Helluntaina
Apt.2:5-15
Kaikkialta silloisesta tunnetusta maailmasta oli kokoontunut hurskaita juutalaisia suurille juhlille, kun yhtäkkiä tapahtui jotain kummallista. joukko galilealaisia, jotka tunnettiin melko karkeina maalaisina, alkoi yhtäkkiä puhua monilla eri kielillä! Mistä oikein oli kyse?
Voimme kuvitella niiden tyrmistyksen, jotka yllättäen kuulivat omaa kieltään. he olivat hämmennyksissä, että eräässä vaiheessa (Apt.2:13) joku pilkkasi heitä sanoen heidän olevan juovuksissa.
Apostolien tekojen 2. luvussa, jossa kielilläpuhumisen lahja ensimmäisen kerran mainitaan, käy selvästi ilmi että se on Hengen lahjoittama kyky puhua vieraita kieliä. jos sovellamme sitä periaatetta, että, vaikeampia tekstejä tulee tulkita selvien tekstien avulla, silloin myös kielilläpuhumiseen liittyviä vaikeampia tekstejä (1.Kor.14) tulee tulkita Apt.2.luvun kaltaisten selvien tekstien valossa. Se on tärkeää, kun otamme huomioon nykyisen kielilläpuhumisilmiön, jossa ihmiset uskovat merkityksettömien äänteiden toistamisen todistavan Pyhän Hengen vaikutuksesta. Se, mitä Pyhän hengen vuodatuksessa helluntaina tapahtui, oli aivan muuta.
”Pyhä Henki omaksui tulisten kielten muodon ja jäi olemaan koolla olevien yllä. Tämä oli sen opetuslapsille vuodatetun lahjan merkkinä, joka antoi heille kyvyn puhua sujuvasti kieliä, jotka siihen asti olivat olleet heille tuntemattomia. Tulen ilmeneminen kuvasi palavaa intoa, jolla apostolit tulivat työskentelemään, ja heidän työhönsä liittyvää voimaa.” (6AO 30).
”Jotkut näistä henkilöistä harjoittavat sellaista, mitä he kutsuvat armolahjoiksi ja sanovat Herran asettaneen ne seurakuntaan. He puhuvat merkityksetöntä mongerrusta, jota he sanovat tuntemattomaksi kieleksi. Se ei ole tuntematonta vain ihmisille vaan myös Herralle ja koko taivaalle. Sellaiset lahjat ovat suuren pettäjän avulla miesten ja naisten itsensä tuottamia. Fanatismia, väärää kiihtymystä, väärää kielilläpuhumista ja meluisia menoja on pidetty jumalan seurakunnalle antamina lahjoina. jotkut ovat tulleet tässä suhteessa petetyiksi.” (1T 412).

Vastaukset 15
Vanhimmat
erään miehen rukoilevan kielillä erässä esirukous tapahtumassa ,mutta kieli jota hän käytti olikin erän laista naksutusta,minulle tuli pelokas olo ja rukoilin JEESUKSEN VEREN SUOJAA.
minusta tuntuu että koko kielillä puhuminen on epämielyttävää asia ,mistä tietää mitä loitsua rukoilee, jos ei tiedä mitä edes puhuu.
Kehotuksia ja lopputervehdys
12 Pyydämme teitä, veljet, pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä. 13 Osoittakaa heille aivan erityistä kunnioitusta ja rakkautta heidän työnsä vuoksi. Eläkää rauhassa keskenänne. 14 Kehotamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä. 15 Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla. Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille.
16 Iloitkaa aina. 17 Rukoilkaa lakkaamatta. 18 Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. 19 Älkää sammuttako Henkeä, 20 älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. 21 Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. 22 Pysykää erossa kaikesta pahasta
LUEPA SINÄKIN KYSEISET RAAMATUNKOHDAT, JOS KYSEISEN OPUKSEN EDES OMISTAT, KUN TUNNUT OLEVAN SIITÄ NIIN KOVIN TIETÄMÄTÖN. RAKAS YSTÄVÄNI, MEIDÄN TULEE PERUSTAA USKOMME JUMALAN SANAAN, EI SUBJEKTIIVISIIN, EPÄSELVIIN KOKEMUKSIIMME.
Ei kielillä puhuttua ymmärrä edes puhuja itse, saatika joku joka
keskittyy enemmän kuuntelemaan kielillä puhujaa korvat ymmyrkäisinä,
eikä keskity rukoukseen; siinäpä onkin sitten jo ovi auki viholliselle,
niin että se voi kylvää epäilyksen ja pelon siementä, kun harjoitetaan
tällaista ihmettelyä juuri silloin kun olisi tarkoitus olla
yhteisessä rukousrintamassa vihollista vastaan. Ts. nämä tällaiset
ovat hengellisesti tarkastellen "rintamakarkureita",
jotka tekevätkin myyräntyötä Jumalan valtakunnalle ja Kristuksen ruumiille,
joka on Hänen seurakuntansa maan päällä.
Niin ja sellaistakin kieltä täältä maapallolta todella löytyy,
johon kuuluvat ns. naksutus-äänteet; jos et sattunut sitä tietämään.
Ei pitäisi liian herkästi lähteä kritisoimaan Hengen ilmiöitä,
varsinkaan siihen tyyliin mitä vihollinen juuri toivookin.
Ennemminkin uskovien tulisi harjoittaa keskinäistä kanssakäymistä,
niin että voitaisiin yhdessä, uskossa vahvistuen käydä eteenpäin. Mieluummin,
kuin että ollaan yksinään ihmetyksineen ja pelkoineen,
joita myös vihollinen on hanakasti ruokkimassa kun se huomaa hiukankin jotain
orastavaakin epäilykseen viittaavaa uskossamme.
MIKSET MAINITSE TEKSTIN KIRJOITTAJAA E. G. WHITEA? LEVITÄT SAASTAA JA MYRKKYÄ!
Olet vainooja. Raamattu kehoittaa meitä sanomaan teille näin:
Room. 12:14
Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko.
1 KOR 14:2 1 KOR 14:4 ELI KYSE EI OLE MERKITYKSETTÖMISTÄ ÄÄNTEISTÄ, MUUTEN KUIN NIIDEN KOHDALTA, JOTKA OVAT ASIASSA SIVULLISIA JA TOISAALTA TIETENKIN NIIDEN OSALTA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ KIELILLÄ PUHUMISESTA ENEMPÄÄ KUIN SIKA PÄIVÄNNOUSUSTA!
yhtäaikaisesta kielilläpuhumisesta seurakunnassa.
Hän ehdotti,että kerrallaan puhuisi vain yksi
tai kaksi,ettei syntyisi kaaosta.
Hän sanoi että vaietkoot,tai puhukoot kotonaan!
Paavali näki sen jo silloin helposti johtavan itsekorostuksen tielle,
sekä lyömään toisia,
kyselemällä,puhutko kielillä?
Tai,jokko sait Pyhän Hengen?
Vaikka kielillä puhuminen ei suinkaan ole mikään takuu Pyhän Hengen saamisesta!
Joskus se saattaa olla merkki myöskin väärän hengen läsnäölosta.
Ei kaikkien tarvitse puhua kielillä!
Sillä EIVÄTHÄN KAIKKI PUHU KIELILLÄ!
Pyhän Hengen armolahjat ovat MONINAISET
ja Henki jakaa kullekkin niinkuin itse tahtoo!
Yksi aika tärkeä armolahja on parantamisen armolahja.
Paavali kehoittaa pyytämään myöskin
profetoimisen armolahjaa!
HAPPAMIA, NUO PIHLALAJANMARJAT, SANOI ADVENTISTI KIELILLÄPUHUMISESTA!
niin suurta ääntä??? Vai ettekö tiedä, että isoilla kirjaimilla kirjoittaminen tulkitaan huutamiseksi?
On oikeaakin kielilläpuhumista Jumalan kanssa, mutta ohjeet ovat selvät:
1. Kor. 14:27
Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
Ja seuraava jae on merkityksellinen:
28 mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle
Kuinka usein helluntaiseurakunnassa totellaan Jumalan sanaa tässä suhteessa, eli oltaisiin hiljaa?
Baskeri ja muut veljittelijät kutsuivat adventistit tänne ja nyt sitä hedelmää tulee riittämään.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000015873030
NÄIN ON NÄREET!
Armolahjoja ja ne toimivat vielä tänäkin päivänä.Kielilläpuhumista esiintyy eri lähteistä.
Eksyttäjät puhuvat toisen hengen antamilla kielillä ja monet puhuvat painostuksen alla kaikenlaista mongerrusta.
Mutta toki vielä tänäkin päivänä puhutaan Raamatun Jumalan antamilla kielillä, ja ne rakentavat itsekutakin uskovaa sekä seurakuntaa jos on saanut myös selittämisen lahjat.
ajatelleeksi, noita johtopäätöksiä tehdessäsi, kuinka suurta osaa niissä näyttelee E.W:n opetukset opetuslapseudessasi, Raamatun Totuuteen verrattuna, kun alat selittämään armolahjojen osallisuutta uskonelämässämme?