onko kukaan ei vanhoillislestadiolainen käynyt koskaan suviseuroissa? Minkälaisena tapahtumana te näitte ne? Oliko yllätyksiä? Sovitaanko ettei tänne kirjoitella muuta kuin suviseuroihin liittyviä juttuja??
Suviseuroista
hanski
121392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Avioerostakin siellä joskus puhutaan..
Olemmeko yhtä mieltä että näin tehrään.
Voit kysyä neuvoa postinkin kautta jos on epäselvää.
[email protected]
[email protected]
Miten vain tahdot,, ei oppi ojaan kaada eihän..
Hyvää jatkoa ,, :o) huumorikin hyvä muistaa ankeina aikoina.
niin
Pyysit ei-lestadiolaisen näkökulmaa suviseuroista. Kävin Petäjäveden suviseuroissa pari vuotta sitten kääntymässä. Ensimmäinen vaikutelma tuli siitä, että seuroilla oli todella paljon väkeä. Telttojen ja asuntovaunujen muodostama, itse asiassa suurehkoa suomalaista kaupunkia vastaava asutus levittäytyneenä valtavalle pellolle. Toinen huomiota herättävä piirre oli lasten ja nuorten suuri määrä.
Keskellä seura-aluetta oli suuri teltta, mutta läheskään kaikki seuravieraat eivät siihen mahdu, vaan penkkejä on aseteltu myös kentälle paljaan taivaan alle.
Päivän mittaan järjestetään useita seuroja, joilla kaikilla on suurin piirtein sama virsien ja siionin laulujen sekä kahden seurapuheen jaksottama kulku.
Puheet ovat pitkiä. Ne alkavat yleensä Raamatun tekstin luvulla, jota puhuja haluaa selittää. Selitys etenee usein jae jakeelta. Puhujina on enimmäkseen maallikoita, mutta myös pappeja. Joku puhe on ymmärtääkseni annettu nuorisotyöstä vastaavalle henkilölle, ja on erityisesti suunnattu nuorille. Puhujina ei koskaan ole naisia.
Puheen tahti on aika hidas ja tyyli jotenkin mietiskelevä. Puhe etenee hyvin rauhalliseen tahtiin. Huumoria viljellään vain harvoin ja varsinaisia retorisia tehokeinoja ei juuri käytetä. Jotkut puhujat liikuttuvat puhuessaan. Puhetyyli eroaa ulkoiselta tyyliltään hyvin paljon esim. karismaattisesta tyylistä, jossa puhe muistuttaa joskus jopa huutamista.
Sisällöltään puheet käsittelevät varsinaisen opetuksellisen osuuden lisäksi muutamaa perusteemaa eli niissä vakuutetaan parannuksen teon ja syntien anteeksiantamuksen uskomisen tärkeyttä niin lestadiolaisille uskoville, kuin "uskosta osattomille" (eli ei-lestadiolaisille ja lestadiolaisen perheen lapsille, jotka eivät ole "tehneet parannusta"). Joskus, mutta melko harvoin, puheessa puututaan johonkin moraaliseen kysymykseen, kuten ehkäisyyn, ja aina jokseenkin hienotunteisesti. Paljon korostetaan perhe-elämän merkitystä ja lasten arvoa. Yhtenä teemana on myös "maailmassa" tapahtuva kristillisten arvojen ja Raamatun kunnioituksen heikkeneminen.
Kaikki puheet eivät ole niinkään opetuspuheita, vaan niiden tarkoituksena on välittää ennen muuta jonkinlainen elämys tai tunne. Tällöin puheen tavoitteena näyttää olevan kuulijoiden johdattaminen synnintuntoon ja syntien anteeksiantamuksen pyytämiseen. Synnintuntoon johdattaminen ei ole tyyliltään aggressiivista, vaan pikemminkin myötäelävää tyyliin: "Tiedämme, kuinka raskasta on elää maailmassa kiusausten ja taakkojen rasittamana." tai "Kuinka usein oletkaan, rakas kuulijani, saanut kokea itsesi huonoksi Jumalan lapseksi ja ajatellut, ettei armo sinulle enää kuulu." Tämäntapaisen puheen loppupuolella seuraväen joukosta nostetaan käsiä synninpäästön pyynnön merkiksi, mihin puhuja aina vastaa puheensa keskeyttäen "Synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä."
Puheiden välissä lauletaan virsiä Suomen ev.-lut. kirkon virsikirjasta tai vanhoillislestadiolaisten virsikokoelmasta "Siionin lauluja". Täytyy sanoa, että tuhansien ihmisten veisatessa ympärillä on kokemus aika ikimuistoinen.
Varsinkin lestadiolaisuuden alkuvaiheisiin kuuluneita "liikutuksia" tai "kiittämisiä" ilmenee enää vain vähän. Niillä tarkoitetaan korkealla äänellä lausuttua rukouksen tai äänen toistamista, joka saattaa jatkua minuuttikaupalla. Mitään yleistä hurmosta en todellakaan nähnyt, vaan huomasin, että erästä "kiittävää" naista alettiin jo hieman tyynnytellä liikutuksen jatkuessa pitkään.
Suviseuroissa järjestetään ehtoollisjumalanpalvelus lauantai-iltana. Suuren ehtoollisvierasmäärän vuoksi toimitus kestää noin kuusi tuntia.
Suviseurat olivat sinänsä ihan myönteinen kokemus, mikä johtui kohdaltani myös siitä, että sinne osallistui myös sukulaisiani ja lisäksi tunsin joitakin seuroihin osallistuneita ihmisiä opiskelujen kautta. Ensi kesänä ne järjestetään Muhoksella 27.-30.6.
Lisätietoja suviseuroista saa osoitteesta: http://www.suviseurat.net/ Sivujen kautta voi myös kuunnella edellisten seurojen seurapuheita.
Kuvaus oli erittäin hyvä ja todenmukainen. Herää epäilys, että olet useamminkin käynyt suviseuroissa, niin kohdalleen osuva kuvauksesi oli.
..hyvin kuvattu. En olisi itse parempaan pystynyt.
Jos olet todellakin käynyt vain yhden kerran, niin olet oikea mestarihuomioitsija.
Tuollaista se on. Kiitos asiallisesta kirjoituksesta.
Hyvät Huh ja PV,
Kyseinen päivävierailu on todellakin ainut kerta, kun olen suviseuroilla käynyt. Joissakin ry:n seuroissa olen käynyt, ja paljon vl-ystävieni kanssa keskustellut. Mukavaa jos kuvaus tuntui oikealta. Halusin kirjoittaa, koska välillä huomaa ihmisten täyttävän tietämättömyyttään mielikuvituksellaan ja kun kysymyskin oli asiallisesti esitetty.
Kävin siellä potkulaudalla Maaningalla viime kesänä... Jos selaat tarpeeksi kauaksi takaisin, niin näet kirjoitukseni.. Lue teksti "Lestadiolaisten välisestä ystävyydestä"...
...etten osaa/pysty kelaan taaksepäi...OO pliis nii ystis et kerro ees vähän kokemuksias. ihan lyhennettynä...=)=)=)
Käytyäni ensimmäistä kertaa elämässäni vanhoillislestadiolaisten suviseuroissa ja pilattuani totaalisesti kaikki vaatteeni luulin, että en haluaisi enää olla missään tekemisissä kyseisen yhteisön tai sen edustajien kanssa. Kuitenkin syötyäni kesäisessä säässä mansikoita Kuopion rautatieasemalla mieleni leppyi ja aloin selata juuri ostamaani teosta: ”Siionin laulut ja virsikirja”.
Jo pelkästään suviseurat ovat jollakin tavalla eräänlainen salaisuus: ihmiset, seurat ja kaikki kätkevät sisälleen jonkun, joka erottaa ne ympäröivästä maailmasta. Yhteisöön kuulumattomana tunsin itseni täysin ulkopuoliseksi, vaikka puhummekin samaa äidinkieltä ja elämme samassa kulttuuripiirissä. Mitään läheistä kosketusta itse uskontoon tai sen edustajiin ei saanut. Kuitenkin ymmärsin sen, että oppihan heillä on lähes sama kuin omassa kirkkokunnassa.
Itse asiassa koko lestadiolaisuus ON melko inside-juttu. Ihmettelen suuresti sitä, miten se on organisoitu. Koko yhteisö on piiloutunut kolmen maagisen kirjaimen taakse: SRK. Kukaan ulkopuolinen ei voi arvata, että mistäköhän liikkeestä on kyse. Itselleni se avautui ”seurakunnan” lyhenteenä. Eikä myöskään lyhenteen kätkemä yhdistys: ”Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys” kerro myöskään sen enempää. Se voi olla vaikkapa joku henkeen ja vereen pasifisti-järjestö… Joka tapauksessa organisaatio toimii näin ulkopuolisena arvioiden hyvin. Tai sitten sokaistuin kirjaimellisesti suviseuroissa siihen, että ruokateltalla on mittaa lähes puoli kilometriä ja se on vasta ruoanjakoteltta.
Ihmisiä on vaan niin mielettömän paljon, että sitä ei voi sanoin kuvailla. Ja nuoria. Kuka ikäisistäni nuorista viettää kolme iltaa viikossa seuroissa? Sitä en oikein vieläkään voi ymmärtää, sillä itse käyn kirkkomme jumalanpalveluksissa melko harvoin. Ja ne nuoret näyttivät ihan tavallisilta nuorilta…
Laskin tässä päivänä muutamana, että keskimäärin joka viidessadas kadulla vastaan tuleva henkilö on vanhoillislestadiolainen. En oikein tiedä, miten siihen nyt pitäisi sitten suhtautua. Ehkä pitäisi hypätä kadun toiselle puolelle – tosin sieltä saattaisi tulla vastaan toinen sellainen. Lestadiolaisen kohtaaminen kasvotusten vaatii jonkinlaista varauksellisuutta. Vaikka olenkin tavannut sitten näin jälkeenpäin ihan oikean lestadiolaisen ja vakuuttunutkin jollakin asteella siitä, että he todella ovat tavallisia ihmisiä, en voi väittää käyttäytyväni silloin, niin kuin mielestäni oikeasti käyttäytyisin. Toisaalta ihmisillä on jokapäiväisessä elämässäänkin paljon erilaisia rooleja, ihan ei-lestadiolaistenkin kanssa.
Lestadiolaisseurat ovat muuten aivan kokemus itsessään. Ne ovat rakenteeltaan lähes aina samanlaisia, mutta niiden sisältö on huomattavasti rikkaampaa kuin ns. tavallisessa kirkossa. Ne eivät ole millään tavalla mitään sen kummempaa puhetaidetta tai yritystä rakentaa filosofista pohdintaa, mutta ehkäpä siinä piileekin sen rikkaus.
En oikein osaa eritellä, minkä takia haluan käydä lestadiolaisseuroissa. Eihän niiden pitäisi antaa mitään niille, jotka eivät kuulu liikkeeseen. Ensimmäisen kerran elämässäni sain kosketuksen lestadiolaisuuteen viime vuonna ja kävinkin sitten pari kertaa seuroissa. Seurapuhe on toisinaan melkoista tykitystä kuulijalle ja joskus tuntuukin siltä, että sillä haetaan sitä, että kuulija kokisi itsensä täysin tyhjäksi. Usein istuessani penkissä huomaan istuvani kuin jääpuikko uskaltamatta edes hengittää. Tunne on melkoinen. En tiedä, onko se jotain epätavallisuudesta poikkeavaa, että haluan kerta toisensa jälkeen mennä sinne. Mielenkiintoista on myöskin se, mitä välittömästi puheen loputtua tapahtuu: mieletön puheensorina alkaa ja nuoriso pölähtää tupakalle. Virret kajahtavat soimaan ja yksi asia, minkä huomaa on se, että lestadiolaiset laulavat ääneen. Siinä ON jotain käsittämätöntä…
Hyvä ystäväni TOUKKA on lukuisia kertoja toivottanut tervetulleeksi lestadiolaisseuroihin ja olenkin sitten muutaman kerran lähtenyt mukaan. Useat keskustelut jonkun ei-fiktiivisen lestadiolaisen (terveisiä vaan kaikille ”nettilestadiolaisille”) ovat tasoittaneet käsitystäni heidän uskonnostaan ja olen toisaalta oppinut ymmärtämään heitä enemmän.
Sanottava on, että suviseurat eivät olleet turha reissu, eivätkä myöskään kaikki lestadiolaisseuramatkat, vaikka tiedän miltä se kuulostaa…
eduksesi. Peri 50
"""Laskin tässä päivänä muutamana, että keskimäärin joka viidessadas kadulla vastaan tuleva henkilö on vanhoillislestadiolainen."""
Tarkoitit kai joka viideskymmenes, eli noin 2% suomalaisista. n.5 000 000 / n. 100 000 = 50.
...ko jaksoit kirjottaa ja vielä noin myönteisesti!!
Kiva kun kävit suviksissa, vaikka vaatteet varmaan tuhriintui savipöperöön. Toivottavasti tulet myös kesällä 2003, ja TOIVOTTAVASTI aurinko paistaa siellä! :)
Se ON kummallista, että nuoret tykkää olla seuroissa illasta toiseen. Itsekkin sitä ihmettelen teltassa selkä puutuneena istuen. Toisaalta suviseurojen suuri huvi on siinä, että näkee tuttuja monelta paikkakunnalta. Siksi on kiva olla eri porukoiden kanssa eri seurailtoina.
Tule vielä seuroihin. Ehkäpä se vetovoimakin aukenee joskus.