"Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä" (Miika 6:8). Minulle sattui vanha käännös käteen. 1992 suomennoksen mukaan loppu osa on "Jumalaasi kuunnellen".
Tuo profeetta Miikan teksti muistuttaa meille siitä, että jokaisen tulisi Herransa edessä kysyä häneltä "hyvän ja oikean kriteereitä" ja suostua niihin. Näin toimii uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Tällainen elämä on pelastuksen hedelmä ei sen ehto. Jumalalle tuflemme kukin kerran tekemään tiliä elämästämme. Me emme voi kääntyä maallisten opettajiemme puoleen ja turvautua heihin. Jumalan sanaan tulee jokaisen omantunnon mukautua, muutoin elämme väärässä rauhassa.
Tuo profeetta Miikan teksti muistuttaa meille siitä, että jokaisen tulisi Herransa edessä kysyä häneltä "hyvän ja oikean kriteereitä" ja suostua niihin. Näin toimii uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Tällainen elämä on pelastuksen hedelmä ei sen ehto. Jumalalle tuflemme kukin kerran tekemään tiliä elämästämme. Me emme voi kääntyä maallisten opettajiemme puoleen ja turvautua heihin. Jumalan sanaan tulee jokaisen omantunnon mukautua, muutoin elämme väärässä rauhassa.
Vastaukset 32
Vanhimmat
...kirjoitusten jälkeen tuli Jeesus Kristus joka sanoi "joka uskoo minuun ei ikinä kuole".
Ei Hän asettanut ehtoja ikuiselle elämälle.Uskominen Häneen tosin tarkoittaa sitä että kuolemme vanhalle syntiselle elämälle,mutta se tuleekin uskon mukana.
niin sinä pelastut!
Kun ihminen tulee sille paikalle,
että huomaa olevansa kadotettu ilman Kristusta.
Ei mikään lääke auta siihen tuskaan,
ainoastaan Jumalan armo Kristuksessa antaa toivon kipinän,
se on kuin palssamia haavoille.
Se virkistää ja puhdistaa ja antaa oikean ennenkokemattoman
ilon ja rauhan sydämeen.
Ja kun Kristus saa vallata sydämen,
vaikuttaa hän kaikki tekemisemme ja tahtomisemme,
ei vähän tai osittain vaan kokonaan ja kaikessa.
Ilolla rakkaudesta tahdomme muuttua.
Ja se näkyy myöskin ulos päin!
Jos joku sanoo tulleensa uskoon,eikä mitään muutosta tapahdu elämässä,
eikä käyttäytymisessä.
Vaan entinen syntielämä jatkuu,
suusta tulee kirosanoja ja loukkauksia kuten ennenkin,
rakkaudettomuus ja riidanhaluisuus ovat käsinkosketeltavia,
silloin ei ole todella kysymys uudesta luomuksesta.EI!
Vaan Kristuksen armo muuttaa niin,
että se ei jää huomaamatta.
Kristus meissä näkyy ihan kaikessa.
Arjessa,ihmissuhteissa,työssä ja kotona.
Vaikka me emme olekkaan pelastettuja tekojen kautta,
usko ilman tekoja on kuollut.
Sillä syvä rakkaus,jonka Kristuksen läsnäolo vaikuttaa meissä ei voi ola
vaikuttamatta myöskin tekoihimme.
Rakkaus Jumalaan vaikuttaa myöskin
uskon kuuliaisuuden.
Se mikä ennen oli "minun pitää"tehdä,onkin nyt että "minä saan"tehdä!
Siinä on suuri ero.
Mitä ennen uskoontuloa piti velvollisuutena,muuttukin uskossa rakkauden iloksi.
Näin minä ainakin olen tämän asian kokenut ja uskon että näin sen
myöskin kokevat kaikki
jotka ovat uudesti syntyneet,
uskon suunnasta ja kirkkokunnasta riippumatta.
Sillä Kristus ei(todellakaan)ole jaettu!
Muistutukseksi vielä.Gal.3:26-28.
Siunausta kaikille joille Jeesus on Herra.
tv.Sirkka Iita.
Joko taas on päästy adventistien ei-kristilliseen käytöskouluun!
Sanot: "Näin toimii uudestisyntynyt Jumalan lapsi."
Itse et ole uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Se on jo moneen kertaan käyty läpi, mutta yhä vain mainostat itseäsi uskovana ja esiinnyt uskovien opettajana. Puhut oikeaa ja väärää sekaisin ja yrität saada ihmisiä tunnustamaan, että olet uskossa. Kyllä aina välillä saatkin korvasyyhyysi, varsinkin noilta, jotka myös luulevat olevansa uskossa. Mutta sinä et tule uskoon sillä, että saat uskoteltua ihmisille omaa uskovaisuuttasi, vaan sinun on uudestisynnyttävä. Uudestisynnyttyäsi olet sitten hengellinen vauva, jota Jumala alkaa kasvattaa. Älä sitten enää lankea adventismiin, liberaaliteologiaan äläkä lundilaisuuteen.
Tuomitset veljeäsi?
Ei ole meissä yhtään täydellistä,ei yhden yhtäkään,
vaan kaikki ovat pois poikenneet,
kaikkityyni kelvottomaksi käyneet!
Sillä mistä sinä toista tuomitset,siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset.
Muista ettei Kristus ole jaettu,eikä asu panettelian sydämessä!
Vaan Kristus asuu siellä missä on nöyrä henki ja murrettu mieli!
Kehoitan sinua itseäsi vakavasti Kristuksen puhdistettavaksi,
ehkäpä silloin tuo katkera panetteleva sydämesikin
muuttuu rakkauden täyteiseksi ja saat kokea
todellista iloa ja Kristuksen rakkautta,
jota myöskin säteilet ympäristöösi,
ja niillekkin vähäisemmille veljillesi,
joita nyt vielä halveksit.
Kristus ei halveksi ketään,eikä katso henkilöön!
Siunausta sinulle veljeni Herrassa
ja kaikille joille Jeesus on Herra.
tv.Sirkka Iita.
Vahdetaampa myönteiselle raiteelle, jooko?
2.Korinttolaiskirje:
1:19 Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen "on" ja "ei", vaan hänessä tuli "on."
Haluatko siis, että "kuhilas" menee helvettiin ja moni muu hänen mukanaan?
Sinä tuomitset "kuhilaan" helvettiin, koska hyökkäät sitä vastaan, joka paljastaa hänelle hänen tilansa ja saarnaa hänelle lakia ja evankeliumia. Olet "kuhilaan" vihollinen, vaikka esiinnyt hänen ystävänään.
Käsket minun pitää kääntymätöntä ihmistä veljenäni. Ei "kuhilas" ole uskossa eikä "heikko veli", vaan hänen on ensin tultava uskoon, jotta hän pääsee Jumalan perhekuntaan.
Palstan yläreunassa lukee vieläkin "Herätysliikkeet". Ehdotatko, että keskustelemme täällä vain ympäripyöreitä uskonnollisuuksia ja söpöilemme toisillemme. Muutetaanko palstan nimikin "Nukutusliikkeet", jotta kaikki voimme vaipua synnin uneen ja olla niin hyvässä yhteishengessä keskenämme.
me saamme levätä hänen tehdyssä työssään,
käydä katettuun pöytään,niinkuin sanotaan.
Hän on meidät kalliisti ostanut ja yksin hänen kauttaan ja hänessä on pelastuksemme.
En usko että kukaan edes kuvitteleekaan olevansa pelastettu tekojensa kautta.
Vaikka elävä usko muuttaakin kaikki tekomme ja tahtomisemme,emme silti erehdy koskaan luulemaan,
että niillä ansaitsisimme pelastuksen.
EI!
Päinvastoin,kuuliaisuus on seurausta uskosta ja Jumalan rakkauden kohtaamisesta.
Siunausta .tv.Sirkka Iita.
1.Korinttolaiskirje:
10:3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
keitä kiusaajat ovat!Kirjoitettu on.......
Yritätkö selittää, että kaikki, jotka sanovat Herra Herra pääsevät taivaaseen. Eikö ihmisen tarvitsekaan tulla uskoon ja pysyä uskossa. Riittääkö vain, että kuulee Jumalan sanaa ja suoltaa sitä jotenkuten suustaankin?
Galatalaiskirje:
5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Voiko uskomattomalla ihmisellä olla hengen hedelmää! Ei tietenkään, ensin on tultava hengelliseksi. Lihallinen puu tuottaa lihallista hedelmää. Hengellinen puu tuottaa hengellistä hedelmää.
