Pesäpallo kaikkien suosikkipeli

On jo aikoihin eletty ja kaikki röyhkeys nähty, kun Kiteen pesäpallojoukkueen raiskaajapojat nostavat syytteen Suomen kuvalehdelle perättömästä jutusta. Eihän oikeus voinut tuomita heitä kun kukaan ei suostunut kertomaan kuinka moni ja kuinka monta kertaa raiskasi sen tytön. Olisin itse tuominut koko joukkueen. Hävetkää kannattajat, kun kehtaatte kannustaa niitä raiskaajia. Taitavat taas olla ne raiskaajapesäpallotuomaritkin pohjanmaalta?
Näyttää olevan tapana, että ainakin kaksi saa raiskata jonkun pikkutytön joka vuonna pesäpallon päätösjuhlissa. Tänäkin vuonna taisivat päästä kuin koira veräjästä, kun eivät saaneet selville, että kuinka moni siellä kävi raiskaamassa.
3225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos raiskaus olisi tapahtunut, siitä olisi jäänyt todisteet.

sperma kun on joka miehellä erilaista ja siitä voi ottaa dna-näytteen.

kun saamaton nainen haluaa syyttää miehiä saamattomuudestaan, hän alkaa puhumaan paskaa heitä vastaan.

Äänestä

Pesäpallopojat raiskaa tyttöjä vasta kun koirat loppuu...niin ja laivallehan ei saa koiria viedä,niin että siellä kait raiskattiin paljon enemmän kun julkisuudessa on kerrottu.

Äänestä
  • mutta ei ne tytöt mitään ilmoituksia tee kuin siinä tapauksessa etteivät ole saaneet

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies kirjoitti:

On jo aikoihin eletty ja kaikki röyhkeys nähty, kun Kiteen pesäpallojoukkueen raiskaajapojat nostavat syytteen Suomen kuvalehdelle perättömästä jutusta. Eihän oikeus voinut tuomita heitä kun kukaan ei suostunut kertomaan kuinka moni ja kuinka monta kertaa raiskasi sen tytön. Olisin itse tuominut koko joukkueen. Hävetkää kannattajat, kun kehtaatte kannustaa niitä raiskaajia. Taitavat taas olla ne raiskaajapesäpallotuomaritkin pohjanmaalta?
Näyttää olevan tapana, että ainakin kaksi saa raiskata jonkun pikkutytön joka vuonna pesäpallon päätösjuhlissa. Tänäkin vuonna taisivat päästä kuin koira veräjästä, kun eivät saaneet selville, että kuinka moni siellä kävi raiskaamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu