Lapsista

Mutta miksi suurin osa lapsista ja juuri uskovaisten lapset saavat aina kärsiä tavalla tai toisella,miksi?
Lapset on viattomia,niin kuin eläimetkin,mutta pitääkö aina sitä raamattua lukea siten että kaikki tehdään niinkuin siinä kirjoitetaan?
Ei kaikki uskoivaiset toimi siten.
Eivät lyö viattomia lapsiaan,koska he ymmärtävät että lapset eivät ymmärrä vielä mikä on oikein ja mikä väärin.
Eivät pakota uskomaan samaan uskoaan kuin he,kuin vasta sitten kun itse ovat tarpeeksi vanhoja siihen ja pystyvät itse päättäämään siitä.
Olen kumminki joutunut näkemään paljon pahaa uskovaisten perheessä.Esimerkiksi,kuinka lapsia käytetään hyväksi,pahoinpidellään,henkinen väkivalta.Miksi?
Olen nähnyt mitä heistä on tullut.
Kaksi perheen tytärtä on huumeiden käyttäjiä,
yksi mielisairaalassa.
Poika on vankilassa,tehnyt rikoksia,myös surmannu.
Toinen pojista raiskaaja,pedofiili.
Siis miksi näin?
8226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tutkimusten ja tilastojen mukaan enin osa alkoholisteista ja "nisteistä" tulee uskovaisista perheistä.Ymmärrän sen täysin kun itse olen sellaisesta perheestä jossa kaikki kiva oli syntiä.
En koskaan ole lapselleni niin sanotuista uskonasioista puhunut ja en tule puhumaankaan. Sellaiset jäljet se elämä ainakin minuun jätti. Ainakin meillä kyllä toinen vanhemmista oli sellainen auktrotiteetti että sanon suoraan että hän pilasi minun elämäni. En halua tällä parjata ketään mutta näin meillä oli mutta olen myös nähnyt toisenlaisiakin perheitä joissa ei tämmöistä esiintynyt. Iloitsen heidän lastensa puolesta.

Äänestä
  • Jatkan vielä aiheesta. Minulle kyllä elämässäni kävi myös niin että minusta tuli alkoholisti joka varmasti tiputti rinnuksille sen verran kuin toiset koskaan ovat juoneetkaan.Nyt toipuvana mutta ei parantuneena alkoholistina joka on raittiina ollut kohta 20 vuotta niin sekään ei kelvannut kun en tullut uskoon ja sitä kautta raitistunut. Kiitos minnesota hoidon ja AA:n. Ihme kyllä minä elän näitä vuosiani onnellisena enkä enää ole katkera lapsuudestani mutta mietin kyllä usein että miten olisi käynyt jos lapsuus olisi ollut toisin.Minä kyllä kunnioitan myös niitäkin jotka ovat raitistuneet kuka sitten mitenkin.

    Äänestä

  • jouko kirjoitti:

    Jatkan vielä aiheesta. Minulle kyllä elämässäni kävi myös niin että minusta tuli alkoholisti joka varmasti tiputti rinnuksille sen verran kuin toiset koskaan ovat juoneetkaan.Nyt toipuvana mutta ei parantuneena alkoholistina joka on raittiina ollut kohta 20 vuotta niin sekään ei kelvannut kun en tullut uskoon ja sitä kautta raitistunut. Kiitos minnesota hoidon ja AA:n. Ihme kyllä minä elän näitä vuosiani onnellisena enkä enää ole katkera lapsuudestani mutta mietin kyllä usein että miten olisi käynyt jos lapsuus olisi ollut toisin.Minä kyllä kunnioitan myös niitäkin jotka ovat raitistuneet kuka sitten mitenkin.

    Sinun kanssasi on vaikea keskustella, kun ei tiedä, pitäisikö vastata joukolle, kaleville, reiskalle, arskalle, väiskille vai jormalle. Eli älä jatkuvasti vaihda nimimerkkiäsi, vaan valitse yksi. Se helpottaa keskustelua.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Sinun kanssasi on vaikea keskustella, kun ei tiedä, pitäisikö vastata joukolle, kaleville, reiskalle, arskalle, väiskille vai jormalle. Eli älä jatkuvasti vaihda nimimerkkiäsi, vaan valitse yksi. Se helpottaa keskustelua.

    Mielestäni olisi reilua että jokainen kirjoittelisi oikealla nimellään tai rekisteröityneellä nimimerkillä.Tai aina samalla nimimerkillä.

    Mielestäni se kertoo jo jostakin.Jos aina tarvii vaihtaa nimimerkkiä.Se kertoo epärehellisyydestä ja lusmuilusta.On uskallettava olla se kun on.Jos kerran on nimi ihmiselle annettu.

    Minua suorastaan säälittää henkilöt jotka leikkivät eri nimimerkeillä.Minusta se on naurettavaa pelleilyä.

    Minä virallistin maistraatissa nimeni.Nyt kun kerran mulla sellainen on..

    Aila-Orvokki

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Sinun kanssasi on vaikea keskustella, kun ei tiedä, pitäisikö vastata joukolle, kaleville, reiskalle, arskalle, väiskille vai jormalle. Eli älä jatkuvasti vaihda nimimerkkiäsi, vaan valitse yksi. Se helpottaa keskustelua.

    Ikävä kyllä kun eilen kirjoitin ne viestit niin en voinut käyttää samaa nimimerkkiä kun kone herjasi että joukkopostin lähettäminen on kielletty. Muista en tiedä, mutta herää kysymys? Miksi kaikki suurimmaksi osaksi kirjoittaa nimimerkillä. Älkää hyvät ihmiset tuollaisesta hernettä nenään vetäkö. Jos joku jotain kysyy niin eihän siihen tartte kuin vastata jos katsoo sen tarpeelliseksi. Elämäni helluntalaiskodissa on totta ja se ei siitä enää miksikään muutu. Luulin että lähimmäisen rakkaus ja kunnioitus hyväksyy pienet puutteetkin ihmisistä. Se että olen raitistunut ilman uskoa tai askoa niin se on mielestäni hyvä asia ja se ei vie minulta sitä iloa pois kirjoititte sitten mitä tahansa ja hyväksytte te sen tai ette. Aila-Orvokki. Peiliin katsominen auttaa monesti.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Sinun kanssasi on vaikea keskustella, kun ei tiedä, pitäisikö vastata joukolle, kaleville, reiskalle, arskalle, väiskille vai jormalle. Eli älä jatkuvasti vaihda nimimerkkiäsi, vaan valitse yksi. Se helpottaa keskustelua.

    monta profiilia täällä,kuten varmaan monella muullakin.
    Minulla myös kuvallinenki,mutta heti hyökätään kuin ylellinen syyttäjä päälle,jos tulisin kirjoittamaan tänne oikealla.

    Äänestä

Olipa aika rankkaa yleistämistä yhden tuntemasi uskovan perheen pohjalta. Minäkin voisin vähän yleistää ei-uskovia perheitä: niissä lapset kasvavat rappioalkoholistiyksinhuoltajaäidin varjossa, peläten koko ajan, koska äiti kännissä polttaa talon sammuessaan tupakka kädessä sänkyyn, hoitavat kaikki kotityöt 8 -vuotiaasta asti ja palvelevat vuodesta toiseen äitiään kotiorjan tavoin, ilman omaa vapaa-aikaa, kun äiti ei juopottelultaan pysty hoitamaan kotia ja itseään. Ja paljon vielä tätä pahempaa. Olen tuntenut tällaisenkin tapauksen. Pitäisikö minun siis yleistää, että kaikkien ei-uskovien perheiden elämä on tällaista?

Äänestä

Itse en ole koskaan kyennyt sitä ymmärtämään miksi olin jo pikkuisesta "paha".

Ja niimpä se siis juurrutettiin identiteetikseni.Minusta haluttiin muovata sellaista vähin äänin.Ja hyvin se sitten heiltä onnistui..Koska Jumalaan vedoten ihminen voi tehdä toiselle ihan kuinka julmia tekoja vaan.Ei pikku pikku lapsi voi käsittää mitä niin pahaa on tehnyt että Jeesuskin kuoli pienen lapsen pahuuden vuoksi.

Uskallan väittää että eniten lapsia hakataan ja kidutetaan monin eri tavoin juuri uskovaisuuden varjolla.Siihen vedoten.Monissa perheissä sen vuoksi juuri vammaisuutta,vajaamielisyyttä,itsemurhia,ym.ym.

Monessa perheissä on paljon lapsia mutta silti heitä ei pidetä huolta.Tunteiden ilmaisu on kielletty,kaikki tarpeet,toiveet,unelmat,ym.ym.

Siis lapsia tehdään vain omia tarpeita varten.Mielestäni se on suurta väkivaltaa.Kuitenkaan vanhemmat eivät anna heille rakkauttaan jota lapsi tarvii.Eikä mitään muuta kuin SYLIÄ.

Sylittömistä lapsista kasvaa rikollisia ja raiskaajia,varkaita,ja myös sellaisia jotka harjoittavat piilevää väkivaltaa monin eri muodoin.Puhutaan ns.verkkojen virittäjistä.

Raamattua käytetään lyömäaseena remmin lisäksi.Kyllä siitä hyvä tulee sillä menolla:))) tai sitten ei:((

Aila-Orvokki

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei uskontoja vastaan oleva kirjoitti:

Mutta miksi suurin osa lapsista ja juuri uskovaisten lapset saavat aina kärsiä tavalla tai toisella,miksi?
Lapset on viattomia,niin kuin eläimetkin,mutta pitääkö aina sitä raamattua lukea siten että kaikki tehdään niinkuin siinä kirjoitetaan?
Ei kaikki uskoivaiset toimi siten.
Eivät lyö viattomia lapsiaan,koska he ymmärtävät että lapset eivät ymmärrä vielä mikä on oikein ja mikä väärin.
Eivät pakota uskomaan samaan uskoaan kuin he,kuin vasta sitten kun itse ovat tarpeeksi vanhoja siihen ja pystyvät itse päättäämään siitä.
Olen kumminki joutunut näkemään paljon pahaa uskovaisten perheessä.Esimerkiksi,kuinka lapsia käytetään hyväksi,pahoinpidellään,henkinen väkivalta.Miksi?
Olen nähnyt mitä heistä on tullut.
Kaksi perheen tytärtä on huumeiden käyttäjiä,
yksi mielisairaalassa.
Poika on vankilassa,tehnyt rikoksia,myös surmannu.
Toinen pojista raiskaaja,pedofiili.
Siis miksi näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu