En varsinaisesti ole aikaisemmin nähnyt enkeleitä mutta niiden läsnäoloa olen toki tuntenut.
Tiistaina olin käymässä päivänokosille ja silmäni olivat kiinni. Eteeni piirtyi ikään kuin huomaamattani valkoisiin, sädehtiviin vaatteisiin pukeutunut olento. Heti kun "tajusin" että näin on, se katosi silmänräpäyksessä.
Tällainen kokemus. Ei mikään elämäämullistava, mutta luulen että se oli todellinen juttu.
Mitäs siellä Raamatussa sanotaankaan enkeleistä?
"Eivätkö kaikki enkelit ole palvelevia henkiä, jotka ovat lähetetyt niitä varten, jotka tulevat perimään pelastuksen?" (Heb 1:14)
"Jos sinä sydämessäsi uskot että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ja suullasi tuunustat että hän on Herrasi, niin sinä pelastut!"
Tämä on maailman paras "ilmestys" kun se sattuu kohdalle.
Tiistaina olin käymässä päivänokosille ja silmäni olivat kiinni. Eteeni piirtyi ikään kuin huomaamattani valkoisiin, sädehtiviin vaatteisiin pukeutunut olento. Heti kun "tajusin" että näin on, se katosi silmänräpäyksessä.
Tällainen kokemus. Ei mikään elämäämullistava, mutta luulen että se oli todellinen juttu.
Mitäs siellä Raamatussa sanotaankaan enkeleistä?
"Eivätkö kaikki enkelit ole palvelevia henkiä, jotka ovat lähetetyt niitä varten, jotka tulevat perimään pelastuksen?" (Heb 1:14)
"Jos sinä sydämessäsi uskot että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ja suullasi tuunustat että hän on Herrasi, niin sinä pelastut!"
Tämä on maailman paras "ilmestys" kun se sattuu kohdalle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kertomus tälle enkelipalstalle.
Vähän tuntui kuin pilkkaisit enkeleitä?
"...luulen että se oli todellinen juttu."
Minä luulen että se oli todellinen mielikuvitusjuttu.
Mutta mahdollista on myös että uskisten tapaan valehtelit kehyskertomuksen saadaksesi ikäänkuin "luvan" puhua "uskonasioista".
Että niinkuin pitäisit kertomustasi jotenkin hienona ja lähentävänä alkuna?
Ns. uskikset tekevät paljon tuollaisia valhealoituksia.
Hei!
Alun perin piti kirjoittaa vain enkelikokemus. Koin että Pyhä Henki kehoitti muistuttamaan myös pelastuksesta.
Tässä maailmassa on paljon enkelienpalvontaa. Uskon että Jumala murehtii sitä. Enkelit ovat hänen luomiaan hyviä henkiolentoja mutta mitä luulet että Jumala ajattelee ihmisistä jotka eivät välitä hänestä itsestään vaan ovat enemmän kiinnostuneita etsimään henkimaailman ilmiöitä?
Jeesus Kristus on hän, jonka kautta Jumala on puhunut maailmalle näinä viimeisinä päivinä. Mikään enkeli ei voi tuoda syntien sovitusta.
Tahdon olla ehdottomasti erossa enkelienpalvonnasta. Olen kokenut monenlaisia henkimaailman kokemuksia, niin kuin monet muutkin ihmiset mutta se mitä Jeesus on tehnyt minulle antaessani syntini anteeksi on ylivertaista kaikkeen tuohon muuhun verrattuna.
Saanko kysyä mitä itse ajattelet asioista?
...oisko ollut unihalvaus...
Sillon saattaa nähdä vaikka mitä.
Mikä on unihalvaus?
Miten iloitsenkaan, kun huomasin tämän sinun kirjoituksesi (myös tuon toisen kirjoituksesi). Olen myös uskova, eräs äiti-ihminen. Minulla on perhe, joka ei ole uskossa, kaksi tytärtä ja sinun ikäisesi poika. - Katsoin tuon sinun nimimerkkisi sivustoa ja kiitin Herraa. Uskoni sai vahvistusta, koska olen tietenkin perheeni puolesta surullinen, kun eivät ole uskossa - vielä. Uskon vielä, että he tulevat tuntemaan Jeesuksen. Minulla on netissä noita sinun samoja sivustojasi muistissa ja laitoin nyt lisää noista sinun vinkeistäsi. Mm. tosiaan Nokia-missio on tärkeä ja sitten myös muille lukijoille on vinkki: www.radiodei.fi (sehän on kyllä myös tuolla: www.nokiamissio.fi). Toivon teille kaikille siellä Nokia-missiossa Jeesuksen tuomaa iloa ja voimaa, Jeesus rakastaa teitä on siunaava teitä siellä ja sinua myös. Jeesus tulee todella pian. Jeesus hallitsee viimeisenä, ei sielunvihollinen. Kiitos ja ylistys Herralle! Ps. rukoillaan omaistemme, Suomen, Israelin ja koko maailman puolesta, kyllä Jeesus voi vielä antaa todella vielä herätyksen. - Jeesus, ole ylistetty ja kunnioitettu. Amen.
Joo kannattaa uskoa että läheisemme pelastuvat. En tiedä onko tämä johdatusta mutta luin tänään pitkästä aikaa siunattua Apostolien tekojen kohtaa luvussa 16, jossa on vanginvartijan kääntymys. Kyselin Herralta että tahtooko hän puhua tässä jotain läheisteni pelastumisesta. Minulla on mm äiti vielä miehensä kanssa väärällä polulla...
Tässä katkelma:
29 Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
Ja kun muistelee ensimmäisen pääsiäisen tapahtumia, niin karirsan veri pelasti kokonaisia perheitä tuhoojaenkelin kynsistä. Minä olen viehättynyt uskomaan että näin se on meidänkin kohdallamme.
Tänä iltana tuli uskoontulokutsussa eteen 52 henkilöä N. Mission illassa. Ylistys Jumalalle!
Toivotan sinulle myös siunausta! Kiitos rohkaisevasta viestistä. Taistellaan loppuun asti ja eiköhän ne läheisetkin löydy kerran sitten taivaan kodista.
:) (: