sapatista

Sapatti asetettu luomisessa ihmiselle ennen kuin yhtään juutalaista maan päällä. Jumala vahvisti sen kymmenen käskyn laissa yleismaailmalliseksi. Jeesus noudatti asettamaansa sapttia lain hengen mukaisesti ja teki lain suureksi ja ihanaksi. Jumala on kutsunut lopunaikaa varten kansan jonka sydämeen hän on antanut lakinsa. Tästä laista ei katoa ykikään piirto IKINÄ IANKAIKKISESTIKAAN.

Jokke muuta väittää on paholaisen asiamies. Kuka vihaa Jumalaa ja Jumalan lakia? Saatana. Hän on saastuttanut seurakuntia ja papitkin julistavat vastoin Jumalan sanaa ja vastoin Jumalan pyhää lakia. Jumala on siunannut sapatin luomisessa. Sen minkä Jumala siunaa se pysyy sellaisena IANKAIKKISESTI. Joka muuta väittää puhuu taas Jumalaa vastaan.

MIksi monet puhuvat Jumalaa vastaan? Lihan mieli ei voi alistua koskaan lain alle, vain Hengen mieli voi sen tehdä. Adventistit ovat hengellisiä. Heidät on Jumala armossaan pelastanut ja pealastetulle kuuluu pyhityselämä. Jumala tuntee omansa sapatista ja hän pyhittää jokaisen joka kunniottaa Herran pyhäpäivää.
1115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sananlaskut:
16:4 Kaiken on Herra tehnyt määrätarkoitukseen, niinpä jumalattomankin onnettomuuden päivän varalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jokke Ruoste kirjoitti:

Sapatti asetettu luomisessa ihmiselle ennen kuin yhtään juutalaista maan päällä. Jumala vahvisti sen kymmenen käskyn laissa yleismaailmalliseksi. Jeesus noudatti asettamaansa sapttia lain hengen mukaisesti ja teki lain suureksi ja ihanaksi. Jumala on kutsunut lopunaikaa varten kansan jonka sydämeen hän on antanut lakinsa. Tästä laista ei katoa ykikään piirto IKINÄ IANKAIKKISESTIKAAN.

Jokke muuta väittää on paholaisen asiamies. Kuka vihaa Jumalaa ja Jumalan lakia? Saatana. Hän on saastuttanut seurakuntia ja papitkin julistavat vastoin Jumalan sanaa ja vastoin Jumalan pyhää lakia. Jumala on siunannut sapatin luomisessa. Sen minkä Jumala siunaa se pysyy sellaisena IANKAIKKISESTI. Joka muuta väittää puhuu taas Jumalaa vastaan.

MIksi monet puhuvat Jumalaa vastaan? Lihan mieli ei voi alistua koskaan lain alle, vain Hengen mieli voi sen tehdä. Adventistit ovat hengellisiä. Heidät on Jumala armossaan pelastanut ja pealastetulle kuuluu pyhityselämä. Jumala tuntee omansa sapatista ja hän pyhittää jokaisen joka kunniottaa Herran pyhäpäivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu