Lipponen lienee aikamme huonoimpia pääministereitämme kautta aikain. Hänen aikanaan olisi Suomi voinut nousta taloutensakin puolesta ties mihin. Sonera-miljardit hävettiin (valtion omistus oli suuri silloin) kokonaan taivaan tuuliin. Jos valtion omistamat osakkeet olisi tajuttu myydä, Suomi olisi rikas maa. Mutta ei. Hänen aikanaan on lukuisia esimerkkejä, Aho nosti jo Suomen talouden nousuuun josta olisi ollut hyvä jatkaa. Talouskehitys polki paikallaan hänen aikanaan. Nyt Vanhanen on saanut sentään puolitettua työttömyyden, jota Lipponen retkutti kansaa kahteenkin eri kertaan.
Lipposen pääministerikausi oli siis lupauksia täynnä, elintarvikevirastoja, työttömyyden puolittamista, eläkkeisiin koskemattomuutta jne. Todella hirmuisia lupauksia niitä ei kuitenkaan toteutettu. Onneksi Lipponen saa vastuuta vain nuijan lyömisestä nykyisin.
Lipposen pääministerikausi oli siis lupauksia täynnä, elintarvikevirastoja, työttömyyden puolittamista, eläkkeisiin koskemattomuutta jne. Todella hirmuisia lupauksia niitä ei kuitenkaan toteutettu. Onneksi Lipponen saa vastuuta vain nuijan lyömisestä nykyisin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei tästä Vanhasesta sen paremmaksia johtajaksi ole kuin muistakaan. Samaa huulenheittoa ja lupauksia, ei muuta. Työttömyyden lasku minimaalista ja kosmeettista.
Lukuja työttömyydestä.
Tähän samaan aikaan vuonna:
2003 työttömiä 280 900
2004 -"- 278 800
2005 -"- 268 300
2006 -"- 257 900
Miten ihmeessä tämä 100 000 työpaikkaa ei näy näissä
työttömien määrissä.
vielä kaiken huipuksi toiseen suuntaan, alle 900€ kuussa tienaavia jo 600 000. Hyvä Suomi
Olen uinut Beaglensalmessa Isla Grande de Tierra del Fuegon etelälaidalla, ja myös Atlantin lounaiskolkassa sekä useammassakin pienessä järvessä ja joessa Tulimaassa.
Myös Buenos Airesissa meillä oli hyvä tuuri, asuimme suurin piirtein suloisimmassa hotellissa, mitä olen koskaan nähnyt. Tätä edesauttoi se, että tiesimme pyytää hotellia San Telmon kaupunginosasta, jonka ennestään tiesin mukavaksi paikaksi. Meillä oli uskomattoman hyvä tuuri, saimme suunnilleen parhaan näköalan, jota koko Ushuaian (Tierra del Fuegon pääkaupunki Argentiinan puolella) hotelleista löytyi
Jossain oli että asuisi itse 5-asunnosaan vuoronperään, eli T:re, Keskinensuomi,Saari, Helsinki, Bryssel
Ex-ministeri: Lipponen esti pakkoruotsin poistamisen!
20.04.2004 20:36
Toisen kotimaisen kielen poistuminen ylioppilaskirjoitusten pakkoaineena olisi saattanut toteutua jo viime hallituskaudella, ellei silloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) olisi estänyt sitä.
Edellisen hallituksen opetusministeri Maija Rask (sd.) kertoi tänään eduskunnassa, miten hän eräänä kauniina aamuna sai puhelun pääministerin kansliasta.
- Viesti oli selvä ja yksinkertainen: En saa tuoda muutosesitystä hallituksen käsittelyyn. (RKP:n eduskuntaryhmää silloin johtanut) kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos ja pääministeri olivat sopineet asiasta.
Nykyisessä hallituksessa RKP ei ole saanut enää sivustatukea ja puolueen ministerit Jan-Erik Enestam ja Wideroos ovat jääneet yksin vastustamaan muutosta, jonka he pelkäävät heikentävän ruotsin kielen asemaa Suomessa.
Toisen kotimaisen kielen - useimmille ruotsin - poistuminen ylioppilaskirjoitusten pakkoaineena sai tänään pääosin myönteisen vastaanoton, kun eduskunta aloitti hallituksessa kiistaa herättäneen lainmuutoksen käsittelyn.
(STT)
Paavo Lipposelle Folktingetin kultainen ansiomitali
Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen on saanut Folktingetin kultaisen ansiomitalin.
Mitalin luovutti Folktingetin puheenjohtaja Henrik Lax Folktingetin täysistunnossa Loviisassa.*Lipponen sai tunnustuksen merkittävästä työstään Suomen ruotsinkielisen väestön hyväksi. Perusteluissa mainittiin erityisesti Paavo Lipposen panos uuden kielilain valmistelun yhteydessä ja hänen asemansa koko kielilakiuudistuksen takuumiehenä*. Suomenruotsalaisten kansankäräjien (Svenska Finlands folkting) ansiomitali on jaettu vuodesta 1952 lähtien. Mitali annetaan vuosittain tunnustuksena merkittävästä henkilökohtaisesta panoksesta Suomen ruotsinkielisen väestön ja ruotsinkielisen kulttuurin hyväksi.
Julkaistu 26.4.2003 10:51:00 (Päivitetty 26.4.2003 17:57:00)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016030388
Ei korppi korpin silmää noki. Rosvot auttaa toisiaan...
Miksi demarikolleega Ruotsista ei tukenut Lipposta mihinkään EU-virkaan.
Nyt Lipponen sitten on havahtunut kannattamaan kuudetta ydinvoimalaa. Mitä me sillä enää tehdään. Ei teollisuus enää mitään energiaa tarvitse, kun teollisuus on siirtynyt pois täältä. Tänne jää luuserit kuuden ydinraktorinsa kanssa. Onneksi olkoon.