Onko helluntaiseurakunnissa

edellenkin tällainen katsantokanta sen suhteen, että kun joku uskova tulee kokoukseen esim. veli/sisar tai sisar/veli systeemillä kulkien, eikä ole aviossa tämän kanssa, niin sellaista ei pidetä laisinkaan suotavana, mikäli se 'essu' puuttuu ryhmästä?

Riittääkö sellaiseksi 'essuksi' se keittiön siivouskomeron naulassa roikkuva essu, vai mikä sen 'essun' merkitys tässä yhteydessä oikeastaan on?

Olen meinaan itse tuohon 'essu-termiin' törmännyt nimenomaan vanhoissa helluntailasissa, mutta eipä tuota asiaa ole kukaan sitten senkummemmin määritellen Raamatun mukaisesti perustellut.
12537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

En minäkään ole koskaan saanut mihinkään asiaan perusteluja.Otan osaa vaikka kohta poistavat tämän.

Äänestä

Helluntaiseurakunnissa en tuollaista ole tavannut, vaikka olen käynyt lukuisissa isoissa ja pienissä seurakunnissa.
Pitäisi kyllä pitää selkeä linja sukupuolimoraalin suhteen. Se on seurakunnan velvollisuus.

Kävin parin luterilaiseen kirkkoon kuuluvan liikkeen tilaisuudessa. Niissä oli ehkäpä sattumalta väkevä julistus sukupuolisiveettömyyden synnistä, joka johtaa kadotukseen. Saattoi olla monelle liian lakihenkistä, mutta selkeää.

Synti onkin julistettava synniksi, mutta samalla tulee julistaa, että Jeesus Kristus antaa synnit katuvalle ja parannuksen tekevälle anteeksi.

Äänestä
  • on muutaman kerran sattunut tuollainen tapaus Savon hell.srk:issa. Mutta en siitä ole sen vuoksi kuitenkaan ns. 'hernettä vetänyt nokkaani', vaan jatkanut matkantekoani.

    Ja kun siitä lähtien olen sitten funtsaillut asiaa tässä ajan kuluessa, niin kysäisin siitä tällä palstalla ajatellen, ettei se kysyvä tieltä eksy..

    Äänestä

..voi ollakaan aviossa:) paitsi että sen kaltaisia avioliittoja kyllä varmaan on pilvin pimein jossa ollaan kuin sisko ja sen veli...ja essuna anoppi...

Äänestä
  • tällä sisar/veli-systeemillä meinannutkaan sitä biologista sukulaisuutta, vaan uskissysteri/uskisveli ja uskisveli/uskissysteri-systeemiä..

    Pitäsköhän mun ottaa keittiön kaapista se essu vakiovarusteeksi autoon noita tilanteita varten.. ;)

    Äänestä

  • Markku Tampio kirjoitti:

    tällä sisar/veli-systeemillä meinannutkaan sitä biologista sukulaisuutta, vaan uskissysteri/uskisveli ja uskisveli/uskissysteri-systeemiä..

    Pitäsköhän mun ottaa keittiön kaapista se essu vakiovarusteeksi autoon noita tilanteita varten.. ;)

    voi herättää enemmän huomioita, kuin se, että astut sisälle kirkkoon uskisveli/uskissiskon/uskissyster/uskisvelin kanssa.
    kannattaa siis vielä harkita, mitä pitää autossaan vakiovarusteena.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    voi herättää enemmän huomioita, kuin se, että astut sisälle kirkkoon uskisveli/uskissiskon/uskissyster/uskisvelin kanssa.
    kannattaa siis vielä harkita, mitä pitää autossaan vakiovarusteena.

    noin huumor'mielellä varustautuisi silleen ja aina siitä epäsuorasti kysyttäessä ottaisi auton ikkunalta sen ja näyttäisi sitten kysyjälle.. ;)

    Aattelen, että sellainen essun 'vaatiminen' on epäluottamukseen viittaava lausunto uskovasta. Ja vaikka tarkoituksena olisikin ehkä hyväntahtoinen varjelus lankeemuksilta, niin siltikin tuollainen epäily ei vahvista uskovan luottamusta Herraan seksuaalisella alueella.

    Minulta kysyttiin erään hell.srk:n parkkipaikalla kokouksen jälkeen suoraan erään kyydissäni olleen sisaren kuullen, että oletko sie langennut?! Ja vieläpä varmistettiin kysymällä ärhäkästi, että oletko varma?!
    Arvaa ottiko pattiin moinen..? =o/

    eiköhän tarkoitus lie ollut kuitenkin se hyväntahto. uskotaan niin.

    hauskaa vappua! (oletko muuten käynyt viime aikoina sotkamon hsrkssa?)

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    eiköhän tarkoitus lie ollut kuitenkin se hyväntahto. uskotaan niin.

    hauskaa vappua! (oletko muuten käynyt viime aikoina sotkamon hsrkssa?)

    viimmeaikoina..
    Vaan kunhan saan autonromun katastettua, niin täytyy virkistyä silleen. Se matkailukin kuulema avartaa.. ;)

    Äänestä

ei ole, ei tietenkään, ei.

Äänestä
  • kaikki ole niitä ns. 'toistensa napaan tuijottavaa' väkeä helluntailaisissa. Mutta koska omalle kohdalleni on sattunut tuo tositilanne useamman kerran, niin siksihän mie asiasta kysyn. Että miksi noin tahdot kuudella ei sanalla kieltää tosiasian.

    Äänestä

Muutama vuosi sitten kuoromme lauloi iltatilaisuudessa. Oli talvi ja oikein kylmä ja tuulinen ilma. Kun lähdin autolla kotiinpäin, näin yhden veljen kuorostamme juoksevan linja-autolle. Pyysin häntä kyytiin, että veisin hänet kotiin. Hän avasi auton oven ja sanoi, ettei hän voi tulla, mitä muut ihmiset ajattelisivat siitä. Sanoin hänelle, että hyvä niin. Mutta häpesin silloin niin paljon tekoani, että valvoin seuraavan yöni. Koin tehneeni suurenkin synnin. Tunsin tämän miehen vaimonkin. Olimme kaikki kolme kirpputorilla vapaaehtoistyössä. Silloin päätin, etten pyydä ketään miestä kyytiini.

Kotonani olin tottunut siihen, että ihmisiä autetaan, olivat he sitten samaa tai eri sukupuolta. Meillä nähtiin, että siinä on ihminen, jota autetaan.

Sinä vuonna, kun mieheni kuoli, serkkuni tuli kanssani kokoukseen. Istuimme siinä vierekkäin, kun näin yhden naisen katsovan meitä. Loppukokous meni minulta ohi, koska taas minulle tuli paha mieli. Hän sanoikin minulle myöhemmin, että oli ajatellut minun löytäneen jo uuden miehen.

Meidän kuorossamme oli yksi nainen ja mies, jotka asuivat samalla suunnalla. Usein tämä nainen pääsi tämän miehen kyydissä. Minä itse en nähnyt siinä mitään pahaa.

Joka seurakunnassa on varmaankin ihmisiä, jotka seuraavat toisten tekemisiä ja yrittävät varjella heitä lankeamasta syntiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Markku Tampio kirjoitti:

edellenkin tällainen katsantokanta sen suhteen, että kun joku uskova tulee kokoukseen esim. veli/sisar tai sisar/veli systeemillä kulkien, eikä ole aviossa tämän kanssa, niin sellaista ei pidetä laisinkaan suotavana, mikäli se 'essu' puuttuu ryhmästä?

Riittääkö sellaiseksi 'essuksi' se keittiön siivouskomeron naulassa roikkuva essu, vai mikä sen 'essun' merkitys tässä yhteydessä oikeastaan on?

Olen meinaan itse tuohon 'essu-termiin' törmännyt nimenomaan vanhoissa helluntailasissa, mutta eipä tuota asiaa ole kukaan sitten senkummemmin määritellen Raamatun mukaisesti perustellut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu