherralta että tuomiokapitulilta tiedon toisen kastamisyrityksen epäonnistumisesta. Tuomiokapituli pyysi "hovioikeutta jumalan pyhimmän nimen kunniaksi ja sielujen tästä riippuvaksi menestykseksi" etsimään paremmat keinot asian auttamiseksi.
Heinäkuun 4. päivänä kruununviranomaiset ja lautamiehet suuntasivat Erikssonien kotiin. Eriksson pyysi Jumalan sanaan ja Ruotsin lakiin vedoten, ettei hänen sairaalle vaimolleen eikä lapselle tehtäisi väkivaltaa, ja ilmoitti vedonneensa asiasta kuninkaaseen. Kiivaan sanavaihdon jälkeen papit lähtivät kirkkoon ja viranomaiset tunkeutuivat kamariin ikkunan kautta. Yksityiskohtaisesti Eriksson kuvaa kuninkaalle lähettämässään kirjeessä, miten ankaraa väkivaltaa käyttäen lapsi parka riistettiin kalvenneelta äidiltä ja kannettiin peittoon käärittynä kirkkoon kolean koillistuulen puhaltaessa. Kun kappalainen Cajanus tuli ennen kastetta lapsen vanhemmilta vielä tiedustelemaan, mikä lapsen nimeksi pannaan, sai hän vastaukseksi: ''Väkivaltainen kaste ei ole mikään kaste." Erikssonit eivät saaneet oikeutta kirkolta eivätkä kuninkaalta, vaan heidät tuomittiin maanpakoon kesäkuun 21 päivänä 1734.
Jouko Ruohomäki
Lähteet:
Loimaranta, Sakari: Erikssonien mystillis-separatistinen liike vuoteen 1745. Lahti. 1940.
Westin, Gunnar: Vapaan kristillisyyden historia. Ristin Voitto.
Wright, Gunnar: What has Infant Baptism done to Baptism? Paternoster, 2005
Lapsikasteen historia on noin 1500 vuotta vanha. Vielä Augustinukseen saakka uskovien kaste oli kirkossa etusijalla. Augustinus kehitti teologian, jonka seurauksena sylilasten kastamisesta tuli yleinen käytäntö viidennestä vuosisadasta eteenpäin. Lapsikasteesta muodostui katolisen kirkon kivijalka, ja sama käytäntö jatkui uskonpuhdistuskirkoissa.
Raamattu tukee vain uskovien kastetta
Raamatusta ei löydy tukea valtiokirkkojärjestelmälle eikä lapsikasteelle. Lapsikasteen perusteluksi on tosin esitetty Vanhan testamentin ympärileikkausta ja Uuden testamentin perhekuntien kasteita. Lapsikasteen tueksi on esitetty myös kirkko isien mainintoja.
Monet väärät opit levisivät jo varhain apostolisena aikana, eikä näin ollen olisi lainkaan ihme, että jo silloin olisi toimitettu lapsikasteita. Esimerkki hyvin varhaisista harhaopeista on Paavalin mainitsema kuolleitten puolesta kastaminen (1. Kor. 15:29). Jos Korintin seurakunnassa erehdyttiin näin selvästi apostolien opetuksen vastaiseen toimintaan, ei ole ihme, jos myös sylilasten kastamista olisi puolusteltu. Varmaa kuitenkin oi, että uskovien kaste oli ensisijainen käytäntö vielä viidennellä vuosisadalla. Se perustui selvään uusitestamentilliseen opetukseen.
Uskonpuhdistajien kanta
Uskonpuhdistajat hyväksyivät katolisen kirkon seitsemästä sakramentista ainoastaan kaksi: kasteen ja ehtoollisen. Perusteena oli Jeesuksen antama käsky.
Uskonpuhdistajat uudistivat myös ehtoolliskäsitystä. Katolinen kirkko oli opettanut, että ehtoollisessa leipä ja viini muuttuvat konkreettisesti Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Sen sijaan Lutherin mukaan Kristus on läsnä leivässä ja viinissä, mutta ne eivät itsessään muutu. Ja Zwinglille ehtoollinen oli muistoateria.
Ainoa sakramentti, joka siirtyi sellaisenaan katoliselta kirkolta uskonpuhdistajille, oli sylilasten kaste. Radikaalimmat uskonpuhdistajat, jotka hylkäsivät sen epäraamatullisena, joutuivat ankaran vainon kohteeksi. Heitä vainosivat niin katolilaiset kuin Zwinglin ja Lutherin kannattajat. Muun muassa Balthasar Hubmaier, joka oli Lutherin aikalainen ja teologian tohtori, poltettiin mielipiteidensä takia vuonna 1528, ja kolme päivää myöhemmin hänen vaimonsa hukutettiin Tonavaan.
Olisi ollut johdonmukaista, että uskonpuhdistajat olisivat uudistaneet myös kasteen sakramentin alkukirkon mallin mukaiseksi. Siihen olisi velvoittanut heidän oma periaatteensa "yksin Raamattu - yksin usko".
Koska Luther tahtoi säilyttää uskon periaatteen, hänen piti perustella jotenkin uskon ja sylilasten kasteen suhdetta. Tällöin ensisijaiseksi nousi seurakunnan usko, jonka kummit tunnustivat lapsen puolesta. David Wright toteaa: "Jos Luther olisi muuttanut käsityksensä, hänen olisi pitänyt myöntää, että kirkon jäsenet ovat olleet kastamattomia tuhat vuotta. Näin ollen ei mitään kirkkoakaan olisi ollut olemassa."
Luterilaisen kirkon järkkymätön kanta kasteasiassa on heijastunut tapaan, jolla kirkko on suhtautunut toisinajatteleviin. Esimerkiksi Kokkolan seudulta kotoisin olevat Erikssonin veljekset kokivat väkivaltaa , koska uskalsivat olla eri mieltä hengellisen auktoriteetin kanssa 1700-luvun alkupuolella. Sakari Loimaranta kuvaa kirjassaan Eriksosnien mystillis-separistinen liike vuoteen 1745 tapahtumia seuraavasti:
Viranomaisten tullessa kesäkuun 15 päivänä 1732 Erikssonin kotiin ja pappien puhuttua kasteen välttämättömyydestä, Jaakko Eriksson pani vastalauseen tällaisesta aikeessa olevaa väkivaltaista kastetta vastaan. Rouva Eriksson oli nytkin sulkeutunut kamariinsa. Kun kruununvouti ei tahtonut särkeä ovea, otettiin ikkuna paikoiltaan ja eräs lautamies ryömi sisään avaamaan oven. Kruununvoudin rouvalle esittämät pyynnöt, että tämä luovuttaisi lapsensa kastettavaksi, kaikuivat kuuroille korville. Kesken kaiken rouva syöksähti tupaan ja puristaen lujasti lastaan rintaansa vastaan huusi, ettei hän koskaan antaisi lastaan. Itkuun ja huutoon yhtyivät isommat lapset, joten näky oli surkea. Papit olivat pysyneet syrjässä tästä menosta. Heihin kääntyen Jaakko Eriksson lausui kiihkeästi: "Täällä tehdään väkivaltaa ja papit katsovat vain päältä. Minä otan teidät todistajiksi. Oikeat miehet eivät koske heikkoon vaimoon." Rouva Erikssonin vastustuksenjohdosta viranomaiset olivat tälläkin kertaa voimattomat ja poistuivat, kun heille ei ollut annettu käskyä ryhtyä väkivaltaan.
Hovioikeus sai sekä maaherralta että tuomiokapitulilta tiedon toisen kastamisyrityksen epäonnistumisesta. Tuomiokapituli pyysi "hovioikeutta jumalan pyhimmän nimen kunniaksi ja sielujen tästä riippuvaksi menestykseksi" etsimään paremmat keinot asian auttamiseksi.
Heinäkuun 4. päivänä kruununviranomaiset ja lautamiehet suuntasivat Erikssonien kotiin. Eriksson pyysi Jumalan sanaan ja Ruotsin lakiin vedoten, ettei hänen sairaalle vaimolleen eikä lapselle tehtäisi väkivaltaa, ja ilmoitti vedonneensa asiasta kuninkaaseen. Kiivaan sanavaihdon jälkeen papit lähtivät kirkkoon ja viranomaiset tunkeutuivat kamariin ikkunan kautta. Yksityiskohtaisesti Eriksson kuvaa kuninkaalle lähettämässään kirjeessä, miten ankaraa väkivaltaa käyttäen lapsi parka riistettiin kalvenneelta äidiltä ja kannettiin peittoon käärittynä kirkkoon kolean koillistuulen puhaltaessa. Kun kappalainen Cajanus tuli ennen kastetta lapsen vanhemmilta vielä tiedustelemaan, mikä lapsen nimeksi pannaan, sai hän vastaukseksi: ''Väkivaltainen kaste ei ole mikään kaste." Erikssonit eivät saaneet oikeutta kirkolta eivätkä kuninkaalta, vaan heidät tuomittiin maanpakoon kesäkuun 21 päivänä 1734.
Jouko Ruohomäki
Lähteet:
Loimaranta, Sakari: Erikssonien mystillis-separatistinen liike vuoteen 1745. Lahti. 1940.
Westin, Gunnar: Vapaan kristillisyyden historia. Ristin Voitto.
Wright, Gunnar: What has Infant Baptism done to Baptism? Paternoster, 2005
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000015924903
vallan väline!