Veikko Huovinen, ”Arvokeskustelua”, Wsoy 1998
”…Minä en tuntenut henkilökohtaisesti Urho Kekkosta, vaikka saihan sitä menneinä vuosina muuten seurata hänen hallitsemistaan aivan asialle asti. Olen lukenut hänestä melkoisesti. Kävin linnassa moniaita kertoja Kekkosen aikaan.
Minä kyllä kunnioitin häntä ja pelkäsinkin, jopa odotin myllykirjettä. Tuli näet takavuosina pyristeltyä valtavirtoja vastaan. Sen sijaan hänen hovinsa ja ympärillä liehuneet perässähiihtäjät ärsyttivät. Kainuulainen olin, syrjässä olin kuten nytkin.
Luin äskettäin Kekkosen ”Matkakuvia Kainuusta ja Lapista”. Viehättävä kirja, hyvin kirjoitettu. Siihen on koottu Kekkosen juttuja Suomen Kuvalehdestä ja Uudesta Kuvalehdestä ajalta, jolloin hän ei vielä ollut presidentti. Saapi sanoa, että Urkki kyllä ymmärsi kansaa, syvästi ja lämpimästi. Että nyt lähtee hiihtämään ja patikoimaan kaukaisiin perukoihin ja yöpyy vaikka nuotiolla. Eivät ole monet herrat kehdanneet lähteä sellaisille retkille katsomaan miten suomalaiset elävät ja missä on heidän juurensa. Silloin tuli noita Kekkosteitä selkosille ja monta muutakin kipeästi kaivattua hanketta.
Viime vuosina on ollut muotia haukkua Kekkosta ja tehdä hänestä aivan pahahenki, kieroilijoiden kuningas. Moni lisensiaatti ja aloitteleva tutkija on ollut Kekkosen kimpussa ja löytänyt hänen vaelluksestaan jymyjuttuja. KGB:n agentti, oi-joi-joi.
Tosiasia oli, että Kekkonen piti suomalaiset kurissa ja nuhteessa, luotsasi taitavasti valtiolaivaa ja liennytti Neuvostoliiton valtapyrkimyksiä. Ei silloin ollut varsinaisesti huono aika, työtä oli, kauppa kävi, hankkeita viriteltiin. Äijällä oli nyörit käsissään raskaina, vaarallisina aikoina. Taloudellinen nousukausi oli ihmeteltävä. Mutta kyllä monia pisti vihaksi Kekkosen komento.
Kävin viime itsenäisyyspäivänä Linnaan menoa odottaessani Tamminiemessä. Aamupäivällä oli aikaa. Olihan siellä paljon nähtävää. Yksityistilojen hillitty vaatimattomuus herätti mietteitä. Kirjahyllyssä näin pari kirjaani.
Antaisivat Urho Kekkosen olla rauhassa paatensa alla. Hän sai paljon aikaan ja uupui sitten vanhana. Maan povessa on rauha, ei tarvitse puolustautua. Ei kuulu hallin haukku. De mortuis nil nisi bene.
Pyydän saada mainita, etten ole koskaan ollut minkään puolueen jäsen. Vaaleissa olen aina käynyt ja äänestänyt vapaavalintaisesti. Äänestinpä protestimielessä Veikko Vennamoa presidentiksi…”
”…Minä en tuntenut henkilökohtaisesti Urho Kekkosta, vaikka saihan sitä menneinä vuosina muuten seurata hänen hallitsemistaan aivan asialle asti. Olen lukenut hänestä melkoisesti. Kävin linnassa moniaita kertoja Kekkosen aikaan.
Minä kyllä kunnioitin häntä ja pelkäsinkin, jopa odotin myllykirjettä. Tuli näet takavuosina pyristeltyä valtavirtoja vastaan. Sen sijaan hänen hovinsa ja ympärillä liehuneet perässähiihtäjät ärsyttivät. Kainuulainen olin, syrjässä olin kuten nytkin.
Luin äskettäin Kekkosen ”Matkakuvia Kainuusta ja Lapista”. Viehättävä kirja, hyvin kirjoitettu. Siihen on koottu Kekkosen juttuja Suomen Kuvalehdestä ja Uudesta Kuvalehdestä ajalta, jolloin hän ei vielä ollut presidentti. Saapi sanoa, että Urkki kyllä ymmärsi kansaa, syvästi ja lämpimästi. Että nyt lähtee hiihtämään ja patikoimaan kaukaisiin perukoihin ja yöpyy vaikka nuotiolla. Eivät ole monet herrat kehdanneet lähteä sellaisille retkille katsomaan miten suomalaiset elävät ja missä on heidän juurensa. Silloin tuli noita Kekkosteitä selkosille ja monta muutakin kipeästi kaivattua hanketta.
Viime vuosina on ollut muotia haukkua Kekkosta ja tehdä hänestä aivan pahahenki, kieroilijoiden kuningas. Moni lisensiaatti ja aloitteleva tutkija on ollut Kekkosen kimpussa ja löytänyt hänen vaelluksestaan jymyjuttuja. KGB:n agentti, oi-joi-joi.
Tosiasia oli, että Kekkonen piti suomalaiset kurissa ja nuhteessa, luotsasi taitavasti valtiolaivaa ja liennytti Neuvostoliiton valtapyrkimyksiä. Ei silloin ollut varsinaisesti huono aika, työtä oli, kauppa kävi, hankkeita viriteltiin. Äijällä oli nyörit käsissään raskaina, vaarallisina aikoina. Taloudellinen nousukausi oli ihmeteltävä. Mutta kyllä monia pisti vihaksi Kekkosen komento.
Kävin viime itsenäisyyspäivänä Linnaan menoa odottaessani Tamminiemessä. Aamupäivällä oli aikaa. Olihan siellä paljon nähtävää. Yksityistilojen hillitty vaatimattomuus herätti mietteitä. Kirjahyllyssä näin pari kirjaani.
Antaisivat Urho Kekkosen olla rauhassa paatensa alla. Hän sai paljon aikaan ja uupui sitten vanhana. Maan povessa on rauha, ei tarvitse puolustautua. Ei kuulu hallin haukku. De mortuis nil nisi bene.
Pyydän saada mainita, etten ole koskaan ollut minkään puolueen jäsen. Vaaleissa olen aina käynyt ja äänestänyt vapaavalintaisesti. Äänestinpä protestimielessä Veikko Vennamoa presidentiksi…”
Vastaukset 9
Vanhimmat
Veikko Huovinen on naurettava kirjailija ja Kekkosen henkinen perässähiihtäjä.
Perustele!
"Kävin viime itsenäisyyspäivänä Linnaan menoa odottaessani Tamminiemessä. Aamupäivällä oli aikaa. Olihan siellä paljon nähtävää. Yksityistilojen hillitty vaatimattomuus herätti mietteitä. Kirjahyllyssä näin pari kirjaani."
Minusta mm. Kari Suomalainen oli humoristina aidompi kekkosvastaisuudessaan, vaikka hänkin teki Kekkosella riihikuivaa.
Kirjoituksesi sisältää aivotonta punahometta. Olet punikkilan kasvatteja. Näet kaikessa aatteellisuutta.
Olen sen verran ainutlaatuinen, etten rupea ryhmässä rämettämään suomalaisuuden perimmäisiä tukipylväitä.
Suomihan koostuu maantieteestä, tieteestä ja poliittisesta historiasta. Suomi ei vielä ole kepuköyhä, joten suomalaiset joutuvat lähihistoriassakin kamppailemaan kahdella rintamalla: kotimaisella ja ulkomaisella.
Vladimir Stepanov ,Suomen suurlähettiläs ja KGB:n paikallispäällikkö sanoi Kekkosesta (tämän kuoltua):
”Kekkonen oppi käyttämään hänelle annettua asemaa, kanssaihmistensä pyrkyryyttä ja Neuvostoliiton suomenpolitiikkaa tavalla, joka bysanttilaisine käänteineen ja harhautuksineen hämmästytti meitä neuvostoliittolaisiakin. Välillä tuntui, että Kekkonen veti meitä oikein kunnolla nenästä.”
alatyyliin, kuten ei myöskään toinen vanhanajan herrasmies ja piinkova antikekkoslainen Kauko Kare. Näin hän kirjoitti kolumnissaan ”Miksi en ole Kekkosen ihailija”:
…Julkisuus mukautui nöyrästi ja alamaisesti korkeaan päämiehen niin hyvin, miltei nerokkaasti hoidettuun sanalliseen ja ’ulkopoliittiseen’ mainoskampanjaan, jossa ei informaatioetiikalla ollut sanansijaa.
Mukautui niin kauan kun UKK oli vallassa. Mutta tämän vallan loputtua ilmestyi kuin ”taikurin hatusta” tusina ”rohkeita” miehiä, jotka kiirehtivät kertomaan salat, kulissien takaiset konnuudet, hutikat ja lahjonnat. Ja kansa osti: Virolaisenkin ”skandaalikirjaa” kymmenin tuhansin. Ja rotat hyppivät edelleenkin koloistaan ja suhisevat, että miksi Kekkonen ei uskonut mitä minä meinasin sanoa jo 1961. No, tämähän on aina ollut lakeijoiden ja luikureiden tapa.
Omasta puolestani käytin sananvaltaani (omalla kustannuksellani) säännöllisesti niinä monina vuosina, jolloin UKK oli valtansa huipulla – käytin sitä melkein yksin. Seurauksena oli tietysti lehdistön melkein täydellinen boikotti ja se jatkuu yhä, vaikka toisissa merkeissä. Kas, on niin tarkoituksenmukaista unohtaa oman ’kunnian’ tuoreessa muodostamisprosessissa ne, jotka edustivat toisenlaista sanan kunniaa ajallaan.
Veikko Huovinen on loistavin humoristi, mitä Suomen nynykirjallisuudessa esiintyy. Kirjoituksesi ei pienissäkään määrin vahingoittanut Huovista, mutta sinusta ja sinun ymmärryksestäsi se kertoo paljon.
myös alatyyliin. Molempia ja erityisesti Karia kuitenkin arvostan. Kari on tähänastisista suomalaisista pilapiirtäjistä paras. Taso kuitenkin heikkeni iän mukana.