USKONTO GALLUP ?

Kysymys ateisteille, agnostikoille. Onko elämänvarrellanne sattunut konkreettisia konflikteja uskovaisten kanssa?

Aloitan itse.

Jehovathan tunnetusti pyörivät pitkin nurkkia, mutta pahimmiksi ovat osoittautuneet lestadiolaiset. Aikanaan peruskoulun ylä-asteella uskonnontunnilla opettaja joutui kananmunilla heittämisen kohteeksi. Olisi luullut heittäjän olevan satanisti, mutta ei kyseessä oli kreationistinen lestadiolainen, jonka isä ’kovanluokan’ lestadiolainen sattui olemaan samaisen koulun rehtori.
. –No opettaja parka joutui sairaslomalle. Ja entäpä mieltänsä osoittanut lesti. Jaa-a tuliko edes jälki-istuntoa.

Naapurissa asui myös lestadiolaisperhe 8 lasta kuten asiaan kuuluu. Tässä perheessä ei vallinnut mikään harras ilmapiiri. Herran pelko on oikea sana. Tässä kyseisessä tapauksessa herra oli perheen isä, jonka kasvatus metodeihin kuuluivat huutaminen, hakkaaminen ja alfauroksena tämä tyranni valvoi kaikkea. Aina nämä parasiitit oli kaikkea meiltä lainaamassa ja tavaroiden palauttaminen oli työn ja tuskan takana. Naurettavinta mitä muistan oli seinäämme ilmestynyt jatkotroikka, joka kulki naapuriin. Aloin sitä ihmettelemään olin näet yksin kotona ja vanhempani olivat mökillä. Seurasin sähköjohtoa naapurin parasiitti-lestadiolaisten luokse. –Kun talon herra tulee selittelee, että he lainaavat sähköä. Huh, huh moneskohan kerta se oli ollut ennekuin jäivät kiinni. Kyseessä ei ollut mitään rahanpuutteessa eläviä. Molemmat vanhemmat olivat hyvätuloisissa hommissa.

Eräs kaverini, joka oli lestadiolainen kertoi äitipuolensa joutuneen helvettiin. Tämäkö oli tappanut itsensä kahdeksannen lapsen jälkeen. Isä oli mennyt uusiin naimisiin ja tehnyt kahdeksan lisää. Eli yhteensä 16 lasta. - Lastenteossa ei sinänsä pahaa, mutta kun se tapahtuu toisen terveyden kustannukselle on kyse lähinnä sairaasta alistamisesta.

Armeijassa olimme ensimmäistä kertaa metsässä ja oli aikaa tutustua aseveljiin. Muistan kun yöllä istuuduin viereisen ryhmän nuotion äärelle ja hetken katsottuani ihmisiä näen sivussa rotevan pojan, jonka katseesta paistoi alistetun pelokkaan lampaan katse. Kysyin, että oletko lestadiolainen ja hän tätä ihmetteli kuinka sen tiesin. –En viitsinyt, sitä kertoa, että katseesta. Myöhemmin tämä siirrettiin meidän tupaan ja saman tien alkoi tapahtua. Ensimmäiseksi meiltä kiellettiin radion kuuntelu, koska tämä oli tehnyt asiasta valituksen. No vastavedoksi keräsimme nimet ylös niiltä ketkä haluavat radiota kuunnella kun vapaata aikaa on. Tuloksena oli se, että radio soi, mutta lesti parka vietti aikaansa kenkienlankkaus tiloissa. Myöhemmin tämä fundamentalisti sekosi täysin.
-   Minua hän alkoi nimittää antikristukseksi. Sairaalan tiloissa, jossa hän oli töissä, ikkunat oli koristeltu tontuin olihan joulu tulossa. Tämä repi tontut ja joulupukin kuvat raivoissaan haukkuen, sitä jumalan rienaamiseksi. Onneksi lääkintä everstiluutnantti havaitsi tilanteen ja lähtö tuli lestille.

Tässä pari ”hauskaa” tarinaa (muutama mehukas jäi viellä kertomatta) olisi kiva lukea muiden vastaavia. Mainitkaa mielellään uskontokunta jos sattuu olemaan tiedossa.

15

1370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja vaadin kuluni

      Mikä juuttaan diskriminaattori, kun vaan ateisteille ja agnostikoille. Kyllä kai uskiksille sattuu enemmin konflikteja "väärinuskovien" kanssa, kuin konsanaankaan(ko) ateilla ja agnoilla.. Eiks uskikset saa vastata. Mitä? Itse olen ehkä agnostisuuteen kallellaan oleva skeptikkokristitty. Miksi haluat rajata minut ulos. Eikö pastorinJuuttaalle mielipide kelpaa. HÄH ?

    • avointa konfliktia

      Empä tuota konkreettisesti konfliktiksi voisi
      nimetä mutta vuosien varrella minua on
      Evokristillisyyteni ja myöhemmin ateismiuteni
      vuoksi kutsuttu seuraavilla nimillä:

      Ateistin tolvana,
      Aivoton Ateisti,
      Ateistisatanisti,
      ateistisatanistievolutionisti,
      ateistisatanistievolutionistisovinisti,
      keretti,
      harhaoppinen valehtelija,
      ylimmäinen valekieli,
      Saatanan maalliset kasvot,
      Kristuksen uudelleennaulitsija,
      Luomisen Suuri peto,
      Pääpiru,
      vainoharhainen vohkaaja,
      totuuden vääristelijä,
      Anti-kristus,
      Aivoton evolutionisti,
      Jumalanpilkkaaja,
      Uudelleensyntynyt Juudas,
      Ihmisvihaaja,
      Jumalan hylkäämä,
      Jumalan rienaaja
      Saatanan palvoja,
      Saatanan kätyri,
      Saatanan lähettiläs,
      Uskonluopio,
      Väärä Messias,
      Paholaisen sikiö,
      Sieluton Paskiainen...

      Haukkumanimiä on pitempikin lista mutta
      tässä yleisimmät.

      • vastustan jyrkästi

        Missähän porukassa olet ollut, kun "luopiolle" on tullut tollasta tekstiä.
        Itselläni on se käsitys kristillisyydestä, että jos ihminen tulee uskoon, on se kuin malariatartunta. Ei siitä eroon pääse. Olen maalistunut agnostikko (vanha äijä) ja kuitenkin vielä uskon. Mulle ei ole tullut vastaavia kommentteja kuin sulle. Fundisaikanani tuli kyllä molemmille korville. Yhteenvetona olin laitoskirkon hengetön yltiöpietisti-fundamentalisti. Luterilainen pietisti varmaan olinkin. En koskaan kreationisti.


      • tullut kokeiltua
        vastustan jyrkästi kirjoitti:

        Missähän porukassa olet ollut, kun "luopiolle" on tullut tollasta tekstiä.
        Itselläni on se käsitys kristillisyydestä, että jos ihminen tulee uskoon, on se kuin malariatartunta. Ei siitä eroon pääse. Olen maalistunut agnostikko (vanha äijä) ja kuitenkin vielä uskon. Mulle ei ole tullut vastaavia kommentteja kuin sulle. Fundisaikanani tuli kyllä molemmille korville. Yhteenvetona olin laitoskirkon hengetön yltiöpietisti-fundamentalisti. Luterilainen pietisti varmaan olinkin. En koskaan kreationisti.

        No, eräässä vaihetta elämääni lähdin
        "hengelliselle" etsintäretkelle löytääkseni
        itselleni sopivan uskonnon...

        Noh, aloitin kristinuskon alalajeista, sillä
        se tuntui luonnolliselta...
        Mutta niin siinä kävi, että kränää tuli miltei
        jokaisen seurakunnan kanssa (minulla oli eriäviä
        mielipiteitä oikeista Raamatun opeista).

        Eipä siinä sitten paljon tarvittu, kun kerran
        oli sanonut papille, että "Hei, ei tämä ole
        näin... eikö Raamattu sano, että...?" ja
        heti olivat kaikki kimpussa kuin herhiläiset:

        "Katsokaa, tässä näette kuvan harhaoppisesta,
        oikeasta Saatana kätyristä. Kuka tämä
        ihminen luulee olevansa, joka olemuksellaan
        kehtaa liata Herran kirkon puhtauden"

        (ja sitä rataa, jotkut maltillisempia; toiset
        eivät... Lopulta päätin ryhtyä ateistiksi, sillä
        vielä ei yksikään ateisti ole väittänyt minun
        vääristelevän Ateismin perimmäistä luonnetta)


      • valehtelee taasen
        tullut kokeiltua kirjoitti:

        No, eräässä vaihetta elämääni lähdin
        "hengelliselle" etsintäretkelle löytääkseni
        itselleni sopivan uskonnon...

        Noh, aloitin kristinuskon alalajeista, sillä
        se tuntui luonnolliselta...
        Mutta niin siinä kävi, että kränää tuli miltei
        jokaisen seurakunnan kanssa (minulla oli eriäviä
        mielipiteitä oikeista Raamatun opeista).

        Eipä siinä sitten paljon tarvittu, kun kerran
        oli sanonut papille, että "Hei, ei tämä ole
        näin... eikö Raamattu sano, että...?" ja
        heti olivat kaikki kimpussa kuin herhiläiset:

        "Katsokaa, tässä näette kuvan harhaoppisesta,
        oikeasta Saatana kätyristä. Kuka tämä
        ihminen luulee olevansa, joka olemuksellaan
        kehtaa liata Herran kirkon puhtauden"

        (ja sitä rataa, jotkut maltillisempia; toiset
        eivät... Lopulta päätin ryhtyä ateistiksi, sillä
        vielä ei yksikään ateisti ole väittänyt minun
        vääristelevän Ateismin perimmäistä luonnetta)

        Niin kyllä te ateistit jaksatte vääristellä
        totuutta oikeuttaaksenne vääräoppisuutenne.

        Et sä oo mitenkään uskontoa ettinyt, väität
        vaan et saisit toisten sympatiat mutta
        mitä muutakaan voi odottaa moraalittomista
        Saatanan eksyttämiltä ateisteilta...

        Kuule sinun on aika pyytä syntejäsi anteeksi ja
        ottaa Herramme Kristuksen pyhät sanaet sydämeesi
        ja lopettaa ihmisten huijaaminen.

        Valheittesi ja Jumalan pilkkasi takia sinut
        on tuomittu Helvettiin, ellet myönnä syntejäsi
        ja anna Hänen valkeutensa tulla myös osaksi
        sinua.

        Enkä muuten ihmettelis vaikka suo olisikin
        noilla nimillä kutsuttu - rienaaja on aina
        rienaaja...


    • plää plää

      Meikäläisen "konfliktit" uskovaisten kanssa on tylsää luettavaa, mutta kerronpa silti.

      Eli koulussa uskonnontunnit lähinnä sujuivat pilvihöyryissä ja "konflikti" opettajan kanssa koski lähinnä luokasta poistamiseen. Se koulusta, sitten nämä "flaiereiden" jakelijat..hmm..niiden kanssa ei mitään "konflikteja" ole päässyt syntymään, yleensä asialla on vanhempi rouva henkilö, joka tulee asiaansa tyrkyttämään. Otan "flaierin" vastaan ja toivottelen hymyssä suin päivänjatkot ja mummo hymyilee takas ja toivottaa perus-setin "herran siunasta"..jne. Sit nää ovelle tulijat. Ei niidenkaa kanssa ole mitään "konflikteja" tullut. Ovat olleet erittäin ymmärtäväisiä, kun olen sanonut, että olette fiksua porukkaa ja ymmärrätte varmaan ettei mua kiinnosta. Hekin hymyssä suin nyökkäilevät ja toivottelevat perus-setin.

      Oonkohan päässyt liian helpolla? En ole "konfliktiin" joutunut uskovaisten kanssa. Tai en ainakaan ole sitä ymmärtänyt jos niin on käynyt.

    • mke

      Erään lestadiolaisperheen lapset ampuivat ilmakiväärillä tuttuni maatilan lehmiä... Peruskoulusta muistan, että valtaosa tietämistäni lestadiolaisista oli koulukiusaajia....

    • xzcrtsrew

      Hämeentiellä iso honkkeli jakoi väkisin jeesuslappuja.

      Minä: "En ole taikauskoinen."

      Honkkeli (suuttuu): "MITÄ? Etkö tiedä että Jeesus rakastaa sinua?"

      Minä: "Jaa Jeesus on homo?"

      Keskustelu päättyi honkkelin vajotessa ulisten katuun ja takoessa asfalttia nyrkeillään.

    • juomari turmio

      Naapuri kaupunki Porista lähti linja-autolastillinen porilaisia silloiseen Leningradiin,ryhmään kuuluva paikallinen "vapaa-ajattelia" oli aloittanut tankkauksen jo ennen lähtöä.Porilaiset olivat jo tulossa takaisin kotikaupunkiinsa kun kyseinen ateistihihhulikin alkaa alkaa hieman selvitä ja kysyy jokos kohta tullaan Vaalimaaalle?

      • Kielioppi ja

        Logiikkavirheistä päätellen kirjoitit oman sepustuksesi kuvauksesi mukaisessa tilassa.
        Täynnä "pyhää henkeä" toisin sanoin, maistissa :D


    • Arska

      vakava mielenhäriötila

      • Sen huomaa

        Erikoisen hyvin sinun teksteistäsi. Selvästi sinä olet rukoillut kaikkea hyvää pelkästään itsellesi, ja siinä reissussa vähän rähjääntynyt ja jäänyt puille paljaille.
        Sitten kateudessasi niille, joille Jumala on vastannut, sinä koitat tehdä jäynää, ja nihraat, minkä kerkiät toisten uskon lankoja heikommiksi.


      • Kuippis
        Sen huomaa kirjoitti:

        Erikoisen hyvin sinun teksteistäsi. Selvästi sinä olet rukoillut kaikkea hyvää pelkästään itsellesi, ja siinä reissussa vähän rähjääntynyt ja jäänyt puille paljaille.
        Sitten kateudessasi niille, joille Jumala on vastannut, sinä koitat tehdä jäynää, ja nihraat, minkä kerkiät toisten uskon lankoja heikommiksi.

        "Sitten kateudessasi niille, joille Jumala on vastannut, sinä koitat tehdä jäynää, ja nihraat, minkä kerkiät toisten uskon lankoja heikommiksi."

        Irrottaudu sinäkin turhista langoista ja lopeta sätkynukkena oleminen.


      • Arska
        Sen huomaa kirjoitti:

        Erikoisen hyvin sinun teksteistäsi. Selvästi sinä olet rukoillut kaikkea hyvää pelkästään itsellesi, ja siinä reissussa vähän rähjääntynyt ja jäänyt puille paljaille.
        Sitten kateudessasi niille, joille Jumala on vastannut, sinä koitat tehdä jäynää, ja nihraat, minkä kerkiät toisten uskon lankoja heikommiksi.

        samoin on laita mustasukkaisuuden. Jos virtaa riittää ei tarvitse kuvitella, jotta ruoho on vihreämpää... Jeesus kolkuttaa... Jumala auttaa...
        - Moni kakku päältä kaunis.


    • profossi

      Tässäpä oma mielipiteeni:

      Eniten vastenmieliset uskonnot ja kultit top 5

      1) Islam
      2) Helluntailaiset
      3) Jehovan todistajat
      4) Lestadiolaiset
      5) Saatananpalvojat

      Vähiten vastenmieliset uskonnot ja kultit top 5

      1) Ortodoksisuus
      2) Buddhalaisuus
      3) Perusluterilaisuus
      4) Unitarismi
      5) Juutalaisuus

      Oudoimmat uskonnot ja kultit top 5

      1) Wicca
      2) Scientologia
      3) Harekrishna
      4) Fundamentalismi, ihan mikä tahansa
      5) Uuspakanallisuus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      63
      3964
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      211
      3564
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      252
      2956
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      77
      2529
    5. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      22
      2089
    6. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      322
      1910
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      1702
    8. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      12
      1537
    9. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      54
      1531
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1506
    Aihe