Lihallinen puu voi kyllä tuottaa tunnerakkautta (fiileo) ja seksuaalista rakkautta (eros), mutta se ei tuota Jumalan rakkautta (agape). Jos lihallinen fiileo ja eros ovat merkkinä uskovasta, niin koko maailma on pullollaan uskovia, jotka eivät ole koskaan Jeesuksesta kuulleetkaan.
15:5 Sitten hän sytytti tulisoihdut ja päästi ketut menemään filistealaisten viljapeltoihin; näin hän sytytti palamaan sekä kuhilaat että kasvavan viljan, viinitarhat ja öljypuut.
Mitä, väitätkö, että olen sytyttänyt kuhilaan kettujen avulla palamaan?
Niin, kyllä haluan, että hän tulee uskoon ja tulee palavaksi kristityksi. Ei olisi mitään sen mieluisampaa kuin nähdä hänen uudestisyntyvän ja palavana kristittynä tuottavan tällä kertaa HENGELLISIÄ hedelmiä ja pääsevän taivaaseen.
(jos tarkoitat"kirjoitettu on")
haluaa olla sydämessään kuuliainen Jumalan tahdolle,
vaikka ei ihmisten korvasyyhyä ruokikkaan,
vaan sanoo asiat niinkuin ajattelee.
Hän ei kuitenkaan syyllisty henkilökohtaiseen panetteluun,
vaan pysyy asiassa.
Tosi on että en minäkään pidä aina siitä tyylistä,jolla joku tuo asiat julki,
mutta,vaikka me kaikki olemme erilaisia
niin kaikki jotka ovat uskossa ottaneet
Kristuksen Herrakseen ovat saman Jumalan lapsia,
sillä Kristus ei katso henkilöön,
vaan sydämeen.
Hän YKSIN on kelvollinen tuomitsemaan,mutta hän ei tuomitse,
vaan armahtaa jokaisen joka katuen ja armoa anoen hänen puoleensa kääntyy!
Hengen hedelmää: Kirjoituksistasi vain pursuaa Vihaa Vihaa ja sinun oma hyväistä Farisealaisuutta. Jos sattuisit joskus löytämään Kristuksen Evankeliumin ja uudesti syntymisen
ihmeen, niin ehkä sinun käytöksessäsi voisi tapahtua muutos. Sinä lihallisena puuna tuota vain vihan hedelmiä. Olet kehittänyt omavaraisen uskon Ilman Jeesusta. Miksi olet noin kauhean katkera. Miksi käytät uskovan nimeä, kun kuitenkaan et käyttäänny kuten kuten uskovan tulisi käyttääntyä. Kääntyisit itse esimerkiksi
uskomattomille. Kysyn vain ohimennen Miksi Vihaat
Jeesusta Nazarealaista. teoillasi Ja kuitenkin väität olevasi uskova?
Tyhjää haukkumista ilman perusteita.
Ole muuta kuin Harhaa Harhaa Harhaa. Vaikka itse ole todellinen harhojen levittäjä Ja asioiden Harhaan kääntäjä. Pysy harhoissasi mitä se minulle kuuluu. Ainoastaan miksi käytät uskovan
nimeä kun et ole todellinen uskova lainkaan?
Olet varsinainen räpätäti.
Olet aikuinen ihminen. Osaat kyllä itsekin.
Jos me VAIN olemme kaikkien kanssa eri mieltä, niin olemme silloin kääntäneet selkämme myöskin Jumalalle.
"Jos me VAIN olemme kaikkien kanssa eri mieltä, niin olemme silloin kääntäneet selkämme myöskin Jumalalle."
Kenen kaikkien? En näe kaikkien olevan kanssani erimieltä. Ja vaikka olisivatkin, niin ei se tarkoita sitä, että Jumala olisi noiden kaikkien kanssa samaa mieltä. Yhä harvempi tässä Suomen jälkikristillisessä ajassa kestää uskossa, joten yhä harvempi on kanssani samaa mieltä. Olen jo uskoon tullessani päättänyt seurata Jeesusta, vaikka minut kivitettäisiin julkisesti ja häpeällisesti kuoliaaksi väärien syytösten kaikuessa.
