Kun olin tänään matkalla koulusta kotiin, näin kadulla pikkutytön äitinsä kanssa. Tyttö kääntyi minuun ja hymyili. Aloin kelailemaan mitä ihmettä tuo tyttö hymyili? Ei kukaan kertonut hyvää vitsiä, ei hänelle tapahtunut mitään onnellista juuri sillä hetkellä. Tyttö hymyili pelkästä elämisen ilosta. Ei sen takia että olisi joku syy hymyillä, vain siksi että on olemassa.
Miten lapset pystyvät tuohon? No tietenkin siksi että he ovat vielä tarpeeksi tyhmiä ollakseen iloisia ilman syytä. Kun tulee ikää mittariin ja "järkeä" päähän, elämän oikea laita paljastuu.
Sama uskon kanssa: aivot narikkaan ja hymyillään kun hangon keksi. Miksi siis jumala palkitsee aivottomuudesta mutta järjen käyttö johtaa kadotukseen? Miksi meille annettiin järki muttei lupaa käyttää sitä?
Minulla ei ole pitkään aikaan ollut ainuttakaan aitoa naurun tai hymyn hetkeä. Kaikki vain typerää hirnumista yhtä typerille jutuille, joita aivottomat "kaverit" aina kännipäissään laukoo.
Pitäisi varmaan käydä jossain poistattamassa osa aivoistaan, niin tulisi tyhmemäksi. Samalla tietenkin onnellisemmaksi. Mutta olisiko sekään oikea ratkaisu? Kun ei haluaisi luovuttaa ja tyytyä helppoon ratkaisuun. Ei haluaisi tyytä siihen einekseen kun haluaisi tehdä ruokansa itse. Toisaalta ei haluaisi pohtia kysymyksiä, joille ei yksinkertaisesti ole yleispäteviä vastauksia. Elämä on siis iso dilemma...
Miten lapset pystyvät tuohon? No tietenkin siksi että he ovat vielä tarpeeksi tyhmiä ollakseen iloisia ilman syytä. Kun tulee ikää mittariin ja "järkeä" päähän, elämän oikea laita paljastuu.
Sama uskon kanssa: aivot narikkaan ja hymyillään kun hangon keksi. Miksi siis jumala palkitsee aivottomuudesta mutta järjen käyttö johtaa kadotukseen? Miksi meille annettiin järki muttei lupaa käyttää sitä?
Minulla ei ole pitkään aikaan ollut ainuttakaan aitoa naurun tai hymyn hetkeä. Kaikki vain typerää hirnumista yhtä typerille jutuille, joita aivottomat "kaverit" aina kännipäissään laukoo.
Pitäisi varmaan käydä jossain poistattamassa osa aivoistaan, niin tulisi tyhmemäksi. Samalla tietenkin onnellisemmaksi. Mutta olisiko sekään oikea ratkaisu? Kun ei haluaisi luovuttaa ja tyytyä helppoon ratkaisuun. Ei haluaisi tyytä siihen einekseen kun haluaisi tehdä ruokansa itse. Toisaalta ei haluaisi pohtia kysymyksiä, joille ei yksinkertaisesti ole yleispäteviä vastauksia. Elämä on siis iso dilemma...
Vastaukset 48
Vanhimmat
ihminen on automaattisesti yksinkertainen ihminen. Kyynistä ihmistä pidetään älykkäänä, koska toisten alasajo näennäisesti pönkittää kyynikkoa itseään, vaikka itse sanoma olisi täysin tyhjäpäistä. Minä ainakin kykenen olemaan onnellinen siksi, että systemaattisesti täytän elämäni positiivisilla asioilla, enkä väenvängällä hanki itselleni stressiä. Olet sitä mitä ajattelet. Ja hyvä omatunto on paras päänalunen.
Niin. Sitä voidaan myös alkaa pohtimaan että onko se stressi itse HANKITTUA vai sattumalta SAATUA. Itselläni jälkimäistä.
Vastaus kysymykseesi on hyvin helppo ja ilmeinen.
Terveen ihmisen normaali tunne on olotila on hyvänolontunne. Se tulee siis itsestään kehon tunteista ja aistimuksista. Olen istunut korkealla rantapenkereellä Tyynen Meren rannalla ja ihmetellyt tätä. Miten maailma on sellaiseksi luotu, että ihminen ymmärtää sen kauniiksi?
Maailmassa on paljon hyviä hedelmiä, hyväntuoksuisia kukkia, kauniita maisemia ja mitä tahansa. Myös ihmisen oma keho on tällainen käsittämättömän hieno rakennelma. Ei ihminen itse edes tiedä mitään sen toiminnoista.
Tuon pikkutytön tapauksessa ei ole mitään ihmeellistä, hän oli vain terve. Pikkutytöt pitävät kaikenlaisesta hauskasta. Niin on myös ihmisen aivot. Aivot pitävät hauskasta. Niin on myös aikuisen ihmisen aivojen kanssa. Jos ei ole hauskaa, silloin ei ole terve. Ihmiset myrkyttää usein itsensä alkoholilla ja tupakalla. Silloin ei ole aina niin hauskaa.
Älä ymmärrä tätä saarnana. Tämän olen oppinut elämänkokemuksesta.
Frangipani puun tuoksu on aivan ihana.
http://www.exoticplumeria.com/images/OPENNINGplaque.jpg
http://www.plumeria101.com/book_logo.jpg
Niin no. Niinkin pinnallisella asialla kuin rahalla sinäkin olet sinne välimerelle mennyt. Kun ei ole rahaa mennä, ei myöskään ole mahdollisuutta kokea sitä onnea.
Ja tiedän, että hauskuutta elämässä tarvitaan. Sääli vain että sitä hauskuutta ei ole jaettu kaikille tasan.
Ei se ollut Välimeren rannalla, vaan Tyynen Valtameren rannalla Austraaliassa. Mitään rahaakaan en tarvinnut sinne mennäkseni, kun Austraalian valtio maksoi matkan. Menin vaan siirtolaiseksi, kun oli silloin tilaisuus.
Erehdyit myös kertomukseni tarkoituksesta. Halusin kertoa sitä, että onnellisuus tulee itsestään terveen kehon toiminnasta. Koeta nyt miettiä sitä. Terveys on onnellisuutta. Ei kaikki silti ole onnellisia, vaikka ovat terveitäkin. Silloin on vikaa ajatuksissa ja asenteissa.
Tekeekö se, että hymyilee tai näyttää onnelliselta, mielestäsi kyseisen ihmisen tyhmäksi?
Ei ihme, ettet halua olla onnellinen vaikka haluat olla onnellinen.
Tavallaan joo. Sillä maailmahan ei ole onnellinen paikka, ja jos tästä tiedosta huolimatta on onnellinen, niin silloin on joko tyhmä tai itsekäs. Toisaalta eihän se lapsi tiedä onko maailma onnellinen vai ei. Joten voisi sanoa että hymyilevä lapsi on vain tietämätön.
>
***Hehe, onkohan sinulla vikaa maailmankuvassasi?***
Osuit naulan kantaan! Raiskauksesta alkunsa saanella alkoholistiperheen äpärällä on varmasti vikaa maailmankuvassaan.
ei silti ole syytä syyttää itseään siitä miten on alkuunsa saannut, tai rangaista siitä itseään olemalla nauttimasta elämästään.
Maailmankuvaansa voi aina tarkentaa jos siinä on vikaa.
Kysymys kuuluu: syytänkö itseäni, vai elänkö sitä elämää, jonka olen sattunut saamaan, maailmassa jossa kaikilla muilla on asiat toisin? Eli kuka on väärässä ja kuka oikeassa? Kuka määrittelee kenellä on vikaa maailmankuvassa ja kenellä ei?
kyllä sinä itse olet siinä "syyttäjänä", syytät sitten itseäsi, tai niitä jolta elämäsi sait.
Ei kaikki ole syntyneet "kultalusikka suussaan" tänne, monet ovat luonneet elämänsä olosuhteet itse järkensä avulla ja kovalla työllä.
Maailmankuvan kun muodostaa siitä tiedosta joka siitä on saatavilla, niin ei se kovin vääräkään voi olla silloin?
Parempaakaan kun ei ole tarjolla, ellei sitten tyydy uskomuksiin ja melikuvitukseensa.
Ei raiskauksesta alkunsa saaneella alkoholistiperheen lapsella ole välttämättä sen enempää vikaa maailmankuvassaan kuin mitä se väistämättä on meillä kaikilla.
Kyse oli sinun maailmankuvastasi.Jos se sinulla on erityisen vialla niin kannattaa tutkia sitä.
Näkyy sinulla tuota katkeruuttakin olevan...ihan oikeasti otan osaa suruusi. Ymmärtänet mitä tarkoitan vaikka tuo kuulostaakin fraasilta?
Lähtökohtaansa ei voi valita, mutta maailmankuvaansa voi ja pitää jokaisen työstää. Varsinkin jos ei ole tyytyväinen siihen, mitä näkee. Niin kuin kosmetiikka mainos sanoo: "You are worth it!".
Joka päivä pitää tehdä itselle jotain, josta nauttii. Näinä hetkinä oma maailma on onnellinen.
Samanlaisia hetkiä kokee muutkin ihmiset, ollen hetken onnellisia.
Kun on alkuun päässyt, kukaan ei kiellä lisäämästä näiden hetkien lukumäärää ja kestoa per päivä.
>>Tyttö hymyili pelkästä elämisen ilosta. Ei sen takia että olisi joku syy hymyillä, vain siksi että on olemassa.>Miten lapset pystyvät tuohon? No tietenkin siksi että he ovat vielä tarpeeksi tyhmiä ollakseen iloisia ilman syytä. Kun tulee ikää mittariin ja "järkeä" päähän, elämän oikea laita paljastuu. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut ainuttakaan aitoa naurun tai hymyn hetkeä. Kaikki vain typerää hirnumista yhtä typerille jutuille, joita aivottomat "kaverit" aina kännipäissään laukoo.>Pitäisi varmaan käydä jossain poistattamassa osa aivoistaan, niin tulisi tyhmemäksi...
***"Elämän oikea laitakin" on syy hymyillä kunhan sen oikein oivaltaa.
Onhan itse elämä mitä monimuotoisin ja satumaisen monipuolinen, sekä Maailma paratiisimainen paikka elää kunhan valitsee vain paikat oikein.
Suomikin mitä kaunein paikka elää ja nauttia ainakin kesäisin. ***
Mitä jos ei löydä mitään syytä hymyillä tai tarpeeksi asioita tullakseen onnelliseksi? Jos päivittäin kohtaa enemmän vastoinkäymisiä kuin iloa, ihan eläen omana itsenään, niin millä ihmeellä kaiken voi kääntää onneksi? Mitä jos jokapäiväinen elämä on elämistä henkisissä kahleissa, mistä ihan aikuisten oikeasti ei päästä pelkällä tahdolla? Mikä on se maaginen koodi millä kiertää ihmisyyden perimmäisen idean, eli tämän "naapurilla on vihreämpi ruoho"-ajattelun?
***Kukas sen käytön estäisi?***
Ei estä mutta sen käytöstä tuntuu rapsahtavan tuomio kadotuksessa. Koska jos järjellä miettii, jumalaa ei millään voi olla olemassa, ja tästä päätelmästä joutuu helvettiin. Jos taas ei ala järkeilemään vaan uskoo ihan vain tavan takia niin silloin tulee palkkio paratiisissa. Eli siis tässä mielessä on naurettavaa että ihmiselle on annettu järki mutta sen käytöstä seuraa huonoa.
***Kaveritkin voi itse kait valita?***
Voisikin! Mutta eipä pidemmän päälle voi.
***Jospa alkaisit käyttämään sen sijaan niitä aivojasi tehokaammin??***
Jos tästä vielä tehokkaammin alkaisin aivojani käyttämään niin luulenpa että joutuisin kuulan kallooni laittamaan.
>>Mitä jos ei löydä mitään syytä hymyillä tai tarpeeksi asioita tullakseen onnelliseksi? > Jos päivittäin kohtaa enemmän vastoinkäymisiä kuin iloa, ihan eläen omana itsenään, niin millä ihmeellä kaiken voi kääntää onneksi? >Mitä jos jokapäiväinen elämä on elämistä henkisissä kahleissa, mistä ihan aikuisten oikeasti ei päästä pelkällä tahdolla? Ei estä mutta sen käytöstä tuntuu rapsahtavan tuomio kadotuksessa. Koska jos järjellä miettii, jumalaa ei millään voi olla olemassa, ja tästä päätelmästä joutuu helvettiin.>Jos taas ei ala järkeilemään vaan uskoo ihan vain tavan takia niin silloin tulee palkkio paratiisissa. Eli siis tässä mielessä on naurettavaa että ihmiselle on annettu järki mutta sen käytöstä seuraa huonoa. >Voisikin! Mutta eipä pidemmän päälle voi.
Ihmiset puhuvat koko ajan elämän ja asenteiden muuttamisesta, mutta eivät ymmärrä että ei ole kyse asenteesta. Se että ei näe elämässä mitään mikä tekisi onnelliseksi, johtuu puhtaasti siitä mitä elämässään on kokenut, ja miten se vaikuttaa elämään tässä hetkessä. Ei ole kyse siitä miten asennoidun menneisiin vaan siitä mitä ne menneet on tehnyt minusta. Nyt sanot että voin muuttaa asennoitumistani menneitä kohtaan. Miten? Voit helposti sanoa mitä tehdä, mutta vaikempi tehtävä on kertoa miten se tehdään. Siihen tarvitaan huikea määrä energiaa. Tästä syntyy mukava paradoksi kun ihmiset ympärillä imee kokoajan sitä energiaa. Ja nyt minun pitäsi muutta asenteitani ihmisiä kohtaan?
***Kun uskoo, että tämä on se ainoa elämä jota sinulla on mahdollisuus elää, niin eikö se kannattaisi elää nauttien siitä niin kauan kuin se on mahdollista.***
Harhaa.
***>>Voisikin! Mutta eipä pidemmän päälle voi.
Jos itse ei pysty muuttamaan asenteitaan tai toimimaan, tarvisee ulkopuolista muuttajaa.
tarvitset siis psykologin ja psykiatrin apua siinä.
Elämä ei itsessään ole harha, vaan sinä luot itse "harhasi" joita häpeäät, vaikka olet täysin syytön niihin todellisuudessa.
"Henkiset kahleet" on murrettavissa, jos ei omin voimin niin ammattiauttajien avulla.
Itsesyytökset ja itsesääli siitä mihin ei ole syyllinen ei johda mihinkään muuhun kuin niihin "kahleisiin".
Mutta jos haluaa "rangaista itseään" toisten teoista niin onhan sekin tietysti mahdollista, mutta ei kovin järkevää.
Itsetunne kun on olematon, estää se tietysti toimimasta niin kuin haluaisi, silloin on vahvistettava sitä itsetuntoa tiedolla miksi se on huono.
Saavutettu itsevarmuus taas saa "automaattisesti" toimimaan, ja kun siihen liittää sen järjen käytön, niin tulostakin syntyy elää se ainutkertainen elämänsä kohtalaisen onnellisena.
Muutos lähtee aina itsestään, omin avuin tai muiden avustamalla, valinta on vain tehtävä itse, harvoin sitä apua kukaan tulee tarjoamaan.
Ihmisellä on osin "vapaa tahto" ja toisaalta ei ole.
Jos punastut, häpeäät,pelkäät, tai saat erektion vastoin tahtoasi, niin mikä siinä silloin on ihmisen "vapaata tahtoa"?
Ihmisen keho ja aivosolut voivat siis toimia vastoin tahtoasikin, mutta sekin on aivan normaalia.
Voit siis itse päättää ja vaikuttaa moniin asioihisi joita päätät tehdä, mutta mihin et voi, niin ei niissäkään ole mitään hävettävää, vaan on luonnollista kehon ja mielen toimintaa.
Toki on mahdollista kehittää tahtoaan kunhan ymmärtää mielensä toimintaa.
Aloita siitä, opettele ymmärtämään itseäsi ensin, miksi mielesi ja kehosi toimii niin kuin se toimii huolimatta siitä miten sen olet saannut.
Silloin voi ymmärtää vähän elämääkin, miksi se toimii niin kuin toimii.
"Tyttö hymyili pelkästä elämisen ilosta. Ei sen takia että olisi joku syy hymyillä, vain siksi että on olemassa."
Mietin tarkoittaako "olla olemassa" sitä että on itse olemassa. Onko ihminen niin itseriittoinen, että riittä kun on olemassa itse ja itseään varten. Vai tarkoittaako se, että on (jtkn) samalla sitä, että on (jtkn) jollekin toiselle?
tarkoittaa yleensä sitä, että joillakin/jollakin on ollut vietti jonka seurauksena joku eli ihminen, tai eläin on olemassa, tai on muuten tapahtunut solun jakautuminen?
No en tarkoittanut tuota, kuten varmaan tiedätkin? Ehkä tarkoituksella pinnallistat kysymyksen, niin mielenkiintoinen kuin tuo kritiikkisi abiogeneesi-teoriaa kohtaan onkin ;)
>
Luulisin että se asia joka yhdistää lapsia ja uskovaisia on tyhmyyden sijaan tietty turvallisuuden tunne: on olemassa joku joka vahtii että asiat sujuvat niinkuin pitää. Lapsella tuo joku on vanhemmat, uskovaisella jumalolennot. Ateisteilla ei tuonlaista ylivertaista auktoriteettia tavallisesti ole.
Tietysti onnellisuus riippuu monesta muustakin asiasta. Itse ainakin olen - jollen nyt kovin onnellinen niin vähintäänkin aika tyytyväinen ateisti.
On onni, kun nimeni on Onni, kun itseäni muille annan, saa toisetkin Onnia Onnilta, ja Onnikin on onnellinen.
Kun viellä hyvin syön, paisuu Onni onnesta ja onnellinen oon paisuneesta Onnista.
Vaihda sinäkin nimeksesi Onni, ja olet sinäkin sitten onnellinen Onni, kun muille Onnia sitten annat?
Katsos on onni olla Onni.
"...he ovat vielä tarpeeksi tyhmiä..."
Eikö koskaan tule mieleen muita vaihtoehtoja.
Voihan olla niinkin päin, että sinä et ole tarpeeksi fiksu ollaksesi onnellinen.
Ymmärrän kyllä, Jumalaan uskominen on vaikeaa, mutta kannattaisi ainakin opetella näkemään vaihtoehtoja. Useimmilla ihmisillä,minä mukaan lukien, on sellainen ongelma, että näemme kyllä roskan toisen silmässä, vaikka omassa olisi hirsi.
***Eikö koskaan tule mieleen muita vaihtoehtoja.***
Varmasti tuleekin, mutta ne saavat yleensä väistyä niiden elämän varrella opittujen sairaiden ajatusmallien tieltä. Mukavinta tässä on se että minä saan siitä syyt ja pahat katseet niskoilleni, vaikken maailmankuvaani ja käsityksiäni itse ole valinnut.
Tosiaan, voinhan olla liian tyhmä, ollakseni onnellinen. Toisaalta, tämä johtaa ajatukseni outoon dilemmaan, kun yritän miettiä mikä on fiksua ja mikä ei.
Normaalisti elävä olento miettii asian fiksuuden sen mukaan kuinka paljon se edistää elämää. Tässä kohtaa tulee isoon osaan se, kuinka maailman näkee, eli toisin sanoen mitä on kokenut ja mitä ne kokemukset ovat ajatusmaailmalle tehnyt.
Itselläni pelkkä elämän vaaliminen ei oikein meinaa riittää perusteeksi sille mikä on järkevää ja mikä ei, sillä suurimman osan elämääni olen kokenut oloni tuskaisaksi.
Enpä tiedä. Hulluutta koko touhu. Pitäisi oikeasti lopettaa ajattelu ja laittaaa aivot narikkaan. Mutta ei vaan kykene.
"Mukavinta tässä on se että minä saan siitä syyt ja pahat katseet niskoilleni, vaikken maailmankuvaani ja käsityksiäni itse ole valinnut."
Harmi etten tarkemmin tiedä kuka/mikä on puolestasi valinnut ja toivottavasti kuitenkin onnistut valitsemaan vielä paremmat.
"Normaalisti elävä olento miettii asian fiksuuden sen mukaan kuinka paljon se edistää elämää."
Uskominen Jumalaan ja Jeesukseen, edistää elämää (enkä edistämisellä tarkoita sitä, kuinka kello edistää).
:)
"sillä suurimman osan elämääni olen kokenut oloni tuskaisaksi."
Se on sääli, onneksi asiasi eivät sentään niin huonosti ole, ettet pystyisi niistä valittamaan.
"Enpä tiedä. Hulluutta koko touhu. Pitäisi oikeasti lopettaa ajattelu ja laittaaa aivot narikkaan."
Ei millään pahalla, mutta mielestäni kuulostaa siltä, että olisit niin jo tehnyt, pysähtyessäsi tämän hetkiseen ajatusmalliin.
***Ei millään pahalla, mutta mielestäni kuulostaa siltä, että olisit niin jo tehnyt, pysähtyessäsi tämän hetkiseen ajatusmalliin.***
Niin no, se on sinun tulkintasi, jonka teet omaa elämäsi perustalle.
Huomaatko miten viime viestissäni toteamani dilemma toistuu tässä? Sinä sanot että olen laittanut aivot narikkaan, koska ajatusmaailmani ei vaali elämää. Minä taas ajattelen toisin päin.
Kaikki vaan sen takia että koemme maailman erilailla. Oletko sinä valtuutettu sanomaan, mikä on järkevyyttä ja mikä ei. Olenko minä? Vastaus:kukaan ei ole.
Eikö ole hassua kun antaa toiselle elämänohjeen, se kohdistuu osaksi itselleen. Koska eihän eläänohjetta voi keksiä muusta kuin omasta elämästään, omistaa tarpeistaan ja omien kokemustensa pohjalle.
Tavallaan koen olevani helvetin älykäs ihminen, tavallaan en. Olisi ihan oikeasti kiva saada joku syy uskoa miksi elämän vaaliminen olisi hyvä syy elää, mutta sitä ei tähän mennessä ole tupsahtanut eteen.
Nyt saan taas kuulla miten se on minusta kiinni. Niin surullista kun se onksin, se ei ole minusta kiinni. Tuo on puhdas harha, johon parempiosaisten on helpompi uskoa. Vai elänkö minä harhassa?(ja noidankehä lähtee tass käyntiin...)
Puhun nyt suoraan, älä pillastu jos tuntuu holhoavalta, äiti-ihmisillä on kai sellainen sisäänrakennettuna.
"Nyt saan taas kuulla miten se on minusta kiinni. Niin surullista kun se onksin, se ei ole minusta kiinni. Tuo on puhdas harha, johon parempiosaisten on helpompi uskoa."
Kiroilla tekisi mieleni. Tuo surkuttelu ei auta kerään eikä mitään ja tekee pilkkaa älynlahjoistasi. Sillä potentiaalia sinussa on, ihan riittämiin, kun vain tuosta itse määrittelemästäsi noidankehästä pääsisit ulos. Miten voi olla että kaikille muille omaan elämäänsä vaikuttaminen on mahdollista mutta sinä olet olosuhteiden uhri? En keksi yhtäkään vastausta!! Ja tuo "kärsimyksesi" korostaminen sieppaa niin... en halua vähätellä, oma tuska on aina toisen tuskaa pahempi ja lähempänä. Ymmärrän ajatuksesi kyllä. Mutta ulosantisi huutaa sääliä enemmän kuin haastavaa keskustelun kaipuuta.
Tunnut olevan sitä mieltä ettei sinua voi auttaa. Olen vakaasti toista mieltä. Tiedät ettet minun mielipidettäni ole kysynyt mutta sinä tarvitset edes jonkun ulkopuolisen avun. Jos elämäsi on todella niin kauheaa kuin sanot, etkö tahdo siitä parempaa? Tahtoisin tietää mikä tilanteesi on, olen vakuuttunut siitä että voin kertoa sinulle miten se on mahdollista muuttaa tai ainakin antaa rohkaisevan esimerkin jostakusta joka on kärsinyt myös ja noussut sen yläpuolelle hyvään elämään.
Minua häiritsee se että näennäisen järkevä ihminen ei halua edetä ja kasvaa vaan juuttuu omavalintaisesti paikalleen. Kerro vapaasti ettei se ole minun ongelmani ja sinä et apua tarvitse, mutta jos tahdot muutoksen (enkä tarkoita minkäänsortin uskontoa!!), se kyllä onnistuu.
***
joku otti ilmeisesti epähuomiossa tässä ketjussa jo esiintyneen niminmerkkini:)
Olemme siis eri henkilö. Jos joku vielä tuolla nimimerkillä esiintyy niin se en ole minä.
Sen verran vain sanon että eräällä tavalla ymmärrän alkuperäisen tunteen tuosta että ei voi valita osaansa miten kokee ja ajattelee.
Jotenkin tuosta olotilasta pitäisi kuitenkin voida päästä pois. Jos et sinä voi esim. rukoilla niin minä teen sen puolestasi kunnes pahimmat kiireet tästä hellittävät. Teen sen siis kahden viikon sisällä ajan kanssa. Toivottavasti auttaa.En rukoile mitään järkeä pois sinulta tms.:) Ihan vain että olotilasi helpottuisi ja että voisit kokea keveää olemisen riemua.
Toivotaan (ainakin minä toivon) että näin tapahtuu:)
***kun vain tuosta itse määrittelemästäsi noidankehästä pääsisit ulos.***
Haluaisin vihdoin perusteluja tälle väitteelle.
Mistä voidaan olla niin satavarmoja että minä itse sen määrittelen? Miksi vaihtoehto B, eli se että ajatusmallini on minusta riippumattomista syistä minun päähäni vapaasta tahdostani riippumatta ohjelmoitunut, on kaikkien mielestä pois suljettu? Minä näen havaintomaailmassani tuhat ja yksi todistetta jälkimmäiselle teorialle. Ensimmäiselle en oikeastaan yhtään. Ihmisen maailmankuva rakentuu hänestä riippumattomien asioiden varaan kuten jo tuhannesti mainitsemiini lähtökohtiin. Miten se voi sillon olla itse valittu?
