Kun olin 10 ja 1/2 ikäinen minuun tuli Jacob-niminen demoni sisälleni ja aloin tuosta alkaen taistella vapautuakseni tuosta demonista.Kuuluin
mm. 80-luvun alussa mietiskelyjärjestöön ja kun e-
rosin tuosta järjestöstä minulla oli vielä tuo demoni sisälläni.Olin hädissäni sillä minulta oli keinot loppumassa yrittäessäni vapautua tuosta de-
monista.Sitten keksin että voisin käyttää uskontoa
ajaessani pois tuota demonia (en tosin uskonut lu-
terialaiseenkaan kirkkoon sillä olin eronnut siitä jo 80-luvun alkupuolella).silloin päätin että liikkuisin jeh.todistajien seurassa yrittessäni ajaa pois tuota demonia sillä tiesin että uskonnoilla on suurempi voima karkoitta demo-
neja kuin muilla.Tosin en halunnut tulla kastetuksi jeh.tod:aksi.Tiesin kuitenkin että jeh.
tod:lla ei ole oikeaa uskontunnustusta (he eivät usko persoonalliseen Pyhään Henkeen)ja tiesin että vaikka kävisin heidän kasteellaan en tulisi kastetuksi koska heidän kastetapansakin oli väärä
ja rikkoi (kaste) itse itsensä.Kävin siis heidän
kasteellaan ja ennen kastetta meiltä (8-10) jotka olimme rivissä,kysyttiin "Otatko kasteen päällesi".Muut vastasivat ääneen "kyllä" mutta minä vastasin "en" ääneni hukkuessa muiden kyllä sanaan.Pidin varmuuden vuoksi sormia ristissä selkäni takana.Ja kun minut upotettiin kastealtaaseen pidin myös siellä sormia ristissä.
Minut kuitenkin liitettiin virallisesti jeh.tod:
iin ja erosin siitä virallisesti pari vuotta myöhemmin kun näin ettei jeh.tod.illa ollut voimaa demonien ulosajamiseen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Juttusi ei ole oikein vedenpitävä.
näyttää hukkuneelta!
juttuni ei ole vedenpitävä?
ottanut selvää Jehovan todistajien kastetilaisuudesta, ennenkuin alat täällä mokaamaan itseäsi.Et ole kastetilaisuutta nähnytkään, eikä minulla ole velvollisuutta sen kulusta sinulle tiedottaa.
että jeh.tod:ien kaste ei ole vedenpitävä,jonkun
sekin on näköjään todistettava.