...taannoisesta "ainutlaatuisuus"-konseksuksesta erilaisten tulkintojen esittämiseen.
Toisen maailmasodan juutalaistuho näyttää olevan pitkällä tähtäimellä asettumassa yhdeksi kansanmurhaksi monien joukkoon:
Kirja-arvostelusta:
"....
Rautkallion yleisosa esittelee lähes kaikki tärkeimmät viime vuosikymmeninä vallinneet holokaustitutkimuksen teemat, jättäen holokaustin kronologian ja faktat vähemmälle huomiolle.
...
Mielipiteeni kuitenkin eroaa siinä miten hän on perustellut holokaustin ainutlaatuisuuden. Hän luo mielikuvan että kaikki holokaustitutkijat hyväksyvät tapahtuman ainutlaatuisuuden ja suunnitelmallisuuden (s.17).
Rautkallion analyysi on vakuuttavaa ja maallikkoon varmasti purevaa. Hänen historiallinen rekonstruktio kuitenkin horjuu, koska hän on jättänyt täysin huomioimatta 2000-luvun alussa voimaa saaneen suuntauksen holokaustin tutkimuksessa mikä pyrkii siirtymään eteenpäin holokaustin ainutlaatuisuudesta kiinnipitävästä teesistä.
Monet uudemman sukupolven holokaustitutkijat, myös juutalaiset, tunnustavat että holokaustia ei voida pitää ainutlaatuisena tapahtumana. Esimerkiksi Dan Stone kirjoittaa että "…mikäli kansanmurha halutaan ymmärtää historiallisena ilmiönä, holokaustia ei voida pitää ainutlaatuisena, vaan osana historiallista jatkumoa." (Dan Stone, ‘The Historiography of Genocide: Beyond ‘Uniqueness’ and Ethnic Competition’, Rethinking History 8 (1), 2004, s. 128).
Myös A.D. Moses ja E.D. Weitz hyväksyvät holokaustin vain yhtenä, vaikkakin merkittävänä, kansanmurhana. Se, että vain Elie Wieselin ja Yehuda Bauerin ortodoksisille mielipiteille (holokausti on ainutlaatuinen ja välttämätön) on annettu suuri painoarvo Rautkallion analyysissa todistaa aiheen yksipuolisesta käsittelystä. Nämä kirjoittajat ovat viimeaikoina vetäneet puoleensa lisääntyvää kritiikkiä.
Yleisellä tasolla Rautkallio tarjoaa helposti hyväksyttävän ajatusrakennelman miksi holokausti ei ole ainutlaatuinen. Vertailu Stalinin tekojen ja holokaustin kesken varmasti puree Suomessa.
Kun holokaustin uhrit rinnastetaan Stalinin terrorin vaatimiin uhreihin, huomaamme että Neuvostoliiton tyrannia olikin huomattavasti verisempi ja kesti kauemmin kuin holokausti. Näin ollen, voimmekin kysyä mikä holokaustissa on niin ainutlaatuista?
On kuitenkin todettava että tämä on relevantti kysymys. Kun viime vuosina kansanmurhien tutkimus on lisääntynyt, onkin aiheellista kiinnittää huomiota myös muihin kansanmurhiin kuin holokaustiin, ja nimenomaan kysymykseen miksi Stalinin terrorista yhä ollaan haluttomampia puhumaan kuin holokaustista?
Rautkallion mukaan syy on siinä että holokaustista on tullut universaali ilmiö. Toisin sanoen, “holokaustin syyllisyys on jaettu maailmanlaajuisesti” ja tämä piirre on “viime vuosina eri maissa vain korostunut muiden kansanmurhien kustannuksella”(s.22).
Asia on todellisuudessa juuri päinvastainen. Viime vuosina historiankirjoitus, kuten jo edellä lyhyesti valaisin, on yhä suuremmassa määrin siirtynyt tunnustamaan holkaustin vain yhtenä kansanmurhana.
Eräät tutkijat, kuten esimerkiksi D. Stannard kirjassaan American Holocaust: The Conquest of the New World (1992) on argumentoinut että kaikista 1900-luvun kansanmurhista mikään ei tullut yhtä lähelle niin suuren osan viattomien ihmisten tuhoamisessa kuin aikaisemmin toteutettu Amerikan Intiaanien kansanmurha.
Stannard kuuluu toiseen ääripäähän kuin holokaustin ainutlaatuisuuden kannattajat. Näiden kahden ääripään välille on myös ilmaantunut ‘keskitie’, eräänlainen synteesi, mikä on jättänyt kysymyksen ainutlaatuisuudesta omaan arvoonsa, ja käsittää kansanmurhan osana maailmanhistoriallista realiteettia. Tämän koulukunnan mukaan jokainen kansanmurha on omalla tavallaan ainutlaatuinen, eikä uhrien (ja tutkijoiden) pidä kilpailla kenen kansanmurha on ‘pahin’ vaan työskennellä yhdessä paremman ymmärryksen luomiseksi kansanmurhien syistä ja seurauksista.
....."
Antero Holmila
10.1.2005 13:35
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?arvostelu=667
Suomi näyttää olevan jälkijunassa modernimman Holocaust-tutkimuksen suhteen, eli juutalaistuhon erikois-asema jäänee kansainvälisessä keskustelussa vain viihteeseen.
Arvostelijaa ja Rautkalliota on mietityttänyt myös "kollektiivinen syyllisyys": Miksi sitä levitetään jopa sotaan osallistumattomaan Ruotsiinkin, kun sensijaan marxilaiset vasemmistolaiset eivät näytä tuntevan pienintäkään tunnonvaivaa Stalinin ja kommunistien suorittamista ihmisoikeus-loukkauksista ja terrorista.
V.I.Lenin ja hänen seuraajansa opettivat, että sosialismia ei voida rakentaa ilman terroria ja pelkoa. Jos vasemmistolaiset eivät tunnusta omaa vastuutaan vähintään Leninin ajatusten kannattamisesta, heidän tulisi selvästi ja kuuluvasti tuomita leniniläinen sosialismi Hitlerin ja kansallissosialismin seuraan kuuluvaksi?
He eivät kuitenkaan valitse kumpaakaan loogisista vaihtoehdoista, eikä heille esitetä ikäviä kysymyksiä.
Holocaustin esilläpitämistä (muiden joukkomurhien kustannuksella) perustellaan yleensä sillä, että pitää jatkuvasti paasta aiheesta "ettei se toistu".
Mikään hyvä aikomus ei ole epäonnistunut surkeammin.
Jopa juutalaiset ovat ottaneet käyttöön Eichmannin ja gestapon keinot palestiinalaisia kohtaan, mistä mm. Suomen terävä ulkoministeri E.Tuomioja on huomauttanut.
Mitä enemmän Holocaustista puhutaan, sitä parempi työrauha on kaikilla jotka tekevät tänään aivan sitä samaa. Toisaalta Holo-puhe on myös hämärtänyt yleisestä tietoisuudesta Puolassa v.1946 ja 1968 tapahtuneet juutalaisvainot, joissa on myös kuollut ihmisiä, ja Neuvostoliiton antisemitismin.
"Holocaust-teollisuus" näyttää siis palvelevan aivan muita päämääriä, kuin ilmoitettuja??
Toisen maailmasodan juutalaistuho näyttää olevan pitkällä tähtäimellä asettumassa yhdeksi kansanmurhaksi monien joukkoon:
Kirja-arvostelusta:
"....
Rautkallion yleisosa esittelee lähes kaikki tärkeimmät viime vuosikymmeninä vallinneet holokaustitutkimuksen teemat, jättäen holokaustin kronologian ja faktat vähemmälle huomiolle.
...
Mielipiteeni kuitenkin eroaa siinä miten hän on perustellut holokaustin ainutlaatuisuuden. Hän luo mielikuvan että kaikki holokaustitutkijat hyväksyvät tapahtuman ainutlaatuisuuden ja suunnitelmallisuuden (s.17).
Rautkallion analyysi on vakuuttavaa ja maallikkoon varmasti purevaa. Hänen historiallinen rekonstruktio kuitenkin horjuu, koska hän on jättänyt täysin huomioimatta 2000-luvun alussa voimaa saaneen suuntauksen holokaustin tutkimuksessa mikä pyrkii siirtymään eteenpäin holokaustin ainutlaatuisuudesta kiinnipitävästä teesistä.
Monet uudemman sukupolven holokaustitutkijat, myös juutalaiset, tunnustavat että holokaustia ei voida pitää ainutlaatuisena tapahtumana. Esimerkiksi Dan Stone kirjoittaa että "…mikäli kansanmurha halutaan ymmärtää historiallisena ilmiönä, holokaustia ei voida pitää ainutlaatuisena, vaan osana historiallista jatkumoa." (Dan Stone, ‘The Historiography of Genocide: Beyond ‘Uniqueness’ and Ethnic Competition’, Rethinking History 8 (1), 2004, s. 128).
Myös A.D. Moses ja E.D. Weitz hyväksyvät holokaustin vain yhtenä, vaikkakin merkittävänä, kansanmurhana. Se, että vain Elie Wieselin ja Yehuda Bauerin ortodoksisille mielipiteille (holokausti on ainutlaatuinen ja välttämätön) on annettu suuri painoarvo Rautkallion analyysissa todistaa aiheen yksipuolisesta käsittelystä. Nämä kirjoittajat ovat viimeaikoina vetäneet puoleensa lisääntyvää kritiikkiä.
Yleisellä tasolla Rautkallio tarjoaa helposti hyväksyttävän ajatusrakennelman miksi holokausti ei ole ainutlaatuinen. Vertailu Stalinin tekojen ja holokaustin kesken varmasti puree Suomessa.
Kun holokaustin uhrit rinnastetaan Stalinin terrorin vaatimiin uhreihin, huomaamme että Neuvostoliiton tyrannia olikin huomattavasti verisempi ja kesti kauemmin kuin holokausti. Näin ollen, voimmekin kysyä mikä holokaustissa on niin ainutlaatuista?
On kuitenkin todettava että tämä on relevantti kysymys. Kun viime vuosina kansanmurhien tutkimus on lisääntynyt, onkin aiheellista kiinnittää huomiota myös muihin kansanmurhiin kuin holokaustiin, ja nimenomaan kysymykseen miksi Stalinin terrorista yhä ollaan haluttomampia puhumaan kuin holokaustista?
Rautkallion mukaan syy on siinä että holokaustista on tullut universaali ilmiö. Toisin sanoen, “holokaustin syyllisyys on jaettu maailmanlaajuisesti” ja tämä piirre on “viime vuosina eri maissa vain korostunut muiden kansanmurhien kustannuksella”(s.22).
Asia on todellisuudessa juuri päinvastainen. Viime vuosina historiankirjoitus, kuten jo edellä lyhyesti valaisin, on yhä suuremmassa määrin siirtynyt tunnustamaan holkaustin vain yhtenä kansanmurhana.
Eräät tutkijat, kuten esimerkiksi D. Stannard kirjassaan American Holocaust: The Conquest of the New World (1992) on argumentoinut että kaikista 1900-luvun kansanmurhista mikään ei tullut yhtä lähelle niin suuren osan viattomien ihmisten tuhoamisessa kuin aikaisemmin toteutettu Amerikan Intiaanien kansanmurha.
Stannard kuuluu toiseen ääripäähän kuin holokaustin ainutlaatuisuuden kannattajat. Näiden kahden ääripään välille on myös ilmaantunut ‘keskitie’, eräänlainen synteesi, mikä on jättänyt kysymyksen ainutlaatuisuudesta omaan arvoonsa, ja käsittää kansanmurhan osana maailmanhistoriallista realiteettia. Tämän koulukunnan mukaan jokainen kansanmurha on omalla tavallaan ainutlaatuinen, eikä uhrien (ja tutkijoiden) pidä kilpailla kenen kansanmurha on ‘pahin’ vaan työskennellä yhdessä paremman ymmärryksen luomiseksi kansanmurhien syistä ja seurauksista.
....."
Antero Holmila
10.1.2005 13:35
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?arvostelu=667
Suomi näyttää olevan jälkijunassa modernimman Holocaust-tutkimuksen suhteen, eli juutalaistuhon erikois-asema jäänee kansainvälisessä keskustelussa vain viihteeseen.
Arvostelijaa ja Rautkalliota on mietityttänyt myös "kollektiivinen syyllisyys": Miksi sitä levitetään jopa sotaan osallistumattomaan Ruotsiinkin, kun sensijaan marxilaiset vasemmistolaiset eivät näytä tuntevan pienintäkään tunnonvaivaa Stalinin ja kommunistien suorittamista ihmisoikeus-loukkauksista ja terrorista.
V.I.Lenin ja hänen seuraajansa opettivat, että sosialismia ei voida rakentaa ilman terroria ja pelkoa. Jos vasemmistolaiset eivät tunnusta omaa vastuutaan vähintään Leninin ajatusten kannattamisesta, heidän tulisi selvästi ja kuuluvasti tuomita leniniläinen sosialismi Hitlerin ja kansallissosialismin seuraan kuuluvaksi?
He eivät kuitenkaan valitse kumpaakaan loogisista vaihtoehdoista, eikä heille esitetä ikäviä kysymyksiä.
Holocaustin esilläpitämistä (muiden joukkomurhien kustannuksella) perustellaan yleensä sillä, että pitää jatkuvasti paasta aiheesta "ettei se toistu".
Mikään hyvä aikomus ei ole epäonnistunut surkeammin.
Jopa juutalaiset ovat ottaneet käyttöön Eichmannin ja gestapon keinot palestiinalaisia kohtaan, mistä mm. Suomen terävä ulkoministeri E.Tuomioja on huomauttanut.
Mitä enemmän Holocaustista puhutaan, sitä parempi työrauha on kaikilla jotka tekevät tänään aivan sitä samaa. Toisaalta Holo-puhe on myös hämärtänyt yleisestä tietoisuudesta Puolassa v.1946 ja 1968 tapahtuneet juutalaisvainot, joissa on myös kuollut ihmisiä, ja Neuvostoliiton antisemitismin.
"Holocaust-teollisuus" näyttää siis palvelevan aivan muita päämääriä, kuin ilmoitettuja??
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei muuta kun antamaan palautetta ko. http://www.blogger.com/profile/23361075 Patrioottiradion lähetyksille
....osana kommareiden propagandaa.
Joskus aina huomaan olevani Skotkon kanssa samaa mieltä. Minustakin holokaustiin liittyvä myyttisen ”paha” Saksa vastassaan ”hyvät” liittoutuneet –asetelma vaikeuttaa todellisuuden hahmottamista. Kysymyksessä on yksi nationalismin nimissä tehty rasistinen kansanmurha muiden joukossa. Jos jotakin erityisluonnetta haetaan niin varmaan murhan käsittämätön laajuus on yksi sellainen piirre. Toisaalta Stalinin NL:ssä vastaavantyylinen massaterrori oli arkipäivää. Rasistisia kansanmurhia on muitakin, armenialaisten joukkomurha I ms:n aikana ja Pol Potin punakhmerien vietnamilaisvaino. Saksan juutalaismurhien (joukossa meni toki muitakin) erikoisin piirre on ilmeisesti niiden ”rationaalinen” systemaattisuus ja totaalisuus: tappamisen teollistaminen.
Yksi piirre tässä holokaustijutussa on se, että se peittää jossain määrin näkyvistä muita hirveitä asioita, kuten sen että Itä-Euroopassa slaavit saivat saksalaisilta lähes samanlaisen kohtelun kuin juutalaiset: Barbarossan alkuvaiheessa 2,8 miljoonaa venäläistä, ukrainalaista ja valko-venäläistä otettiin hengiltä runsaassa puolessa vuodessa. Toisaalta kurjasti kohdelluista puolalaisista, ukrainalaisista jne. löytyi myös niitä, jotka osallistuivat juutalaisten tappamiseen saksalaisten rinnalla vapaaehtoisesti ja halukkaastikin.
Semjon Kotkon mainitsemassa Dan Stonen toimittamassa ”The historiography of Holocaust” –teoksessa käsitellään myös laajasti sitä, missä vaiheessa Saksan juutalaisvaino muuttui holokaustiksi. Varsinaista vastausta ei oikein löydy, kehitys oli vaiheittaista. Kirjassa on Frank Bajohrin mielenkiintoinen artikkeli siitä miten kansanmurhan vaiheissa ennen lopullista hengen riistoa ihmisiltä viedään mahdollisuudet normaaliin elämään ja olemassaolon mielekkyys. Ja miten se tehdään helposti viemällä yksinkertaisesti maallista omaisuutta kuten Saksan juutalaisille kävi natsien noustua valtaan. Bajohrin mukaan yksinomaan Hampurissa 100 000 tavallista kaupunkilaista osallistui tähän laillistettuun ryöstöön.