Olen kokenut erittäin vahvasti tällaisen kaatumisen ja sen jälkeisen elämänmuutoksen. Mulla ei itselläni ole epäilystäkään, ettei se olisi tapahtunut Pyhän Hengen vaikutuksesta. Rukoilijana oli tämä luterilainen (?) pastori Seppo Juntunen. Kävin tilaisuudessa uteliaisuudesta ja vaikeasti masentuneena. En uskonut tuolloin oikein mihinkään.
Menin epäuskoisena pyytämään rukousta, Juntunen laittoi käden eteeni (ei siis edes koskenut) ja lensin kovalla vauhdilla taaksepäin, jolloin kaksi ihmistä ottivat minut vastaan. Se oli kuin humaus. Vaikea selittää, mutta en ollut hypnoosissa tai suggeroitunut mielestäni mitenkään. Sinänsä tilaisuus kyllä tuki tällaista suggestiota, ymmärrän jos sellaistakin tapahtuu. Mun kohdallani siitä ei kuitenkaan ollut tiettävästi kyse.
Tuon jälkeen jätin käyttämäni runsaan masennus- ahdistuslääkityksen pois ja parannuin. Olen ihmisenä tuosta 10 vuoden takaisesta muuttunut sataprosenttisesti. Ja muutos on ollut pelkkää hyvää. Tästä ei nyt sen enempää, mutta olin todella huonossa jamassa, sotkeutunut nuorena ihmisenä aika kamaliin kuvioihin enkä ajatellut, että minulla mitään elämää tulee enää olemaankaan. Nyt tätä taustaani ei uskoisi, kun vieras ihminen ensi kertaa minut tapaa. Ja jotenkin itsekin olen ne muistot pystynyt hyväksymään ja käsittelemään.
En "hurahtanut" uskoon. Kasvoin siihen vähitellen.
Sittemmin löysin ortodoksisesta Kirkosta oman hengellisen kotini.
Tämä kaatumis- ja parantumiskokemus vaan mietityttää, kun monet sen tälläkin palstalla teilaavat ja sanovat pahan tekosiksi. Mitä te siitä ajattelette?
Menin epäuskoisena pyytämään rukousta, Juntunen laittoi käden eteeni (ei siis edes koskenut) ja lensin kovalla vauhdilla taaksepäin, jolloin kaksi ihmistä ottivat minut vastaan. Se oli kuin humaus. Vaikea selittää, mutta en ollut hypnoosissa tai suggeroitunut mielestäni mitenkään. Sinänsä tilaisuus kyllä tuki tällaista suggestiota, ymmärrän jos sellaistakin tapahtuu. Mun kohdallani siitä ei kuitenkaan ollut tiettävästi kyse.
Tuon jälkeen jätin käyttämäni runsaan masennus- ahdistuslääkityksen pois ja parannuin. Olen ihmisenä tuosta 10 vuoden takaisesta muuttunut sataprosenttisesti. Ja muutos on ollut pelkkää hyvää. Tästä ei nyt sen enempää, mutta olin todella huonossa jamassa, sotkeutunut nuorena ihmisenä aika kamaliin kuvioihin enkä ajatellut, että minulla mitään elämää tulee enää olemaankaan. Nyt tätä taustaani ei uskoisi, kun vieras ihminen ensi kertaa minut tapaa. Ja jotenkin itsekin olen ne muistot pystynyt hyväksymään ja käsittelemään.
En "hurahtanut" uskoon. Kasvoin siihen vähitellen.
Sittemmin löysin ortodoksisesta Kirkosta oman hengellisen kotini.
Tämä kaatumis- ja parantumiskokemus vaan mietityttää, kun monet sen tälläkin palstalla teilaavat ja sanovat pahan tekosiksi. Mitä te siitä ajattelette?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hedelmistään tunnetaan nuokin puut. Ja hyvän hedelmänhän tuo kantoi.
Kun ihminen paranee jostain sairaudesta, niin se on aina eräänlainen ihme. Jeesus toteutti pikaparantamisia toimintansa yhteydessä, mutta korosti aina, että kyseessä on yksilölle annettu lahja, eikä sitä pidä mainostaa. Siis Jeesus paransi yleensä kaikessa hiljaisuudessa.
Oma käsitykseni on, että sinun parantumisesi tapahtui tuosta markkinahumusta huolimatta. Jeesus sanoi monasti: "Sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi".
kansanjoukkojen keskellä eikä misään piilossa,
mutta antoi kunnian tekosistaan Jumalalle, sanoi
tekevänsä niitä tekoja joita Isä oli tehtäväksi
antanut sanansa vahvistamiseksi.
Jumala armossaan parantaa sairaita tänäkin päivänä
sanansa vahvistamiseksi, mutta kunnia kuuluu siitä
yksin hänelle, ihmiset olemme vain ansiottomia
palvelioita.
Tyttäreni parani pienenä maitoruvesta, kun olin käyttänyt häntä sairaanvoitelun sakramentilla. Hän oli noin 5-vuotias silloin. Maitorupi on atooppinen ihottuma, joka oli tyttärelläni kasvoissa. Se johtui luultavasti jostain ruoka-aineallergiasta. En koskaan saanut selville, mille ruoka-aineille tyttöni oli allerginen.
Uskon rukous voi parantaa sairaan. Sairaanvoitelun sakramentissa ssanotaan jotensakin näin: "En pane omaa syntistä kättäni tämän sairaan päälle, vaan tämän evankeliumin sanan." Sairaanvoitelun mysteeriossa luetaan seitsemän evankeliumia, joissa kerrotaan, kuinka Jeesus paransi sairaita, ja pappi voitelee sairasta pyhitettyyn öljyyn kastetulla pumpulipuikolla.
Jotkut pyhät ihmiset kuten pyhä Serafim Sarovilainen käyttivät sairasten parantamiseen myös tavallista lampukkaöljyä. Siinä ei kuitenkaan ollut kysymyksessä sakramentti, (joka epistoloiden ja evankeliuminlukuineen on pitkä toimitus), vaan tavallinen rukous sairaan puolesta.
Perheessämme on tapahtunut ihme kahdesti. Molemmissa on ollut kyse elämästä. Tällaisten kokemusten myötä uskosta tulee tukiranka, jonka päälle kasvavat liha, iho, mieli, kaikki. Yhtäkkiä tuntuu yhdentekevältä, kumartaako kerran vaiko kolmasti ja mitä ruokaa tiettyinä päivinä syödä. On vain sanoinkuvaamaton kiitollisuus. Avauksen kirjoittajalle voin sanoa, että ymmärrän häntä täydellisesti ja uskon, että Pyhä Henki on läsnä ja vaikuttaa joka puolella; onhan se yksi Pyhästä Kolminaisuudesta, eikä Ortodoksinen Kirkko voi omia sitä. Sehän olisi sama kuin väittäisi, että myös Isä ja Poika olisivat vain Ortodoksisessa Kirkossa. Jumala on kaikkialla, ja myös ihmeitä tapahtuu kaikkialla.
Mak.
tässä ketjussa esitettyä linkkiä..
Mietin lähinnä sitä kaatumiskokemusta. Vaikka seuraukset olivat tuon tapahtuman jälkeen hyvät, heti sen jälkeen oloni oli myös aggressiivinen ja levoton. Enhän uskonut silloin yhtään mihinkään ja olin lähinnä vihainen, että mut oli sillä tavalla kaadettu. Sitten vähitellen lähti elämä raiteilleen.
Mistähän tämä voi johtua? Tuolla linkitetyllä sivustollahan ko. pappi S. Juntusta pidettiin lähinnä antikristuksena.
Olen aika varovainen näiden asioiden kanssa ja siksi ortodoksinen Kirkkomme tuntuu turvalliselta, koska siellä keskitytään nimenomaan uskoon, Jeesuksen opetuksiin ja ilosanomaan. Nuo karismaattiset jutut on aika pelottavia, kun ei tiedä mistä ne alkunsa saavat.
Sen tiedän, että kaatuminen ei itsestäni lähtenyt, vaan sen teki suuri voima. Olen tähän asti pitänyt sitä Pyhän Hengen tekemänä, mutta mistä minä sen voisin tietää?
Kirkkoisät opettavat, että ns. karismaattisten tapahtumien suhteen tulee olla erittäin kriittinen ja että ihmeitä ei pidä julistella markkinatyyliin toreilla ja turuilla.
Minusta sinun kannattaa keskustella asiasta rippi-isäsi kanssa, jos se vaivaa sinua. Muussa tapauksessa voit todeta kiitollisena ja kiittäen, että kohdallasi on todella tapahtunut Pyhän Hengen aikaansaama ihme ja että sen johdosta olet paitsi saanut elämäsi järjestykseen myös löytänyt Ortodoksisen Kirkon.
Mak.
lahkolaisia, hyvä piirre sinussa.
Käänny vain Jumalan puoleen rukoillen ja kiittäen ja pysy kirkkomme opetuksessa.
ovat moninaiset mutta henki on sama, jos paranemisesi olisi väärästä hengestä niin tuskin se
olisi kestänyt kuin hetken, saatana voi matkia mutta
ei luoda uutta.
Vaikka asialla onkin Jumala voimme kokea joskus vastenmielisiä tunteita Hän on koskettanut sinun
psyykettä joten nuo asiat ei ole helppoja, minua
Jumala on parantanut kuusi vuotta masennuksesta ja peloista, olen parantunut pikkuhiljaa en varmaan
tuntisi itseäni jos olisin parantunut kerralla,
se olisi ollut iso muutos.
Palstoilla on paljon pelottelijoita. Antavat sitä mitä heillä on - pelkoa. Gregorios Nyssalainen suhtautui hyvin myönteisesti karismaattisiin parantajamunkkeihin ja puhui heidän toiminnastaan 'meidän uskontekoinamme'. Lienevät vaikuttaneen paljonkin siihen miten Hengen asema liturgiassa kehittyi. Mitenkään ei voi kaikkia Hengen vaikutuksia luetteloida. Kyllä hän meitä varjelee ja auttaa hyvän hedelmän tunnistamisessa. Miltä maistuu pelon kylväjien hedelmä?
Joskus muutama vuosi sitten oli Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin sivuilla selvitetty miten suhtautua kielilläpuhumiseen. Tutkittiin ja todettiin raamatulliseksi. Syynä juttuun oli karismaattisen uudistuksen leviäminen myös ortodoksikirkkoon. Luulisi että muutkin normaalit karismaattiset kokemukset hyväksytään. Tietysti kirkon opetusviran kaitsennassa. Sama periaate kuin roomalaiskatolisella puolella.
>>>Perheessämme on tapahtunut ihme kahdesti. Molemmissa on ollut kyse elämästä. Tällaisten kokemusten myötä uskosta tulee tukiranka, jonka päälle kasvavat liha, iho, mieli, kaikki. Yhtäkkiä tuntuu yhdentekevältä, kumartaako kerran vaiko kolmasti ja mitä ruokaa tiettyinä päivinä syödä. On vain sanoinkuvaamaton kiitollisuus.
En varmasti täytä sinun tiukkoja kriteerejäsi mutta uskon täyttäväni ymmärrykseni ja voimieni mukaan Jumalan antamat kriteerit. Keltään ei Jumalakaan voi vaatia enempää kuin tällä on.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että et ole sen kummempi kuin tätä palstaa pommittavat vapaasuuntalaisetkaan? He tykittävät meitä irtolauseilla Raamatusta, ja sinä vastaat jumalanpalvelusteksteillä ja muiden jääväämisellä. Sekö sitä kirkon opetusta onkin?
Moni huutelija purkaa epäilyään rienauksella. Minusta heihin pitäisi yrittää suhtautua ymmärryksellä ja rakkaudella eikä samanlaisella ivalla ja hyökkäyksellä.
Epäilys on uskoa sekin ja vahvaa uskoa onkin. Uskohan on tie, joka ei tässä maailmassa koskaan pääty. Jos niin antaa tapahtua, voi kivettyä olemaan oikeassa ja valmis.
Mak.
nykyään että otetaan irtolauseita. Kenen nimeen kastetaan siinä pitäisi ottaa huomioon apostolien toiminta. Nyt luotetaan yhteen lauseeseen jonka alkuperästä ei ole varmuutta. Toinen kun puhutaan että kasteesta tulee pyhä henki. Sen sanoo yksi kohta raamatussa. Noin 10 kohtaa kertoo että pyhä henki tulee uskosta. Kumminkin kirkko opettaa että pyhä henki tulee kasteesta. Miksi noita kymmentä kohtaa ei oteta huomioon. Esim. helluntailaisten piireissä nuo kymmenen kohtaa on otettu huomioon. Että kyllä siellä protestantti piireissä otetaan huomioon kaikki mutta ei kukaan ala liittämään tänne puolta raamattu vaan voit ottaa raamatusta yhden kohdan jossa sanotaan asia perustelematta. Seuraavaksi voit sitten laittaa kohtien jakeet ja luvut josta löytyy loput todistusaineet. Raamatussa on pätkiä alkuseurakunnan tapahtumista. Näkee selvästi kuinka siellä toimittiin. Mielummin uskon tekstiin ja oppeihin vuosiluvulta 200 kuin oppeihin luvulta 1200. Saman tien voisimme heittää raamatun pois jo sen opit eivät pidä paikkansa ja siinä sivussa alkaa elämään 1200 luvun oppien mukaan.
>>>Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että et ole sen kummempi kuin tätä palstaa pommittavat vapaasuuntalaisetkaan?>He tykittävät meitä irtolauseilla Raamatusta, ja sinä vastaat jumalanpalvelusteksteillä ja muiden jääväämisellä.>Sekö sitä kirkon opetusta onkin?
Et ilmeisesti ymmärtänyt kysymykseni motiivia.
Tarkoituksenani ei ollut panna sanoja suuhusi, vaan huomioni kiinnittyi siihen, että kirjoitit: "Yhtäkkiä tuntuu yhdentekevältä, kumartaako kerran vaiko kolmasti ja mitä ruokaa tiettyinä päivinä syödä."
Minä siis en käsittänyt (enkä käsitä edelleenkään), miten tämä voi ihmeiden seurauksena tuntua yhdentekevältä. Minusta olisi luontevampaa, jos se tuntuisi ihmeiden tapahduttua hyvin paljon vähemmän yhdentekevältä kuin ennen ihmeiden tapahtumista.
...usko on subjektiivinen asia, ja eri yksilöt suhtautuvat siihen eri tavoin. Et voi muuttaa minua sellaiseksi kuin itse olet. Sekö se sinua minussa niin ärsyttää? Emmehän edes tunne toisiamme; lienemmekö koskaan nähneetkään.
Tietysti itsetuntoani hivelee, että olet noin minusta viehättynyt...
;=D
>>>...usko on subjektiivinen asia, ja eri yksilöt suhtautuvat siihen eri tavoin. Et voi muuttaa minua sellaiseksi kuin itse olet.
Iloitsen siitä, että olet saanut elämäsi järjestykseen!
Olen myös itse kokenut tai pikemminkin kokemassa ihmeparantumista, mutta ilman humausta, kaatumista tai tunnetta siitä, että muutun 100%:sti ihmisenä paremmaksi.
Mielenterveyskuntoutujana olen saanut tukea ystävieni esirukouksista, samoin rippi-isäni toimittamista katumuksensakramenteista ja sairaanvoitelusta. Minua ovat parantaneet myös psykiatrini ja hänen määräämänsä lääkehoito, terapiani ja keskustelut depressiota sairastavien vertaisryhmässä. Kesäisestä säästä nauttiminen, luonnossa liikkuminen, kissan kehräyksen kuunteleminen, kirkossa käyminen ja tavalliset arkiaskareet tuottavat minulle iloa. Havaitsen ilahduttavia asioita ja Luojan luomaa kauneutta ympärilläni tavalla, joka sairauteni mustimmassa ja ahdistavimmassa vaiheessa ei ollut mahdollista. Minulla on taas uskoa tulevaisuuteen.
Kaikesta tästä kiitän Jumalaa. Sillä eikö hän paranna meitä pyhällä hengellään antamalla lääkäreille tietoa ja taitoa hoitaa sairauksia, johdattamalla meitä rakastavien lähimmäisten luo ja antamalla luomakuntansa ilahduttaa meitä monimuotoisuudellaan? Elämä itsessään on ihme.
Kristus nousi kuolleista.
Valoisaa jatkoa sinulle!