Ja en nyt meinaa missään masistelu mielessä. Muutama järkeen käypä perustelu ja voisin harkita vaikka uskomista teidän teoriaan. Minun on vaikea uskoa johonkin, jolle ei löydy perusteluita. Miksi saan siitä syyt niskoilleni? Siis rationaalisesta ajattelusta...
Rukoilinkin jo tänään kun järjestyi aikaa! Rukoilin klo 20-22. Toivottavasti tuntuu jossain:)
"Huomaatko miten viime viestissäni toteamani dilemma toistuu tässä? Sinä sanot että olen laittanut aivot narikkaan, koska ajatusmaailmani ei vaali elämää. Minä taas ajattelen toisin päin."
Ei, en edes ottanut kantaa koko "elämän vaalimis" pointiin, koska se kuulostaa liian määrittelemättömältä ja epäselvältä käsitteeltä.
Aivojen narikkaan heitto kommentilla viittasin siihen, kun olet päättänyt jotain, silloin olet myös tavallaan lopettanut ajattelun. Ja olen saanut kuvan, että se käsitys, mikä sinulla on, on lopullinen. Tällöin olisit tavallaan laittanut aivot narikkaan, mutta oletettavasti et kuitenkaan ole, ainakaan joka asiassa, vaan ehkä jumittunut tässä kohtaan tiettyyn malliin.
"miksi elämän vaaliminen olisi hyvä syy elää"
Ihmettelen sitä, mistä olet saanut päähäsi, että elämän vaaliminen olisi hyvä syy elää? Onhan se ihan hyvä syy tietenkin mielestäni, mutta sen taustalla on vielä syy, mitä varten elämää vaalitaan ja siihen voi olla vaikea löytää vastausta, erityisesti ateistin.
On kyllä mielenkiintoista, jos ei elämiseen löydy syitä, itselläni ei ole vaikeuksia keksiä syitä, miksi haluan elää, mutta se johtuu ehkä siitä, että asiani ovat ihmeen hyvin, Kiitos siitä Jumalalle.
Eikö sinulle tule mieleen sitten muita syitä elämiseen?
Minun mielestäni elämä on Jumalan antama lahja, josta ei kannattaisi heittää hukkaan päivääkään mihinkään turhuuksiin, tai esim. murehtimiseen asioista joihin ei voi vaikuttaa.
"Tavallaan koen olevani helvetin älykäs ihminen, tavallaan en."
Eikö olisi hyvä syy elää, käyttää sitä älykkyyttä, mikä sinulla on, jonkin hienon ja hyvän asian kehittämiseen. Mielestäni kaikki mikä on hyvää on jo itsessään hyvää syy esim. elämiseen. Eihän voi olla niin, että ainoa asia, mikä sinua kiinnostaa on nämä keskustelut? Eikö ole minkään alan asioita, joiden kehittely ei olisi kiinnostavaa, joiden ongelmien ratkominen tuottaisi iloa.
Jumalaa sinä et varmaan halua edes oppia tuntemaan ja siksi antaisin sinulle vain seuraavan neuvon: ala tekemään kaikkea hyvää (sinulle annettujen mahdollisuuksien mukaan) ja keskity siihen, ilman murehtimista asioista, jotka voisivat olla paremmin, niin elämäkin alkaa hymyilemään. Jos et keksi miten tekisit hyvää, niin siinä on ensimmäinen tehtävä, johon voit käyttää älykkyyttäsi, äläkä yritä väittää, ettei älykkyytesi riitä siihen, ylitä itsesi ja löydä tuohon ratkaisu.
Tuollakaan neuvolla ei kuitenkaan välttämättä pitkälle päästä, koska "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen." (ensimmäinen kirje korinttilaisille 13,1). Tämän vuoksi rakkaus, sellaisena kuin Raamattu sen ilmoittaa, on parhaimpia syitä elämiseen, minun mielestäni ja kannattaisi oppia se tuntemaan (kuten myös Raamattu ja Jumala, jot ilman ei ole rakkautta).
"Nyt saan taas kuulla miten se on minusta kiinni."
Syyllisiä, syyllisiä minä kaipaan :)
Kenestä se on sitten kiinni? Onko se minusta kiinni? Voinko minä päättää puolestasi?
Kenestä on kiinni se, että kirjoitat tänne? Onko tänne kirjoittaminen sinun päätös, vai tahdottomanako tämänkin teet?
Oliko asia niin, että kohtalo ja menneet tapahtumat pakottavat sinut tekemään mitä teetkin?
Olisiko mahdollista, että seuraavan kerran kun olet tekemässä jotain tahdottomasti, pysähdyt ajattelemaan ja yllätät ja teet toisen vallinnan... ...koska se olisi kuitenkin selvästi pakon sanelema juttu, yllätät uudelleen ja päätätkin päinvastoin... ...koska se olisi kuitenkin selvästi pakon sanelema juttu, yllätät uudelleen ja päätätkin päinvastoin... jne. voisit myös kokeilla tehdä sen, mikä mielestäsi on hyvä.
*** Aivojen narikkaan heitto kommentilla viittasin siihen, kun olet päättänyt jotain, silloin olet myös tavallaan lopettanut ajattelun.***
Tiedätkö sen tunteen, se kun tulee vaan niin turhautunut olo, ettei keksi enää mitä kirjoittaa.?Ei siis ole kyse etteikö tietäisi mitä kirjoittaa mutta toinen osapuoli on jossain niin toisessa maailmassa että sen kirjoittaminen tuntuu turhalta/turhauttavalta. Pakko silti yrittää.
Kerrohan missä mielessä minä olen lopettanut ajattelun, päättäessäni että maailma on pääosin paska paikka, mutta sinä et ole lopettanut ajattelua päättäessäsi että maailma on ihan kelpo paikka? Täysin sama ilmiö, ainoastaan käänteisenä. Periaatteessahan sinäkin olet aivan samassa tilassa kun minäkin:Jumittunut yhteen ajatusmalliin. Kysymys kulluu, miksi minä saan torut minun ajatusmallista, mutta sinä et? Miksi minun ajatteluni on jumittunutta mutta sinun on ei? Vai tiedostatko itsekin olevasi jumissa?
***Ihmettelen sitä, mistä olet saanut päähäsi, että elämän vaaliminen olisi hyvä syy elää?***
Monen suusta olen tämän kuullut. Ihmetten itse sitä ettet sinä ole koskaan kuullut tästä.
***itselläni ei ole vaikeuksia keksiä syitä, miksi haluan elää, mutta se johtuu ehkä siitä, että asiani ovat ihmeen hyvin, Kiitos siitä Jumalalle.***
Jotenkin en ikinä voisi kuvitella itseäni sanomassa jotain tuollaista. Aivan puistattaa aina kun joku tokaisee tuon fraasin. Mielestäni todella narsistista alkaa esittelemään onneaan jonain jumalan antamana lahjana. Kerrohan miten pystyt tuohon, säilyttäen hyvän omantunnon.(kylmät väreet hiipivät selkää pitkin)
***On kyllä mielenkiintoista, jos ei elämiseen löydy syitä***
Tämä on hieman vaikea selittää, mutta minulla on kyllä syitä elää. Rakastan taidetta ja vapaa aikani menee lähestulkoon kokonaan taiteen parissa luoden kokoajan uutta. Ongelma on se, että tässä hedonistisessa materiaa palvovassa maailmassa minunlaiseni jää jalkoihin. Voi niitä miljoonia kertoja kun "kaverit" ovat vittuilleet päin naamaa siitä kun olen ollut sinkkuna liian pitkän aikaa. Tai siitä että olen sodan vastustaja sivari eikä ole ajokorttia tai autoa kun vastustan ilmaston turhaa kuormittamista. Vituttaa kun ei ihmiset anna olla oma itsensä. Heti kun ei taivu tiettyihin normeihin saa kuulla kunniansa.
Ja nyt neuvot että ei pitäisi välittää. Kerro miten minä en laumaeläimenä voisi välittää? Ihminen ei kuitenkaan pysty olla yksin.
***Kenestä on kiinni se, että kirjoitat tänne? Onko tänne kirjoittaminen sinun päätös, vai tahdottomanako tämänkin teet? ***
No jos aivan alkuun mennään niin syypää siihen että tässä kirjoitan on alkuräjähdys, josta tämä ääretön syy-seuraus-suhteiden ketju on saanut alkunsa.
Jos haluat jonkun tarkemman määritelmän niin voin sanoa että en tiedä. En voi sanoa kirjoittavani tätä tekstiä ainoastaan vapaasta tahdosta, koska se ei kaiken järjen mukaan mene niin. Ei yksikään kaverini kirjoittele tänne jatkuvasti voivottelevia sääliviestejä, koska heillä ei ole tarvetta siihen. Minulla on tarve siihen elämässä kokemieni minusta riippumattomian asioiden takia. Se miksi nyt kirjoitan, johtuu siis minusta riippumattomista tekijöistä enkä siksi voi kutsua tätä vapaaksi tahdoksi. Tiedän että se on hyvä osaisena vaikea käsittää.
ah, samaa käyttäviä on siis, voi... ja kaiken kukkuraksi toinen rukoilevainen ja minä... mmh, en. Kuinka erottaa? Käytkö usein kirjoittamassa? Olen kirjoittanut samalla nimimerkillä vasta parisen kuukautta, voin hyvin vaihtaakin.
***
huhhuh, tuolla toinen kolmoistähti jo rukoilikin puolestasi, onnea vaan.
"Mistä voidaan olla niin satavarmoja että minä itse sen määrittelen? Miksi vaihtoehto B, eli se että ajatusmallini on minusta riippumattomista syistä minun päähäni vapaasta tahdostani riippumatta ohjelmoitunut, on kaikkien mielestä pois suljettu?"
Oletko sinä sitten se poikkeus sääntöön? Kaikki muut voivat vaikuttaa tilanteeseensa itse mutta sinä et? Suo anteeksi nyt, mutta mitä minä luulen on se että se sinusta kyllä näyttää ja tuntuu siltä. Perusteluja on vaikea antaa kun en sinua tunne enkä tilannettasi tiedä! (rukoilemalla se tuskin helpottuu).
Kyllä, olet ohjelmoitunut, kyllä, olet vaistosi varassa ajautunut siihen missä nyt olen. Sitä en kiellä yhtään hetkeä. Ainut mitä jankkaan on se että sinun Ei Tarvitse tyytyä siihen! Jos sinusta tilanteesi on huono, sinulla on kaikki edellytykset muuttaa se!! Lempata ystäväpiirisi joka sinusta on energiaavievä (uusia ihmisiä kyllä tapaa ajan kanssa usko pois), vaihtaa asuntoa jos se ahdistaa, muuttaa kotoa jos asut vanhempien luona ja olet täysi-ikäinen. Hankkia psykologin istunnon viikoittain ja mahdollisesti mielialalääkityksen. Lupaan että käänne parempaan päin tulee. Ja tulee ajan kanssa muutenkin, nuo ajatukset ja tunteet käy meistä jokainen läpi aikuiseksi kasvaessaan. Tai no, ei ihan kaikki. Mutta tarpeeksi moni jotta voidaan yleistää. Nyt nousee kyllä kuulijassa karvat pystyyn ja alkaa hurina siitä että aikuisuus on jo saavutettu ja minun tässä pitäisi kypsyä. Niinkin. Ihminen vain ei tajua kuinka vähän tietää ennenkuin tietää enemmän. Sitä mukaa kun tieto ja ymmärrys kasvaa, kasvaa ymmärrys siitä että on vielä niin paljon tuntematonta, niin paljon mitä pitäisi oppia että päätä huimaa eikä elinikä siihen riitä. Jossain vaiheessa sitä varmaan luovuttaa mutta niin pitkällä en toivottavasti koskaan ole.
Rationaalisesta ajattelusta sinua ei kukaan syytä, päinvastoin. Sinä olet ymmärtänyt sen että yksi teko ja ajatus johtaa toiseen ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta sen alle ei tarvitse hautautua. Keskity itseesi, älä olosuhteisiisi. Ajattele omaa kuvaasi. Kuka olet? Mitä haluat? Ajattele jos olisit joku toinene, miten neuvoisit hakemaan sitä mitä hän haluaa? Kuuntele omia neuvojasi.
Vasta kun olet itsesi kanssa kokonainen, voit täydeltä pohjalta lähteä hakemaan muutakin kuin teoreettista ymmärrystä niihin asioihin joista puhut. Ymmärrän ettet näe syytä luottaa uppo-outoon idioottiin tässä asiassa ja kuunnella typeriltä kuulostavia neuvoja... äh, voi vaikeus. Mutta jos haluat muutoksen, se on mahdollinen. Ei sinun tarvitse ajattelua lopettaa, katsoa vain palloa välillä toiselta puolelta.
***
"Se miksi nyt kirjoitan, johtuu siis minusta riippumattomista tekijöistä enkä siksi voi kutsua tätä vapaaksi tahdoksi. Tiedän että se on hyvä osaisena vaikea käsittää."
Sinulla on taustasi luoma ahdistus ja tarve purkaa sitä. Se on se sinusta riippumaton osuus siinä. Se, miten purat tilaasi, kirjoittaen tai taiteeseen, tänne tai muualle, on se sinun tahtosi ilmentymä!
Lohkaisepa vielä kerran "hyväosaisuuden" vaikutuksesta käsityskykyyn niin tulen ja tirvaisen. Monen monituista on katseetonta junttia molemmissa laidoissa, kultalusikka poskessa ja lahvilaatikossa tienposkessa, kummassakin tapauksessa on aivan yhtä helppoa ummistaa silmät ja mennä virran mukana. Ja tasan yhtä paljon löydät ymmärrystä ja empatiaa noilta laidoilta myös, ja sieltä välistäkin. Ihmisen lähtökohdat vaikuttavat osaltaan siihen mitä hänestä tulee, mutta suurin osa on tahdonalaista toimintaa.
Ah, ja mielipiteeksihän tämän voi toki niputtaa. Kokeile hetki ottaa se todesta.
***
ja vaihdettu nimimerkki. (se ei rukoileva)
Ei rukoileva, viime aikoina näissä ympäristöissä riehunut *** vaihtaa nyt siis rekisteriin.
"Tämä on hieman vaikea selittää, mutta minulla on kyllä syitä elää... ..."kaverit" ovat vittuilleet..."
Hyvä homma. Eivät sinun "kaverisi" kyllä sitten ihan parhaasta päästä ole, eikä siinä mielessä ihme, jos rasittaa. Toivottavasti oppisitte ymmärtämään toisia, tai löydät uusia, parempia kavereita.
"Kerrohan missä mielessä minä olen lopettanut ajattelun, päättäessäni että maailma on pääosin paska paikka, mutta sinä et ole lopettanut ajattelua päättäessäsi että maailma on ihan kelpo paikka?"
Tarkoitukseni ei ollut väittää, että jos on päättänyt asian sinun tavallasi, vain tällöin olisi lopettanut ajattelun. Tietenkin myös minä, jos päätän jotain samalla lukitsen myös tilanteen ja tavallaan lopetan ajattelun.
En yrittänyt puuttua muuhun kuin siihen koska on lopettanut periaatteessa ajattelun.
Eihän se edes välttämättä ole edes paha, jos tekee jonkin päätöksen ja tavallaan heittää aivot narikkaan. Mielestäni sille päätökselle täytyy olla kuitenkin rehelliset ja hyvät perustelut ja mielestäni minun näkökulmallani on hyvät perustelut, esim. maailman olemus asiassa.
Minun ei olisi kuitenkaan pitänyt heittää narikka kommenttiani, koska itse en ainakaan päätöksen teonkaan jälkeen yleensä lopeta ajattelua vaan mietin usein vielä senkin jälkeen oliko perustelut hyvät ja korjaan näkemystä, jos näen siinä jonkin ongelman.
Ja mielestäni siinä, että päätät elää ajatellen, elämä on yhtä tuskaa, on aika "aivot narikassa" meininki, koska ei näytä olevan pyrkimystäkään parempaan suuntaan(, kuten voit myös sanoa tästä kommentista, jos siltä tuntuu). Ja toisaalta, ei ehkä mikään ihmekkään, että pidän elämää hyvänä, koska olen myös sitä mieltä, että kärsimys joissain tapauksissa on hyvä asia. Omassa elämässäni on tapahtumia, jotka ovat tuntuneet todella pahoilta, mutta ne ovat tavallaan synnyttäneet hyviä asioita, joita en välttämättä muuten olisi tajunut tai löytänyt.
"Mielestäni todella narsistista alkaa esittelemään onneaan jonain jumalan antamana lahjana."
Täytyy sanoa, etten kyllä ymmärrä miten se on narsista antaa kunnia ja kiitos jollekkin toiselle. Mielestäni olisi narsistista kehua, minä olen niin hyvä, minun ansiosta kaikki on niin hienoa.
Vai tarkoitatko, kun sinulla on niin surkeasti asiat, on narsistista hehkuttaa,kun itsellä on hyvin asiat ja kiitttää siitä Jumalaa, joka minulle on antanut paljon hyvää ja sinä et olisi mitään saanut.
On ihan mielenkiintoista se, että voisin pyytää Jumalta, että hän tekisi sinun asiat vielä paremmiksi kuin minun ja oikeasti rukoilen, että muilla voisi olla paremmin kuin minulla, mutta jos niin tapahtuisi, en ole ollenkaan varmaa siitä, olisiko kukaan silti tyytyväinen. Minun elämässäni parasta on Jeesus ja Jumala, ja pidän heitä suurempana aarteena kuin mikään tässä maailmassa kallisarvoisena pidetty yhteensä.
"Ei yksikään kaverini kirjoittele tänne jatkuvasti voivottelevia sääliviestejä, koska heillä ei ole tarvetta siihen. Minulla on tarve siihen elämässä kokemieni minusta riippumattomian asioiden takia."
Tässä asiassa emme taida ikinä edistyä mihinkään suuntaaan.
Minun mielestäni on niin, että sinä tahdot kirjoittaa kokemuksistasi ja uskon, jos tahdot olla niistä kertomatta, pystyt myös siihen. Voi olla kuitenkin niin, että on terveellisempää puhua asiat, kuin vaieta. Sinun tapauksessasi minun mielestäni kuulostaa siltä, että saat jotain siitä, että kieriskelet itsesäälissä ja valitat ilman, että pyrkisit eteenpäin, koittaen löytää jotain hyvää. En halua mitenkään väheksyä tuskaasi, mutta minun on vaikea uskoa, että on mukavampaa miettiä jatkuvasti omaa tuskaa, kuin pyrkiä löytämään mukavia asioita ja parantaa ikäviä asioita.
Älä huoli, otin tästä alaspäin nimimerkin "yllä oleva (hätäpäissäni):D
Näinköhän oikein että olet tuolla alempana antanut palautetta kirjoituksiini? Toivottavasti et rusikoi pahasti *uteliaana menen katsomaan*
En tarkoituksella rusikoi... en kommentoinut ylimpänä olevaa kirjoitusta korostaen että se ei ole minun kirjoittamani, koska se olisi aivan hyvin voinut olla. Hauskaa sinänsä. Ainut perustavaa laatua oleva ero meillä taitaa olla tuo uskonnollinen vakaumus. Muuten kuulostat kelpo yksilöltä :D
***
Ei minulla ole mitään ateisteja vastaan:)
Eikä muitakaan:)
Sinäkin vaikutat tosi kivalta ihmiseltä;)Tosissaan! Joten ei meissä taida todellakaan olla muuta perustavanlaatuista eroa kuin se usko:D
Sääli ettei aika riitä enempään kirjoitteluun ja kohta tämä menee sivulle 2.:D
Pyörihän maisemissa, kyllä vielä jutunjuurta saadaan aikaiseksi! Vähintäänkin juupas-eipäs -väittely, niitä täällä riittää...
***
Pakko nyt tunnustaa että minä vain uskon Jumalaan, en käännytä enkä väittele näistä asioista enkä kuulu mihinkään kirkkoon:)
Mutta eihän sitä ikinä tiedä jos kuitenkin joskus tulisi väiteltyä jostain:) Vannomatta paras:D
Ps. Ja Jeesuksen opetuksiin uskon ja Pyhään Henkeen ;)
Muut profeetat Islamissa ym jätän rauhaan ja minua piinaa tuo pakkokäännyttäminen ja opinkiistat:) Eiköhän niistä tiedä sitten kuoleman jälkeen kun nämä touhut on tällä puolella niin sekavia.
Ateisteista olen nettiin tutustuttuani ollut hämmästynyt:olen aiemmin livenä tutustunut vain fiksuihin, ajatteleviin ateisteihin. Täällä niitä on toisenlaisiakin.
Mutta onpa täällä hurjia uskovaisiakin.
Netti kyllä avartaa maailmaa;):)
Kiva jos satuttaisiin vielä kohdakkain:)
Pakko vaihtaa nimimerkkiä mutta laitan nimeni perään sitten 3 tähteä (tai pikkuukkoa niinkuin kerran tuli, en tiedä miksi).
Nimihän aina vaihtuu jos joku rekisteröityy sillä:)
Väittelyä odottaen "yllä oleva":)
Tervehdys pitkästä aikaa... Et ole ollut poissa mielestäni vaikka täällä keskustelupalstalla en ole käynytkään.Tänä aamuna tapahtui sellaista että täytyi heti tulla sinut etsimään käsiini. Anteeksi että näin törmään tähän keskusteluun, mutta itse asiassa juttuni näyttää liittyvän suoraan pohdiskeluihisi..!
Olen viime viikoina ihmetellyt ja murehtinut kun elämässäni ei mikään asia näytä menevän niinkuin olen suunnitellut. Myönnän siis tässä että ihku-onnellinen uskis VOI olla masentunut ja kapinoida Jumalalle.
En päässyt uudelleenkoulutukseen vaikka terveys on sitä luokkaa ettei entisessä ammatissa ole mitään mahdollisuuksia jatkaa.Taloudelisesti ei ole mahdollista lähteä ilman kelan tukea kouluun. Minulla ei siis ole töitä eikä ällä hetkellä koulutusta mihinkään ammattiin,mutta velkaa senkin edestä. Mies ei saa kouluaan loppuun, lopputyö ei lähde edes alkuun...Seurakunnassa missä käyn, on ihme kähinöitä ihmisillä ja koen siitä suurta ahdistusta ja surua.
Valitin tässä Jumalalle että mikä ihme nyt on kun joka puolella on vain kielteisiä asioita, missään ei ole mitään myönteistä. Ei siis ole mitään syytä iloita, ja olla ONNELLINEN..!
Ja silloin Jumala heitti mieleeni sinut! Hän halusi näyttää minulle mitä SINUN mielessäsi on, miten sinä ajattelet, ja miksi olet niin turhautunut ja vihainen kuin nyt olet!!Nyt ainakin luulen ymmärtäväni miksi sinua ärsyttävät imelät ja superonnelliset uskis-hymyilijät.
Jossakin viestissä sinulta kysyttiin että kirjoitatko vapaasta tahdostasi tänne. Luuletko vielä että ihan sattumalta sinä kyselet näitä asioita ja ihan sattumalta minäkin sinut "löysin".
Hei Agneisti, Jumala on löytänyt sinut jo, ja hän haluaa näyttää sinulle että Hän välittää sinun tunteistasi. Sinä olet hänelle TÄRKEÄ! Vai luuletko että joku netin keskustelupalstalla ihan huvikseen miettii jonkun ihmisen tilannetta.
En minä tiedä miksi ihmeessä juuri minulle sinut "annettiin" rukousaiheeksi, mutta sinä olet ihan oikeasti Jumalan huomion kohteena.Hän aluaa kohdata sinut ja minun vain täytyy sitä sinulle vakuuttaa.
Enkä tiedä miksi minun piti kokea sinun "tuntojasi". Oli vain niin hurja kun kesken valitukseni Herralle, Hän laski sinut mieleeni. Ja minulle asia selveni heti. Ahaa, siis nämäkään ahdistukset eivät olleet turhia vaan niillä on tarkoitus! Siinä yksi salaisuus miksi uskiksena jaksaa tätä elämän mielettömyyttä paremmin, asioille löytyvät aina selitykset. Ja jos ei tässä elämässä niin sitten taivaassa.
Se erohan meillä vielä on, että sinulla ei (vielä) ole kohdetta jolle antaa taakat, vaan joudut kyselemään elon tarkoitusta ja mielekkyyttä "maailmasta". Minun osoite on selvä, ja myöskin saan sieltä vastaukset. Eli tämän taloudellisen ja terveydellisen epävarmuuden kestän kun tiedän että kaikki on loppujen lopuksi Isän hallinnassa. Ei se silti takaa sitä ettenkö hätäilisi, silloin olisin tahdoton ja aivoton jos en kokisi tilannettani huolestuttavaksi. Salaisuus on siinä että sen huoleni voin viedä Isälle, kiukkuni saan viedä hänelle, saan tuntea ja kokea vapaasti omana itsenäni asiat, tärkeintä on miten käsittelen ne tunteeni.Ei uskiksena olo tarkoita sitä että kaikki asiat voi huolettomasti heittää hallelujaa-sanan alle, ja unohtaa elämän realiteetit. Laskut on maksettava ja töitä tehtävä siinä missä muutkin.
Sinua huolettavat maailmassa olevat epäkohdat. Minä olen jaksanut kohdata rankkoja asioita(ihmiskohtaloita) työelämässä, kun olen tiennyt että voin viedä heidän asiansa Jumalalle,ja tiedän että Hän auttaa. sillä on aika iso merkitys sille että jaksaa kohdata pahojakin asioita. Itse en voi pelastaa maailmaa, mutta tiedän kuka voi!!
Rauhan saanut ja Agneisti, teillä on jotain yhteistä. Te molemmat halveksutte toistenne maailmankuvaa (okei, uskovalle osapuolelle täytyy keksiä jokin lempeämpi sana), mutta samalla pakenette aivan samaan suuntaan. Teidän molempien kohdalla ongelmien syynä on aina joku muu, ja ratkaisuna joku muu, kohtalo on jonkun muun käsissä ja joku muu liikuttelee teitä. Miten silti Agneisti et tunne uskovia kohtaan sen suurempaa sympatiaa, teet itse samaa mistä syyllistät heitä. Siinä jo syytä tarpeeksi ottaa elämä omiin käsiisi eikä tyytyä olemaan kohtalon viskeltävänä. Onhan se vaikeaa, niin, elämä on.
***