onko evolutionismi tarpeiden

jota halutaan käyttää pakotienä haluttaessa kieltää mielekkään luomisen vaihtoehto?? Siltä ainakin tuntuu sitä kiivailua seuratessa. Pipo on jäänyt puristamaan.
2219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kun en tiedä mitä evolutionismilla tarkoitat.

Evoluutio sen sijaan on luonnossa tapahtuvaa todennettavaa faktaa, ja evoluutioteoria taas on yksinkertaisin ja paras tunnettu selitys tälle faktalle.

Luominen taasen... no, se on uskomus, eli käyttämäsi 'vaihtoehto' on ihan hyvä sana sille. Mihinkään havaittaviin faktoihin se ei perustu, eikä siitä oikein edes saa teoriaa, kun sitä ei voi falsifoida.

Äänestä

1. Eka oli tää Jumalahemmo ja se duunas aluksi taivaan & maan.
2. Ja sit tää maa oli silleen chilli ja tyhjä ja jotenkin pimee ja tää Jumala hengaili sitten vetten päällä vaikkei se ollut vielä edes luonut vettä.
3. Ja sit se oli silleen et valoo hei ja valot pistettiin päälle.
4. Ja sit tää Jumalhemmo oli et hei siistii, näkee paremmin ja sen sellaista ja sitten se päätti tehdä selvän eron pimeän ja valoisan välille, ettei vibat häiriintyis.
5. Ja sit se oli et nää valot on päällä päivällä ja pois päältä yöllä, jotta porukka vois nukkuu. Ja siihen sen eka päivä oikeastaan menikin.
6. Seuraavana päivänä Jumala sit heräs ihan märkänä ja hogas et sil oli jääny hana auki tai jotain ja se joutu siivoo ne vedet vittuun sieltä ja se teki kuoppia maahan johon ne vedet niinku menis.
8. Sit se meni pilvelle tsekkaa maata ja oli silleen et täältä näkee tosi hyvin ja tää on mukavan korkeella. Meitsi jää tänne fiilistelee.
9. Sit se tsekkas et miten ne vedet oli jakaantunut. Ja kyl se vähän hio niitä rajoja.
10 Lopulta vähän funtsittuaan se päätti kutsua vedetöntä aluetta maaksi ja vedellistä osaa mereksi. Ja se oli sitten sillä selvä ja se päätti, että tästä ei sitten puhuta.
11. Sit se päätti alkaa viljelee ruohoa ja kasvattelee puita, missä olis kaikennäkösii hedelmii.
12. Ja sit sille tuli morkkis tai jotain kun se ei edellisenä päivän ollut tehnyt oikeesti mitään muuta kuin väläytellyt valoja ja päätti rehkii koko päivän näiden kasvien kaa. Loputa se oli saanut kasvit kasvaa ja jos joku tulis tän urakan jälkeen kyselee jotain niin se funtsi et tästä ei sitten keskustella tai kehitellä mitään omia teorioita.
13. Ja lopulta se meni sit nukkuu ja tuli kolmas päivä. Keskiviikko tälleen jälkeenpäin laskettuna.
14. Kolmantena päivänä Jumala sit funtsi tätä valojärjestelyy vihdoin ja päätti määritellä milloin valot on päällä ja millon ei. Ja sit se keksi viikonpäiville, kuukausille ja vuosille nimet, niinku maanantai, tiiistai, tammikuu, helmikuu, vuos 1, vuos 2 ja silleen.
15. Ja sit se jotain toisteli itteään ja kävi julistelee yksinään jotain jutskii, et kyl nyt kelpoo ja sillee.
16. Varmaankin happopäissään se sit kelas ettei pidä olla öisin liian pimeetä, jottaei vois lukee sarjiksii ja sit se loi kuun auringon heijastuspinnaksi ja muutaman muun auringon lisää.
17. Sit se kelas, et kyl nyt kelpoo lukee sarjiksii.
18. Ja sit oli vaan et tää on jees!
19. Sit tästä kaikesta funailusta se oli tosi väsynyt ja meni nukkumaan ja tuli neljäs päivä.
20. Sit se murisi jotain siitä, että vedessä pitäis uida jotain otuksia ja ilmassakin pitäis liidellä jotain vastaavia tapauksia.
21. Sit se oli niinku et tajuton idea ja wow ja duunas kaikki ne fisut ja linnut. Lopulta se sitten kelas et tästä ei sitten vedetä mitään omia johtopäätöksiä jossain Galapagos-saarilla.
22. Sit se funtsi ettei se jaksa tehdä kaikkee ite ja sano niille otuksille et lisääntykää ja täyttäkää vedet ja ilmat.
23. Sit se jannu hyyty ja meni nukkuu ja tuli viides päivä eli perjantai.
24. Sit alko vilinä ja se päätti tehdä lehmiä ja lampaita ja kaikennäköisiä muita lande- ja safarieläimiä.
25. Sit se duunas myös jotain läppäotuksia kuten kirahveja ja rapuja, jot niist vois tehdä dokkareita luontokanaville.
26. Täs vaihees Jumala sit päätti duunaa ihmiset. Ja se oli niille et duunatkaa näiden eläimien kaa jotain jutskii. Syökää niitä tai pukekaa ne hassuihin vaatteisiin ja pistäkää sirkukseen. Ei meitsii kiinnosta enää.
27. Sit se oli et täs on äijä ja täs on muija ja ne silleen näyttää vähän niinku meitsiltä.
28. Sit se kertas sen muijan ja jätkän kaa läpi sen suunnitelman. Et niinku juokaa ja naikaa, täyttäkää maa ja olkaa luomakunnankruunuja niin kauan ku eläimiä ja kasveja riittää.
29. Sit se anto niille ruohoo ja siemenii ja sano et kasvattakaa näitä ja metsästäkää noit eläimii.
30. Kaikille muille otuksille se oli et skruudatkaa ruohoo tai jotain meitsi juttelee jannujen kaa tääl nyt.
31. Sit se tsiigaili ympärilleen ja oli et tämmönen tapaus ja meni vetää unta palloon. Ja sit tuli lauantai eli se kuudes päivä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luoma tavoite?? kirjoitti:

jota halutaan käyttää pakotienä haluttaessa kieltää mielekkään luomisen vaihtoehto?? Siltä ainakin tuntuu sitä kiivailua seuratessa. Pipo on jäänyt puristamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu