Jaahans,polliisin pylvänäisten mielivaltaa!!!

Karhukoplako vauhdissa?!?
Lauantaina 22.04.2006 n. puolenyön aikoihin sattui aikamoinen poliisin virhearvio tai sitten jonkun viranomaisen omavaltaisen toiminnan nolo toiminta
episodi kuopiolaisen ravintolan pihalla: mieshenkilölle laukaistiin kaasupistooli suoraan kyselemättä kasvoille ja muut ryhmän jäsenet osoittivat kivääreillä ym.aseistuksella etukäteen suljetulla kadulla! Kyseessä oli siis "karhukoplan näyttävä" operaatio, jonka motiivia voidaan vain ihmetellä!
Tähänkö ollaan suomessakin menossa?Ensin toimitaan ja sitten kysellään,jos uhri kykenee enää puhumaan!
Poliisin pamputtama henkilö kertoi avoinmaailma ry:n henkilöstölle,että kyseisen ravintolan väki oli poliisin kyselyihin(onko tämä mies ollut rauhallinen?) vastannut myöntävästi kyllä,hiukan päihtynyt,mutta juonut kahvikuppiaan rauhallisesti ilman häiriöitä. Joten mikä oli tämän voimankäytön
motiivi?Henkilölle vastattiin, että hänellä epäiltiin olevan ase!Ja sekin kerrottiin vasta hänelle putkassa vietetyn yön jälkeisenä aamuna.Eikös tämä ole yksityisyyden loukkaamista pahimmillaan?(Eikä tämä ole ainoa laatuaan,allekirjoittanut koki rankemman tapahtuman
lahden poliisin toimesta v.´99, ja kun kyselin kuopion oikeusavustajalta kuinka toimia tälläisen tapahtuman sattuessa,neuvo oli:parempi ettet tee juttua,jos haluat olla rauhassa täällä,sillä poliisit pitävät toistensa puolia.Joten se siitä!)Tämän kuopion henkilön ainoa virhe oli ettei tämä ollut tajunnut ensi komennolla ottaa käsiä taskuistaan, joten se ilmeisesti oikeutti kyseenalaiseen toimintaan.Todella hävettää asua suomenkaltaisessa "oikeus" valtiossa, jossa pamputetaan ja kaasutetaan ensin ja sitten vaivaudutaan ottamaan asioista selvää.Ja tuleepa mieleen oliko poliisi edes oikean henkilön kimpussa, jos sallinette tällaisen ilmaisun.
Joten enemmän vain poliiseille valtuuksia ja kansalaisten turvallisuus on taattu!!
Avoinmaailma ry: puolesta
Markku Komulainen
P.S.Ottakaa kantaa!!!Tai jos tiedätte vastaavia tapauksia,niin ottanette yhteyttä avoinmaailma ry:n
tomistoon esim. e-maililla tai p. 0504032128
1344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En löytänyt Internetistä avoinmaailma ry:tä, osaksi siksi vastaan tässä.

Suomessa poliisiin voi luottaa yleensä, mutta
kun kohdalle sattuu poliisi, joka ei kunnioita lakia, niin kansalainen voi joutua tosi ikävään tilanteen.

Kokemusta minulla on edellä kuvatusta tilanteesta enkä toivo kenellekkään vastaavaa kokemusta.

Luotan kuitenkin edelleen rehelliseen suomalaiseen poliisiin, jollaisia valtaosa
suomalaisista poliiseista on.

Onneksi sellaisia poliiseja, joiden kanssa jouduin tekemisiin melontaretkeni jälkiselvittelyissä on vähän.

Suurempi ongelma mielestäni on se, että
poliisien tekmiä rikoksia ei suomessa tutkita
puolueettomasti.

Toinen onglema on se, että muiden poliisien
on ilmeisesti vaikea puuttua virkakaveriensa
tekemisiin.

Myös poliisien pitäisi kunnioittaa lakia.

http://www.melontaretket.com

http://www.poliisirikokset.eu

Antti Lappalainen
p. 045 6757420

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olenko rikollinen? kirjoitti:

Karhukoplako vauhdissa?!?
Lauantaina 22.04.2006 n. puolenyön aikoihin sattui aikamoinen poliisin virhearvio tai sitten jonkun viranomaisen omavaltaisen toiminnan nolo toiminta
episodi kuopiolaisen ravintolan pihalla: mieshenkilölle laukaistiin kaasupistooli suoraan kyselemättä kasvoille ja muut ryhmän jäsenet osoittivat kivääreillä ym.aseistuksella etukäteen suljetulla kadulla! Kyseessä oli siis "karhukoplan näyttävä" operaatio, jonka motiivia voidaan vain ihmetellä!
Tähänkö ollaan suomessakin menossa?Ensin toimitaan ja sitten kysellään,jos uhri kykenee enää puhumaan!
Poliisin pamputtama henkilö kertoi avoinmaailma ry:n henkilöstölle,että kyseisen ravintolan väki oli poliisin kyselyihin(onko tämä mies ollut rauhallinen?) vastannut myöntävästi kyllä,hiukan päihtynyt,mutta juonut kahvikuppiaan rauhallisesti ilman häiriöitä. Joten mikä oli tämän voimankäytön
motiivi?Henkilölle vastattiin, että hänellä epäiltiin olevan ase!Ja sekin kerrottiin vasta hänelle putkassa vietetyn yön jälkeisenä aamuna.Eikös tämä ole yksityisyyden loukkaamista pahimmillaan?(Eikä tämä ole ainoa laatuaan,allekirjoittanut koki rankemman tapahtuman
lahden poliisin toimesta v.´99, ja kun kyselin kuopion oikeusavustajalta kuinka toimia tälläisen tapahtuman sattuessa,neuvo oli:parempi ettet tee juttua,jos haluat olla rauhassa täällä,sillä poliisit pitävät toistensa puolia.Joten se siitä!)Tämän kuopion henkilön ainoa virhe oli ettei tämä ollut tajunnut ensi komennolla ottaa käsiä taskuistaan, joten se ilmeisesti oikeutti kyseenalaiseen toimintaan.Todella hävettää asua suomenkaltaisessa "oikeus" valtiossa, jossa pamputetaan ja kaasutetaan ensin ja sitten vaivaudutaan ottamaan asioista selvää.Ja tuleepa mieleen oliko poliisi edes oikean henkilön kimpussa, jos sallinette tällaisen ilmaisun.
Joten enemmän vain poliiseille valtuuksia ja kansalaisten turvallisuus on taattu!!
Avoinmaailma ry: puolesta
Markku Komulainen
P.S.Ottakaa kantaa!!!Tai jos tiedätte vastaavia tapauksia,niin ottanette yhteyttä avoinmaailma ry:n
tomistoon esim. e-maililla tai p. 0504032128

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu