että työpaikat menevät ahkerille työntekijöille jotka ovat kiitollisia mahdollisuudesta saada tehdä työtä.
Jäljelle kotikortistoon jäävät vastentahtoiset itsepäiset vasurimuulit, joita ei koskaan olla saatu pikkurilliäänkään liikauttamaan omasta tahdostaan.
Työn tekijä on totisesti työnsä ja palkkansa ansainnut! Jos ei täällä niin sitten siellä jossain, minne työpaikat nyt viimeiseksi valuivatkin.
Oikea AY-liike, joka vielä teki jotain työntekijöiden olojen eteen, kuoli pois ennen 2. maailmansotaa. Sen jälkeen on ollut enää ahneita politrukkeja kahmimassa omia etuja ja kääntämällä työntekijät työnantajiaan vastaan.
Onneksi ihmiset eivät kaikkialla ole näin typeriä ja työntekijän ja työantajan muodostama harmoninen pari jatkaa voittoisaa rinnaneloaan.
Pulma: Millä ihmeellä kaataa järkeä suomalaiseen puupäähän?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos puu ei halua imeä vettä ei sitä voi puuhun väkisin työntää.
Asenteesi on osittain oikea:ammattiliitot eivät tee juurikaan mitään tavallisen duunarin eteen.
Jos työ olisi herkkua(kuten sen esität) niin herrat sen tekisivät.
Työnteko takaa useimmiten vain toimeentulon, eikä muuta.
Vain todella pieni määrä työttömistä on kortistossa vapaaehtoisesti.
Silloin kyse on työvoimapolitiikasta, eikä puoluepolitiikasta, kuten annat ymmärtää.
On monestikin turhaa syyllistää työttömiä, koska nykyinen lyhytnäköinen hektinen kapitalistinen hyödyntavoittelu tekee tuhoaan työmarkkinoillamme.
Mitä sanoisit esim. Voikkaan "punikeille"?
Suomalainen työvoimapolitiikka on puoluepolitiikkaa.
Koko maa on puoluepolitiikan kahlitsema, stalinismi virtaa virkamieskunnan huippupaikoilta alaspäin kuin laava tulivuoren kraaterista polttaen viimeisetkin terveen yhteiskunnan korret tieltään.
Työpaikkojen katoaminen on vain reaktio vallitseviin faktoihin. Loogisen prosession seuraus. Jos tätä ei haluta muuttaa, ei mikään muutu. Yksinkertaisempaa se ei voisi olla.
pääomapiirin kahleissa.
Täytyisi säätää laki, joka estäisi yhteiskunnan tukemien ja suureltaosin maksamien investointien siirrot halpa-orja-työvoimamaihin!
Kapitalistin pohjaton ahneus pitäisi saada kuriin!
No höpö höpö.
Ei juma, täällähän on tänään järkeviä kirjoituksia, kiitos siitä.
Bonuksena tuo teksti todennäköisesti aiheuttaa lisäksi Titityy Ruskeepäälle vasemmanpuolen aivohalvauksen, jota ei kylläkään kukaan huomaa.