En ole tullut tänne muutenkaan hakemaan mitään ihmissuosiota, vaan puhumaan sen, mitä Jumala puhuttavaksi antaa. Kuulkoot tai olkoot kuulematta.
Tulisipa sinustakin puhtaan viljan tuottaja!
Silloin alkaisi kirjoituksistasi näkyä hengen hedelmiä vihan hedelmien sijaan.
Olen seurannut kirjoituksiasi ja olen huomannut
sinun itsesi kehittäneen erikummallisen sekaopin
Johon tarvitaan erikoisia tulkinta oppaita, koska ne poikkeavat erikoisen paljon oikean helposti ymmärrettävän raamatun tulkintalinjalta.
Mahdatko itsekään ymmärtää aivan tarkasti omia
tulkintojasi? Niinkin yksikertainen paikka,
kuin Se maininta, ettei Jeesus muuttanut mitään muuta kuin vanhinten perinnäis säännöt. Niin tähäkään yksinkertaiseen tulkintaan ei sinulta löydy muuta kuin Korkkiruuvi tulkinta tai
rautalangan vääntö taktiikka. Etkö pysty ajattelemaan yhtään asiaa todellisuus-pohjaisesti
Rehellisin on Kaikkien kirkkojen Äiti Katolilainen kirkko, joka tunnustaa rehellisesti
tehneensä kaikki tärkeimmät Kristilisyyteen
tehdyt muutokset omalla valtuudellaan, Kuitenkin
kun on kyse samoista asioista. Kohta alkaa
korkkiruuvin ja Rautalangan vääntötemput.
Julkisin Totuuden vierestä puhuminen lienee se,
että kerrot kaikkien toisin ajattelioiden olevan
uskon ulkopuolella. Kuitenkin sinä itse Korkki-
ruuvi temppuinesi olet olevinasi 100 Prosenttinen Oikea oppinen ja oikea pelastettu?
Minä en usko tähän väitteesi paikkansa pitävyyteen. koska tämä on vain sinun oma näkemyksesi Korkkiruuvi heijasteuilla linseillä katsottuna. Siis elä ja anna toistenkin elää!!!
Maran ata
mikäli olet oikeassa ,niin sitten ei ole enää mitään väliä kuinka toimii.
kyllä kyseinen henkilö on seurakunnassa huonointa ainesta sanankylvöön, oli kyse mistä uskonsunnasta hyvänsä.
apostolit sanoivat kirjeissään opettajalta vaadittavat ominaisuudet eikä kirjoitettu onlla ole niistä mitään.
näen hänen toimintansa olevan ristiriidassa kaikkien hyvien asioiden kanssa joita on raamatussa opetettuina.
miksi te puolustatte ryhmänä omienne virheitä ja nuhtelette kuitenkin muita?
etkö sinä edes näe siinä ammottavaa ristiriitaa?
kaikkien teidän tekemisenne näyttävät ulospäin omituisen sekavilta!
olen tässä lukenut läpi tämän vuoden puolelta löytyviä sivustoja ja en ole juuri nähnyt mitään positiivisesti mainittavaa niiden kirjoittamina, jotka olen ollut tunnistavinani adventisteksi.
hyviä mielipiteitä on toki ollut, mutta ne eivät ole olleetkaan mitenkään adventistien ominta piirrettä. ne ovat niitä mielipiteitä joita aina kuulee muissa suunnissakin.perusasiaa.
Siinäpä sitä oli taas Antti-logiikkaa parhaimmillaan. Et pysty ymmärtämään hengellisiä ja yrität ymmärtää niitä järjelläsi ja sehän ei Raamatun mukaan onnistu, niinpä se ei onnistu sinultakaan.
En ole sanonut toisinajattelijoiden olevan uskon ulkopuolella, vaan luopioiden ja ei-uskovien. Uskovilla voi olla moniakin eroavuuksia käsityksissään riippuen siitä, missä kirkossa tai seurakunnassa he ovat kasvaneet, eivätkä ne ole mitään uskosta pois sulkevia asioita.
Mutta ihminen joka ei ole uudestisyntynyt ei ole uskossa. Samoin ihminen, joka on uudestisyntynyt, mutta luopunut myöhemmin, ei ole uskossa. Luepa kylväjä vertaus:
"Kylväjä meni kylvämään siementänsä. Ja hänen kylväessään putosi osa tien oheen ja tallautui, ja taivaan linnut söivät sen. Ja osa putosi kalliolle, ja oraalle noustuaan se kuivettui, kun sillä ei ollut kosteutta. Ja osa putosi orjantappurain sekaan, ja orjantappurat kasvoivat mukana ja tukahuttivat sen. Ja osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja teki satakertaisen hedelmän." Tämän sanottuaan hän lausui suurella äänellä: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon." Niin hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä, mitä tämä vertaus merkitsi. Hän sanoi: "Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi. Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana. Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi. Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat. Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää. Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä. (Luuk 8:5-15)
Siinä näet Jeesuksen omista sanoista, ettei jokainen joka kuulee evankeliumin tule uskoon tai pysy uskossa. Ne joissa on Pyhä Henki ovat uskossa, ne joissa ei ole, eivät ole uskossa.
Logiikkaa: Ilman Rautalangan vääntöä Ja Korkkiruuvin kierteitä. Ei Raamattusa tarvitse lähteä kääntelemään oman mielensä mukaisesti.
Kyllä Jeesuksen oma Logiikka on vielä kaikkein pätevin. Et tunnu oiken pitävän Jeesuksen omasta
Logiikasta. Eihän tässä ole muusta kyse, kuin
todellisesta Rehellisyydestä Jeesuksen Ja hänen taivaallisen isänsä luotto suhteesta. Menettäessämme luoton Jumalan ohjauksesta
elämäämme. Meille tulee tämä Itsekehitty Pyhä-henki ajattelu. Jeesus logiikka kun ei sovi minä
itse pirtaan, niin kehitys alkaa mennä vaikeasti
tajuttavalle Korkkiruuvikierre asteelle. Ei
voida edes hyväksyä Äitikirkon ylevää tunnustusta.
Koetetaan välttää kaikin mahdollisin keinoin
aidon totuuden aitoilmaisu. Totuus tekee teistä
vapaita. Siis ei Korkkiruuvi jengoilla synnytetä
vapautta Kristuksen Evankeliumiin. Se mitä
Kristus ei ole sanonut. Se tarina kehitetään
uuteen Logiikkaan, siksi minä en yhdy Paavalin sanojen Vääntämiseen liiemmin. Onhan jopa paavalin kirjoittamisa Epikolista otettava pois, Ne kohdat joissa paavali kehoittaa naisten asemaa, että heidän pitäisi vaijeta seurakunnassa.
Tosin nykyään elämme eri kulttuurissa, mitä oli kulttuuri Paavalin aikana, Kuitenkaan Paavali
ei suositellut Naispappeutta.
Pietari kirjoittaa näin:=== ystävämme Paavali kirjoittaa yhtä jatoista vaikeatajuista, joita
ymmärtämättömät ja vakaantumattomat kääntävät
kieroon kuten muitakin kirjoituksia omaksi
turmiokseen:=== Näinhän aina tapahtuu jos asian on oppinut vai puolitiehen, eikä ole ymmärtänyt
kokonaisuutta asioista. Siis jokaisen mielestä
ovat kaikki tiet oikeita, kuitenkin ne saattavat olla kuoleman teitä
Maran ata
Onkohan vappusimasi päässyt käymään vähän liikaa!
Täysin tyhjää!
Ei totuuden hiventäkään!
Ulkomaalaisen ajatuksenjuoksia?
############Pietari kirjoittaa näin:=== ystävämme Paavali kirjoittaa yhtä jatoista vaikeatajuista, joita
ymmärtämättömät ja vakaantumattomat kääntävät
kieroon kuten muitakin kirjoituksia omaksi
turmiokseen
################################
HUOM!!!???
Muutat Paavalin sanojen merkitystä
lainaamalla Pietarin sanoja väärin!
Pietari sanoi "NÄISTÄ ASIOISTA" kun oli kyse lopun ajan ennustuksista.
MIKSI tarkoituksella muutat sanat merkitsemään sellaista Paavalin väärinymmärtämiseksi joka on suoraan Paavalin sanoihin uskomista?
Paavalikin sanoo ettei hänen puheessaan opista ole mitään muuta kuin se mikä on luettavissa ja helposti ymmärrettävissä.
SIKSI ;KOSKA adventtioppi on vaikeuksissa Paavalin sanojen kanssa ellei niitä merkityksiä tulkita Paavalin puheesta pois!
Sehän on nykyään yleinen ilmiö asioiden tulkinnan suhhteen. Tietenkin haluat väittää tässäkin asiassa jotain toisen kaltaista.
Kuitenkin asiassaon toinenkin puoli joka kulkee
totuuden nimissä. Onhan juuri Paavalin kirjoitusten takia syntynyt jatkuvasti hajaantu-mista Kristikunnassa.
Nämä Kristittyjen rakkauden yhdysside ei ole
ollut kestävä, koska Lahkolaisuuden kuppikuntia
on nykyään maailmassa älytön määrä ja tämä määrä
vain senkun vain kasvaa? Koska ymmärrys ei ole
ollut ajan tasolla Paavalin kirjoitusten kanssa.
Siis von sanoa aivan suoraan sen, ettei Pietari
ole valehdellut tätäkään asiaa. Näet Puolikoulutetut ovat ymmärtävinään kaiken, kuitenkaan ymärtämättä, juuri näitä vaikeimmin tulkittavia asioita. Ovathan Paavalin lakia koskevat tulkinnat, niin taitavan joustavan
hienosti kirjoitettuja, että niiden mukaan asian
heikosti tunteva tulee aina saamaan risti-riitaisen tulkinnan. Vielä tänäkin päivänä syntyy
jatkuvasti uusia kuppikuntia hiuksen halkaisemisen seurauksena. Vai sanotko että minä
olen erehtynyt?
Pietari sanoo jotenkin näin; Kuten hän tekee kaikissa kirjoituksissaan: Pie.2.16.Niinkuinhän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän puhuu näistä
asioista, vaikka niissä on yhtä ja toista
vaikeatajuista, joita tietämättömät ja
vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin
muitakin kirjoituksia.
Tästä aiheesta mistä Pietari kirjoittaa, ei paavali ole lainkaan maininnut mitään, koska paavali tulkitsee etupäässä lakia. Vain Tessa L
hän mainitsee Laittomuuden ihmisestä Jumalan Temppelissä joka muuttelee ajat ja lait. Joten kokonaisuutena Paavalin kirjeet ovat sitä mitä pietari sanoo niiden olevan. Ovathan kaikki kirkot osa Juutalaisuuden alalahkoja, koska lainataan Juutalisuuden Jumala ajatusta. Shalom
Maran ata
Toinen Pietarin kirje 3
1. Tämä on jo toinen kirje, jonka minä kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne,
2. että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet, ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet.
3. Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4. ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5. Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6. ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
8. Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".
9. Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
10. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
11. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,
12. teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!
13. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
14. Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
15. ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
16. niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
17. Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
18. ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
Muissa asioissa Pietari ei kerro Paavalin olleen vaikeasti ymmärrettävä, kuin Herran tulemusta kertoessaan.
Eikä Paavali olekaan vaikea ymmärrettävä.Paavalihan on selkeäkielinen kertoja joka valottaa joka puolen asioista.
Paavali on minun suosikkini.Olen juuri Paavalia lukenut Raamatusta kaikkein tarkimmin.
Paavali sanoo sen mitä tarkoittaakin.
Laki on tehty lurjuksille.Oletko sinä lurjus?
Pietari puhuu tuossa tulevien aikojen määrittelemisestä, jonka Paavali oli kertonut vaikeaselkoisesti.
liian aikaisin: Vappuun on vielä aikaa!!!
Tyylistäsi päätellen olet kova siman käyttäjä?
Minä vain kyselin tuossa aikaisemmasa kohdassa sitä kuinka vaikeaksi sinä oletkaan saanut yksinkertaisen Evankeliumin asian. Tunnen muutamia Helluntai liikkeen jäseniä joilla on myös tuo korkkiruuvi Evankeliumi Ja teko Jumala maan päällä, kun hekin ovat omavaraisia. Oletko koskaan harkinnut siirtymistä Katolilaiseksi nunnaksi. Kun sinulla on noin hienoja omaperäisiä ajatuksia? Siellä luostarissa sinulla olisi paljon aikaa ajatella lisää Rauta-
langan vääntö temppuja? Hyvää Vappua sinulle
älä juo liikaa ettet törmäile.
Maran ata
Sainpahan ainakin hyvät aamunaurut!