Opiskelu kahdessa tiedekunnassa samanaikaisesti

Voiko henkilö olla yhtä aikaa kirjoilla useammassa tiedekunnassa ja opiskelle kahta tutkintoa yhtä aikaa? Jos voi, onko tähän rajoituksia tai yliopistokohtaisia käytäntöjä?
7853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on aloitettu rajoituksia ja koko uusi järjetelmä on rakennettu näin ettet pysty muuta lukemaan - viideksi vuodeksi on luentoaikataulusi valmiiksi kirjoitettu ja et saa poiketa siitä.

Vanhana opiskelijana saoisin, että kovin vaikeata. Lukemista on tosi paljon ja aika mahdotonta yhdistää kahta juttua samaan aikaan.

Fiksumpi olisi ensin yksi ja sitten toinen.

Kun meillä vanhoilla ei aina ollut opetusta, sitten tuli mentyksi pakosta lukemaan väliajaksi muuta.

Äänestä
  • opiskelamaan toista tutkintoa vanhan ohella, sanotaanko opiskelijalle että ei käy päinsä? Vai onko logiikka se että on opiskelijan oma helvetti kuinka paljon tekemistä itselleen hankkii?

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    opiskelamaan toista tutkintoa vanhan ohella, sanotaanko opiskelijalle että ei käy päinsä? Vai onko logiikka se että on opiskelijan oma helvetti kuinka paljon tekemistä itselleen hankkii?

    nyt kun rajoitetaan opiskelua ja opiskeluaikoja, tuo ei enää kuulemma näin pelkällä halulla ja ilmoittamalla onnistu.

    Äänestä

  • helppoa, mutta kirjoitti:

    nyt kun rajoitetaan opiskelua ja opiskeluaikoja, tuo ei enää kuulemma näin pelkällä halulla ja ilmoittamalla onnistu.

    tarkempaa tietoa jostain. Yliopistojen opinto- tai hakuoppaat eivät mainitse näitä rajoituksia eikä sivuiltakaan tietoa näytä heruvan.

    Äänestä

  • lähettää hakupaperit, suorittaa pääsykokeen ja ottaa toisen opiskelupaikan vastaan? Ottaako joku tästä herneen akateemiseen nenäänsä?

    Äänestä

  • Tietysti on rajoituksia ja sääntöjä ja muuta kiusaa, jotta saataisiin äkkiä uusia veronmaksajia, mutta jos joku on oikeasti niin erinomainen, että opiskelee kahta tutkintoa ja vieläpä hyvin, niin johan on kumma jos ei onnistu. Lakeja tehdään aina, mutta en oikein usko, että niitä käytännössä voidaan toteuttaa juuri niin kuin paperiin on kirjattu. Kai noilla säännöillä kuitenkin on tarkoitus rajoittaa sellaista ikiopiskelua, josta opiskelijalla ei ole tarkoituskaan valmistua (opiskelijabaarien ei-ikinä-aikuiseksi-asiakaskunta). Aikamoinen sotahan siitä syttyy, jos toinen opiskelee täysipäiväisesti, opintopisteitä kertyy ja arvosanat on hyviä ja sitten aletaan toista estelemään. Ei yliopisto sentään niin ammattikoulu vielä ole kuin demarit ehkä toivoisivat.

    Äänestä

voi olla kirjoilla useammassa, mutta samana vuonna ei saa ottaa vastaan kahta paikkaa, eikä toisen paikan vastaanottamista voi siirtää. voi olla yo- tai kk- kohtaisia eroja, netistä ja oppilaitosten sivuilta löytyy lisätietoa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias kirjoitti:

Voiko henkilö olla yhtä aikaa kirjoilla useammassa tiedekunnassa ja opiskelle kahta tutkintoa yhtä aikaa? Jos voi, onko tähän rajoituksia tai yliopistokohtaisia käytäntöjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu